URMAS
_Lämpimästi_: Tulkaa terveinä, kansan miehet!
VANHA NIITTY-MERVI
Niin että sinä se sitten olet se Urmas. Emme ole koskaan nähneet, mutta
kuultu on. Tulimme nyt näkemään ja puhumaan, kun emme ole enää elämästä
selvillä.
URMAS
_Kättelee_: Raskasta, raskasta on elämä. Istukaa! _Viittaa istumaan
rahvaanpenkille, tuo itselleen istuimen kiukaan luota._
NIITTY-MERVI
Puhumme sinulle niinkuin isälle. Luonnon järjestys on vierähtänyt,
rajutuulet puhaltaa ja rankkasateet lankee, kuun ympärillä säärii kuuma
sappi! Eilisvuotena poltti kuivuus, tänä vuonna vesi viepi. Jo keväällä
tulvi Auree, nyt itse Ilmoka nousi ryntäilleen, kaikki niityt peitti--
URMAS
Onko kansa joutunut hätään...?
NIITTY-MERVI
Ei se hätä olisi pahin, toinen on pahempi. Sopu on hävinnyt, kiistan ja
vainon henki sijalla. Tämä miekkajuttu oli pahin.
URMAS
_Kiihkeästi_: Onko, onko annettu miekat...?
NIITTY-MERVI
On annettu ja on pidetty--kahakäteen on. Ja siinä se juuri on. Veli
antaa, toinen pitää, naapuri luovuttaa, toinen kaivaa, vaimo on eri
mieltä kuin mies. Osa poikiamme piileksii metsissä, pirttejä poltetaan
--ja on huonoja miehiä joukossamme, käyvät vieraan asioita. Jumalat
meitä armahtakoot!
URMAS
_Kiivaasti_: Siinä nyt näette mihin veenien yllytys vie!
NIITTY-MERVI
Ei ole veenejä nähty ei kuultu, vaan tämä eri mieli on meidän kesken.
Sanottiin taas olevan jotain tulossa, niin käytiin kysymään että mitenkä
ne asiat oikein ovat.
URMAS
Tehän viivytte huomiseen?--_Nousee_: Niin, minä selitän illalla kaikki.
Sanon nyt vaan, että mitään uutta ei ole tulossa--kun saamme tämän
miekka-jutun loppuun, on rauha maassa. Mutta miekat on annettava! Ja
teidän täytyy luottaa, sillä omat miehenne ovat nyt ohjaksissa.
NIITTY-MERVI _Nousevat_: Kyllähän me... Ja hyvä on, että on omat miehet.
Mutta kun me emme tiedä mitä nämä omat miehet--
URMAS
Niin niin, selitän kaikki illalla. Levätkää terveydeksenne!
_Miehet menevät.
Urmas nousee sillanteelle_: Kaikki sekasorrossa! Voisin tehdä rikoksen,
voisin takoa noita kirottuja miekkoja yöt päivät, voisin niitä varastaa
ja ryöstää. Sen täytyy perille! Kärsimystä on, mutta pohja säilyy.
_Miltei riemukkaasti_: Kauppareitit ovat nyt hallussamme,
vanhimpainpirtissä ei ole enää yhtään veeniä--pohja säilyy, pohja
säilyy! _Käy patsaan luo ottaakseen vyönsä ja päähineensä._
ULKOA
_Kentältä kuuluu meluista puhelua ja hihkuvia huutoja, jotka yltyvät
hurjaksi lauluksi ja tanssin töminäksi_:
Hah hah hah, hih hih hih,
hauskoja poikia ollaan!
Heh heh heh, hih hih hih,
Mervian poikia ollaan--hih!
URMAS
_Ryntää ovelle ja huutaa Sätenen_: Ketä ne? Mikä elämä siellä?
SÄTENE
En tunne, näyttävät nuorilta miehiltä.
URMAS
Kuinka ne uskaltavat!? Käske paikalla tiehensä!
HELJÄ
_Tulee suojansa ovelle, hätäisenä_: Mitä ääniä ne? Ketä siellä, Urmas?
URMAS
En tiedä. Lähetin juuri Sätenen poiskäskemään. _Ulkoa kuuluu hälinää,
puheen sorinaa._
SÄTENE
_Palaa_: Eivät lähde. Ne ovat miekanviejiä, ovat kauhean päihdyksissä.
ULKOA
_Hurjasti_: Hah hah hah, hih hih hih,
Mervian poikia ollaan!
Heh heh heh, hih hih hih,
Mervian puolesta ollaan--hih!
URMAS
_Tuskaisena_: Mene, Heljä, omaan suojaasi! _Sulkee ikkunan juoksulaudan
--huone käy hämäräksi. Käy korokesillalle ja laskee lakeisaukon
sulkulaudan--huone käy miltei pimeäksi, vain lakeisaukon ja ikkunan
seuduilla kumottaa heikot valovirrat. Ulkoiset äänet himmenevät,
sorinan keskeltä kuuluu kuitenkin:_
MIEHEN ÄÄNI
Hei, tulkaas tytöt karkeloimaan!
NAISEN ÄÄNI
Teidän kanssanne!? Hävetkää--kuohilaat, miekkanne myyjät!
MIESTEN ÄÄNIÄ
Mitä se sanoi...?--Jumal-avita!
NAISEN ÄÄNI
Kuohilaita, kuohilaita! Miehuutenne myyneitä raukkoja!
MIEHEN ÄÄNI
Tuosta saat, hornan kämäleuka! _Kuuluu kimeä naisen kirkasu._
MIESTEN ÄÄNIÄ!
Se oli oikein!--Veenien koina!--Me ollaan Mervian miehiä, me ollaan
Urmaan poikia--hih!
NAISTEN ÄÄNIÄ
Kuohilaita, kuohilaita, kuohilaita!--Hyppikää, hullut!
MIEHEN ÄÄNIÄ
Mitäs me tuommoisista!
TOINEN
Niin, iloitaan pojat! Hauskempi onkin näin--hah hah hah...
_Hurjasti_: Hah hah hah, hih hih hih,
urheita poikia ollaan!
heh heh heh, hih hih hih,
miekkojen viennistä tullaan--hih!
HELJÄ
_Joka on hämyssä katsellut kuinka Urmas kävelee etualalla ja
väänteleksen tuskissaan, menee kiireisesti ulos. Laulu ja tanssi taukoo.
Kuuluu hetkisen puheen sorinaa, sitten kaikki vaimenee hiljaiseksi.
Heljä palaa ja työntää ikkunan juoksulaudan syrjään: heikko valo virtaa
huoneeseen. Astuu sitten Urmasta kohti, joka istuu pää käsien varassa
sillanteen reunalla:_
Älä ole enää murheellinen, Urmas! He jo menivät...
URMAS
_Kuin itsekseen:_ Ja sittenkin on parempi että he hyppivät, kuin että
täällä hyppisivät muronnien asestetut pedot.
HELJÄ
_Läheten:_ Epäilemättä.. He sitäpaitsi olivat päihdyksissä..
URMAS
Me olemme kaikki päihdyksissä! Tämän kansan sisus on sairas.
HELJÄ
_Liikutettuna:_ Niin, sairaita me olemme. Ystävämme
Lyylykin----_Keskeyttää pelästyneenä._
URMAS
_Kavahtaen:_ Mitä Lyylystä...?
HELJÄ
_Välttäen:_ On .. sairastunut... Luultavasti sentään paranee.--Minun
täytyy nyt lähteä, Urmas...
URMAS
_Lujasti:_ Miksi salaat minulta jotakin? Tahdon kuulla--tule, Heljä!
HELJÄ
_Tulee vitkaan ja istuutuu hänen luokseen alimmalle korokeaskelmalle.
Hiljaa:_ Ystävämme Lyyly on ... surmannut itsensä mielenhäiriössä...
URMAS
Lyyly...? Manalla? Omin käsin?--Jumalat, millaisia uhreja tämä aika
vaatii!
HELJÄ
_Silittää hiljaa hänen kättään, katselee pitkään:_ Me olemme kaikki ajan
uhreja. Kuinka sinä olet vanhettunut, Urmas! Kuinka kansasi kohtalo on
sinut harmaaksi purrut.
URMAS
_Kuin havahtuen_: Olenko minä jo niin vanha...?
HELJÄ
_Silittää hänen kättään_: Me olemme jo vanhoja.
URMAS
Mutta mihinkä meidän nuoruutemme on mennyt? Milloinka me olemme
itsellemme eläneet?
HELJÄ
_Silittää hiljaa_: Silloin kun olemme eläneet muille...
SÄTENE
_Tulee_: Rouka-vanhin!
URMAS
Saata sisään! _Nousevat_.
ROUKA
_Katselee oudostellen ympärilleen_: Onpa täällä hämärä...?
URMAS
Hämärä, ystävä, ympäröi meitä joka taholla!
ROUKA
Totta puhut--Muronniasta on taas saapunut sanantuojia!
URMAS ja HELJÄ
Taas...? _Jäävät kuin kivettyneinä paikoilleen._
ROUKA
_Hiljaisen kiivastuneesti:_ Taas! Tahtovat lähettää eri veronhaltijan,
joka kerää verot. Nahat ja taljat muka alamittoja. Mutta se on ilmetty
vale! Tarkastin jok'ainoan omin käsin, ennenkun ne laitettiin. Kavaluus,
kavaluus takana! Tästä täytyy tulla loppu!
URMAS
_Vääntelee neuvottomana käsiään:_ Ja kuitenkin..