Pieni kotimme.
Pian huomasimme, että tämä koti oli _meidän_, sillä nuot uskolliset,
hyvät ystävämme Jim ja Bolton pitivät sitä aivan kuin omanansa. He
olivat meillä joka päivä, väliin melkeen joka tuntikin. He
neuvoittelivat ja tuumailivat kanssamme, ja ihmettelivät vaimoni
erinomaista kykyä kodin järjestämisessä. Jim joutui kaikkialle. Väliin
puuhasi hän paita-hihasillaan naulaten mattoja kiini, väliin lateli hän
laatikoista kaikki mitä niissä oli tuotu; väliin taas makasi hän jonkun
suuren laatikon päällä ja kirjoitti kappaleitaan sanomalehteen.
Alituisesti pyörähti hän pikimältään luonamme, ilmoittaakseen, että hän
matkoillaan kaupungissa oli keksinyt sen tahi sen helppo-hintaisen
esineen.
Ensi-aikoina elelimme uudessa kodissamme aivan kuin matka-majassa,
aivan kuin huvi-retkeläiset ulkona luonnossa.
Kotimme oli kehittymis-tilassaan, ja me söimme ateriamme miten
kulloinkin oli sopivinta, jonakuna joutohetkenä, ja se tapahtui oikein
paimenen-tapaisella yksinkertaisuudella. Tällaisissa tilaisuuksissa
vallitsi joukossamme sellainen eloisuus, vallattomuus ja vapaus,
jonkamoista emme tapaa järjestettyjen aterioiden ääressä. Kun me kaikki
kokoonnuimme Mary'n keitto-arinan ympärille kyökkiin, ja söimme
paistettua kalaa ja voileipää, huolimatta erittäin varustetusta
pöydästä, niin olimme lähemmässä liitossa, kuin kuukauden ajalla
olisimme olleet, jos taloutemme olisi ollut oikein tavanmukaisesti
järjestetty.
Keitto-arinamme oli Bolton'in erityisen suojeluksen alla. Hän oli
ylistettävällä innolla tutkinut tätäkin tieteen haaraa, ja filosofisen
tutkimuksen jälkeen kehoitti hän meitä ostamaan tämän keitto-arinan,
jota hän katseli oikein isällisellä hellyydellä, ja josta hän toivoi
saavansa kunniaa sen oivallisuuden tähden. Minä näen hänet vieläkin,
kun hän istui kyökissä vakavana kuin tavallisesti, joku oppi-kirja
ruo'an laittamisessa kädessään, lukien ja selvittäen meille sen
salaisuuksia, sillä välin kun joukko pehmeätä tee-leipää paistui
uunissa. Nämät tee-leivät olivat vallan oivallisia, ja me söimme niitä
lämpöisinä, oitis kun ne uunista otettiin; syödessämme iloitsimme
oikein sydämellisesti, yksinkertaisella tavallamme, ja tulimme siihen
päätökseen, että keitto-arina ja uuni olivat varsin oivallisia.
Vaimoni ensi-toimia oli ruoka-huoneen somistaminen. Kaaren-tapainen
kesku-akkuna oli hyvin kaunis ja viini-köynnös oli somasti kietoutunut
sen ympärille, mutta tapetit olivat hyvin rumat ja huonot tässä
huoneessa. Seinäin ala-osat olivat katetut tumman värisillä laudoilla,
niin että se osa seinästä, joka oli tämän laudoituksen ja matalan katon
välillä, ja jota nuo harmittavat tapetit peittivät, oli ainoastaan
neljän ja puolen jalan korkuinen.
Kun ajattelin niitä monia toimia, joita meillä oli, saadaksemme kotimme
järjestetyksi, olisin mielelläni antanut näiden tapettien olla
koskemattomina.
"Evaseni", sanoin minä, "miks'emme anna niiden olla paikallansa?"
"Rakas lapseni", vastasi vaimoni, "nämät tapetit ovat kauhistuttavia."
"Ei ne tosin ole kauniita, mutta kukapa niitä katseleekaan?" lausuin
minä. "Sinä hankit itsellesi suotta niin paljon työtä, että aivan
väsytät itsesi."
"Se minua väsyttäisi, jos minun täytyisi katsella noita tapettia;
sentähden, Harry, ole nyt kiltti poika, ja tee mitä käsken. Mene nyt
Berthold & Capstick'in puotiin ja osta minulle käärö aivan mustia
tapettia, ja kuusi tahi kahdeksan kääröä karmosini-punaisia, sitte saat
nähdä mitä saan toimeen."
Pari päivää myöhemmin oli ruoka-huoneemme muuttunut pompejiläisen
huoneen kaltaiseksi. Pohja oli karmosini-punainen, jolla oli
siellä täällä mustia pilareita, joita puolitoista jalkaa korkeat,
valkoiset kuvat kaunistivat. Nämät kuvat oli vaimoni leikannut
kivi-piirroksistaan.
"Muistatko tuota helppo-hintaista neapelilaista
kivipiirros-kokoustani?" kysyi vaimoni. "Sano, enkö ole käyttänyt
niitä hyvään tarpeesen?"
"Sinä olet pieni velho", sanoin minä; "sillä tuskinpa sinä taidat itse
asettaa tapettia seinille."
"Enkö taida! Eikö minulla ole yhtä monta sormea kuin äidilläni? ja hän
on tehnyt samoin monta monituista kertaa. Tämä huone on hyvin pieni.
Jim'in ja Alice'n avulla olen tämän tehnyt tänä päivänä ja se olikin
oikein hauskaa työtä."
"Jim'inkö?" kysyin minä veitikkamaisesti iskien silmää.
"Niin, Jim'in", vastasi vaimoni hymyellen.
"Näyttääpä siltä, kuin..."
"Niin, siltä se näyttää", sanoi vaimoni, "mutta tuo poika on sekä
hyödyllinen, että hupaisa. Etpä voi arvata kuinka hauskaa meillä oli
tätä työtä tehdessämme."
"Mutta ystävyys Jim'in ja Alice'n välillä rupeaa näyttämään
toden-teolta", lisäsin minä.
"Älä virka siitä sanaakaan", sanoi vaimoni, naurahtaen; "se on
ainoastaan ystävyyttä, eikä mitään muuta."
"Ja ystävyys Alice'n kaltaisen tytön ja nuoren miehen välillä, on,
kumminkin jälkimmäisen puolelta..."
"Olkoonpa mitä tahansa", sanoi vaimoni. "Heillä on niin hauskaa
yhdessä, ja mikä on vielä parempi, sitä ei huomaa kukaan muu, kuin sinä
ja minä. Ei kukaan vaivaa Alice'ä kysymällä, onko hän kihloissa, ja hän
kokee aina selvittää minullekin, että hän pitää Jim'istä, ainoastaan
niinkuin veljestänsä. Huomaat siis, että on etua sekin, asua vieraiden
ihmisten keskellä; täällä ei kukaan tunne meitä ja saamme siis elää
aivan miten itse haluamme. Tämä pieni talo on meidän Crusoe'n saari
keskellä suurta Newyorkia. Mutta, Harry, jotakin puuttuu meiltä vielä.
Meidän täytyy saada hieno kulta-liista tuonne katon rajaan. Mene
Berthold & Capstick'in puotiin ja osta pari kyynärää, niin olet oikein
hyvä poika. Katsos tässä", lisäsi hän näyttäen taskukirjaansa, "tässä
olen laskenut kuinka paljon tarvitsemme."
"Mutta taidammeko itse kiinittää sen seinään?"
"Enpä usko; mutta pyydä että Tim Brady, joka nyt on heidän
palveluksessansa, tulee auttamaan meitä. Tim oli ennen juoksupoikana
isäni konttorissa ja tulee varmaan hyvinkin mielellään. Saatpa nähdä,
että huone yht'äkkiä on aivan kuin nuken-kaappi."
Sillävälin kun minulla oli täysi työ kirjoitusteni kanssa, kasvoi ja
kehkeytyi pieni kotimme, lehti lehdeltä, ja kukka puhkesi kukan perään
armaan puolisoni lempeän hoidon alla.
Aika ja tila ei salli laveammin kertoa miten pieni vaimoni järjesti ja
somisti kotoamme. Vähitellen sain sellaisen luottamuksen hänen
voimaansa, että olisin ollut valmis uskomaan hänen voivan vaikka
muuttaa kotimme Japaniin, jos hän olisi sanonut tahtovansa tehdä sen.
Kotimme oli kuvaus vaimoni luonteesta, samoin kuin maalauksessa
huomataan taiteilijan luonne.
Monessa kodissa emme voi huomata mitään, joka ilmoittaisi sen
asukkaiden eri luonnetta. Mutta meidän kotimme muodostui Evan ympärille
samoin kuin kuori simpsukan ympärille. Minun kotini oli Eva -- hän oli
tuo luova, elähyttävä henki, joka siinä vallitsi. Eikö sekin ole ihana
taide, jonka kautta talo, itsessään kylmä ja kuollut, muuttuu
lämpimäksi, miellyttäväksi ja eri luonteiden elähyttämäksi? Tapetit,
huonekalut ja taulut ovat sellaisen taiteilijan kädessä aivan kuin nuot
maalatut lasin-palaiset koru-kiikarissa; nainen luopi niistä meille
kodin.
Kun iltasella palasin kotiini väsyneenä päivän töistä, ja Eva näytteli
minulle riemulla mitä hän päivän ajalla oli saanut toimeen, silloin
aloin käsittää vanhaa kreikkalaisten jumaluus-oppia, enkä enää
ihmetellyt, että he pitivät koti-jumaliaan niin suuressa kunniassa.
Mielestäni taisi Eva luoda aivan tyhjästä. Kodissamme ei löytynyt noita
mukavuuksia, joita pidetään aivan välttämättöminä, ja joita paitse
paremmat perheet eivät voi olla, ja kuitenkin oli kotimme niin
miellyttävä ja mukava, sillä kaikki osoitti hienoa makua ja suurta
kauneuden-tuntoa. Vaimollani oli erittäin tarkka silmä, kun hän osti
tarpeitaan; kukin esine oli niin sopiva paikallansa, kuin jos se olisi
ainoastaan sitä varten luotu.
Hänen retkensä Newyorkin suurella merellä ja ne saaliit, jotka hän aina
toi mukanansa, muistuttivat minua suuresti siitä, miten Robinpoika
Crusoe valmisteli kotiansa autiolla saarella, käymällä useoita kertoja
noutamassa tarpeitaan laivasta, joka rannalla oli joutunut
haaksirikkoon.