Maria-tädin viimeinen ehdoitus.
Ihana kuukautemme oli jo loppumaisillaan, ja se aika läheni, jolloin
meidän piti, niinkuin muinoin Aatamin ja Evan, kääntää selkämme
paratiisille ja lähteä ulos maailman kamppailuun.
Koko avara maailma oli meille avoinna! Juuri tähän aikaan saimme
Maria-tädiltä näin kuuluvan kirjeen:
Rakas Eva!
Enpä saata, huolimatta siitä, mitä on tapahtunut, olla sinulle
kirjoittamatta pari riviä, sitä enemmän kun minulla, sinun äitisi
sisarena ja sinun kumminasi, mielestäni on oikeus tuntea sinun asiasi;
ja, vaikka minä tiedän, ett'ei minun neuvoistani juuri paljon lukua
pidetä, niin pidän kuitenkin velvollisuutenani lausua ajatukseni, ja
minä lausun sen nyt tässä.
Saattaa kentiesi näyttää siltä, kuin minä tahtoisin sekaantua teidän
asioihinne, sitä enemmän, kun te ette ole kysyneet minulta neuvoa,
ettekä muutoinkaan tehneet minua osalliseksi luottamuksestanne; mutta
minä kuulin herra Fellows'in kertovan Alice'lle, että hän haki teille
sopivaa kartanoa, joka olisi myytävänä, ja minun täytyy tunnusta, että
suuresti hämmästyin, kun kuulin teidän mointa ajattelevankaan. Oma
taloudenpito käy nykyään hyvin kalliiksi, jos vaan vähääkään välitätte
siitä, minlainen se on, jota vastoin hyyryllä-olo jossakin perheessä on
paljoa halvempi. Mitä taasen siihen tulee, että ai'ot käyttää tuon
pienen, äidin-äitisi lahjoittaman summan talon ostoon, niin on se sulaa
lapsellisuutta, enkä siihen nähden voi muuta kuin surkutella sinua.
Minä arvaan, ett'et sinä, eikä liioin sinun miehesikään, tiedä mitä
David & Saul ottavat huonekaluista. Eipä teillä sitäpaitsi liene mitään
aavistusta siitäkään, kuinka paljon kaikki nuot pienet talontarpeet
maksavat. Sinun mielessäsi kuvittelee talo, joka on varustettu isäsi
talon mukaan, mutta et ota ollenkaan lukuun, ett'ei sitä seikkaa
sinun nykyinen asemasi salli sinun edes ajatellakaan sellaisia
koru-tavaroita. Mitä muutoin itse kartanoon tulee, niin eipä nuot
pienet raha-varasi riittäisi likimainkaan sellaisen talon ostoon, joka
olisi sinulle sopiva.
Newyorkissa on kyllä myytävänä pieniä taloja halvastakin hinnasta,
mutta millä paikoilla, minkä katujen varrella ne sitte ovat! Ethän
aikone asua käsityöläisten, rihkamakauppijoiden ja sellaisten parissa?
Vasta-naineiden tulee heti alusta alkaen ottaa arvonsa mukaisen aseman
elämässä. Tuosta isäsi onnettomuudesta alkaen -- josta minä en suinkaan
tahdo sinua moittia, vaikka kyllä sinäkin puolestasi olisit voinut sitä
estää -- tulee olla entistä varovaisempi. Minä olen jo puhunut teidän
puolestanne rouva Mivarts'in kanssa siitä, että te muuttaisitte hänen
luoksensa asumaan. Tietystihän tulee Teidän ensin antaa suostumuksenne
siihen. Mainittu talo on sellainen, että siitä kyllä sopii puhua sillä
siinä ei käy kuin hienointa väkeä. Rouva Mivarts on minun vanha
ystäväni ja suostuu antamaan Teille hyvin helposta vuokrasta yhden
huoneen, jonka akkunat ovat pihaan päin. Tällä lailla ei tule sinulle
liikoja huolia, eikä mitään emännän velvollisuuksia, ja siten voit
käyttää aikasi ja varasi pukuihin; niihin tarvitaankin nyt paljon
varoja, sillä kaikki välttämättömimmät esineet niinkuin esimerkiksi
silkit, hansikkaat, kengät y.m. ovat nykyaikaan hyvin kalleita.
Tämä ulkonaisen komeuden ylläpitäminen on erittäin suuresta arvosta
Alice'n tulevaisuudelle. Mieleni on vieläkin raskautettu tuosta isäsi
onnettomuudesta, joka hävittää kaikki Alice'nkin tulevaisuuden toiveet.
Vuosi sitte oli Alice'lla parhaimpia avio-liittoja tarjona, ja me
saatoimme silloin toivoa hänelle sitä onnea, jota hänen kauneutensa
ja luonnonlahjansa kyllin ansaitsisivat. Uskallanpa kuitenkin lohduttaa
itseäni sillä, että hän kentiesi vielä joutuu hyviin naimisiin,
vaikka hänen, vähiin varoihinsa katsoen, tietysti täytyy tehdä
ahkerasti työtä, voidaksensa pysyä hänelle sopivalla asemalla, mutta
uutteruudella ja kestäväisyydellä saamme paljon toimeen. Minä tunnen
tyttöjä, jotka taitavat itse tehdä niin kauniita vaatteita ja hattuja,
että luulisi niiden lähteneen etevimpien ompelijoiden käsistä. Tuo soma
tylli-hame, joka Sellie Morton'illa oli viime tanssi-huvissa päällänsä,
oli kokonansa hänen omaa työtänsä -- tämän ilmoitti hänen äitinsä
kaikessa salaisuudessa minulle, sillä hän tiesi, ett'ei kukaan
muu saisi sitä tietää. Mutta varma on, että jäät kokonaan pois
seura-elämästä ja halvennat koko sukuasi ihmisien silmissä, jos
asetut asumaan johonkin hökkeliin, halpa-säätyisten ihmisten keskelle
ja jos elät niukasti. Minä olen varma siitä -- ja sen minä jo sinun
äidillesikin olen sanonut -- että kaikki tuollaiset tuumat tulevat
vaan sinun kokemattomuudestasi. Miehesi joka on kirjailija, ei voi
käsittää tuommoisia asioita. Minä olen nähnyt paljon maailmaa ja olen
havainnut erittäinkin kahden asian vaikuttavan paljon meidän arvoomme
seura-elämässä, nimittäin: sen kaupunginosan, jossa asumme, ja sen
kirkon, jossa käymme. Minä toivon, ett'et lakkaa käymästä siinä
kirkossa, jossa parhain osa Newyorkin asukkaista käypi. Yleensä ei
miehen tule laisinkaan sekaantua naisen uskonnollisiin asioihin. Samoin
toivon minä, ett'et lapsellisessa tietämättömyydessäsi pane rahojasi
kartanon ostoon, sillä sinä tarvitset korkoja noista rahoista
vaatteisin, vaunuihin ja moneen muuhun välttämättömään tarpeesen.
Kaiketikin olet kuullut, kuinka Elmore'n perhe tekee suunnattomia
varustuksia Sofie'n häihin ensi syksynä. Kun minä ajattelen tämän
maailman tavaran turhuutta ja katoavaisuutta, niin enpä voi olla
iloitsematta siitä, että löytyy toinen parempi maailma; aika väliin on
uskonnollinen lohdutus ainoana lohdutuksenamme. Hoida tarkoin
terveyttäsi, lapseni, äläkä anna jalkojesi kostua, sillä kotiisi
lähettämästä kirjeestäsi huomaan sinun käyskentelevän, ilman aikojaan,
kosteilla paikoilla. Kirjoita pian, mitä minun on Mivarts'ille
sanominen. Aina suopea tätisi,
Maria Wouverman.
Olipa lystiä nähdä kuinka vaimoni kasvot, hänen lukiessaan tätä
kirjettä, lensivät punaisiksi, ja kuinka hän kärsimättömyydellä polki
pientä jalkaansa.
"Tämäpä nyt on aivan Maria-tädin tapaista, tämä", huudahti hän ja
heitti minulle kirjeen, jota minä luin suurella huvilla.
"Meidän tulee saada oma talo, niinpian kuin mahdollista", sanoi hän.
"Minä kuvittelen jo itseni muka istuvana muiden hyyryläisten kanssa,
kuiskaten puhellen muiden ihmisten vioista ja salaa ompelevani
tylli-hameita, ja vaivaavani itseäni näyttämällä olevani muka yhtä
rikas, kuin nekin, joilla on viittä kertaa suuremmat tulot. Jos joku saa
Eva van Arsdel'in tekemään tuollaista, silloin olen minä suuri narri!"
"Eva van Arsdel on jo ollut ja mennyt, ja se on kaikki minun onnekseni,
armaani".
"Hyvä, olkoon sitte Eva van Arsdel-Henderson", sanoi hän. "Tuo
kaksoispersoona on paljon voimallisempi ja voipi paljoa helpommin
vastustaa maailman turhuuksia, kuin tuo vanha Eva taisi tehdä".
"Minun luullakseni ei tätisi voi aavistaakaan mikä muutos Alice'ssä
parhaillaan on tapahtumassa".
"Tietysti ei vähääkään. Alice on ylpeä ja ymmärtäväinen -- minä
tarkoitan jalosti ylpeä, -- hän ei milloinkaan alenna itseään siihen
määrään, että hän tahtoisi näyttää rikkaalta, vaikk'ei hän olekaan. Ei
hän rupea koskaan _etsimään_ rikasta miestä, ei. Minä olen aina sanonut
Alice'n luonteen olevan kahdessa eri kerroksessa; ylimmäisessä on
turhamaisuutta, joutavuutta, alimmaisessa jaloutta, ylevämielisyyttä.
Meidän köyhtyminen on ollut maanjäristys, joka on ruhjonut koko
ylikerroksen ja jättänyt alimmaisen jäljelle. Alice on kyllä näyttävä
olevansa sekä vankka että jalomielinen vaimo. Meidän kihlauksemme ja
meidän häämme ovat perin pohjin hänet muuttaneet".
"Entäs tuo kirje...?"
"Sinun tulee kirjoittaa vastaus siihen! Onpa jo aika että Maria-täti
saapi huomata, että miehen tulee olla johtajanamme; sinua tuo kirje ei
harmita, vaan ainoastaan naurattaa, senpätähden voitkin tyvenenä kyhätä
oivallisen vastimen".
"Ja sanoa hänelle kaikella kunnioituksella, nöyrästi ja sydämellisesti,
ett'ei asia kuulu häneen laisinkaan", vastasin minä.
"Niinpä juuri; mutta luonnollisesti nöyrimmästi vakuuttaen häntä sinun
sydämellisestä kunnioituksestasi. Kirjoita myös, että kyllä voimme
hankkia oman talon itsellemme. Minun luullakseni voimme kesäksi saada
vuokrata jonkun pienen maa-talon lähellä Newyorkia, joten sinä pääsisit
iltasin tulemaan maalle ja olemaan siellä kaiken sunnuntaipäivän".
"Ihan niin, ystäväiseni. Minä olen jo aikoja sitte arvellut samaa
asiaa ja olenpa jo vähän toimiinkin ryhtynyt. Minä tunnen erään
sievän kweekari-perheen, jolla on maa-talo, jossa sinä saat sekä
hyvän-makuisia hedelmiä että hyviä ihmisiä kumppaliksesi ja päälle
päätteeksi sellaisesta hinnasta, ett'ei se meidänkään varoihin katsoen
ole liian kallis".
"Ja syksyksi luulen kyllä löytävämme sopivan talon itsellemme", sanoi
hän.
"Varmaankin", vastasin minä. "Minä uskon sellaisen talon jo odottavan
meitä jossakin".
"Katsopas vaan", sanoi vaimoni, "tuota Maria-tätiä, joka tahtoisi
asettaa meitä hyyryllä asumaan, jotta pääsisimme vieraan-varaisuuden
velvollisuuksista! Mutta kovinpa tukalalta tuntuisi elämä, ell'emme
voisi kerätä omia ystäviämme ympärillemme ja antaa heidän nauttia
koti-onnestamme oman kattomme alla".
"Kenpä pitää lukua niistä rahoista, joita vieraanvarasuuteen menee?"
lausuin minä.
"Ja kuitenkin löytyy sellaisiakin ihmisiä, jotka tahallaan laittavat
niin, ett'ei heillä ole huonetta vieraittensa varaksi", jatkoi Eva.
"Maria-täti ylisteli kerran rouva Jacobs'ia pilviin saakka juuri
tällaisesta tarkkuudesta".
"Ja tuolla tarkkuudella saa hän ehkä säästetyksi rahoja muhkeisiin
vaatteisiin ja komeilun pitoihin, arvelen minä".
"Luultavasti", vastasi Eva. "Mutta minun mielestäni pitää kodin oleman
sellaisen, että siellä käypi ystäviäkin, ja että siinä on jokaiselle
sinun ja minun omaiselle edes lämmin nurkka tarjona. Sehän se juuri
onkin miellyttävää meidän tulevaisuuden toiveissamme, että ystävämme
myöskin saavat nauttia meidän onnestamme. Vaan tiedätkös mitä, minulla
on jo tiedossa hyvä apu koti-toimessamme. Joku vuosi sitte meni muuan
piika vanhempieni palveluksesta naimisiin. Hän piti hyvin paljon
minusta ja kehoitti minua useasti menemään naimisiin, jotta hän saisi
tulia minun piiakseni. Nyt hän on leski, hänellä on kahdeksan vuotinen
tytär ja hän tarvitsee sellaista paikkaa, jossa hän saapi pitää
tyttärensä luonaan. Meille ovat he varsin sopivia. Tytön voisin opettaa
palvelemaan ruokapöydässä ja tulemaan saapuville kellon soidessa, ja
Mary voisi olla minulle monessa asiassa äitinä, sillä varmaan olen
hyvin kokematoin talouden hoitamisessa".
"Sepä on oivallista!" sanoin minä. "Minä olen varma siitä, että onnemme
tähti on yhä kohoamassa, ja että jo ennen kesän loppua saamme oman
talon itsellemme".
Eräänä sunnuntaipäivänä, vähän ennen lokakuun alkua, ollessani pienellä
maatilallamme, sain Jim'iltä näin kuuluvan kirjeen:
"Vanha, kelpo ystäväni!
Nyt luulen löytäneemme sopivan talon Teille. Minä en tiedä mitä vaimosi
siitä sanoo, mutta eilen tapasin sattumalta neiti Alice'n ja hänen
mielestään on se Teille hyvin sopiva. Kuule päälle nyt!
Eilen, kun menin kaupungille, ostin Herald-lehden ja luin siinä
suureksi ilokseni, että Jack Fergus on määrätty konsuliksi Algier'iin.
Suoraan sanoen, luultiin Jack-paran pian muuttavan Tuonelan tuville,
sillä hänen keuhkonsa kävivät yhä vaan huonommiksi. Luettuani tuon
uutisen, iloitsin hänen puolestaan, koska tuo virka sopii hänelle
erinomaisen hyvin. Oitis riensin sentähden toivottamaan hänelle onnea;
siellä oli jo edelläni kolme, neljä toveria, jotka olivat tulleet sinne
samassa tarkoituksessa, kuin minäkin. Jack oli kyllä tyytyväinen uuteen
virkaansa, mutta pian huomasin, että joku epäkohta suretti häntä; kun
toisten toverien lähdettyä jäin kahden kesken hänen kanssaan, pääsinkin
hänen huolensa perille. Hän tunnusti suoraan iloitsevansa tuosta
uudesta virastaan, hänelle sopivamman ilman-alan tähden, mutta valitti
samalla ett'ei hänellä ollut tarpeeksi rahaa; tuo virka Algier'issä ei
kuulu elättävän miestä, ja ell'ei hän saisi talonsa vaihdetuksi
puhtaaksi rahaksi, niin ei hän voisi ottaa tuota paikkaa vastaan. Minä
en ole tähän asti edes tiennyt hänellä taloa olevankaan. Minä kysyin
häneltä, miksikä hän ei myy taloansa, johon hän vastasi, ett'ei ole
ketään ostajaa. Arvaathan, että sinä ja vaimosi muistuitte oitis
mieleeni.
Minä kysyin häneltä missä tuo talo on. Eräällä Varick-katuun
yhtyvällä poikkikadulla, vastasi hän. Mutta tuskinpa sinä tiedät missä
Varick-katu onkaan? Uskallanpa panna tusinan hansikkaita vetoon, ett'ei
ainakaan rouva Henderson sitä tiedä. Mentiinpä tuosta taloa katsomaan.
Talo on S:t George-kadun varrella! Mitä arvelet? Luulenpa Teidän
mielistyvän siihen. Mainittu talo on kulma-kartano. Katu on tosin
hieman sivussa, mutta sen varrella asuu hiljaista ja siivoa väkeä.
Rouva Wouverman pitäisi sitä varmaankin mitä suurimpana onnettomuutena
asua tämän kadun varrella, ja hän ei luonnollisesti voi ajatella muuta,
kuin että kaikki naapurit täällä ovat pelkkiä noitia, poppa-miehiä ja
heidän jälkeisiään. Muutoin on kartano somempi ja parempi muita saman
kadun varrella olevia, sillä näet, tuo vanha täti Martila tahi van
Beest tahi mikä hänen nimensä lie ollutkaan, on rakennuttanut sen omaa
itseään varten. Se on rakennettu tiilistä, puolitoista kerrosta korkea,
akkunat pienelle kirkkomaalle päin, jonka perällä näkyy S:t John'in
puisto. Jack ja hänen vaimonsa ovat paljon somistaneet taloa. Soisinpa
voivani ostaa sen ja viedä sinne vaimoni, jos vaan minulla olisi --
rahaa ja vaimo. Jack myypi kartanonsa kahdeksasta tuhannesta
dollarista, joista neljä tuhatta tulee maksaa nyt oitis, mutta loppu
neljä tuhatta saavat olla kiinitystä vastaan vastaiseksi. Minun
mielestäni on tämä oikein polkuhinta ja Irvingstone, meidän vanhin
kirjanpitäjämme, joka ennen teki talonkauppoja, sanoo hinnan olevan
tavattoman huokean ja vakuuttaa, että voit milloin hyvänsä saada siitä
monta vertaa enemmän. Minä olen pyytänyt Jackia odottamaan vastausta
kolme päivää; tulkaa siis molemmat maanantai-aamuna tänne ja katsokaa
itse ostettavaanne".
Ja me tulimme, näimme ja ostimme sen. Muutaman päivän kuluttua
seisoimme me kartanon portilla, avaimet kädessä, valmiina astumaan
"omaan taloomme".