Oma talomme.
Löytyy muutamia paljon merkitseviä sanoja, jotka aina viehättävät
ihmissydäntä, ja viehättävin näistä viehättävistä on tuo kaksois-sana
"oma talomme". Se ei ole minun oma, sinun oma, mutta "_meidän_ oma
talomme". Nuot kauniilta sointuvat -- _me_ ja _meidän_, ne antavat
niille liitetyille sanoille sen lumousvoiman, joka tekee ne joksikin
pyhäksi symboliksi.
Niinkuin yksityisillä ihmisillä, on taloillakin oma, erityinen
muotonsa. Niinpä on yksinkertaisia taloja, miellyttäviä taloja, synkkiä
ja lumoavia taloja, juuri niinkuin ihmisiäkin. On taloja, joiden
akkunat näyttävät juurikuin haukoittelevan ikävästä ja onpa taas
toisia, jotka kolkolla näöllään peloittavat ja karkoittavat meitä
kauhulla pois luotansa; onpa myös sellaisiakin taloja, joiden akkunat
ja ovet tuntuvat aukeavan niin sanoakseni ystävällisesti ja
vieraanvaraisesti, ja jotka juurikuin levittävät kätensä meitä vastaan,
ystävällisesti syleilläksensä ja sisään pyytääksensä meitä.
Kun vaimoni ja minä panimme avaimen lukon reikään, aukaisimme portin ja
astuimme taloon, joka nyt kivi-jalasta katon-rajaan asti oli meidän
omamme, sanoimme heti toisillemme: oi kuinka tämä on miellyttävä! Se
oli rakennettu vanhaan tapaan, jolloin vankat seinät ja laajat,
pieniruutuiset akkunat olivat tavallisia; mutta kaikki näytti
kotoiselta, mukavalta. Salissa oli vanha uuni, yltäympärinsä muurattu
omituisilla hollantilaisilla kivillä. Fergus'in perhe oli teettänyt
taloon sekä vesi- että kaasu-putkia; mutta uunit olivat useammissa
huoneissa vielä entisellään.
Nuot suuret, valoisat akkunat, jotka olivat S:t John'in puistoon päin,
tekivät huoneet hauskoiksi ja valoisiksi, ja akkunan ulkopuolella
seisovan lehmuksen lehdet, jotka kimaltelivat syys-auringon valossa,
heittivät varjonsa huoneisin, muistutellen siten meille, jotka olimme
juuri palanneet maalta, maa-elämän ihanuutta. Olipa tuo oikein
viehättävää!
Huoneet olivat hyvin mataloita, tuskin yhdeksän jalkaa korkeita. --
Huoneista puhuessani tahdon sanoa, että minun luullakseni on se juuri
tuo omituisuus englantilaisessa ja hollantilaisessa rakennustavassa,
joka tekee huoneet niin kotoisiksi, niin miellyttäviksi. Matalat
huoneet pysyvät paremmin lämpöisinä, ja tuo seikka on erinomaisen
tärkeä meidän ilman-alassa, jossa valkea palaa uunissa kokonaista
yhdeksän kuukautta vuodessa. Yleensä olen huomannut, että huoneen
viehätysvoima vähenee samassa suhteessa, kuin sen korkeus enenee, ja
kaksi- tahi viisitoista jalkaa korkeat huoneet saattavat olla hyvinkin
kauniita ja komeita, mutta eivät koskaan tunnu kodikkailta. Niiltä
puuttuu tuo vetovoima, joka löytyy mataloilla huoneilla, jotka
juurikuin kutsuvat meitä äidilliseen syliinsä.
Minun vaimoni juoksi oitis vallattomasti koko uuden valtakuntansa läpi,
katsoi tuota, katsoi tätä, tarkasteli, mittaeli ja selitteli hyvin
innokkaasti millä lailla hän järjestää tuon ja millä tavalla tämän.
Vaimoni oli todellakin kuningatar valtakunnassansa; hänen jalkansa
polki tuttua, omaa maata, ja hänellä oli oikea taiteilijan silmä
näkemään miten somaa tuosta kaikesta voisi tulla.
Tuleepa minun tässä huomauttaa, ett'ei se minusta ole aivan
yhdentekevää, missä kylkeni lepää, missä asun ja miten asun. En tahdo
kieltää, että me sangen mielellämme olisimme asettuneet vaikka heti
asumaan johonkin palatsiin, jonka akkunat olisivat Newyorkin Central
Park'iin päin ja jossa olisimme olleet ympäröittyinä mitä hienoimmilla
huonekaluilla. Kaikki se olisi kyliäkin ollut mielemme mukaista, mutta
kun emme me voineet niitä saada, niin olipa meille yhtäsuuri ilo nähdä,
miten me voimme tulla toimeen ilman kaikkia näitä rikkauksiakin.
Luulenpa varmaan, että tuollaiset pienet keksinnöt ja sinne tänne
laskemiset ja aprikoimiset, joita pienet tulot vaativat meitä tekemään,
tuottavan meille paljon mielihyvää, jota ne eivät tunne, jotka helposti
voivat kaikkia näitä saada. Jospa esimerkiksi noilla pikku lintusilla,
jotka pesiivät ikkunan edessä kasvavaan lehmukseen, olisi alusta alkaen
ollut valmis, muurattu, sisustettu ja kaikilla tarve-aineilla
varustettu pesä, eikä niiden olisi tarvinnut tehdä muuta, kuin astua
siihen asumaan, niin kuinka paljon lentämistä ja puuhaa, kuinka paljon
viserrystä ja piiperrystä eikö muuttopäivänä kaivattaisi!
Aamun vietimme oikein hauskasti, vaikk'emme tehneetkään mitään muuta,
kuin käyskentelimme huoneesta huoneesen, tuumiskellen miten ne
varustaisimme ja järjestäisimme, ja aikaväliin kehuimme toinen
toisillemme, minkä hyvän kaupan olimme tehneet. Tuolla oli kaunis
näkö-ala, tuolla pieni puisto, joka oli ainakin suurta nenäliinaa
suurempi ja johon herra Fergus oli kylvänyt ruusuja ja geraniumeja
kylläksi yhtä kukkakimppua varten päivässä; tässä oli viiniköynnös,
jonkun vanhan tädin istuttama, josta Jack Fergus oli laittanut jotakin
lehtimajan tapaista, ja jolla oli purppuran punaisia rypäleitä. Me
söimme niistä ja tuntuipa siltä, kuin olisimme olleet Aatami ja Eva
paratiisissa. Mitä siitä, josko meidän pieni edenimme olikin
vähäpätöisessä kaupungin-osassa ja josko, niinkuin Maria-täti sanoi, ei
ollut yhtään elävää ihmistä monen peninkulman matkalla? Olihan tuo
kuitenkin meidän kaunis yrtti-tarhamme, jonka Herra Jumala oli
istuttanut itäänpäin edenistä. Sen ostaminen, se on kyllä totta, vei
koko vaimoni pienen omaisuuden, ja saattoipa meidät päällepäätteeksi
vielä velkaankin -- mutta me lohdutimme itseämme sillä, että olihan
tämä yhtähyvin helpoin vuokraus-laatu Newyorkissa; "sillä näetsen",
sanoi vaimoni minulle hyvin opettavasti, "isä sanoo meidän panneen
rahat hyvään talteen, sillä kartanon hinta kyllä kohoaa, niin että me,
jos myymme sen, saamme siitä paljon enemmän kuin itse maksoimmekaan."
"Äkkiä sinusta tulee tarkkasilmäinen, pieni asioitsija!" sanoin minä,
ihmetellen vaimoni älyä raha-asioissa.
"Sepä minä olenkin nyt jo, ja kuulepas, Harry ystäväni, älkäämme
kuluttako rahoja huonekaluihin, ennenkuin olen näyttänyt sinulle, mitä
minä puolestani voin saada toimeen. Minä tiedän keinon, millä lailla
huone vähillä menekillä saadaan soman näköiseksi. Esimerkiksi tämä
pieni huone täällä; siihen ostan huonekalut yhdeksällä tahi kymmenellä
dollarilla."
"Sinäkö?"
"Niin minä, Maryn avulla -- saatpahan nähdä. Ne ajavat saman asian kuin
sellaiset huonekalut, joista maksetaan kahdeksan-, yhdeksän-kymmentä
dollaria ja nämä kahdeksan-, yhdeksän-kymmentä dollaria säästyvät
meille toisiin tarpeisin. Stewarts'illa olen nähnyt hyvin kaunista
kangasta, leveillä tummanpunasilla reunuksilla. Minun luullakseni on
parasta ostaa koko pakka kerrassaan, siitähän sitte riittää päälliseksi
kaikkiin huone-kaluihin. Maltapas vaan! Akkunoihin ostan minä
draperiat, tuolit minä päällistän ja sitte emme tarvitse muuta, kuin
ostamme pari, kolme suurta, pehmeätä nojatuolia, niihinkin laitan itse
päällykset samasta kankaasta -- ah, saat nähdä, mitä ihmeitä minä saan
aikaan. Kaikki tulee niin somaksi ja siistiksi, että ihmiset oikein
hämmästyvät."
"Hyvä, hyvä, muurahaiseni, minä jätän kaikki sinun haltuusi; nuot
toimet kuuluvat sinun piiriisi, sinä saat hoitaa kaikki sisä-asiat."
"Luonnollisesti; sinulla on työtä kylliksi lehden toimituksessakin
noiden pääkirjoitusten kanssa ja sen ohessa, ystäväni, vaikka oletkin
viisas, niin etpä kuitenkaan tällaisista asioista ymmärrä juuri mitään.
Älä siis vaivaakaan itseäsi niillä. Meidän pienen valtakuntamme
sisäiset asiat ovat siis minun hoidettavinani. Ja nyt ei äiti, eikä
Maria-täti saa tulla tänne, ennenkuin kaikki on järjestyksessä. Alice
saa olla jonkun aikaa auttamassa minua, ja kun minä tarvitsen sinua,
niin sanon sinulle siitä edeltäkäsin, ja jos ei minulla olekaan taitoa
kirjoittaa pää-kirjoituksia, niin onpa minulla taitoa johonkin muuhun,
sen saat nähdä".
"Oletpa sinä pikku lumooja", sanoin minä hänelle, "ja tämä huone on
tuleva vast'edes rajamaaksi nykyisen ja vielä lumoavamman maailman
rajalla. Iloiset, leikkivät keijukaiset ottavat vast'edes sen haltuunsa
ja heidän pikku kätösensä jatkavat sitä työtä, jota sinä olet
aloittanut."