_Urmaan pirtti._
URMAS
_Seisoo kalpeana ja tuskaisena pöydän luona:_ Kun pääsisi taas
tämänkin päivän! _Käy mietteissään eteenpäin:_ Jos ne, jotka tämän
meille tuottivat, omin silmin näkisivät mihinkä kärsimysten kuiluun he
kokonaisen kansan syöksivät, totisesti: he kauhistuisivat astua Tuonen
maille!
_Muistaa jotain, käy Heljän ovelle ja huutaa häntä._
HELJÄ
_Tulee, katsahtaa hänen liikutettuihin kasvoihinsa:_ Sinulla on
taas vaikea päivä, Urmas.
URMAS
Vaikein kaikista--sen inhotuksen tähden, mitä tunnen! Voisin
melkein uskoa jonkun äkki-ihmeen tapahtuvan, joka meidät tästä
kurjuudesta pelastaisi.
HELJÄ
_Elävästi:_ Sinäkin...? Minulla se on jokapäiväisenä palavana rukouksena.
Joku suuri, leimahtava ilmestys, joka taas kohottaisi ja puhdistaisi!
URMAS
_Keventyvästi:_ Niin, jumalain sallimukset ovat monet. Hänhän voisi
sairastua... Tai voisi sattua vielä ratkaisevampaa: nousta myrsky
järvellä--nyt tuulee, on tuullut kaiken yötä...
HELJÄ
_Katsoo häneen hämmästyneenä. Masentuneesti:_ Niin ... niin...
_Lämpimämmin:_ Niin, voisihan niinkin sattua.
URMAS
Tai ruhtinas äkkiä kuolla... Uusi ruhtinas, uudet toivot...
_Tuskaisena:_ Mutta tästä päivästä ei sekään pelastaisi! _Miltei
rukoilevasti:_ Tulethan kuitenkin häntä tervehyttämään...?
HELJÄ
_Hiljaa, mutta päättävästi:_ En saata, Urmas!
URMAS
Mutta ajattele: veronhaltija--ruhtinaan edusmies--maan tapa--
HELJÄ
_Värähtävin äänin:_ En voi--kansani häpäisijää--kodissamme--en!
_Oven takaa kuuluu puheen ääntä, reutomista ja tiukujen helinää. Sisään
tunkeutuu Taakankantaja Sätenen koettaessa häntä pidättää._
URMAS
Mitä tämä? Kuka se?
SÄTENE
Taakankantaja ... en voinut mitään...
HELJÄ
Anna onnettoman tulla.--Minä olen kuullut hänestä, Urmas. _Sätene
poistuu. Urmas käy korokesillalta alas._
TAAKANKANTAJA
_Joka on muuten entisellään, paitsi taakassa entisen lisäksi molemmissa
päissä riippuvat kahleenkappaleet ja laella pieni vetohihnoilla
varustettu vene, läähättää hiljaa taakkansa alla, vilkasee hätäisesti
ympäri huonetta, salaperäisen kiihkeästi:_
Siis tämä se on se paikka... Kas äänet, äänet!... _Kääntyy Urmaaseen:_
Ja sinä olet Urmas?
URMAS
Minä... Onko asiata?
TAAKANKANTAJA
_Häntä kuulematta, sillanteen reunalla seisovaa Heljää osottaen:_
Ja tuo tuolla on Mertsi!
URMAS
_Hätkähtää, vaihtaa silmäyksen Heljän kanssa:_ Ei--Mertsi on kuollut.
TAAKANKANTAJA
_Varjostaa kädellä silmiään, ihmetellen:_ Kuinkas minä väärin näin...?
Vai on Mertsi kuollut ... _nauraa outoa naurua.--Astuu sitten Urmaan
luo, kiivaan läähättävästi:_ Taakka, Urmas, taakka? Sinulla sanotaan
olevan niin paljon ... en ole ennen ennättänyt. _Osottaa taakkaansa:_
Katsos: _tunnethan sinä nämät_...? Ah, painaa, painaa...
URMAS
_Omituisesti liikutettuna:_ Niin ... taakkaa meillä on, mies-rukka...
TAAKANKANTAJA
_Kiivaasti, outo palo silmissä:_ Urmas! _Tarttuu hänen mekkonsa hihaan
ja vetää kiireesti muutamia askeleita etualalle päin. Kiinteästi
silmiin tuijottaen:_ Urmas! Kissat syövät ruohoa!
URMAS
_Vähän levottomasti:_ Niin niin.
TAAKANKANTAJA
_Yhä kiinteämmin:_ Kissat syövät ruohoa!
URMAS
Niin niin ... kyllä olen huomannut.
TAAKANKANTAJA
Kissat syövät ruohoa--_sähähtäen:_ tulee sade! _Jää takanojoon
vetäytyneenä tuijottamaan kammottavasti avoimin silmin.--Hätkähtää
äkkiä, kuuntelee:_ Kuulitteko, kuulitteko!? Kiire, kiire, kiire...
_Ryntää ulos, tiuvut rajusti soivat._
HELJÄ
_Kalpeana:_ Se oli tavatonta! Minä vähällä pelkäsin, vähällä säälistä
itkin.
URMAS
_Raskaasti:_ Ja kuitenkin--kuka tietää vaikka hän olisi tätä nykyä
onnellisin ihminen koko Merviassa!
SÄTENE
Muuan vanha vaimo pyrkii puheille!
URMAS
Odottakoon hetkisen.. Ei, anna tulla heti.--Puhumme siitä sitten, Heljä.
_Heljä menee._
VAIMO
_Tulee. Hän on vanhanpuoleinen, niukan kumarainen rahvaannainen, päässä
täyshuntu, joka varjostaa jossain määrin kasvojakin. Katse maahan
luotuna, syvä mielenliikutus äänessä:_