Vaimoni vaatteet.
Lukija älköön luulko, että vaimoni unohti ottaa sopivia pukuja mukaansa
matkallemme, vaikk'emme matkustaneetkaan Saratogaan tahi Niagaralle.
Niin vähiä vaativa kuin nuori puolisoni olikin, oli hänellä toki täysi
varustus vuori-matkallemme.
Michelet'in opetuksien mukaan pidin avio-miehen velvollisuutena
olla vaimonsa kamari-piikana. Minä laitoin hänen vaatteensa
matka-arkkuihimme ja otin ne jällensä ylös niistä. Nöyränä ja suurella
kunnioituksella pitelin minä kaikkia näitä omituisia, kummallisia
vaatteuksia, joista moni näytti silmissäni selittämättömästi lumotulta.
Tuntuipa oikein kauhealta, kun joku aika sitte luin erään kirjoituksen,
jonka muuan hyvin etevä nainen oli kirjoittanut tuon jumalaisen suvun
pukujen muuttamisesta.
Löytyy todella niitä, jotka tahtoisivat muuttaa naisien puvut yhtä
jokapäiväisiksi ja prosaisiksi kuin meidän, tomun kömpelöin poikain on.
Minulle oli toki vaimoni puku joka päivä uusi runo, ja kun minä
näin _hänen_ kantavan näitä eri pukuja, sai moni ajatus, joka oli
aivoissani piileillyt, äkkiä siivet, aivan samoin kuin hyönteinen
levittää hieno-verkkoiset siipensä kovan kuoren alta. Kun Venedig'in
maalaus-kokouksissa katselin Paulo Verones'en ja Titian'in maalauksia,
nureksin minä aina nykyajan tapaa, joka lähettää miehen ulos elämän
merelle, niinkuin mustan venheen, joka on pakoitettu aina kantamaan
samaa väriä. Kaikki nämät sametti-puvut, taivaan-kaaren eri väreissä,
nämät oivalliset pitsit, nämät kalliit helmet, joita miehet muinoin
saivat käyttää pukuinansa, ovat aivan kadonneita, meidän miehien
puvuissa ei nyt enää löydy mitään runoutta. Räätäli tekee vaatteemme
kaikki toisensa näköisiksi. Vaimoillamme olemme toki vielä
tilaisuudessa ihaella tuota vaatteiden vaihettelevaisuutta. Minä
mielelläni yhdyn siihen väitteesen, että miehien ihmetys herättää
naisissa halun pukeutua komeasti. Se on totta -- sen tunnustan
kyynel-silmin -- että se vilkas mielen-kuvittelu ja runous, joka
ilmaantuu naisen puvussa, lumoaa ja miellyttää meitä.
Naisen silmissä ei toisen naisen puku ole yhtä viehättävä, yhtä
hurmaava kuin miehien silmissä.
Vaimoni johdon alla opin minä miten nuot utu-pilven kaltaiset
vaatteukset ovat käännettävät ja levitettävät, vaikka kyllä monesti
sain nuhteitakin kömpelyydestäni. Hänellä oli suuri paljous kirjavia
nauhoja, kimelteleviä helmi-koristeita, kolibri-linnun siipiä ja muita
koristeita, joista hän otti milloin yhden milloin toisen, ja asetti ne
väliin hiuksiinsa, väliin kaulallensa, väliin taas johonkin pukuunsa,
ihmetyttävällä taidolla, ja seuraus tuosta oli, ett'ei hän koskaan
kahtena päivänä ollut aivan samanlainen. Somasti ja miellyttävästi oli
hän aina puettu; se ei maksanut paljon, mutta oli meille aina uutena
ilon lähteenä. Hän oli hyvin tyytyväinen, kun minä ensin ihmettelin
häntä ja sitte äitini, Polly-täti ja Jaakko-eno kääntelivät ja
katselivat häntä joka sivulta, aivan kuin hän olisi ollut joku outo,
etelämainen kukka. On vaadittu, että vaimon puvun pitäisi olla hyvin
yksinkertaisen ja työn-tekoon soveltuvan; onpa vaadittu, että se olisi
tehtävä aivan miehen puvun kaltaiseksi. Mutta jo itse luonto näkyy
vaativan, että naisen puku on oleva erillainen kuin miehen, samoin kuin
luoja on muodostanut hänen jäsenensä hienoimmiksi ja hänen hiuksensa
soreammiksi kuin miehen. Naisen päämaali on korkeampi kuin työn-teko;
nainen on luotu elämän sulostuttajaksi, sen lumottareksi, ja siinä on
syy, jonka tähden naiset aina ovat huolellisempia pukunsa suhteen kuin
miehet.
Epäilemättä ovat monet hurjuudet ja liiallisuudet seurauksena siitä,
mutta sitä emme voi auttaa tavan poistamalla, vaan siten, että
johdatamme sen paremmalle suunnalle.
Kauniin vaimoni soma puku herätti tässä pienessä seurassamme suurta
huomiota, jota vastoin tuskin kukaan olisi häntä ihmetellyt Saratogassa
tahi Newport'issa. Hän teki tämän pienen piirimme ihanaksi, melkein
loistavaksi, ja ihmettelevät katseet seurasivat häntä kaikkialla.
Vaimollani oli syntyperäinen taipumus pukea itsensä miellyttävästi.
Jos hän olisi elänyt Robinpoika Crusoe'n autiolla saarella, jossa
hänellä ei olisi ollut muita katsojia, kuin papukaijoja ja marakattia,
ja jossa hänellä ei olisi ollut muuta peiliä, kuin kirkas vesilammikko,
olisi hän varmaankin pukenut itseänsä huolellisesti, ainoastaan
kauneuden-tunteensa kiihoituksesta. Tällä kauneuden-tunteellansa
muodosti hän pian äitini kodista pienen edenin.
Äidilläni kyllä myöskin oli taipuvaisuutta kaikkeen siistiin ja somaan,
mutta hän oli köyhä papin vaimo, hänen siis täytyi luopua kaikesta
koreudesta. Olipa hauskaa nähdä, kun nuot vanhat harmaa-hapsiset
naiset, äitini ja tätini, istuivat matka-arkkujen päällä huoneessamme,
kuin kaksi kyyhkyistä, sill'aikaa kun nuori vaimoni levitteli heidän
eteensä kaikki koristuksensa; he haastelivat silloin niin innokkaasti,
että olisi voinut luulla koreuksien olevan elämän pää-maalina.
Joka päivä olimme tilaisuudessa ihmetellä kuinka sopivasti vaimoni oli
valinnut jonkun soman kukan pukuunsa. Hän rakasti suuresti kukkia, ja
pian olivat kaikki äitini huoneet aivan kuin kasvi-tarhat.
Väliin näin nuoren vaimoni, puettuna puuvillahameesen ja valkoiseen
esiliinaan, hääräävän suuressa, valoisassa kyökissä, jossa hän sai
opetusta äidiltäni ja tädiltäni emännän-viran salaisuuksissa. Yhdessä
neuvoin onnistui näille kolmelle naiselle, suurimmalla huolella ja
juhlallisuudella loihtia esiin kummallisia, hyvän makuisia kakkuja ja
sylttyjä, joiden valmistaminen oli perhe-salaisuus, joka kulki suvusta
sukuun.
Vähitellen sai Evakin tuollaisen perhe-äidin juhlallisen vakavuuden;
hänellä oli pitkiä kanssa-puheita äitini ja tätini kanssa
kaikenmoisista talouden hoitoon kuuluvista asioista; he näyttivät
hänelle kaikki ruoka- ja vaate-kaappien salaisuudet, ja eroittivat
liina-vaatteista paraimpia esineitä, joita he lahjoittivat meidän
uuteen kotiimme.
Ennenmuinoin olivat kaikki morsiamen liina-vaatteet hänen omia
kehräämiänsä ja kutomiansa tahi myös hänen äitinsä tai jonkun muun
naispuolisen sukulaisen valmistamia, joten jok'ainoaan lankaan niissä
oli yhdistetty joku rakas muisto. Täytyy otaksua, että suloiset unet
liikkuivat sen vuoteen ympärillä, jonka valmistamiseen niin moni rakas
ja kunnioitettava käsi oli ottanut osaa. Äitini lahja nuorelle
vaimolleni oli tuollainen aarre, jossa kullakin palasella on oma
historiansa. Tämän silmiliinan oli tuo rakas Annie-täti kehrännyt ja
kutonut, nuot tyynyn-päällysteet olivat äitini-äidin työtä. Ne olivat
kulkeneet polvesta polveen, ja kun me ne saimme, lehahti niistä vanha
satu meitä vastaan, ja me pitelimme niitä kunnioituksella, juuri kuin
ne olisivat olleet pyhien jätteitä.
Sitte seurasivat perhe-kirjat, joissa oli sääntöjä ruo'an laittamisessa
ja muissa talouden asioissa, joilla myöskin oli oma runollisuutensa.
Minä puolestani katselin aina hellyydellä noita kellastuneita vanhoja
kirjoja, joihin äitimme ja äiteimme äidit ovat kirjoittaneet
kokeistansa, miten elämä on tehtävä mukavaksi ja terveelliseksi.
Näiden kirjojen lukeminen herätti sentähden aina muistoja vanhasta
koti-elämästä. Tämän arvokkaan, rakkaan kirjan lahjoitti äitini nyt
Evalle, joka oitis päätti saman mallin mukaan valmistaa uuden, omista
kokeistansa.
Seurauksena kaikesta tästä oli se, että Eva, kun palasimme täältä,
luuli olevansa täydellisesti koti-elämän salaisuuksien perillä. Minua
kohteli hän aina vähän ylpeästi, kun noista asioista tuli puhe, ja
todisti aina, että miehet eivät noista asioista ymmärrä mitään. Eva oli
tavallansa aivan kuin äiti minulle.
Äitini ja tätini olivat vakuutetut, että hän hyvin menestyisi uudessa
valtakunnassaan. Vaikka hän olikin kaupungin tyttö ja rikkauden ja
ylellisyyden hennoiteltu lapsi, huomasivat äitini ja tätini,
luonnollisesti, hänessä suurta taitoa talouden hoitamiseen ja kodin
sulostuttamiseen. Eva oikein kiihkoisesti halusi päästä Newyorkiin
saadaksensa siellä perustaa oman valtakuntansa.