_Urmaan pirtti. Muuten entisellään, paitsi että seinät ovat verhotut
taljoilla sekä erilaatuisilla ryijy- ja punontakudoksilla. Kiukaan
edessä on suuri talja, jonka päällä muutamia matalia istuimia.
Korokesillalla perällä vuoteen sijalla valtava raudotettu arkku, pöydän
edessä matala rahi._
URMAS
_Joka harmahtavine partoineen ja hiuksineen näyttää vanhettuneelta
ja rasittuneelta, puhelee kahden oven luona seisovan matkapukuisen
miehen kanssa. Omituisesti liikutettuna_:
Kiitän tiedonannoistanne. Ikävätkin viestit ovat tätä nykyä maalle
tärkeät. Me ehkä taas pian teitä tarvitsemme--jääkää hyvästi! _Miehet
kumartavat ja poistuvat.
Urmas nousee sillanteelle ja kävelee kuohuvan kiihottuneena
edestakaisin. Pysähtyy_: Se vielä puuttui! Olen niellyt tyynenä kaikki
ne sapet ja oksennukset, mitä he ovat päälleni syytäneet. Sillä ne
koskivat ainoastaan minua, mutta nyt--_polkee jalkaa_--nyt!
_Käy kiivaasti kerran edestakaisin_: Millaista ihmeitten aikaa nämä
kaksikymmentä vuotta ovatkaan olleet! Kaksikymmentä vuotta lisää, ja
Mervia olisi seisonut lujana liitoksiltaan--pakosta, kutka eivät
halusta! Kaksikymmentä vuotta lisää, ja nämä katalat salajuonet olisivat
olleet mahdottomat. _Jää synkästi eteensä tuijottamaan._
HELJÄ
_On tullut omasta suojastaan ja seisoo avoimen sivuoven luona. Hiljaa_:
Urmas!
URMAS
_Säpsähtää, koettaa tyyntyä_: Sinäkö, Heljä...? _Käy häntä kohti_: Olin
niin ajatuksissani...
HELJÄ
_Käy vastaan, hiljaisen värähtävästi_: Sinä olet nykyään niin
paljon poissa... Ja kun olet kotona, niin täällä on aina muita ...
miehiä, asioita--minun pirttini sinua turhaan odottaa.
URMAS
Totta. Emme ole näinä aikoina joutaneet itseämme muistamaan.
HELJÄ
_Lämpimästi_: Minä niin sydämestäni toivon, että tänään pääsisitte
yksimielisiksi. Tuo onneton Rajakorven yö! Me emme tätä enää kestä,
Urmas. Ja sinä olet ainoa mies koko Merviassa, joka voit kaikki
liittää--
URMAS
_Kuohahtaen_: Kaikki...? Tarkotatko veenitkin?
HELJÄ
_Ihmetellen_: Tietysti... Sehän oli sinun elämäntyösi ajatus...
URMAS
_Katkeran naurahtavasti_: Niin, oli, oli, oli, mutta... _Niellen
kiihtymystään_: Sinun sydämesi voittaa järkesi, Heljä. Uskotko sinä että
niitä, jotka ovat yksinpä sinua häväisseet ja »petturin-vaimoa»
huudelleet, että niitä voisi yhdistää, vaikka itse Ukko pilvistä astuisi
keskellemme? _Kääntyy närkästyneenä syrjin_.
HELJÄ
Älä kiivastu, Urmas! Juuri sen vuoksi, että kaikki on niin...
_Katsoo pitkään_: Mutta miksi sinä olet noin...? Onko jotain
tapahtunut...?
URMAS
_Astuu kiivasti muutamia askeleita edestakaisin_: Ei--ei mitään!
Pieni viesti--
HELJÄ
Mikä sitten...?
URMAS
Ei mitään erikseen, puhumme toiste. _Lähtee taas astumaan._
HELJÄ
_Kuin itsekseen_: Kun palaisivat taas ne entiset ajat! Sinä taas
istuisit minun lieteni ääressä, minä taas ymmärtäisin ... eläisin.
_Urmaaseen kääntyen, hiljaa_: Minä toivoin tästä päivästä niin paljon,
Urmas. Minä aamulla kävin uhraamassa--
SÄTENE
_Tulee ulko-ovesta_: Vieraat tulevat!
URMAS
Hyvä! _Heljälle, liikutettuna_: Niinkö...? Niin, Heljä--tahdon olla
niinkuin ei mitään olisi tapahtunut. Kun vaan _mervit_ pitävät yhtä,
silloin ... niin, he tulevat.
HELJÄ
_Nyökäyttää lämpimästi_: Niin, yksimielisyyttä ... kaikkien kesken.
_Menee_.
ROUKA
_Tulee Kovaksen, Kurkian ja useiden muiden kanssa_: Terveppä taloon!
URMAS
Terve! _Käy vastaan, kättelevät._
ROUKA
_Katsoo pitkään_: Mikä noin on mielesi liikuttanut, ystävä? Onko--
URMAS
Oh, mielialat ovat tätä nykyä monet, mutta asiat samat! _Nousevat
sillanteelle_: Ja uusia karttuu...
KOVAS
Uusia karttuu!--Oletteko huomanneet orjainne keskuudessa mitään?
USEAT
Orjainko...? _Urmas kääntyy uusia tulijoita tervehyttämään, miehet jäävät
hiljalleen puhelemaan. Urmas palaa Hallon, Horhojan y.m. kanssa._
ROUKA
_Tulijoille_: Kovas täällä tietää kummia, miehet! Vuori-Merviassa
kuuluu olevan jotain orjain kesken.
HORHOJA
On laaksossakin.--Terve!--Kuisketta, supinaa ja salaisia silmäniskuja.
HORMA
Outoja miehiä hiipii öisin heidän luonaan. Asiasta en vielä ole päässyt
selville.
KURKIA
_Painokkaasti_: Muronnien salaisia yllyttäjiä ovat--se on asia!
URMAS
_Hämmästyneenä_: Ollaanko todesti niin pitkällä...?
KOVAS
Niin pitkällä ollaan.
KURKIA
Änetsän orjilla oli toissa yönä salainen kokous. Niissä haudotaan
meille pahoja pajuja. Siksi olisi sinun ajatuksesi, Urmas, nyt
toteutettava ja Mervian orjat vapautettava.
USEAT
Orjatko vapaiksi...? No no!
TAARO
Hätäilette pojat, sanon minä. Orjat ovat maailman ajan supisseet omia
supinoitaan. Minulla on kolmekymmentä ostettua orjaa--kysynpä kuka
ne minulle maksaa?
HALLO
_Hiukan pistävästi_: Tahdon sitä pait huomauttaa, että puhe
meikäläisistä orjista tuskin on paikallaan--moni ei enää edes
polta heihin merkkiään.
KURKIA
_Nuorekkaan tulisesti_: Se on heillä polttamatta! Sitä häpeällisempi
että se poltetaan satojen omien veljiemme ja sisariemme otsaan, vaikka
orjattarilla synnytettyjen!--Mutta mitä sanoo Urmas? Tämä on sinun
ajatuksesi.
URMAS
_Joka on seisonut mietteissään_: Hm, taas yksi asia.--Mutta istukaa,
miehet! _Tulijat istuutuvat pöydän molemmin puolin raheille. Urmas yhä
seisoo noja-istuimen vieressä_: Se oli minun nuoruuteni ajatus, mutta
elämä usein tinkii rakkaimpiakin ajatuksiamme. Mervi ei saa tehdä mitään,
ei vihasta eikä rakkaudesta, aina kysymättä mitenkä se vaikuttaa sukumme
asiaan. Mikäli näinä taistelun vuosina aloimme orjia hankkia, sikäli
varallisuutemme karttui ja asiamme voitti. Emme ole vielä kyllin
varakkaita, ei ole taistelumme loppuun suoritettu. Asia olisi siis
lykättävä tuonnemmaksi ja tyytymättömyyden aiheet mieskohtaisesti
poistettava.
USEIMMAT
_Innostuneesti_: Oikein! Hyvä! Urmas istuutuu. _Kovas ja Kurkia
puhuvat hiljaa keskenään, Hallo tarkastaa heitä vaanivin katsein
toiselta puolen pöytää._
KURKIA
Niin, yksimielisyys ennen kaikkea--käykäämme asiaan.
URMAS
Olemme joutuneet jatkuvien ahdistusten kiiraisiin. Siksi kutsuin
teidät neuvottelemaan, ennenkun asia joutuu vanhimpain pirttiin. Mikä
on, miehet, mielenne muronnien uusien vaatimusten suhteen?
TAARO
_Huokaa_: Verojen korottaminen kolmannella osalla on aivan liian ankara
köyhälle maalle--aivan liian ankara.
KOVAS
Meidän mielestämme--puhun muidenkin vuori-mervien puolesta, sillä olemme
asiasta tuumailleet--
HALLO
_Purevasti_: Vai oikein te pidätte omia tuumianne siellä vuorilla...?
KOVAS
Oi-kein ... ja se onkin hyödyllisempää kuin muutamanlaiset
ihmettelemiset ja kyselemiset!--Meidän mielestämme on annettava jyrkkä
epuu kumpaankin kohtaan. Emme halua veronlisäystä, ja vielä vähemmin
voimme myöntää ahdistajillemme lupaa hankkia täällä maaomaisuutta, sillä
mikä sen juonen takana on, arvaa helposti. Tämä on kantamme. Mutta ellei
täyttä yksimielisyyttä muuten saavutettaisi, voisimme veroasiaa toki
harkita, eri mieliä kun on omassakin keskuudessamme ja veenien jyrkän
kannan tiedämme vanhastaan.
URMAS
_Lyhyen kuivasti_: Toivon ettemme puhuisi veeneista, vaan asiasta!
KOVAS
_Sovittavasti_: Unohda, Urmas, nuo veenien häpeämättömyydet! Nehän ovat
enimmästään olleet ajattelemattomien poikasten tekoja.
HALLO
_Pistävän ivallisesti_: Mielestäni se »veeni» puhui liiaksi hyvää
mervaa, joka vaati käräjämäelle vanhimpia erottamaan--kuka »poikanen»
lie ollutkaan!
KOVAS
_Nousee kiivaasti_: Hallo! Miksi pistelet peitetyin sanoin? Jokainen
tietää että se olin minä. Enkä sitä häpeä--päinvastoin: jos silloin
käräjämäellä kävimme, meidän ei nyt tarvitsisi tässä istua! _Istahtaa.
Tyyntyneenä_: Äläkä sinä, Urmas, välitä tuommoisista--et ole ennenkään.
URMAS
Enkä välitä nytkään. _Iskee nyrkkinsä pöytään_: Mutta siitä minä
välitän, että he itse tahtovat kulkea omia polkujaan--meidän selkämme
takana!
MUUT
Mitä...? Mitä se...?
URMAS
_Nousee tulistuneena_: Minä kysyn: tietääkö kukaan, onko kukaan
osallinen niissä salaisissa sopimuksissa, joita paraikaa hierotaan
Veenian kanssa?
MUUT
Ei! Sopimuksia Veenian kanssa...? _Useat nousevat kiihkeästi
liikutettuina._
ROUKA
Onko se mahdollista!?
URMAS
On. Puoli hetkeä sitten sain tarkat viestit. He aikovat vielä kerran
tehdä tässä maassa hyvät kaupat! Veenia auttaa meitä muronneja vastaan
--Veenia saa korvaukseksi pienen veron--ja vuosikymmenen päästä veenit
ovat tämän maan ainaisia isäntiä. Manala! _Lähtee kiihtyneenä astumaan.
Monet muutkin nousevat liikkeelle._
HALLO
_Riemukkaasti_: Joko nyt uskot, Urmas!
KOVAS
_Huoahtaen_: Se ei ollut heidän ensimäinen, tokko viimeinenkään
kolttosensa!--_Urmaalle_: Mutta kutka ovat puuhan takana? Nuo
samaiset nulikatko?
URMAS
_Tuimasti_: Onko Karkilskin nulikka?
KOVAS
Ei, se myönnettäköön. Entä muut?
URMAS
Enimmästään nuorempia, mutta salajuonet ovat käymässä!
KOVAS
Sanoisinpa: muutamien hullujen puuhia, joista ei tule mitään--kun
vaan me olemme yhtä. Käydään rauhassa tuumimaan!
URMAS
_Pienen, jännittävän äänettömyyden jälkeen_: Hyvä! Tahdon olla
niinkuin heitä ei olisi olemassa. _Istuutuu, samoin muut._
KURKIA
Ja minä voisin sinulle, Urmas, kertoa että siellä on monta kelpo
miestä, jotka ymmärtävät työsi ja tajuavat nykyisen ajan.
HALLO
Minusta tuntuu niinkuin täällä olisi eräitä, joilla on hyvin ikävä
noiden »kelpo miesten» seuraa!
ROUKA
_Harmistuneena_: Ei kelpaa tämä, käykäämme asiaan!--Kovas on
esittänyt vuori-mervien kannan.
TAARO
Kovas on, ja komiasti--kaikki vuori-mervit ovat komioita. Mutta minä,
vanha mies, tahtoisin sanoa kaikille komioille: karhua ei ole äimällä
pistelemistä!
USEAT
Oikein! Karhua ei ole pistelemistä!
URMAS
Kovaksen kanta on miehen kanta. Mutta voimmeko me veronalaiset
asettua sille kannalle--nyt on siitä kysymys?
KOVAS
Voimme. Vero on vero eikä velvota muuhun!
URMAS
Entä seuraukset?
KOVAS
Seuraukset! Rajakorven asiassa meitä petettiin pelottamalla. Niin
tässäkin. Tänään maata, huomenna mekko, ylihuomenna miekka. Ei!
URMAS
Mutta jos saamme ryöpyn niskaamme--tiedät kuinka käy.
KOVAS
Se ei ole niinkään tiettyä! Linnota sinä, Urmas, salaa Valdun
rotkot--siellä on kiviä. Päästä sinä orjat vapaiksi--
TAARO
Siitä ei tule mitään!
KOVAS
Päästä sinä orjat vapaiksi, anna ase käteen, ja me emme ole mikään
kourallinen mekään!
JOTKUT
_Innostuneesti_: Emme, emme!
LYYLY
Ei aseita, ei aseita, nuoret miehet! Kaikki on jumalien sallimuksesta.
Kärsimyksien ja kovien koettelemusten kautta he sallivat meidän näille
onnen maille kulkea. Kuinka nyt voisivat meidät hyljätä.
URMAS
Väkevä on aseiden voima, mutta on toinen väkevämpi. Se on kansan
_sisällisen yhteistunnon voima_. Siihen ainoaan olen nuoruudestani
luottanut. Lietsokaamme se voima niin väkeväksi, että jos todella joku
muronni tänne pyrkii, kukaan mervi ei myy hänelle maata, ja jos joku
myy, niin ne tulokkaat me sulatamme itseemme niinkuin raudan tulisessa
ahjossa.
KOVAS
Samaa voimaa mekin tarkotamme. _Ojentaa nyrkkinsä_: Mutta tuolla, jo
käsivarren päässä, eikä vasta sitten kun polkevat jo ryntäitämme. Usko
minua, Urmas: kansa, joka ei mitään uskalla, menettää lopulta uskon
itseensä.
URMAS
Ei, juuri sitä uskoa me tahdomme hiljaisuudessa lietsoa! Mutta kun
tunnen käsivarteni liian heikoksi, silloin on minun tieni _varovaisen
viisauden tie_.
HALLO
_Näppiä lyöden, välähdys silmissä_: Se oli johtajan sana, Urmas!
Hiisi on väkevä, mutta hiittä voi vetää nenästä. _Kumartaen_: Tehkää
hyvin!--mutta selän takana huolehdimme ettei kukaan myy tilkkuakaan,
sieppaamme saaliin aivan nenän edestä. Ja niin me, pieni orava,
painiskelemme älyn voimilla metsien suurimman korpikarhun kanssa,
hypellen ehjinä oksalta oksalle. _Useat nyökäyttävät ihastuneina
päätään._
KOVAS
_Kääntyy syrjin Halloon, Urmaaseen päin. Liikutuksesta värähtäen_:
Viisaus, Urmas, niinkuin edessämme nähdään, vie ... »oravanpoluille»!
Urmas! Sinä tämän suvun nostit ja kokosit, älä nyt päästä painumaan ja
hajoamaan. Tahdon muistuttaa mitä kerran käräjämäellä lausuit--olin
silloin lapsi, mutta sieluuni se jäi. Tahdon muistuttaa mitä
vanhimpainpirtin portailla lausuit siitä, koska sanoisimme »seis». Se
aika on nyt tullut. Sano »seis», ja kansa seisoo ympärilläsi! _Jotkut
osottavat hyväksymistään._
KURKIA
Ja jos omia voimiamme epäilemme, voimme aina selkämme tueksi tehdä
aseliiton läntisten naapuriemme Liittuan ja Kasarrian kanssa.
URMAS
_Nousee liikutettuna_: Ette näy vieläkään minua käsittävän, ja
vaaran suuruuden te liiottelette. Minä sanon »seis», vaikka toisella
äänellä kuin te haluaisitte. Kaiken vieraan tuen minä hylkään, sillä
lännen ystävyys on meille vaarallisempi kuin idän kavaluus! Kaiken
kunnian kiillon ja aseiden kalistuksen minä jätän veeneille, sillä he
voivat mennä samaa tietä kuin ovat tulleetkin, mutta meille tämä maa on
ainoa paikka maailmassa. Kaiken varomattoman uhmailun minä hylkään,
sillä me emme enää tahdo työntyä verisinä ja revittyinä uusia soita ja
korpia kohti. Lyhyesti: alistumme välttämättömyyteen, kunnes
onnellisempi päivä koittaa!
USEAT
_Innostuneesti_: Hyvin puhuttu, hyvin!
KOVAS
_Liikutettuna_: Onko tämä sinun järkähtämätön mielesi, Urmas?
URMAS
On. _Pitkähkö äänettömyys._
KOVAS
_Nousee, raskaasti_: Sillä tiellä emme voi sinua seurata! _Eräitä
muitakin nousee._
URMAS
_Hämmästyneenä_: Ette voi...?
KOVAS
Emme, sillä sitä tietä astuen ei Mervialle koskaan päivä koita.
HORHOJA
_Värisevällä äänellä_: Täytyykö meidän nyt erota, Urmas? Me olemme
liian kauvan rinnan vetäneet... _Äänettömyys._
KOVAS
_Käy Urmaan luo, lämpimästi_: Ei, näin ei saa tapahtua, tämä ei saa
olla viimeinen sana! Mutta olemme liian kiihtyneitä, jatkakaamme
huomenna. Te tuumitte täällä, me muualla, ja me ehkä puhumme
joidenkuiden malttavien veenienkin kanssa.
URMAS
_Kuohahtaen_: Veenien!?
KOVAS
_Tuskaisen kuohuvasti_: Jumalain armo meitä suojelkoon, Urmas--täytyyhän
meidän koettaa yksimielisyyttä rakentaa! Hyvästi huomiseen!
URMAS
_Mietteissään, katsettaan kohottamatta_: Hyvästi! _Kovas, Horhoja,
Kurkia ja kolme muuta menee. Jälelle jääneet ovat nousseet ja seisovat
äänettöminä.
Urmas, joka on seisonut syvän mielenliikutuksen valtaamana, katsahtaa
etsien jälellejääneihin_: Menikö Horhojakin...?
HALLO
_Ilkkuvasti_: He menivät, eivätkä koskaan palaa, sillä heitä on jo
kauvan odottanut veenien avattu syli!
URMAS
_Käy muutamia kertoja kiivaasti sillanteen poikki, pysähtyy_: Ei,
se ei ole mahdollista! He palaavat ja me tahdomme olla yksimielisiä!
_Miehille_: Totta, jätämme nyt kaikki huomiseen, tuumimme kukin
tyynesti kotonamme.
SÄTENE
_Tulee_: Muutamia puheille pyrkijöitä!
URMAS
Anna tulla!
_Neljä nuorukaista kantaa suurehkoa, upeaan kirjovaippaan käärittyä
esinettä._
TUOJAIN JOHTAJA
Lahja Urmaalle, mervien johtajalle! Minne saamme laskea?
URMAS
_Iloisesti hämmästyneenä_: Lahja! _Osottaa korokesiltaa_: Tänne
nostakaa. _Hilpeätä hiljaista puhelua. Miehet nostavat._
TUOJAIN JOHTAJA
Joukko Mervian miehiä tahtoo näin ilmaista mitä he elämäntyöstäsi
ajattelevat!
URMAS
Sano heille kiitokseni! _Tuojat menevät_.
HALLO
Nyt, Urmas, näet mitä ne ajattelevat, joiden puolesta olet ikäsi
taistellut!--Saammehan avata?
URMAS
Avatkaa, avatkaa!
_Irrottavat hopealla kirjaillun vyön peitteen ympäriltä._
HALLO
No nyt, ystävät! _Vetää peitteen pois.
Kaikki jäävät kivettyneinä tuijottamaan: edessä on leveä, puunrungosta
veistetty ruumisarkku, jommoisia varakkaiden hautaamisessa
käytetään--arkun kannella irvistävä pääkallo. Seisovat pitkän aikaa
sanattomina._
URMAS
_Syöksyy patsaan luo ja kumauttaa kurikalla kiivaasti siellä riippuvaan
metallikilpeen. Sisääntulevalle Sätenelle_: Huuda kantajat takaisin!
SÄTENE
En tavota enää, lähtivät juosten.
URMAS
_Kasvot mustanpuhuvina, kamalan raivon kuohuttamana_: Hyvä, te
veenien kyykäärmeet! Teidän myrkkynne on virrannut kuin hornan
tyhjentymätön lähde. Te tiedätte tarkalleen mistä hinnasta minä Mervian
muronneille möin, vaikka teidän omat vanhimpanne istuivat saman pöydän
ääressä. Minä veljeni myrkytin, vaikkei minulla ole veljeä
ollutkaan--minä Mertsin surmautin--isäni minut kuolinvuoteellaan
kirosi--äitini sortui surusta hautaan--ei ole sitä konnantekoa, jossa en
olisi päämiehenä ollut. Sekään ei riittänyt. Mutta te valmistitte liian
aikaiset hautajaiset--minä vielä elän, vielä elää merviläisyys!
JOTKUT
_Tarttuvat suuttuneina arkkuun_: Heitämme ulos!
URMAS
_Kammottavasti naurahtaen_: Ei, ei lahjaa niin--nostakaa se tuonne
kunniapaikalle! _Polkee jalkaa_: Se joka hetki siellä muistuttakoon
minkä jo olimme unohtaa, että niin kauvan kun sen lähettäjillä on pasman
vertaa sanansijaa tässä maassa, he veistävät tämän kansan tulevaisuuden
ruumisarkkua. Minä kerran vannoin: mervit ovat nostettavat isänniksi
omassa pirtissään! _Kohottaa kätensä_: Minä tänä hetkenä vannon:
veeneillä ei pidä tässä maassa oleman orjankaan osaa!--_Osottaa arkkua_:
Niin, se on ruumisarkku, mutta siitä tuli--teidän ruumisarkkunne!
_Astuu kiivaasti sillanteen reunalle, viittaa kädellään_: Ja menkää,
menkää te Kovakset ja Kurkiat, te äitinnepettäjät äpärämielet! Rientäkää
kilvan sen vanhan tuliporton pehmeälle vuoteelle, joka on ennenkin
mervan miesten miehuuden vienyt. Me vannomme teitä vastaan saman
taistelun kuin heitä, me tästä päivästä nimitämme teitä sillä nimellä,
mikä teille kuuluu--te salaveenit!
ROUKA
Mutta, vanha ystävä, eiväthän he veenejä ole, vaikka ovatkin tuossa
asiassa eri mieltä.
TOISET
Ovat, ovat! Johtajansa hylkäsivät!
URMAS
Porton kiharat ovat porttoa! Joka ei ole meidän kanssamme, hän on
meitä vastaan--muuta jakoa ei tässä maassa ole ollut eikä ole!
USEAT
Ei, ei!
HALLO
_Riemuiten_: Nyt, Urmas, olet entisesi! Olemme taas merviläisyyden
selvällä polulla.
URMAS
Ja nyt, ystävät! _Osottaa arkkua_: Saattakaa tämä teko kansan tietoon,
saattakaa heidän tietoonsa mistä lopullisesti on kysymys. Huomenna
päätämme tarkemmin mitä tietä astumme--me astumme nyt omaa tietämme!