SEITSEMÄSVIIDETTÄ LUKU.

Maria-tädin viimeinen ehdoitus.

Ihana kuukautemme oli jo loppumaisillaan, ja se aika läheni, jolloin

meidän piti, niinkuin muinoin Aatamin ja Evan, kääntää selkämme

paratiisille ja lähteä ulos maailman kamppailuun.

Koko avara maailma oli meille avoinna! Juuri tähän aikaan saimme

Maria-tädiltä näin kuuluvan kirjeen:

Rakas Eva!

Enpä saata, huolimatta siitä, mitä on tapahtunut, olla sinulle

kirjoittamatta pari riviä, sitä enemmän kun minulla, sinun äitisi

sisarena ja sinun kumminasi, mielestäni on oikeus tuntea sinun asiasi;

ja, vaikka minä tiedän, ett'ei minun neuvoistani juuri paljon lukua

pidetä, niin pidän kuitenkin velvollisuutenani lausua ajatukseni, ja

minä lausun sen nyt tässä.

Saattaa kentiesi näyttää siltä, kuin minä tahtoisin sekaantua teidän

asioihinne, sitä enemmän, kun te ette ole kysyneet minulta neuvoa,

ettekä muutoinkaan tehneet minua osalliseksi luottamuksestanne; mutta

minä kuulin herra Fellows'in kertovan Alice'lle, että hän haki teille

sopivaa kartanoa, joka olisi myytävänä, ja minun täytyy tunnusta, että

suuresti hämmästyin, kun kuulin teidän mointa ajattelevankaan. Oma

taloudenpito käy nykyään hyvin kalliiksi, jos vaan vähääkään välitätte

siitä, minlainen se on, jota vastoin hyyryllä-olo jossakin perheessä on

paljoa halvempi. Mitä taasen siihen tulee, että ai'ot käyttää tuon

pienen, äidin-äitisi lahjoittaman summan talon ostoon, niin on se sulaa

lapsellisuutta, enkä siihen nähden voi muuta kuin surkutella sinua.

Minä arvaan, ett'et sinä, eikä liioin sinun miehesikään, tiedä mitä

David & Saul ottavat huonekaluista. Eipä teillä sitäpaitsi liene mitään

aavistusta siitäkään, kuinka paljon kaikki nuot pienet talontarpeet

maksavat. Sinun mielessäsi kuvittelee talo, joka on varustettu isäsi

talon mukaan, mutta et ota ollenkaan lukuun, ett'ei sitä seikkaa

sinun nykyinen asemasi salli sinun edes ajatellakaan sellaisia

koru-tavaroita. Mitä muutoin itse kartanoon tulee, niin eipä nuot

pienet raha-varasi riittäisi likimainkaan sellaisen talon ostoon, joka

olisi sinulle sopiva.

Newyorkissa on kyllä myytävänä pieniä taloja halvastakin hinnasta,

mutta millä paikoilla, minkä katujen varrella ne sitte ovat! Ethän

aikone asua käsityöläisten, rihkamakauppijoiden ja sellaisten parissa?

Vasta-naineiden tulee heti alusta alkaen ottaa arvonsa mukaisen aseman

elämässä. Tuosta isäsi onnettomuudesta alkaen -- josta minä en suinkaan

tahdo sinua moittia, vaikka kyllä sinäkin puolestasi olisit voinut sitä

estää -- tulee olla entistä varovaisempi. Minä olen jo puhunut teidän

puolestanne rouva Mivarts'in kanssa siitä, että te muuttaisitte hänen

luoksensa asumaan. Tietystihän tulee Teidän ensin antaa suostumuksenne

siihen. Mainittu talo on sellainen, että siitä kyllä sopii puhua sillä

siinä ei käy kuin hienointa väkeä. Rouva Mivarts on minun vanha

ystäväni ja suostuu antamaan Teille hyvin helposta vuokrasta yhden

huoneen, jonka akkunat ovat pihaan päin. Tällä lailla ei tule sinulle

liikoja huolia, eikä mitään emännän velvollisuuksia, ja siten voit

käyttää aikasi ja varasi pukuihin; niihin tarvitaankin nyt paljon

varoja, sillä kaikki välttämättömimmät esineet niinkuin esimerkiksi

silkit, hansikkaat, kengät y.m. ovat nykyaikaan hyvin kalleita.

Tämä ulkonaisen komeuden ylläpitäminen on erittäin suuresta arvosta

Alice'n tulevaisuudelle. Mieleni on vieläkin raskautettu tuosta isäsi

onnettomuudesta, joka hävittää kaikki Alice'nkin tulevaisuuden toiveet.

Vuosi sitte oli Alice'lla parhaimpia avio-liittoja tarjona, ja me

saatoimme silloin toivoa hänelle sitä onnea, jota hänen kauneutensa

ja luonnonlahjansa kyllin ansaitsisivat. Uskallanpa kuitenkin lohduttaa

itseäni sillä, että hän kentiesi vielä joutuu hyviin naimisiin,

vaikka hänen, vähiin varoihinsa katsoen, tietysti täytyy tehdä

ahkerasti työtä, voidaksensa pysyä hänelle sopivalla asemalla, mutta

uutteruudella ja kestäväisyydellä saamme paljon toimeen. Minä tunnen

tyttöjä, jotka taitavat itse tehdä niin kauniita vaatteita ja hattuja,

että luulisi niiden lähteneen etevimpien ompelijoiden käsistä. Tuo soma

tylli-hame, joka Sellie Morton'illa oli viime tanssi-huvissa päällänsä,

oli kokonansa hänen omaa työtänsä -- tämän ilmoitti hänen äitinsä

kaikessa salaisuudessa minulle, sillä hän tiesi, ett'ei kukaan

muu saisi sitä tietää. Mutta varma on, että jäät kokonaan pois

seura-elämästä ja halvennat koko sukuasi ihmisien silmissä, jos

asetut asumaan johonkin hökkeliin, halpa-säätyisten ihmisten keskelle

ja jos elät niukasti. Minä olen varma siitä -- ja sen minä jo sinun

äidillesikin olen sanonut -- että kaikki tuollaiset tuumat tulevat

vaan sinun kokemattomuudestasi. Miehesi joka on kirjailija, ei voi

käsittää tuommoisia asioita. Minä olen nähnyt paljon maailmaa ja olen

havainnut erittäinkin kahden asian vaikuttavan paljon meidän arvoomme

seura-elämässä, nimittäin: sen kaupunginosan, jossa asumme, ja sen

kirkon, jossa käymme. Minä toivon, ett'et lakkaa käymästä siinä

kirkossa, jossa parhain osa Newyorkin asukkaista käypi. Yleensä ei

miehen tule laisinkaan sekaantua naisen uskonnollisiin asioihin. Samoin

toivon minä, ett'et lapsellisessa tietämättömyydessäsi pane rahojasi

kartanon ostoon, sillä sinä tarvitset korkoja noista rahoista

vaatteisin, vaunuihin ja moneen muuhun välttämättömään tarpeesen.

Kaiketikin olet kuullut, kuinka Elmore'n perhe tekee suunnattomia

varustuksia Sofie'n häihin ensi syksynä. Kun minä ajattelen tämän

maailman tavaran turhuutta ja katoavaisuutta, niin enpä voi olla

iloitsematta siitä, että löytyy toinen parempi maailma; aika väliin on

uskonnollinen lohdutus ainoana lohdutuksenamme. Hoida tarkoin

terveyttäsi, lapseni, äläkä anna jalkojesi kostua, sillä kotiisi

lähettämästä kirjeestäsi huomaan sinun käyskentelevän, ilman aikojaan,

kosteilla paikoilla. Kirjoita pian, mitä minun on Mivarts'ille

sanominen. Aina suopea tätisi,

Maria Wouverman.

Olipa lystiä nähdä kuinka vaimoni kasvot, hänen lukiessaan tätä

kirjettä, lensivät punaisiksi, ja kuinka hän kärsimättömyydellä polki

pientä jalkaansa.

"Tämäpä nyt on aivan Maria-tädin tapaista, tämä", huudahti hän ja

heitti minulle kirjeen, jota minä luin suurella huvilla.

"Meidän tulee saada oma talo, niinpian kuin mahdollista", sanoi hän.

"Minä kuvittelen jo itseni muka istuvana muiden hyyryläisten kanssa,

kuiskaten puhellen muiden ihmisten vioista ja salaa ompelevani

tylli-hameita, ja vaivaavani itseäni näyttämällä olevani muka yhtä

rikas, kuin nekin, joilla on viittä kertaa suuremmat tulot. Jos joku saa

Eva van Arsdel'in tekemään tuollaista, silloin olen minä suuri narri!"

"Eva van Arsdel on jo ollut ja mennyt, ja se on kaikki minun onnekseni,

armaani".

"Hyvä, olkoon sitte Eva van Arsdel-Henderson", sanoi hän. "Tuo

kaksoispersoona on paljon voimallisempi ja voipi paljoa helpommin

vastustaa maailman turhuuksia, kuin tuo vanha Eva taisi tehdä".

"Minun luullakseni ei tätisi voi aavistaakaan mikä muutos Alice'ssä

parhaillaan on tapahtumassa".

"Tietysti ei vähääkään. Alice on ylpeä ja ymmärtäväinen -- minä

tarkoitan jalosti ylpeä, -- hän ei milloinkaan alenna itseään siihen

määrään, että hän tahtoisi näyttää rikkaalta, vaikk'ei hän olekaan. Ei

hän rupea koskaan _etsimään_ rikasta miestä, ei. Minä olen aina sanonut

Alice'n luonteen olevan kahdessa eri kerroksessa; ylimmäisessä on

turhamaisuutta, joutavuutta, alimmaisessa jaloutta, ylevämielisyyttä.

Meidän köyhtyminen on ollut maanjäristys, joka on ruhjonut koko

ylikerroksen ja jättänyt alimmaisen jäljelle. Alice on kyllä näyttävä

olevansa sekä vankka että jalomielinen vaimo. Meidän kihlauksemme ja

meidän häämme ovat perin pohjin hänet muuttaneet".

"Entäs tuo kirje...?"

"Sinun tulee kirjoittaa vastaus siihen! Onpa jo aika että Maria-täti

saapi huomata, että miehen tulee olla johtajanamme; sinua tuo kirje ei

harmita, vaan ainoastaan naurattaa, senpätähden voitkin tyvenenä kyhätä

oivallisen vastimen".

"Ja sanoa hänelle kaikella kunnioituksella, nöyrästi ja sydämellisesti,

ett'ei asia kuulu häneen laisinkaan", vastasin minä.

"Niinpä juuri; mutta luonnollisesti nöyrimmästi vakuuttaen häntä sinun

sydämellisestä kunnioituksestasi. Kirjoita myös, että kyllä voimme

hankkia oman talon itsellemme. Minun luullakseni voimme kesäksi saada

vuokrata jonkun pienen maa-talon lähellä Newyorkia, joten sinä pääsisit

iltasin tulemaan maalle ja olemaan siellä kaiken sunnuntaipäivän".

"Ihan niin, ystäväiseni. Minä olen jo aikoja sitte arvellut samaa

asiaa ja olenpa jo vähän toimiinkin ryhtynyt. Minä tunnen erään

sievän kweekari-perheen, jolla on maa-talo, jossa sinä saat sekä

hyvän-makuisia hedelmiä että hyviä ihmisiä kumppaliksesi ja päälle

päätteeksi sellaisesta hinnasta, ett'ei se meidänkään varoihin katsoen

ole liian kallis".

"Ja syksyksi luulen kyllä löytävämme sopivan talon itsellemme", sanoi

hän.

"Varmaankin", vastasin minä. "Minä uskon sellaisen talon jo odottavan

meitä jossakin".

"Katsopas vaan", sanoi vaimoni, "tuota Maria-tätiä, joka tahtoisi

asettaa meitä hyyryllä asumaan, jotta pääsisimme vieraan-varaisuuden

velvollisuuksista! Mutta kovinpa tukalalta tuntuisi elämä, ell'emme

voisi kerätä omia ystäviämme ympärillemme ja antaa heidän nauttia

koti-onnestamme oman kattomme alla".

"Kenpä pitää lukua niistä rahoista, joita vieraanvarasuuteen menee?"

lausuin minä.

"Ja kuitenkin löytyy sellaisiakin ihmisiä, jotka tahallaan laittavat

niin, ett'ei heillä ole huonetta vieraittensa varaksi", jatkoi Eva.

"Maria-täti ylisteli kerran rouva Jacobs'ia pilviin saakka juuri

tällaisesta tarkkuudesta".

"Ja tuolla tarkkuudella saa hän ehkä säästetyksi rahoja muhkeisiin

vaatteisiin ja komeilun pitoihin, arvelen minä".

"Luultavasti", vastasi Eva. "Mutta minun mielestäni pitää kodin oleman

sellaisen, että siellä käypi ystäviäkin, ja että siinä on jokaiselle

sinun ja minun omaiselle edes lämmin nurkka tarjona. Sehän se juuri

onkin miellyttävää meidän tulevaisuuden toiveissamme, että ystävämme

myöskin saavat nauttia meidän onnestamme. Vaan tiedätkös mitä, minulla

on jo tiedossa hyvä apu koti-toimessamme. Joku vuosi sitte meni muuan

piika vanhempieni palveluksesta naimisiin. Hän piti hyvin paljon

minusta ja kehoitti minua useasti menemään naimisiin, jotta hän saisi

tulia minun piiakseni. Nyt hän on leski, hänellä on kahdeksan vuotinen

tytär ja hän tarvitsee sellaista paikkaa, jossa hän saapi pitää

tyttärensä luonaan. Meille ovat he varsin sopivia. Tytön voisin opettaa

palvelemaan ruokapöydässä ja tulemaan saapuville kellon soidessa, ja

Mary voisi olla minulle monessa asiassa äitinä, sillä varmaan olen

hyvin kokematoin talouden hoitamisessa".

"Sepä on oivallista!" sanoin minä. "Minä olen varma siitä, että onnemme

tähti on yhä kohoamassa, ja että jo ennen kesän loppua saamme oman

talon itsellemme".

Eräänä sunnuntaipäivänä, vähän ennen lokakuun alkua, ollessani pienellä

maatilallamme, sain Jim'iltä näin kuuluvan kirjeen:

"Vanha, kelpo ystäväni!

Nyt luulen löytäneemme sopivan talon Teille. Minä en tiedä mitä vaimosi

siitä sanoo, mutta eilen tapasin sattumalta neiti Alice'n ja hänen

mielestään on se Teille hyvin sopiva. Kuule päälle nyt!

Eilen, kun menin kaupungille, ostin Herald-lehden ja luin siinä

suureksi ilokseni, että Jack Fergus on määrätty konsuliksi Algier'iin.

Suoraan sanoen, luultiin Jack-paran pian muuttavan Tuonelan tuville,

sillä hänen keuhkonsa kävivät yhä vaan huonommiksi. Luettuani tuon

uutisen, iloitsin hänen puolestaan, koska tuo virka sopii hänelle

erinomaisen hyvin. Oitis riensin sentähden toivottamaan hänelle onnea;

siellä oli jo edelläni kolme, neljä toveria, jotka olivat tulleet sinne

samassa tarkoituksessa, kuin minäkin. Jack oli kyllä tyytyväinen uuteen

virkaansa, mutta pian huomasin, että joku epäkohta suretti häntä; kun

toisten toverien lähdettyä jäin kahden kesken hänen kanssaan, pääsinkin

hänen huolensa perille. Hän tunnusti suoraan iloitsevansa tuosta

uudesta virastaan, hänelle sopivamman ilman-alan tähden, mutta valitti

samalla ett'ei hänellä ollut tarpeeksi rahaa; tuo virka Algier'issä ei

kuulu elättävän miestä, ja ell'ei hän saisi talonsa vaihdetuksi

puhtaaksi rahaksi, niin ei hän voisi ottaa tuota paikkaa vastaan. Minä

en ole tähän asti edes tiennyt hänellä taloa olevankaan. Minä kysyin

häneltä, miksikä hän ei myy taloansa, johon hän vastasi, ett'ei ole

ketään ostajaa. Arvaathan, että sinä ja vaimosi muistuitte oitis

mieleeni.

Minä kysyin häneltä missä tuo talo on. Eräällä Varick-katuun

yhtyvällä poikkikadulla, vastasi hän. Mutta tuskinpa sinä tiedät missä

Varick-katu onkaan? Uskallanpa panna tusinan hansikkaita vetoon, ett'ei

ainakaan rouva Henderson sitä tiedä. Mentiinpä tuosta taloa katsomaan.

Talo on S:t George-kadun varrella! Mitä arvelet? Luulenpa Teidän

mielistyvän siihen. Mainittu talo on kulma-kartano. Katu on tosin

hieman sivussa, mutta sen varrella asuu hiljaista ja siivoa väkeä.

Rouva Wouverman pitäisi sitä varmaankin mitä suurimpana onnettomuutena

asua tämän kadun varrella, ja hän ei luonnollisesti voi ajatella muuta,

kuin että kaikki naapurit täällä ovat pelkkiä noitia, poppa-miehiä ja

heidän jälkeisiään. Muutoin on kartano somempi ja parempi muita saman

kadun varrella olevia, sillä näet, tuo vanha täti Martila tahi van

Beest tahi mikä hänen nimensä lie ollutkaan, on rakennuttanut sen omaa

itseään varten. Se on rakennettu tiilistä, puolitoista kerrosta korkea,

akkunat pienelle kirkkomaalle päin, jonka perällä näkyy S:t John'in

puisto. Jack ja hänen vaimonsa ovat paljon somistaneet taloa. Soisinpa

voivani ostaa sen ja viedä sinne vaimoni, jos vaan minulla olisi --

rahaa ja vaimo. Jack myypi kartanonsa kahdeksasta tuhannesta

dollarista, joista neljä tuhatta tulee maksaa nyt oitis, mutta loppu

neljä tuhatta saavat olla kiinitystä vastaan vastaiseksi. Minun

mielestäni on tämä oikein polkuhinta ja Irvingstone, meidän vanhin

kirjanpitäjämme, joka ennen teki talonkauppoja, sanoo hinnan olevan

tavattoman huokean ja vakuuttaa, että voit milloin hyvänsä saada siitä

monta vertaa enemmän. Minä olen pyytänyt Jackia odottamaan vastausta

kolme päivää; tulkaa siis molemmat maanantai-aamuna tänne ja katsokaa

itse ostettavaanne".

Ja me tulimme, näimme ja ostimme sen. Muutaman päivän kuluttua

seisoimme me kartanon portilla, avaimet kädessä, valmiina astumaan

"omaan taloomme".

Vaimoni ja minä eli Harry Hendersonin elämäkerta · 第 52 / 58 题