Mikä tyttö?
Toinen tyttö oli tullut häntä vastaan vähän aikaisemmin, ja se tyttö
oli sanonut, että kello oli neljän paikkeilla, ja pyytänyt häntä
sanomaan sen kahdelle tytölle, jotka hän ehkä kohtaisi.
Ossin ajatukset alkoivat mennä sekaisin. Mikä ihmeellinen tyttö se
mahtoi olla?
Se oli puettuna ruohonpäiseen hameeseen, kertoi nainen, ja joi kahvia
täällä mökin luona muiden joukossa.
Ossi kyseli vielä kaikenlaista, mutta asia ei käynyt siitä selvemmäksi.
Hän teki pitkän kävelyn ja koetti keksiä ratkaisun.
Tämä ei ollut niin yksinkertaista kuin hän ensin oli luullut, ajatteli
hän. Tästä melkein olisi kannattanut sähköttää poliisiprefektille.
Ruohonvihreään hameeseen puettu tyttö. Kellä heistä oli ruohonvihreä
hame? Siitä hänellä ei ollut aavistustakaan.
Kuulusteltaessa ei kukaan tytöistä ollut sanonut mitään tästä asiasta.
Eikä hän voinut uskoa, ettei ukon sisar olisi puhut totta — ei hän
siltä näyttänyt.
Mutta minkätähden tyttö oli pyytänyt häntä sanomaan, että kello oli
neljä?
Hän käänteli ja väänteli asiaa ajatuksissaan. Ne molemmat tytöt,
joista ruohonvihreä oli puhunut, olivat tietysti Eeva ja Hertta. Ja se
ruohonvihreä —
Ossi pysähtyi äkkiä. _Hän_ — se vihreä — _hän_ oli tehnyt sen, mistä
Herttaa syytettiin: valehdellut saattaakseen toisen pulaan!
Niin, sillä tavalla asia oli. Niin sen täytyi olla.
Eläköön! Saattoipa täällä Helsingissäkin toimia salapoliisina. Hän oli
keksinyt suurenmoisen johtolangan. Kaikki hämmästyisivät.
Hän saattoi tuskin odottaa, kunnes laiva tuli. Ja kun hän vihdoin taas
seisoi kannella ja syystuuli puhalsi häntä vasten kasvoja, oli hän niin
iloinen, että hänen täytyi viheltää Porilaisten marssia.
Mutta kuka se ruohonpäinen oli? Sitä hän mietti koko kotimatkan.