Aivan oikein! Teille tapahtuu onnettomuus, ellette tuki suutanne! Tekö
uhkailette — te, joka olette minun vallassani... jolle voin tehdä
mitä tahdon? — (Hiljemmin.) — Minä sanon nyt teille viimeisen kerran:
jollette ole aivan ääneti tästä asiasta, ja heti laputa tiehenne täältä
— niin teidät viedään kylmimpään Siperiaan. Se puhe on vielä minun
muistissani... Ymmärrättekö...?
KAARLO korostaen jokainoan sanan hurjalla vihalla ja uhkalla.
Ja minä sanon teille, kurja santarmikätyri! Jos minut syyttömästi
ilmiannatte, tai jos olette tehnyt jotakin Annille — niin teidät
viedään hautaan... Vaikka minut vietäisi sitten kuumimpaan helvettiin!
Ymmärrättekö?
MESTARI murisee raivon ja sisäisen levottomuuden vallassa.
Odotappa lurjus... kyllä sinä... tämän muistat... minä _varoitan_
sinua...
KAARLO ääntään hiljentäen.
Minä en varota! Mutta voi teitä. — Jos minun vielä täytyy tulla tänne!
Esirippu.
Toinen näytös.
Ensimmäinen kuvaelma.
Työmies Vilho Korven kamari.
Talvi-illan hämärässä näyttää huone autiolta ja hyljätyltä, sillä
piironki peilineen on poissa ja vuoteiden paikalla näkyy vain kasa
makuuvaatteita. Kyökistä kuuluu yhtämittaa pikkulapsen voimaton
vaikerrus ja Liisan väsynyt laulu. Näitä säestää silloin tällöin lasten
käheä yskä ja pakkasen terävä paukahdus ulkopuolelta.
Korpi pysähtyy yksitoikkoisesta kävelystään ja alkaa huitoa viluisena
käsiään. Aukaisee kyökin oven.