Älä puhu järjettömiä!
LIISA mutisten.
LIISA tulee; sanoo vihaisena ja levottomana.
Mitä sinä oikein puhut, Emil? Ensin käyt ihmisen kimppuun ja sitten
puhut tuollaisia kauheita...
EMIL kärsimättömästi.
No nyt se alkaa taas — tavallinen tarina! osaan sen jo ulkoa enkä
viitsi kuunnella...
KAARLO hillityllä kiihkolla.
Kuulkaa, sanokaa nyt, missä on Anni? Missä hän viipyy näin kauan?
LIISA alkaa hengittää raskaasti ja sammaltaa tolkuttomasti.
Minähän jo sanoin. Miksi sitä enää kysyt...
KAARLO hiljaa läpitunkevasti.
Te valehtelitte minulle? Miksi? Minä kävin Väänäsellä. Sanokaa nyt
minulle totuus, minun täytyy saada tietää totuus. Missä on Anni?
LIISA ähkyy kuin tukehtumaisillaan.
Minä, minä en tienä sitä .. - niin, minä en tienä.
KAARLO katsoo häntä hetken ja sähähtää raivosasti.
Valhe! Toinen valhe! Mitä tämä merkitsee? Miksi valehtelitte? Missä on
Anni? Onko hän sairas? Sanokaa edes se.
LIISA mutisten.
Ei hän sairas ole...
KAARLO painavasti.
Te tiedätte sen — ja siis senkin missä hän on. Miksi ette sano sitä
minulle? Ettekö ymmärrä miten levoton olen? En voi olla missään...
Kuinka te _voitte_ valehdella minulle, olla sanomatta.
LIISA huudahtaa tuskallisesti.
Älä Kaarlo! Älä Jumalan tähden... syytä... Mene nyt, kyllä saat pian
tietää — hän lähti asialle — kyllä hän heti tulee... Mene nyt Kaarlo.
KAARLO tuijottaa häntä hetken hurjan epätoivon valtaamana; sitten
syöksähtää ulos.
LIISA parahtaen.
Jumala! Mitä tämä on? Hänet on turmeltu ja minä, minä olen syyllinen. —
Hän on ehkä... Voi, jospa hän on hukuttanut itsensä, niinkuin Vaaralan
Sannikin... Jumala armahda... minua syntistä.
(Heittäytyy vaatekasalle ja purskahtaa katkeraan itkuun. — Kyökistä
kuuluu lasten ääniä: "Äiti tulkaa!" — Mutta Liisa ei kuule — hänen
ruumiinsa värisee ja vavahtelee kuin suonenvedossa.)
(Silloin avautuu ovi ja Anni astuu sisään kuin unissakävijä, lysähtää
hervottomasti lattialle istumaan ja tuijottaa eteensä aivankuin
näkemättä Liisaa.)
LIISA huomaa hänet ja kysyy käheästi.
Mitä, mitä... mitä lapsi raukka?
ANNI koleasti, tolkuttomasti.
Niin, mitä, mitä nyt?
LIISA nousee, lähenee Annia, änkyttäen kauhean tuskan ja katumuksen
vallassa.
Lapseni, lapseni... Pieni tyttöseni! Mitä nyt... on?
ANNI heittäytyy suulleen ja vaikeroi sydäntäsärkevästi, käsiään
väännellen.
Äiti, äiti — kun nyt saisi vain pian kuolla, kuolla — pian kuolla...
Esirippu,
Toinen näytös.
Toinen kuvaelma.
Sama paikka kuin edellisessä näytöksessä.
Anni kävelee väsyneesti miltei horjuen kamarin lattialla. Välillä
hän nääntyneenä istahtaa vaatekasalle — ja nousee taas kävelemään.
Hänen harteillaan on repaleinen miehen takki, mutta hän värisee siitä
huolimatta ja hänen kalpeilla kasvoillaan kuvastuu kiduttava tuska
ja epätoivo. Kyökistä kuuluu epäselvästi lasten ääniä, yskimistä ja
valitusta.
Hän seisahtuu hetkeksi, kietoo takin tiukemmin ympärilleen ja
kuuntelee. — Kyökistä kuuluu epämääräisiä lasten ääniä:
"Äiti, äiti....Kuulkaa äiti!" ja Liisan "Sst!" Pienokaisen vaikerrus on
vaiennut — vain vaivoin kuuluu hennon rinnan nääntynyt, läähättävä ääni.
LIISA tulee kyökistä väännellen käsiään ja mutisee hiljaa, kuin
itsekseen.
Voi Jumala, Jumala... Mitä minä teen... mitä minä teen? Aune... pikku
Aune...
ANNI säpsähtäen.
Mitä, onko... onko Aune kuollut...?