Suvi saapunut ei,
kevät toivehet vei,
yhä kylmä jäi Pohjolan puoleen.
Sula kirren ei jää,
tyly, talvinen sää,
vilu kenttämme kietovi huoleen.
Ilo ilmass' ei soi,
läpi yön pisaroi
sade raskas ja räntäinen multaan.
Säde siunaavako
meni maillensa jo,
viritäkkö ei taivahat tultaan?
Yhä yö hämärtäy.
sulokukkiinko käy
polo tanner ei, hallako ehti?
Kävi kuoloko näin,
joko peittyvi jäin
kotipuuhumme puhkeeva lehti?
Joko kantelehet
ovat viimeiset
sävellohtunsa helkkyneet hukkaan?
Taru kaunisko tuo,
unen välkkyvän vuo
tyrehtyikö, ei puhjennut kukkaan?
Sävel särkynyt ei.
Taru täyttyi ja vei
monet lyödytkin taas elon uskoon,
kova isku vain lie
korotuksemme tie,
säde uusien aamujen ruskoon.
Tulet tehkäämme vaan
yli vetten ja maan,
tulet toivon, ei valkeita vainon.
Täten kestämme yön.
Avull' alkavan työn
muserramme me pilvien painon.
Iät kasva ei jää,
pian lämmittää
suvi taas takatalvemme lunta.
Mitä kestä ei mies!
Pala, toivomme lies,
iäks sorru ei ihmiskunta!
Rautalampi, juhannuksena 1915.