— Oikein puhut!
— Ei tarvitse keskustella — lakko on ainoa keino!
— Toverit — ei harkitsematta! Tämä on liian vakava...
— Kokoukseen!
— Ei se mitään keskustelua tarvitse — mutta mennään nyt sitten...
— Lakko on tehtävä!
— Keskustelemaan!
— Mennään talolle...
— Turhaa lörpötystä — lakkoon!
— Mennään, mennään!
Kiihtynyt joukko lähtee liikkeelle ja samassa kajahtaa ilmoille
valtavalla voimalla työväen marssi. Se etenee hitaasti häipyen ja sitä
säestää satojen askelten jymy — aivankuin jonkun jättiläisrummun
mahtava jyske.
MESTARI pyyhkii tuskanhiestä helmeilevää otsaansa ja mutisee
vapisevalla äänellä.
Mitä, mitä tämä oikein on? — Minua, minua solvataan, uhataan!
KAARLO Annille, joka kyyristyneenä itkee eräässä nurkassa.
Anni tule pois, lähde heti täältä — mene kotiin...
(Kun Anni on poistunut, lähenee Kaarlo mestaria omituisin, hiipivin
askelin ja hänen äänessään värisee pidätetty raivo ja tuska.)
Sanokaa paikalla, teittekö te jotain hänelle — mitä täällä tapahtui?
Sanokaa se heti, heti!
MESTARI alkaa tointua saadessaan voimaa kiihtyvästä vihastaan;
lausuu vihdoin hitaasti, aivankuin nauttien toisen tuskasta ja
epätietoisuudesta.
Vai niin... Tekö äsken estitte minut telefoneeraamasta? Tekö rohkenitte
hyökätä minun kimppuuni? Ja nyt te tulette vielä kysymään — niin, mitä
te oikein tahdotte tietää...?
KAARLO hiljaa, pahanenteisesti.
Älkää ärsyttäkö minua enää! Sanokaa mitä teitte hänelle — sanokaa
paikalla! Muuten tapahtuu onnettomuus!