"Terve tuloa kunnioitettavaan seuraamme, sinä meidän tuotteliaan
elinkeinomme harjoittajain nuorin vesa!" -- lausui minulle
vankihuoneesen astuttuani eräs hirveännäköinen rosvo, joka juuri
äskettäin oli otettu kolmannen kerran kiini ja syytetty ryöväyksestä.
Minä en kyennyt vastaamaan mitään, vaan pyysin vanginvartijaa viemään
minut toiseen huoneesen.
"Ei täällä ole joka rosvolle eri huonetta!" -- ärjäsi tämä ja paiskasi
oven kiini sekä lukitsi sen mennessään.
"Hah, hah, hah!" -- nauroi rosvo. "Vai olet sinä vielä tottumatoin näin
ylhäiseen seuraan. Pitäneepä siis sinulle opettaa, miten oikeain
ihmisten joukossa tulee itsensä käyttää, jotta voisit todella ansaita
oikean rosvon nimen. Tulepas tänne luokseni, sinä varkauden jumalan
varhainen suosikki, niin neuvon sinulle keinoja, joiden avulla voit
vastaisuudessa välttää sellaisia onnettomuuksia kuin sinulle nyt
tyhmyytesi tähden näkyy tapahtuneen!"
"Antakaa, hyvä mies, minun olla rauhassa!" -- niiskutin minä yrittäen
tunkeutua erääsen nurkkaan, jossa ei muita vankeja näkynyt.
"Älä ole milläsikään, nuori ystäväni. Tule vaan tänne luokseni ja kerro
tässä meidän keskellämme, mikä onnettomuus sinut kiinni saatti?"
Näin puhuen veti tuo hyväntahtoinen varas minut pois komerostani ja
asetti istumaan eräälle jakulle keskelle laattiaa. Siihen kokoontuivat
sitte ympärilleni kaikki muutkin huoneen helisevät asukkaat
kuunnellakseen mistä syystä minut oli kiini otettu. He laskivat, yksi
toisensa perästä, mitä häijyintä ja ruokottominta pilaa toisistaan sekä
minusta; eikä minun auttanut muuta kuin tuon tuostakin vastata heidän
tiheisin kysymyksiinsä.
"No sanohan nyt ensiksi mitä varastit?" -- kysyi tuo yllämainittu
rosvo, joka näytti olevan ikäänkuin toisten puheenjohtajana, ja,
niinkuin sittemmin sain kuulla, nimeltään Serbinä, joka siihen aikaan
oli urostöidensä maineella täyttänyt koko Itä-Karjalan.
"En mitään", -- vastasin minä lyhyesti.
"Hän lienee tappanut miehen", -- arveli eräs toinen vanki.
"Eihän tuollaisessa maitoparrassa ole niin juhlallisen työn tekijää",
-- ivaili kolmas. "Hän lienee hätyyttänyt jotakuta yksilahkeista."
"Suus' kiini, hupakko!" -- ärjäsi neljäs herra. "Jos hän jotakin
sellaista olisi yrittänyt, olisivat naiset aivan varmaan pistäneet
hänet 'kirkkoon!'"
"Hst!" -- äänsi päällikkö. "Olkaapas ääneti ja antakaa minun tutkia
tätä poikaa." Ja kääntyen minuun päin lausui hän melkein lohduttavalla
äänellä: "Sanopas nyt, poikaseni, mistä syystä jouduit noiden ruunun
roistojen hoitoon?"
"Yritin vaihtamaan rahaa."
"Jahah! Se näkyy olevan viisas poika" -- muistutti joku.
"Missä sinä rupesit rahan vaihtoon?"
"Poutasen puodissa."
"Minkälaisia rahoja sinulla oli vaihdettavana?"
"Riksiä."
"Kaisoja [keisarinna Katariina II:sen aikuisia hopea ruplia] ne ovat
olleet, vaan poikapahainen ei niitä tuntenut", -- kuului seuran
jäsenten joukosta.
"Mistä sinä tiesit, että ne riksiä olivat?" -- jatkoi johtaja.
"Siitä kun minä tunsin ne", -- vastasin tiukasti.
"Kuulehan poikaseni!" -- puhui nyt Serbinä. "Tahdon jo nyt tässä, kesken
puheen, muistuttaa sinulle, että jos milloin vasta aiot saada joko
riksiä tai muita rahoja vaihdetuiksi, niin ei sinun laisinkaan pidä
mennä Poutasen puotiin, sillä sen talon miehet ovat sellaisissa
asioissa liian niipukkaita. Parasta on, että, näillä seuduin
liikkuessasi, pyörähdät rahan vaihtoon suutari Löttösen luokse. Hän
kyllä vaihtaa rahat ryhtymättä joutaviin kinastuksiin, kun vaan annat
hänelle muutaman ruplan 'na votki'."
Siis tuo entinen mestarini olikin jo kauemman aikaa ollut yksissä
tuumin rosvojen kanssa. Ilmankos hänen luonaan öisinä aikoina useinkin
kävi tuntemattomia miehiä...
"Vaan mistä sinä riksit sait? Tunnusta pois suoraan asia, sillä minä
vakuutan kunniasanallani, ett'ei kukaan tämän seuran jäsenistä rupea
oikeudessa sinua vastaan todistamaan -- jos he muutoin siihen toimeen
kelpaisivatkaan", -- lisäsi puheenjohtaja hiljemmällä äänellä.
"Minä sain riksit äitivainajaltani, joka ne isääni myöten lähetti
minulle viimmeisen tervehdyksensä kanssa", selitin minä näyttääkseni
noille rosvoillekin, että olin viattomasti vankeuteen joutunut.
"Hah hah hah haa!" -- kaikui ympäri huonetta ja rosvojen kesken syntyi
sellainen naurukahakka, että olisi luullut kaikkien naurupirujen
kokoutuneen yhteen tuohon vankihuoneesen.
"Hiljaa pojat!" -- ärjäsi Serbinä. "Jos mikään, niin on se tässä
nuorukaisessa kunnioitettavaa, että hän puolustaa itseänsä."
"Vaan milläs sinä voit näyttää toteen, että sait rahat äidiltäsi?" --
jatkoi hän kyselyään metelin tauottua.
"Tässä on äitini omakätinen kirje, joka tuli rahain mukana, vaan
repeytyi niitä purkaessani", -- selitin minä ja vedin poveltani äitini
kirjeen näyttääkseni rosvoille että puhuin totuutta.
Serbinä silmäili kirjettä jonkun aikaa, vaan kun hän ei osannut sitä
lukea, antoi hän sen eräälle seurueen jäsenelle -- entiselle
käräjäkirjurille --, joka luki sen sisällön, sen verran kun sitä eheänä
oli, kaikkien kuultavaksi.
Nyt seurasi äänettömyys, jolla aikaa kaikki katsoivat Serbinään
ikäänkuin odotellen hänen oraakkeli-lausettaan. Parin minuutin
vaitiolon jälkeen ryhtyikin hän, huoattuansa, taas puheesen.
"Tämä kirje, poikaseni, on aivan nähtävästi joko oma kirjoittamasi
taikka jonkun hyvän kumppanisi tekemä, jonka tähden se ei voi mitään
todistaa. Vaan minkätähden hoidit sitä noin huolettomasti, että se sai
repeytyä? -- Kentiesi juuri parhaat lauseet ovat siitä repeytyneet
pois?"
"Luuletteko sitte tekin, että minä valehtelen?" -- kysyin minä puoliksi
hämmästyneenä puoliksi peljästyneenä.
"Vielä hän kysyy!" äänsi muudan rosvo. "Ansaitsisipa poika oikein
tavallisen korvapuustin, kun kehtaa meidän kesken tuollaisia
jaaritella."
Nyt en minä enää kyennyt puhumaan mitään.
Serbinä otti puheenvuoron:
"Hyvät ystävät ja urhoolliset seuraveljet! Te olette nyt olevinanne
aivan varmat siitä, että tuo poika valehtelee ja ett'ei hän suinkaan
ole rahoja saanut äidiltänsä, vaan on ne varastanut. No, samalla tavoin
luulette te minunkin joutuneen nyt varkaudesta kiini, varsinkin kun
muka minua on jo kahdesti ennen siitä asiasta syytetty. Vaan entäs jos
me kumpikin, sekä poika että itse minäkin, olisimme kuitenkin nyt
syyttömästi kiini? -- Ja kun minä nyt olen melkein vakuutettu tuon
pojan viattomuudesta, niin tahdon tässä kertoa teille sen asian, josta
minut nyt on kiinni otettu."
"Kuulkaa! Kuulkaa!" -- kuului läsnä olijoilta.
"Kun minä viime viikon toisena päivänä", -- jatkoi Serbinä, -- "kuljin
Korpiselän pitäjäässä Hoilolan ja Havuvaaran välistä saloa, ajoi
minulle vastaan kauppamies Iivana Patjunen, joka kerran ennen kiini
ollessani pilkkasi minua, sanoen minun kylläkin pelkureilta rahoja
ryöstävän, vaan ett'ei minussa koskaan olisi hänen hätyyttäjäänsä.
Tuossa juuri hänen vastaan tullessansa juohtui nyt minulle mieleen
hänen taannoinen kehumisensa, ja vaikka hänellä oli muassaan kaksi
miestä, tartuin minä rohkeasti hevoisen turpaan sekä heitin sen kumoon
maantielle. Kärryistä pudonneet miehet alkoivat nyt koiveta metsään,
vaan minä tempasin samassa pistoolin ja uhkasin ampua jokaisen ken
karkuun yrittäisi. Miehet jäivät silloin kuin naulatut paikoilleen ja
minä astuin Iivana Patjusen eteen sekä lausuin:
"'No Iivana, kauppamies! Nythän olemme tässä, mitäs kuuluu?'
"Vapisten vastasi hän ei kuuluvan mitään erikoisempaa.
"'Kuulkaapas, kauppamies!' -- jatkoin minä. 'Te kehuitte aikoinaan
olevanne niin väkevä, ett'en minä voisi teille mitään tehdä. -- Onko
asianlaita niin, isäntä?' --
"'Taisinhan tuota tulla kehuneeksi', -- vastasi hän.
"'No olkaa siis nyt hyvä ja antakaa minulle rahanne.'
"Iivana Patjunen päästi setelinahkansa, jossa näytti olevan useampia
tuhansia, ja ojensi sen minulle. Vaan hetken pideltyäni annoin minä
rahakäärön hänelle takaisin ja pyysin hänen antamaan siitä minulle
ainoastaan välikin (viisikolmatta ruplaa).
"'Ota itse!' -- kehoitti minua kauppamies.
"'Ohoh, vai itse ottaisin!' -- vastasin minä. 'Sittehän te syyttäisitte
minua ryöväyksestä. Olkaa hyvä ja lukekaa tuohon kivelle viisikolmatta
ruplaa ja menkää sitte matkoihinne.'
"Ja kauppamies Iivana Patjunen, seudun rikkain pajari, luki
lompakostaan vierasten miesten läsnä ollessa eräälle tienvieressä
olevalle isolle kivelle viisi viiden ruplan rahaa, pisti sitte lompakon
liivinsä sisustaskuun, solmisi taskun suunauhat umpisolmuun ja,
autettuani hevoisen ylös, lähtivät miehet rauhassa matkaansa jatkamaan.
"Olenko siis minä nuo viisikolmatta ruplaa varastanut? Eikö kauppamies
Iivan Patjunen niitä minulle itse antanut? -- Tottakai!
"Ja entäs kun minua tultiin kiini ottamaan tuolla kaupungin laidassa
toissa iltana. Luuletteko että minä pakenin, vaan en päässyt karkuun?
Kaukana siitä! Tiedättehän te itse, ett'ei neljä tavallista miestä
minun kynsissäni paljoa painele, ja sitä paitsi tiedätte senkin, että.
kerran kaksi kasakkia ajoivat puolitoista peninkulmaa minun
kintereilläni täyttä laukkaa, minua kuitenkaan tapaamatta, ja
hukuttivatpa vielä hevosensakin rimpisuohon, kun lähtivät minun
jälestäni sen yli kulkemaan. Ei siis minua pelko eikä hitaisuus kiini
saattanut, vapaasti antauduin minä miehille tietäen syytöin olevani.
Vaan saadaanhan nähdä, miten oikeus asian päättää. Sen vannon kuitenkin
kautta karhun sydänveressä karaistun puukkoni, ett'ei se tuomari, joka
minut tässä asiassa syylliseksi tuomitsee, kovin kauan sen jälkeen
kahdella jalalla kävele!..."
Tämmöinen oli Serbinän puhe, ja joko pelvosta taikka kunnioituksesta
Serbinää kohtaan, antoivat toiset rosvot minun sitte rauhassa vetäytyä
komerooni, missä -- kumma kyllä -- sangen rauhallisesti nukuin
seuraavaan aamuun saakka.