VII.

"Terve tuloa kunnioitettavaan seuraamme, sinä meidän tuotteliaan

elinkeinomme harjoittajain nuorin vesa!" -- lausui minulle

vankihuoneesen astuttuani eräs hirveännäköinen rosvo, joka juuri

äskettäin oli otettu kolmannen kerran kiini ja syytetty ryöväyksestä.

Minä en kyennyt vastaamaan mitään, vaan pyysin vanginvartijaa viemään

minut toiseen huoneesen.

"Ei täällä ole joka rosvolle eri huonetta!" -- ärjäsi tämä ja paiskasi

oven kiini sekä lukitsi sen mennessään.

"Hah, hah, hah!" -- nauroi rosvo. "Vai olet sinä vielä tottumatoin näin

ylhäiseen seuraan. Pitäneepä siis sinulle opettaa, miten oikeain

ihmisten joukossa tulee itsensä käyttää, jotta voisit todella ansaita

oikean rosvon nimen. Tulepas tänne luokseni, sinä varkauden jumalan

varhainen suosikki, niin neuvon sinulle keinoja, joiden avulla voit

vastaisuudessa välttää sellaisia onnettomuuksia kuin sinulle nyt

tyhmyytesi tähden näkyy tapahtuneen!"

"Antakaa, hyvä mies, minun olla rauhassa!" -- niiskutin minä yrittäen

tunkeutua erääsen nurkkaan, jossa ei muita vankeja näkynyt.

"Älä ole milläsikään, nuori ystäväni. Tule vaan tänne luokseni ja kerro

tässä meidän keskellämme, mikä onnettomuus sinut kiinni saatti?"

Näin puhuen veti tuo hyväntahtoinen varas minut pois komerostani ja

asetti istumaan eräälle jakulle keskelle laattiaa. Siihen kokoontuivat

sitte ympärilleni kaikki muutkin huoneen helisevät asukkaat

kuunnellakseen mistä syystä minut oli kiini otettu. He laskivat, yksi

toisensa perästä, mitä häijyintä ja ruokottominta pilaa toisistaan sekä

minusta; eikä minun auttanut muuta kuin tuon tuostakin vastata heidän

tiheisin kysymyksiinsä.

"No sanohan nyt ensiksi mitä varastit?" -- kysyi tuo yllämainittu

rosvo, joka näytti olevan ikäänkuin toisten puheenjohtajana, ja,

niinkuin sittemmin sain kuulla, nimeltään Serbinä, joka siihen aikaan

oli urostöidensä maineella täyttänyt koko Itä-Karjalan.

"En mitään", -- vastasin minä lyhyesti.

"Hän lienee tappanut miehen", -- arveli eräs toinen vanki.

"Eihän tuollaisessa maitoparrassa ole niin juhlallisen työn tekijää",

-- ivaili kolmas. "Hän lienee hätyyttänyt jotakuta yksilahkeista."

"Suus' kiini, hupakko!" -- ärjäsi neljäs herra. "Jos hän jotakin

sellaista olisi yrittänyt, olisivat naiset aivan varmaan pistäneet

hänet 'kirkkoon!'"

"Hst!" -- äänsi päällikkö. "Olkaapas ääneti ja antakaa minun tutkia

tätä poikaa." Ja kääntyen minuun päin lausui hän melkein lohduttavalla

äänellä: "Sanopas nyt, poikaseni, mistä syystä jouduit noiden ruunun

roistojen hoitoon?"

"Yritin vaihtamaan rahaa."

"Jahah! Se näkyy olevan viisas poika" -- muistutti joku.

"Missä sinä rupesit rahan vaihtoon?"

"Poutasen puodissa."

"Minkälaisia rahoja sinulla oli vaihdettavana?"

"Riksiä."

"Kaisoja [keisarinna Katariina II:sen aikuisia hopea ruplia] ne ovat

olleet, vaan poikapahainen ei niitä tuntenut", -- kuului seuran

jäsenten joukosta.

"Mistä sinä tiesit, että ne riksiä olivat?" -- jatkoi johtaja.

"Siitä kun minä tunsin ne", -- vastasin tiukasti.

"Kuulehan poikaseni!" -- puhui nyt Serbinä. "Tahdon jo nyt tässä, kesken

puheen, muistuttaa sinulle, että jos milloin vasta aiot saada joko

riksiä tai muita rahoja vaihdetuiksi, niin ei sinun laisinkaan pidä

mennä Poutasen puotiin, sillä sen talon miehet ovat sellaisissa

asioissa liian niipukkaita. Parasta on, että, näillä seuduin

liikkuessasi, pyörähdät rahan vaihtoon suutari Löttösen luokse. Hän

kyllä vaihtaa rahat ryhtymättä joutaviin kinastuksiin, kun vaan annat

hänelle muutaman ruplan 'na votki'."

Siis tuo entinen mestarini olikin jo kauemman aikaa ollut yksissä

tuumin rosvojen kanssa. Ilmankos hänen luonaan öisinä aikoina useinkin

kävi tuntemattomia miehiä...

"Vaan mistä sinä riksit sait? Tunnusta pois suoraan asia, sillä minä

vakuutan kunniasanallani, ett'ei kukaan tämän seuran jäsenistä rupea

oikeudessa sinua vastaan todistamaan -- jos he muutoin siihen toimeen

kelpaisivatkaan", -- lisäsi puheenjohtaja hiljemmällä äänellä.

"Minä sain riksit äitivainajaltani, joka ne isääni myöten lähetti

minulle viimmeisen tervehdyksensä kanssa", selitin minä näyttääkseni

noille rosvoillekin, että olin viattomasti vankeuteen joutunut.

"Hah hah hah haa!" -- kaikui ympäri huonetta ja rosvojen kesken syntyi

sellainen naurukahakka, että olisi luullut kaikkien naurupirujen

kokoutuneen yhteen tuohon vankihuoneesen.

"Hiljaa pojat!" -- ärjäsi Serbinä. "Jos mikään, niin on se tässä

nuorukaisessa kunnioitettavaa, että hän puolustaa itseänsä."

"Vaan milläs sinä voit näyttää toteen, että sait rahat äidiltäsi?" --

jatkoi hän kyselyään metelin tauottua.

"Tässä on äitini omakätinen kirje, joka tuli rahain mukana, vaan

repeytyi niitä purkaessani", -- selitin minä ja vedin poveltani äitini

kirjeen näyttääkseni rosvoille että puhuin totuutta.

Serbinä silmäili kirjettä jonkun aikaa, vaan kun hän ei osannut sitä

lukea, antoi hän sen eräälle seurueen jäsenelle -- entiselle

käräjäkirjurille --, joka luki sen sisällön, sen verran kun sitä eheänä

oli, kaikkien kuultavaksi.

Nyt seurasi äänettömyys, jolla aikaa kaikki katsoivat Serbinään

ikäänkuin odotellen hänen oraakkeli-lausettaan. Parin minuutin

vaitiolon jälkeen ryhtyikin hän, huoattuansa, taas puheesen.

"Tämä kirje, poikaseni, on aivan nähtävästi joko oma kirjoittamasi

taikka jonkun hyvän kumppanisi tekemä, jonka tähden se ei voi mitään

todistaa. Vaan minkätähden hoidit sitä noin huolettomasti, että se sai

repeytyä? -- Kentiesi juuri parhaat lauseet ovat siitä repeytyneet

pois?"

"Luuletteko sitte tekin, että minä valehtelen?" -- kysyin minä puoliksi

hämmästyneenä puoliksi peljästyneenä.

"Vielä hän kysyy!" äänsi muudan rosvo. "Ansaitsisipa poika oikein

tavallisen korvapuustin, kun kehtaa meidän kesken tuollaisia

jaaritella."

Nyt en minä enää kyennyt puhumaan mitään.

Serbinä otti puheenvuoron:

"Hyvät ystävät ja urhoolliset seuraveljet! Te olette nyt olevinanne

aivan varmat siitä, että tuo poika valehtelee ja ett'ei hän suinkaan

ole rahoja saanut äidiltänsä, vaan on ne varastanut. No, samalla tavoin

luulette te minunkin joutuneen nyt varkaudesta kiini, varsinkin kun

muka minua on jo kahdesti ennen siitä asiasta syytetty. Vaan entäs jos

me kumpikin, sekä poika että itse minäkin, olisimme kuitenkin nyt

syyttömästi kiini? -- Ja kun minä nyt olen melkein vakuutettu tuon

pojan viattomuudesta, niin tahdon tässä kertoa teille sen asian, josta

minut nyt on kiinni otettu."

"Kuulkaa! Kuulkaa!" -- kuului läsnä olijoilta.

"Kun minä viime viikon toisena päivänä", -- jatkoi Serbinä, -- "kuljin

Korpiselän pitäjäässä Hoilolan ja Havuvaaran välistä saloa, ajoi

minulle vastaan kauppamies Iivana Patjunen, joka kerran ennen kiini

ollessani pilkkasi minua, sanoen minun kylläkin pelkureilta rahoja

ryöstävän, vaan ett'ei minussa koskaan olisi hänen hätyyttäjäänsä.

Tuossa juuri hänen vastaan tullessansa juohtui nyt minulle mieleen

hänen taannoinen kehumisensa, ja vaikka hänellä oli muassaan kaksi

miestä, tartuin minä rohkeasti hevoisen turpaan sekä heitin sen kumoon

maantielle. Kärryistä pudonneet miehet alkoivat nyt koiveta metsään,

vaan minä tempasin samassa pistoolin ja uhkasin ampua jokaisen ken

karkuun yrittäisi. Miehet jäivät silloin kuin naulatut paikoilleen ja

minä astuin Iivana Patjusen eteen sekä lausuin:

"'No Iivana, kauppamies! Nythän olemme tässä, mitäs kuuluu?'

"Vapisten vastasi hän ei kuuluvan mitään erikoisempaa.

"'Kuulkaapas, kauppamies!' -- jatkoin minä. 'Te kehuitte aikoinaan

olevanne niin väkevä, ett'en minä voisi teille mitään tehdä. -- Onko

asianlaita niin, isäntä?' --

"'Taisinhan tuota tulla kehuneeksi', -- vastasi hän.

"'No olkaa siis nyt hyvä ja antakaa minulle rahanne.'

"Iivana Patjunen päästi setelinahkansa, jossa näytti olevan useampia

tuhansia, ja ojensi sen minulle. Vaan hetken pideltyäni annoin minä

rahakäärön hänelle takaisin ja pyysin hänen antamaan siitä minulle

ainoastaan välikin (viisikolmatta ruplaa).

"'Ota itse!' -- kehoitti minua kauppamies.

"'Ohoh, vai itse ottaisin!' -- vastasin minä. 'Sittehän te syyttäisitte

minua ryöväyksestä. Olkaa hyvä ja lukekaa tuohon kivelle viisikolmatta

ruplaa ja menkää sitte matkoihinne.'

"Ja kauppamies Iivana Patjunen, seudun rikkain pajari, luki

lompakostaan vierasten miesten läsnä ollessa eräälle tienvieressä

olevalle isolle kivelle viisi viiden ruplan rahaa, pisti sitte lompakon

liivinsä sisustaskuun, solmisi taskun suunauhat umpisolmuun ja,

autettuani hevoisen ylös, lähtivät miehet rauhassa matkaansa jatkamaan.

"Olenko siis minä nuo viisikolmatta ruplaa varastanut? Eikö kauppamies

Iivan Patjunen niitä minulle itse antanut? -- Tottakai!

"Ja entäs kun minua tultiin kiini ottamaan tuolla kaupungin laidassa

toissa iltana. Luuletteko että minä pakenin, vaan en päässyt karkuun?

Kaukana siitä! Tiedättehän te itse, ett'ei neljä tavallista miestä

minun kynsissäni paljoa painele, ja sitä paitsi tiedätte senkin, että.

kerran kaksi kasakkia ajoivat puolitoista peninkulmaa minun

kintereilläni täyttä laukkaa, minua kuitenkaan tapaamatta, ja

hukuttivatpa vielä hevosensakin rimpisuohon, kun lähtivät minun

jälestäni sen yli kulkemaan. Ei siis minua pelko eikä hitaisuus kiini

saattanut, vapaasti antauduin minä miehille tietäen syytöin olevani.

Vaan saadaanhan nähdä, miten oikeus asian päättää. Sen vannon kuitenkin

kautta karhun sydänveressä karaistun puukkoni, ett'ei se tuomari, joka

minut tässä asiassa syylliseksi tuomitsee, kovin kauan sen jälkeen

kahdella jalalla kävele!..."

Tämmöinen oli Serbinän puhe, ja joko pelvosta taikka kunnioituksesta

Serbinää kohtaan, antoivat toiset rosvot minun sitte rauhassa vetäytyä

komerooni, missä -- kumma kyllä -- sangen rauhallisesti nukuin

seuraavaan aamuun saakka.

Karjalan kankahilta I Kertoelmia · 第 12 / 27 题