Kirjeitä Newyorkista.
Tähän aikaan saapui Jim'iltä muuan kirje, joka antaa hyvin selvän
kuvauksen hänestä. Sen sisältö oli seuraava:
Rakas veliseni!
Minun pääni kuhisee kuin mehiläispesä. Voi kuinka paljon olen saanut
toimeen sitte kun sinä lähdit täältä! Van Arsdel'in perhe on nyt aivan
valmis lähtemään matkalle, ja minä olen luonnollisesti auttanut heitä
niin paljon kuin olen voinut. Olen ollut tuon jumaloittavan Alice'n
juoksupoikana ja palvelijana. Tuo tyttö on kallis helmi! Enpä ole
koskaan pitänyt hänestä niin paljon kuin nyt -- hän on todella oikein
oivallinen. Hän käsittää kaikki asiat ja suhteet niin hiton järkevästi
ja säntilleen. Minä oikein kunnioitan häntä -- saat olla vakuutettu
siitä, ett'ei tässä puheessani ole vähintäkään ilvettä, se on pelkkää
totuutta joka sana. He lähtevät kaikki herra van Arsdel'in isän luo
kesää viettämään, ja ensi syksynä toivotaan, että herra van Arsdel
saapi pienen viran, jonka tuloilla perhe voipi tulla toimeen. Syksyllä
vuokraavat he täällä pienen talon itsellensä, ja luulenpa, että he
tulevat elämään sangen onnellisina; mutta ajatteles mikä muutos tämä
kaikessa tapauksessa on Alice'lle!
Niin, olinpa unhoittaa, nyt minun täytyy kertoa Sinulle, että hiisi
taas on ollut liikkeellä. Kun eilen istuin ja kirjoitin niin
uutterasti, kuin olisi henkeni ollut kysymyksessä, purjehti arvoisa
ystävämme Dacia huoneeseni, kukon-höyhenet hatussa, juhlallisena ja
majesteetillisena, kuin tavallisesti. Hän oli taaskin rahoja
hankkimassa; mutta tällä kertaa vaati hän minua tilaamaan hänen uutta
kirjaansa. Hän ilmoitti, että tämän kirjan tarkoituksena on
yhteiskunnan uudestaan synnyttäminen, ja vaati siitä ainoastaan viisi
dollaria. Kirjan nimi on:
Yleinen empyreal-harmoniadi
joka selvittää ijankaikkisuuden
Dual-Triplicat-Conglomerationia.
Katsos, siinä on kirja sinulle!
Dacia oli erittäin miellyttävällä tuulella, vapaa ja ujotoin kuin
tavallisesti. Hän ilmoitti minulle, että tuo tuhat-vuotinen valtakunta
jo oli lähestymässä, ja huvitti minua kertomalla, miten hän ja hänen
vertaisensa aikoivat hallita sitte, kun tuo autuuden aika joutuu.
Nykyään, sanoi hän, ovat nuot omistavaiset asemasanat kaikkein
harmittavimmat; hän ja hänen vertaisensa aikovat kokonansa hävittää ne.
Tästä-lähin ei pidä enää löytymän mitään _sinun_ tahi _minun_. Kunkin
pitää oitis saada, mitä hän tahtoo, sitä ei kenkään saa estää.
Avio-liitto on vanha, kulunut laitos, jäte entisistä sivistymättömistä
ajoista. Vast'edes ei pidä löytymän mitään _minun_, miehien, vaimojen
eikä lapsienkaan joukossa. Valtion tulee kasvattaa kaikkia lapsia,
aivan samoin kuin nauriita kasvatetaan suurissa kasvihuoneissa, ja ne
ovat olevat kaikkien yhteisenä omaisuutena. Rakkaus, niin vakuutti hän,
on silloin oleva vapaa kuin ilma, ja kukin saa seurata omaa tahtoansa
-- oikeus, jonka hän nyt jo sanoi anastaneensa. "Jos näen miehen, joka
minua miellyttää", lisäsi hän, "en minä ai'o kysyä papilta enkä muilta
lupaa, saanko minä ottaa hänet, tahi en." Tämän hän lausui niin
rohkealla katsannolla, että minä melkein vapisin, mutta hän rauhoitti
minua sanoilla: "Älä pelkää, sinuun en ole luonut silmiäni. Sinusta en
huoli, et sinä kelpaa minulle. Sinulta en tahdo muuta kuin rahaa", ja
sitte hän jällensä puheli raha-asioistaan.
Jok'ainoan sanan tässä kirjassa, niin vakuutti hän, on henki
kehoittanut häntä kirjoittamaan, kun se tuli hänen päällensä. Kirjan
tekijöinä ilmoitti hän Sokrateen, Pauluksen, Ching-Ling'in ja Jim
Crow'in olleen, niin että olemme siinä tilaisuudessa verrata eri
kirjailijain kykyä eri aikoina. Hän luki minulle kappaleita
teoksestaan, joista minä tulin siihen vakuutukseen, että on parasta
elää niin kauan kuin mahdollista, jos me tuollaisia kirjoittelemme
kuolemamme jälkeen.
Oli todellakin hauskaa kuunnella hänen puhettansa, sillä siinä ei ollut
päätä eikä perää. Mutta kun uudestaan nousi kysymys kirjan tilaamisesta
ja rahojen hellittämisestä, kävin minäkin jäykemmäksi. Minä sanoin
Dacia'lle, että minä olen aivan samasta mielestä kuin hän, mitä noihin
omistaviin asema-sanoihin tulee, ja ko'in selvittää, että seurauksena
siitä oli se, ett'ei hänellä ole suurempaa oikeutta kirjaan kuin
minullakaan, sillä onhan jokaisella ihmisellä yhtäsuuri oikeus
totuuteen. Siispä, jos tuossa kirjassa löytyisi jotakin totta, oli se
minun yhtä hyvin kuin hänen, ja kun minä tarvitsin viisikon paremmin
kuin hän, ehdoittelin, että hän ostaisi kirjan minulta. Hän ei ollut
aivan samasta mielestä ja me jouduimme sentähden riitaan, jossa hän
antoi suuren paljouden kohteliaita loukkauksia ja solvauksia sadella
vasten silmiäni; tämä ei kuitenkaan estänyt minua kiireimmän kautta
rientämästä ulos ja kohteliaasti pyytämästä, että hän hyväntahtoisesti
sulkisi oven, kun hän on kyllin saarnannut, ja päättänyt lähteä pois.
Eikö hän ole erinomainen ilmiö? Dominus istui komerossaan, ja pahoin
pelkään, että Dacia meni hänen luoksensa, sitte kun minä lähdin
huoneestani. Kuinka hän pääsi erilleen Dacia'sta, sitä en tiedä, sillä
hän ei virka siitä sanaakaan. Dominus tekee työtä varsin kauheasti ja
hänen pieni perheensä on mitä miellyttävin. Pienet kissanpojat
juoksentelevat ympäri huonetta ja tekevät niin somia hyppyjä kuin
keijukaiset, ja usein olen kuullut hänen aivan yksinänsä nauravan
niiden somille kujeille. Me olemme käyneet katsomassa kymmenkuntaa
taloa ja olemme ilmoittaneet sanomalehdissä, mutta emme ole vielä
löytäneet sellaista, kuin Sinä haluat. Joka päivä olemme liikkeessä,
löytääksemme sopivan asunnon Sinulle, ja luulenpa varmaan, että piankin
löydämme sellaisen, kuin tarvitset.
Heheijaa, Harry! Sinä olet oikein onnettaren kultapoika. Minä kävelen
kuni vanha kimo laihalla laitumella, ja katselen aidan yli sinua, joka
seisot heinikossa korviasi myöten. Jos kahden henkilön ateria voisi
kiehua padassani, niin tekisipä mieleni tehdä pieni ko'e omistavaisten
asema-sanain kanssa. Totuuden tunnustaakseni, olen jo aivan kyllästynyt
noihin _minä_ ja _minun_ ja tahtoisin mieluummin käyttää _me_ ja
_meidän_ -- jos vaan uskaltaisin.
Riennä pian tänne, laita majasi täällä ja anna kurjan kuleksijan
lämmitellä itseään lietesi luona.
Nöyrin orjasi
Jim.
Bolton'in kirjeellä oli seuraava sisällys:
Rakas Harryni!
Minä lupasin Sinulle perhe-kissan, mutta minä en ai'okaan supistaa
lahjaani niin vähään. Pari kissanpojistani ovat niin ylen hauskoja,
että ne voisivat saada kuolevan erakonkin hymyilemään. Tuskinpa löytyy
kujeellisempia, iloisempia ja vilkkaampia olennoita, jotka ovat
lihasta, verestä ja karvaisesta nahasta, kuin nämät kissanpojat. Ken
viitsisi maksaa dollarin nähdäksensä yhden ainoan ilveilyksen, kun
perhe-kissa vuosittain lahjoittaa meille kahdeksan hauskaa
kissanpoikaa? Olenpa vakuutettu, että nämät kaksi kissanpoikaa voisivat
parantaa kauheimmankin raskasmielisyyden, ja ajatteles, nämät
kumpaisetkin lahjoitan minä Sinulle! Niiden nimet ovat Visky ja Frisky,
ja niiden suloutta on kynäni kykenemätöin kuvaamaan.
Emme ole vielä löytäneet sitä taloa, jossa kultaisen ajan paimen-runo
on esitettävä. Se on jossakin keijukaisten maailmassa ja ilmaantuu
varmaankin eteesi yhtä äkki-arvaamatta, kuin kultaiset linnat muinoin
hurskaille ritareille lumotuissa metsissä.
Eilen menin Jim'in kanssa alas höyry-aluksen luo, nähdäksemme neiti van
Arsdel'in ja serkkusi lähtevän Europaan. He näkyivät olevan hyvin
iloisia ja täynnä rohkeaa luottamusta. Serkkusi kirjoitukset ovat
herättäneet suurta huomiota, ja lukeva yleisö haluaa niitä yhä enemmän.
Kaikki on siis hyvin täällä. Viivy siellä vaan kuukautesi loppuun,
poikaseni, ja nauti niin paljon kuin voit, ennenkuin palaat tähän
kauheasti meluavaan Newyorkiin.
Aina olen oma
Boltonisi.
J. K. Sill'aikaa kun minä olen tätä kirjettäni kirjoittanut ovat
Visky ja Frisky tanssineet korrekturiarkilla Sinun kertomukseesi
"Talvitiehen", niin että se nyt on sangen kurjan näköinen. Vahinkoa ei
toki ole tapahtunut, sillä sitä voi vielä lukea aivan hyvin. -- Eilen
tapasin Hesterman'in, joka kehui erästä kappalettasi "Suuressa
kansan-vallassa;" minä käytin oitis tilaisuutta ja kerroin hänelle,
että minulla oli ollut onni hankkia Sinut hänen toimeensa ensi
vuodeksi. Huomaat siis, että onnesi tähti on ylenemässä. Hesterman
maksaa runsaasti kaikille apulaisillensa, ja paikka, joka Sinulla nyt
on, on yhtä varma kuin englannin pankki. Tästä huomaat, että Sinulla on
hyvä kappale maallista pohja-perustusta jumalaiselle eidyllillesi.
Seuraava kirje oli Alicelta.
Rakas sisareni!
Minä olen vallan uuvuksissa matkaan-valmistuksesta ja monista muista,
huolenani olevista toimista. Tiedäthän, että äiti on sangen heikko, ja
nyt kun sekä Ida että Sinä olette poissa, olen minä muka vanhin tytär
talossa ja täytyy minun sentähden ottaa kaikki huolet hartioilleni.
Maria-täti käy meillä jokapäivä, kolkon näköisenä kuin ruumis-vaunu.
Luulenpa hänen todellakin noilla alituisilla vaikeroimisillaan enemmän
lisäävän äidin surua, kuin lohduttavan häntä. Täti, sen tiedät, on
hyvin äreä-luontoinen. Vakuuttamalla vakuuttaa hän aina, että äitimme
on ymmärtämätöin, ja että hän on syypää kaikkiin onnettomuuksiin. Kun
Maria-täti on päivän meillä, niin voimme olla vakuutetut, että äidillä
on iltasella pään-kivistystä. Muutoin olen huomannut itselläni enemmän
voimaa, kuin tähän saakka olen voinut aavistaakaan. Minä olen ottanut
toimekseni eroittaa myytävät kappaleet niistä, joita talossa tarvitaan,
sekä ne esineet, jotka otamme mukaamme maalle, niistä, jotka jätämme
tänne Newyorkiin. Kaikissa näissä toimissa on Jim Fellows ollut minulle
suurena apuna; hän on sekä hyvä että ymmärtäväinen ystävä. Isällä on
täysi työ omien asioittensa järjestämisessä, senpätähden emme tahdo
vaivata häntä, ainakaan sellaisella, jota me itse voimme toimittaa. Jim
auttaa meitä oikein veljellisesti; hän on hankkinut talletuspaikan
tavaroillemme, hän hankki miehen, joka vie ne sinne hevosella, hän on
myöskin auttanut minua arkkujen pakkaamisessa. Senpätähden täytyikin
minun lopulta sanoa hänelle, ett'ei hän saa uhrata meille sitä aikaa,
jonka hän tarvitsee omaa itseänsä varten. Muutoin on kaikkein näitten
tehtäväin kestäessä naurettu ja ilveilty, niin että on samalla ollut
hyvin hauskaakin; tämä tietysti ei ole ollut Maria-tädin mieleen, sillä
hän yhä tahtoo, että meillä vallitseisi sellainen mieli-ala, kuin jos
löytyisi ruumis talossa.
Jim-veitikka matkii yhä tätiä, ja vaikka minä torun häntä siitä, niin
onpa tuo hänen ivansa, näin meidän kesken puhuen, Eva, mitä
naurettavinta. Hän käy, hän silmäilee ympärillensä, hän puhuu,
juurikuin täti, ja kun joku meistä toruu häntä siitä, niin sanoo hän:
"Kuinka? Mitä te nyt taas torutte! Enhän minä edes ajatellutkaan häntä,
jota tarkoitatte!" Hän on aika veitikka, eikä häntä saa paranemaan;
mutta enpä todellakaan tiedä, miten olisimme tulleet toimeen hänen
avuttansa.
Sofie Elmore kävi tuonoin meillä ja kertoi naimisestaan Sydney'n
kanssa. Hän tuottaa Parisista hääpukunsa. Häät pidetään lokakuussa, ja
sitte tekevät he huvimatkan Europaan. Oi, olisitpa nähnyt Maria-tädin
otsaa, kuinka synkeä se oli, kun Sofie jutteli tästä! Jos tuo onni
olisi tapahtunut jollekin muulle kuin Elmore'n perheelle, olisi täti
kentiesi voinut sitä kärsiä, mutta Elmore't ovat aina olleet raiskoja
hänen silmissään. Muutoin puhelee täti meistä, kuin kokonaan perikatoon
joutuneista, josta syystä minä tuonoin sanoin hänelle huomanneeni
perikadon raunioita mukavimmiksi ja paremmiksi, kuin alussa luulinkaan,
ja tätä sanoessani katsahti täti minuun, kuin kadotettuun syntiseen,
huokasi raskaasti, eikä puhunut sanaakaan. Tätiparka! Minun ei pitäisi
oikeastaan nauraman, mutta hän ärsyttelee minua noilla voivotuksillaan
niin, että minun tekee todellakin mieli kostaa häntä pienellä
naurun-myhäyksellä.
Joku päivä sitte kertoi Jim minulle eräästä kartanosta, jota hän oli
käynyt katsomassa teidän asunnoksenne. Maria-täti kuunteli puhetta
juhlallisen totisena ja virkki tuosta viimein: "Sillä kadulla ei
luonnollisesti kenkään saata asua. Eva varmaankin pyörtyisi pelkästä
ajatuksestakin jo; koko siinä kaupungin-osassa ei asu yhtäkään hienoa
perhettä."
Minä puolestani arvelin siihen, ett'et Sinä huoli asua muodinmukaisessa
kaupungin-osassa, mutta silloin katsahti täti minuun sangen tuimasti ja
lausui: "Minä toivon, ett'en tarvitse nähdä Evan asuvan siellä; sen
kadun varrella ei asu muita, kuin halpaa kansaa." Ajattelepas vaan,
Eva! jos sinä joutuisit asumaan sellaisen kadun varrella, jossa asuu
ainoastaan halpaa kansaa? Eikö se olisi hirveätä! Enempää en nyt tällä
kertaa, lemmikkini, jaksa kirjoittaa; käteni ovat vielä tomussa päivän
töistä, ja tätä kirjettä kirjoitan erään laatikon päällä, odottaessani
tavaran-kantajia. Me voimme kaikki hyvin, ja mitä siskoihin tulee, niin
ovat he niin sieviä ja avuliaita, kuin tytöt suinkin saattavat olla.
Äiti sanoo nyt vasta tuntevansa minkä ilon lapset voivat vanhemmillensa
tuottaa.
Jumala siunatkoon Sinua, rakas Eva! Voi hyvin!
Sinun hellä. Alice'si.