_Vuorhaaran vierasmaja Vuori-Merviassa, kauppavaltareittien
risteyksessä. Hirsipirtti, oikealla ulko-ovi, oikeassa ylänurkassa
kiuvas. Kiukaan ja vasemman seinän välillä perällä korokesillanne,
siellä suuri kaappi, hylly, kaksi altaantapaista juomansäilytysastiata
ja pieni pöytä. Pirtinpatsas lakeisaukkoineen korokesillan reunassa
keskellä. Keskellä pirttiä maalattialla pitkä pöytä, molemmin puolin
rahit. Seinävierellä pitkät rahit; ylempänä, lähellä kattoa
makuulavalaudat. Vasemmalla ovi kylkeissuojaan.
Kiukaassa, jonka luona hyörii majan emäntä, palaa tuli--lakeisaukon
lähistöllä leijailee vieno savu. On ilta, huonetta valaisevat muutamat
soihdut._
VIERASMAJAN ISÄNTÄ
_Korjaa haarikoita pöydältä_: Nyt saa pitää silmänsä auki!
EMÄNTÄ
No meikäläisellä ne pitää olla aina auki, nukkuessakin.
ISÄNTÄ
Tarkotin oikeastaan: nyt saa pitää suunsa kiinni!
EMÄNTÄ
_Kääntyy, kivakasti_: Hä?
ISÄNTÄ
Jaa-a--tarkotanpa että sinä puhut liian paljo, muoriseni, ja
liian ykssukaan.
EMÄNTÄ
Siitä äskeisestäkö sinä nyt ääntä pidät?
ISÄNTÄ
Siitä.
EMÄNTÄ
Hy! Kun on reima luonnonlaatu niin on--vaikka tuon itsekin sanon!
ISÄNTÄ
_Tyynnytellen_: No no! Ei hyvässä laittoa, mutta Vuorhaaran vierasmajan
väellä ei tätä nykyä saa olla mitään luonnonlaatua--taikka oikeammin:
täytyy olla vähän joka laatua...
EMÄNTÄ
Häpiä! Mervian puolesta minä olen--ja kun on jotain, niin on jotain!
ISÄNTÄ
_Lähtee kiivaasti astumaan_: On jotain! Hitto ollen; jos minä
ymmärrän mitä nuo kaikki keltaiset, siniset ja senkin seitsemän
karvalliset ovat näinä vuosina olleet ja mitä ne nyt ovat. Nyt ne
alkavat miekoista. _Pysähtyy_: Yksi hosuu: täytyy antaa; toinen: jos
annat, olet konna! Ota sitten selvä, ole nyt jotain! Siihen likoon minä
en pane mekkoani, en! _Käy lähemmäksi, hiljemmin_: Kuules! Minä olen
kaiken varmuudeksi tänään ostanut toisenkin. Jos vaativat, niin annan
sen huonomman, toisen piilotan. Mutta jos se toinen puoli voittaa, niin
voin aina näyttää että minulla on miekka--
_Ulkoa kuuluu ääniä ja oven haparoimista. Rientää ovea kohti_: Hoi hoi!
Täälläpäin se on ovi--käydään sisään vaan.
_Kolme matkustajaa: Imari, veeni-runoniekka Flöide ja eräs kolmas
tulee--viittoihin puettuina, märkinä, miekka vyöllä._
IMARI
Terve tupaan!
ISÄNTÄ
Jumalain terve, hyvät vieraat! Taitaa olla pimeä.?
IMARI
Ja sataa.
ISÄNTÄ
Vai satamaan rupesi. Antaapas nyt tänne päällysvaatteet... Ja
tuolla on tuli--panes, muori, istuimia!
IMARI
Antaa olla, emäntä, ei meidän ole vilu.--Mutta kuules, isäntä!
Asuuhan täällä muuan Puonnin Keltti niminen?
ISÄNTÄ
Asuu oikein, hyvä vieras!
IMARI
Tämä kolmas kävisi tapaamassa, kun saisi opasta.
ISÄNTÄ
Saapi, saa. _Huutaa ovesta ulos_: Hoi, pojat, hoi! Tuleppas Uvas tänne
ja joutuun! _Vieraille_: Ei sinne pitkältä ole, ei. _Sisään tulevalle
Uvaalle_: Vie tämä vieras Puonnin Keltin luo, kylläs tiedät?
UVAS
Tiedän. _Menevät_.
ISÄNTÄ
Vieraat käyvät istumaan. Ja milläs minä saan palvella? Ollaanhan
sitä yötä?
IMARI
Ei ole aikaa! Mutta haarikka olutta ei olisi hullummaksi, ja hiukan
palasta.
FLÖIDE
Minulle simaa--hiisi teidän oluvianne juokoon!
IMARI
_Nauraen_: Tämä, näes, on runoniekka--ne juovat ainoastaan linnunpiimää!
ISÄNTÄ
Ahaa--heti, heti! _Rientää sillanteelle ja ottaa kaksi haarikkaa_: Muori
hoi, pötyä pöytään! _Vieraille_: Nyt on paljo matkantekijöitä...
IMARI
Ai! _Käy sillanteen luo, alennetulla äänellä_: Onkos tästä mennyt
äskettäin ... kuinka sanoisin ... muutamia pitkän matkan tekijöitä?
Sen näköisiä?
ISÄNTÄ
_Vilkuttaa silmää_: Rajalle päin?--On, pari hetkeä sitten.
_Tuo haarikat_.
IMARI
Hyvä, hyvä! _Vieraat vaihtavat merkitsevän silmäyksen, juovat._
IMARI
_Laskien haarikan pöydälle_: Nyt on kovat ajat Merviassa!
ISÄNTÄ
Kovat on, kovat.--Kuuluukos maailmaan mitä?
IMARI
Ei päivää, ettei uutta. Jokos olette kuulleet että vanhimpainpirtti
poltettiin?
ISÄNTÄ
Jo kuultiin--jotain huuhua. Vaan minkäs tautta?
IMARI
Minkä tautta? Hm. _Katsoo pitkään_: Mutta mikäs sinä olet miehiäsi?
ISÄNTÄ
Jaa minäkö, jaa? Hm ... jaa... Olen, niinkuin näet, vierasmajan
pitäjä...
IMARI
_Tiukasti_: Vaan oletko myöskin mies, se on: seisotko Mervian puolesta?
ISÄNTÄ
_Käsiään hykertäen_: No nyt sattui ... että satuttiin samaa mieltä!
Mervian puolesta seison, lujasti, molemmin jaloin, ja vaikka juoksenkin
--siitä oli juuri tässä eukon kanssa puhe...
IMARI
Hyvä on!--Vanhimpainpirtti poltettiin, selvällä mervankielellä haastaen,
koska se oli kettujen pesä!
ISÄNTÄ
Kettujakos siellä olikin...?
IMARI
_Rajusti_: Mitä muuta sellaiset ovat! Antavat riistametsät, kalavedet,
maat mannut ja lopuksi sen viimeisenkin miehuuden merkin, mikä kansalla
vielä on--miekat. Toiset eivät suostuneet, mutta Urmas miehineen!
Kerskuivat etteivät mitään pelkää--silloin se pistettiin pesä tuleen!
ISÄNTÄ
Armias! Paloivatkos ne nekin?
FLÖIDE
_Purevan ivallisesti_: Koskas sinä, hyvä mies, olet kuullut ketun
omia häntäkarvojaan polttaneen!
IMARI
Kun olisivatkin, jumal-avita, palaneet! Muronni, oikein meitä
pilkatakseen, vaatii miekat--veronalainen ei muka tarvitse miekkoja, he
muka suojelevat. Ja nämä harmaapartaiset jänissielut pääpättävät--
_marisevan matkivasti_: se on väärin, se on väärin, mutta kun väkisin,
niin ... ottakaa. Surma!
EMÄNTÄ
_Tuoden ruokia pöytään_: No sitä samaa minä olen aina sanonut, että kun
kerran on mies, niin käyköön housut jalassa!--Ottakaas, hyvät vieraat,
nyt olisi!
FLÖIDE
Siin' on emäntää, taar-avita! Sellaisia eukkoja kun olisikin
vanhimpainpirtissä ollut, ei meidän nyt tarvitsisi tässä hävetä!
ISÄNTÄ
_Hymähtäen_: No no!--Mutta minkäs luulette tästä lopuksi tulevan?
IMARI
_Tulisesti_: Tulee tulenkiukkunen taistelu! Ja se on jo käymässä--me
olemme nyt niillä asioilla. Kansa on nostettava, emme anna ainoata
miekan kahvaa!---Milläs mielellä tämän puolen miehet ovat?
ISÄNTÄ
_Salaperäisesti_: No niin luulen että vastaan--vaikka puhutaan hiljaa...
IMARI
Ei, kovasti nyt pitää puhua! Ja niin pitää sinunkin, joka miehelle joka
täällä käy. Sillä ketut ovat myös liikkeellä.
FLÖIDE
_Katkeran ivallisesti_: Oikein jumalien nimissä ja valkoisissa
tietäjänviitoissa--horna!
ISÄNTÄ
Älä! Onkos tuo totta?
IMARI
Totta. Urmas panee jumalat ja manalat liikkeelle, saadakseen miehet
käymään--hameissa!
FLÖIDE
_Ylenkatseellisesti_: Koiralla on koiran polku! Lemmittynsä
surmaamisella alotti, kansansa murhaamisella lopettaa--hyi!
IMARI
Älä viitsi, Flöide ... siitä kerrotaan niin monella tavalla!
_Isännälle_: Katsos Mertsi, Urinaan ensimäinen lemmitty, katosi
tietämättömiin, niinkuin luullaan: hukutti itsensä rakkaudesta. Nyt
kerrotaan Urmaan surmauttaneen hänet orjillaan ja sitten omin käsin--
ISÄNTÄ
Ai ai ai--
FLÖIDE
_Iskee nyrkkinsä pöytään_: Lopeta, taar-avita! Joka ei Mertsistä taida
sen soreammin kertoa, ei saa puhua samana päivänäkään! Siitä on monta
surunihanaa runoa laulettu.
IMARI
Minähän, veliseni, en ole runoniekka ja minusta tuommoinen vanha
naisjuttu--
FLÖIDE
_Nousee kuohahtaen_: Tietysti, tietysti--vanhoja juttujahan ne kaikki
ovat, jotka meitä koskevat! Joko merveillä nyt on tarpeeksi
laivoja--vanha juttu! Joko te maanmyyrät nyt osaatte kauppareiteillä
kulkea--vanha juttu! Joko täällä nyt on järjestystä ja ihmistapoja--
vanha juttu! Mutta on, taar-avita, sentään yksi uusikin juttu, joka
meidän täytyy teidän päähänne ajaa--miehuus ja kunniantunto!
IMARI
_Isännälle_: Runoniekka, niinkuin näet! _Käy Flöiden luo ja lyö häntä
olalle_: Heitä hornaan nuo vanhat, niistä emme koskaan sovi! Ja voisinpa
muistuttaa, että se teidän ruumisarkkujuttunne oli jokseenkin tyhmä
juttu. Mutta menneistä ei sanaakaan. Nykyisestä olemme yksimielisiä ja
urhokkaita olette miehiä!
ISÄNTÄ
No minustakin niin peijakkaan karskia poikia!
IMARI
Karskia miehiä, ja veljiä ollaan! Ne sateessa ja myrskyssä täällä
ponnistelevat Mervian vapauden puolesta, kun nämä hirtehisen tosimervit
makaavat taljojensa alla ja myyvät maansa muronneille.--Terve,
runoniekka! _Juo_.
FLÖIDE
Olkoon menneet--terve, Imari! _Juo_.
ISÄNTÄ
_Uteliaasti_: Mutta mitäs sinä, hyvä vieras, siitä myymisestä puhuit?
IMARI
Niin siitä? Kuinkas sanottiin: kukaan ei myy murenneille maata. Katso
nyt ympärillesi kutka myyvät--Urmaan miehet suurista rahoista!
Ymmärrätkös yskän...? Ja miksi ne nyt taas miekat antavat? Siksi että
saavat jokainoasta miekasta--muronneilta maksun!
ISÄNTÄ
_Päätään viipottaen_: Oh hoh hoh!
IMARI
Sellainen on tämän kurjuuden pohja. Muuan noita jo silloin uhrikivellä
oli tämän kaiken Urmaasta ennustanut. Tekee ensin paljon hyvää, niin oli
sanonut--mutta varokaa: sitten hänestä tulee tämän maan kirous! Ja
tuli--
KOLMAS MATKUSTAJA
_Palaa. Luoksensa rientävälle Imarille ja Flöidelle_: Kunnossa on! Oiva
mies--vaikka kyventä konnien nurkan alle, jos tarvitaan!
IMARI
Hyvä!--No niin isäntä, nyt lähdemme! _Maksaa_: Olkaa avullinen Puonnin
Keltille ja muistakaa mistä on kysymys: Mervian tulevaisuuden taakka on
nyt meidän hartioillamme. Jos ne pettävät, silloin on kaikki hukassa.
Kansan kunnian ja vapauden edestä kaikki!--Näkemiin. _Lähtevät_.
_Kaksi matkustajaa, muuan mervi ja eräs tietäjä, tulee. Sattuvat ovessa
lähtijäin kanssa vastakkain._
TOINEN TULIJA
Oh!
IMARI
Oho!
TULIJA
_Touhukkaasti_: Sinäkö se oletkin, veli hopia? No se sattui--terve,
terve! _Kättelevät_. Samoilla asioilla tietysti--katsos minäkin jo
jätin sen kirotun veenijoukon ja olen nyt tosi-sininen Urmaan mies!
IMARI
_Tuiki hämmästyneenä_: Vai niin...? _Purevasti_: Minäkin jo jätin--
maansamyyjät! _Menevät_.
TOSISININEN
_Ällistyneenä_: Vai niin...? _Katsoo pitkään heidän jälkeensä. Sylkäsee_:
Hyi horna! Ryökäleen veeniheittiö!--Hyvät illat, hyvä isäntäväki! Koiran
ilma ulkona--ja koirat juoksevat ovissa vastaan. _Hieroo käsiään_: Hei,
emännällä on lämmintä, hyvä juttu!--Mutta kuules, isäntä! Tämän minun
toverini pitäisi saada muuttaa kuivaa. Minä kyllä kestän, minä
tuulenpurema tervaskanto, mutta--
ISÄNTÄ
_Ehättäen_: Ja meillä kun sattuu olemaan juuri niinkuin teitä varten
tämä toinen suoja. Niin että jos suvaitset, arvon tietäjä... _Vie
tietäjän tavaroineen kylkeissuojaan_.
TOSISININEN
Katsos, emäntä, se riippuu mielialasta! Kaikki riippuu mielialasta.
Housut märkinä, mutta aina iloinen mieli! oli minun isävainajani sana.
Ja niin on nyt näissä suurissakin asioissa. Kas, isäntä jo palaa! Panes
nyt, taatto, pöytä koreaksi--nyt ollaan isänmaan asioilla!
ISÄNTÄ
Vai niillä, minä juuri arvasin.--Hei eukko, joudutappas ruokaa tälle
isänmaan miehelle!
TOSISININEN
Oikein, sinulla on isänmaallinen mieli! Nyt on kovat ajat, hiton kovat!
Katsos, muronni ahdistaa, ja veeni-lurjuksia ja tuommoisia noin
isännättömiä koiria juoksee joka nurkassa. Tuokin roisto! Isänmaan
mies oli ennen, nyt möi itsensä veeneille.
ISÄNTÄ
Älä hulluja! Onkos se totta? _Tuo haarikan_: Terveydeksesi!
TOSISININEN
Isänmaan ja merviläisyyden tosi onneksi! _Juo pitkään_. Myyvät, myyvät
koko maan Veenialle että roikaa, siksi ne täällä yhdessä juoksevat.--
Kas, emäntä ... kiitos vaan! _Istuu syömään_. Ja myyvät toisellekin
taholle--saavat murenneiltakin rahaa!
ISÄNTÄ
Nyt en usko enää korviani!
TOSISININEN
Totta joka sana! Katsos, se on tyhmyyttä. Siellä on muka ystäviä,
antavat rahaa, hokevat: pankaa lujasti vastaan--että saisivat, juukelit,
lähettää tänne sotamiestä niinkuin salkoa. Mutta meidän Urmas sanoi: ei
pojat! Meitä ei pistetä veenien ruumisarkkuun, eikä meitä pistetä
muronnien. Odotetaan pojat--henki ja merviläisyys se on pääasia. Kun se
säilyy, niin aina sitä--Hei, heilautappas lisää!
ISÄNTÄ
Totisesti, kun oikein aattelee, niin eihän henkeä paitsi tule ensinkään
toimeen!
TOSISININEN
Ei ei.--No, tämän hölmökin ymmärtää, mutta ymmärrätkös sinä mies--
älytikkaa?
ISÄNTÄ
_Hölmistyneenä_: Älytikkaa...? En ole edes kuullut.
TOSISININEN
Ohhoh miesparka, et sitten paljo ymmärrä! No, minä selitän. Katsos, kun
joku ahdistaa, niinkuin nyt muronni meitä, niin pannaan suu edessä
makeaksi, että joo-joo-joo. Mutta takana onkin semmoinen hienokärkinen
älyn tikka että: älä nokkase ennenkun tipahtaa!
ISÄNTÄ
_Viekkaanvälkkyvin silmin_: Ahaa, nyt minä alan ymmärtää!
TOSISININEN
_Heittää syöntinsä, nousee innostuneena_: Et veikkonen vielä mitään
ymmärrä! Katsos nyt, tulee muronni, sanoo: anna miekat! No, nämä
yks-oikeat pässinpäät heti: ei, kunnia, miehuus! Mutta meidän Urmas
sanoo: joo pojat, kunniata ne ovat sonnin suuret sarvet, mutta kun
niistä peijakkaista tarttuu kiinni! Vaan nupopää, pojat, se puikahtaa
vaikka aidanraosta. Antaa sarvien mennä, keihäät jääpi, ja jos me joskus
nostamme jymyn, niin jumal-avita me hutkimme muronneja keihäillä niin
vietävästi!
ISÄNTÄ
_Käsiään hykertäen_: Mutta tottatotisesti, siinä Urmaassa on poikaa!
TOSISININEN
Siin' on. Katsos, me ollaan sen kanssa hyvät tutut. Sanoo kerran: karhu
on suuri ja vahva, Veitas ... ei ole äimällä pistelemistä. Mutta
peijakkaan tyhmä--nenä näppien väliin, ymmärrätkös? Ymmärrän, sanon minä
--ja me vedetään nenästä niin vietävästi!
ISÄNTÄ
_Innostuneena_: No niin-niin-niin-niin vietävästi!
TOSISININEN
Ei sinulla, ystävä, ole älytikasta vielä kuin pikkusen hajua.
_Alennetulla äänellä_: Katsos, siihen tarvitaan salatietoja. Siell' on
kummat jutkut, sadat paulat. Nämä urhoolliset sarvipäät vapisevat kuin
haavanlehti, mutta meidän Urmas, joka kaikki tietää, se poika vaan
sipasee noinikään pehmeällä kädellä, ja taas on vaara ohitse.--Ai,
kuules! Kenenkäs me saamme tähän kylään semmoisen tosi-isänmaanmiehen,
joka rupeaa toimimaan ja lähettämään tietoja?
ISÄNTÄ
Minkälaisia tietoja?
TOSISININEN
Ihan kaikkia: kutka ovat vastaan, mitä tekevät, mitä aikovat tehdä
--se on älytikkaa! Katsos, ei sitä kaikki ymmärrä. _Alennetulla
äänellä_: Tuokin tietäjä tuolla, se poika vaan paukuttaa sitä suoraa
köyttä. No no, hyvä mies, mutta ilman älytikkaa on niinkuin olisi aina
märät housut jalassa ja täytyisi niitä kuivatella toisessa huoneessa,
kun älytikkamies sillaikaa toimittaa paljon asioita.--No, mihinkäs me
jääriinkään? Ai niin, Urmas sanoi että koeta nyt, Veitas, saada sinne
Vuori-Mervian kulmalle sopivat miehet. Niin että kyllä kai sinä, hyvä
ystävä, rupeat?
ISÄNTÄ
_Hätääntyneenä_: Jaa minäkö...? Ei, ei--kun en minä oikein ymmärrä sitä
älytikkaakaan--
TOSISININEN
Älä lörpöttele, sinä olet jo oikein hyvällä alulla!
ISÄNTÄ
Mutta sittenkin ... ei, ei minulle sovellu. _Hiljemmin_: Vaan minä
hankin jonkun toisen, sillä asiaa minä kyllä kannatan ... näin
hissuksiin.
TOSISININEN
No, hyvä sekin. Katsos, meill' on sadat raudat tulessa, sillä Mervian
tulevaisuuden raskas taakka painaa nyt meidän hartioitamme. _Hätäisenä_:
Mutta tulen turkanen, ne koirathan ennättävät ennen meitä! Minnekkäspäin
ne menivätkään?
ISÄNTÄ
En minä vaan--
TOSISININEN
Älä viisastele, mies! Eivätkös ne menneet Änetsään päin?
ISÄNTÄ
_Salaperäisesti myhäillen_: No taisivat.--Mutta ettekös te yöksi--
TOSISININEN
Vai makailemaan tämmöisenä aikana! _Huomaa tietäjän, joka on tullut
sisään_: No niinkuin suuhun ja käteen! Meidän täytyy heti lähteä,
muuten ne veenilurjukset... Odottelehan, kun laitan hevoset kuntoon.
_Menee kiireisesti ulos._
ISÄNTÄ
_Tietäjälle, joka kävelee mietteissään_: Nyt on vaikeat ajat. Mitäs sinä
tästä ajattelet, jumalien mies?
TIETÄJÄ
_Pysähtyy_: Vaikeat ovat ajat, ystävä. Minäkin kauvan tutkistelin ja
jumalien neuvoa tiedustelin. Nyt olen varma. Vilja arvostellaan jyväinsä
laadusta. Toisella puolella murhapoltot ja omankäden oikeus, miekanusko,
röyhkeys ja kansan villitseminen johtomiehiä vastaan, jotka ovat
jumalilta. Toisella totinen nöyryys ja usko korkeampien voimien
sallimukseen. Helppo on valita.
ISÄNTÄ
Jaa, jaa, kun se noin syvästi selitetään.
TOSISININEN
_Tulee_: No nyt on kaikki kunnossa! _Tarttuu haarikkaan, hartaan
innostuneesti_: Olkoon toimillamme menestys, vahvistukoon isänmaa ja
tosimerviläisyys! _Juo_. Hei, päin tuulta isänmaan puolesta! Eletään
tervennä!
ISÄNTÄ
Samoin. _Raapii korvallistaan_: Mutta tuotanoin: minun maksuni...?
TOSISININEN
Katsos peijakasta! Siinä nyt näet kuinka isänmaana ajatus viepi kaikki
muut ajatukset.--Tässä... No terveppä terve! _Menevät_.
EMÄNTÄ
Sen minä vaan sanon, etteivät tuommoiset miehet minua miellytä, olkoot
ne älytikkoja taikka mitä hälyhippoja!
ISÄNTÄ
Hy, pitäisikö sinun sitten kaiken maailman miehiin mielistyä--hy, sanon
vieläkin!
_Oven takaa kuuluu vienoa tiukujen helinää--joku haparoi ovea. Tulija
avaa, mutta ei pääse sisään, sillä hänellä on selässä jotain, joka ei
mahdu. Pääsee vihdoin kylittäin--sisään astuu käräjämäen _Tuntematon_.
Hän on kovin vanha ja laiha, tukka ja parta valkosissaan. Kymäräisillä
hartioillaan hän kantaa tuohiköysin kiinnitettyä, pölkystä veistettyä
raskasta taakkaa. Taakan tasaisella laella on turpeessa kasvava
kuusennäre, sen vieressä toisella puolella altaantapainen, toisella kasa
turkisnahkoja ja puusta kyhätty pieni talo. Taakan sivuilla riippuu
kaksi pitkää miekkaa, jotka liikkuessa hiljaa narisevat
rautahahloissaan. Hatun reunassa on kauttaaltaan pieniä tiukuja, jotka
liikkuessa vienosti soivat._
EMÄNTÄ
_Pelästyneenä_: Jumalat, mikäs se!?
TAAKANKANTAJA
_Läähättäen, värjyvän kuiskaavasti_: Taakankantaja! Ihmisten auttaja!
Mikäs emäntää painaa? _Nauraa outoa, äänetöntä, ihmishengen yöpuolen
mailla harhailevaa naurua._
ISÄNTÄ
_Epäröivänä_: Mutta mitäs vieraalla oikein on...?
TAAKANKANTAJA
Taakkaa! Ihmisillä on niin paljon taakkaa. Kun kuun sarvet ovat näin ja
Otavan häntä noin ... silloin on aina taakkaa. _Osottaa taakkaansa_:
Rajakorven metsä putosi alas, eikä ihmiset jaksa kantaa. Tuolla on se
suuri kalajärvi, joka juoksi ylös. Ja tuolla istuu Mervian veronahat.
Näetkös tuota Hiiden taloa? Hiisi ostaa nyt taloja ja muuttaa hornan
Merviaan. Ja nämä miekat täytyy viedä Hiiden linnaan. Hiisi pelkää
miekkoja ... nyt ne ovat kahleissa ... kuulkaas kuinka ne itkevät,
Mervian miekat... Ah, painaa, painaa, painaa... _Lyyhistyy läähättäen,
tuskanhiki otsalla_.
ISÄNTÄ
Istu jumalien laupeuden nimessä, miesparka, ja levähdä!
TAAKANKANTAJA
Ei ole aikaa... Täytyy auttaa ... kaikki muut kiroovat poloisia. Ah,
painaa... Katsos, tuolla toisella puolella on enemmän, mutta kyllä taas
kohta tulee toiselle lisää ... _nauraa outoa naurua.--Istuu sitten
pöydän ääreen. Lempeästi_: Mikäs teitä nyt painaa, ystävät?
ISÄNTÄ
Laske, hyvä mies, taakkasi siksi aikaa alas, kun levähdät--minä autan.
TAAKANKANTAJA
_Torjuen_: Ei, ei ... silloin se painaa ihmisiä. _Valittaen_: Minun
täytyy näin nukkuakin...
EMÄNTÄ
_Tarjoo oluthaarikan_: Juo, vierasparka, juo! _Koettaa sillävälin
nostaa taakkaa molemmin käsin, mutta ei saa hievahtamaankaan_: Kaikki
hyvät haltiat armahtakaa! _Kääntyy poispäin._
TAAKANKANTAJA
_Keskeyttää äkkiä juontinsa, kuuntelee_: Äh ... äh ... äh! Kuuletteko,
kuuletteko kuinka ne ulvovat ja huutavat apua? Minä kuulen kaikki
ihmisten äänet koko Merviassa. _Pudottaa haarikan, ryntää ylös_: Apuun,
apuun! _Menee kiireisesti, miekat narisevat, tiuvut soivat.--Pitkä
äänettömyys._
ISÄNTÄ
Oh-hoh! _Korjaa haarikan lattialta_.
EMÄNTÄ
_Silmiään pyyhkien_: Hoh-hoi-jaa!
_Ulkoa kuulua laulaa_:
Heliheli, heliheli, heliheli hei!
Vuorilla nuoria
kuusia suoria,
heliheli, heliheli hei!
_Joukko nuoria miehiä ryntää iloisesti huudahdellen sisään._
ENSIMÄINEN
Hyvät illat, kuin Mervian sillat!--Hei altaantappi, annas herua!
ISÄNTÄ
Olkaa siivolla, en ole nyt sillä päällä...
MUUAN VANHEMPI
No no! Me vaan tultiin hiukan juttuamaan.
ISÄNTÄ
No, kun siivolla istutte. _Menee laskemaan. Nuoret miehet istuvat pöydän
ympärille_.
ENSIMÄINEN
_Osottaa toiselle puolelle pöytää_: Ja nuo raukat aikovat antaa
miekkansa! Jumal-avita, tästä puoleen ei vuorilla enää tarvita
housuntekijää!
TOINEN
_Vastakkaisella puolella pöytää_: Ja nuo raukat aikovat kaivaa miekkansa
maahan--ne, jumal-avita, miehiä ovat! Mutta me pojat, me uskalletaan
lyödä miekka pöytään ja sanoa: siin' on rauta, mutta--mies on täällä!
JOUKOSTA
Hyvä, hyvä! _Naurua ja pakinaa. Isäntä tuo haarikat_.
KOLMAS
Hei, terveeks pojat! Oli mitä oli, mutta meistä se nyt riippuu Mervian
tulevaisuus! _Juovat innostuneesti. Laulavat:_
Heliheli, heliheli, heliheli hei!
Vuorilla nuoria
poikia suoria,
heliheli, heliheli hei!
_Ulkoa kuuluu meluisia ääniä ja askeleita--ovi reväistään auki. Sisään
ryntää mies, jonka pään ympärillä on verinen side. Hänen jälessään kaksi
miestä kantaa verta valuvaa kolmatta, jälessä tulee vielä yksi mies.
Vievät haavotetun penkille_.
ENSIMÄINEN TULIJA
Näin nyt kävi, isäntä! Tulkaas apuun, että saadaan sidotuksi. Vettä
emäntä, joutuun! Urmaan miehet hirtehiset! Väijyivät metsässä juuri kun
rajan yli ajettiin. Sillä ne koiransielut ovat vannoneet, että Merviä
on nyt Manan hurtille myytävä!
EMÄNTÄ
Jumalat meitä armahtakoot! _Rientävät apuun_.