Bolton.
Keski-yön jälkeen palasin siis kotiin, iloisena ja unettomana. Kun
huomasin valon loistavan ra'osta Bolton'in kamarin ovessa, menin minä
ylös, naputin ovelle ja sain astua sisään. Hän istui lamppunsa luona,
käännellen paperia ja kirjeitä eräässä kirjoitus-laukussa; moniaat
kirjeet olivat auki hänen edessänsä ja paperia oli siellä täällä hänen
ympärillänsä. Oitis ensi katsahduksella huomasin, että niissä oli
Karolinan käsi-alaa. Minä katsahdin hänen silmiinsä, samalla kun hän
loi silmäyksensä minuun, ja hieno pune nousi hänen poskillensa.
"Olen tässä katsellut kokoelmaa kirjoituksia, joita serkkusi
yksinäisyydessään maalla on kyhäellyt", lausui hän.
"Mitäs pidät niistä?"
"Tämä on kirjallinen aarre!" sanoi hän vilkkaasti. "Olen vakuutettu,
että ne hankkivat hänelle hyvän nimen ja antavat hänelle tilaisuutta
hankkia itsellensä niin paljon varoja, että hän voipi saada halunsa
päästä Parisiin lukemaan tyydytetyksi. Hän lähtee oitis teidän
häittenne jälkeen neiti Ida van Arsdel'in kanssa. Minä olen hankkinut
hänelle varoja siihen sen kautta, että onnistuin saada hänelle sangen
edullisen paikan 'Cronicle' sanomalehden kirjeen-vaihtajana. Huomaat
siis, että hänellä on tie avoinna."
"Mutta miten teemme 'nais-maailman' kanssa?"
"Sitä saamme hoitaa yhdessä. Karolina kirjoittaa silloin tällöin jonkun
kappaleen siihen."
"_Karolina_!" Kun Bolton lausui tämän nimen, huomasin oitis syvän
tunteellisuuden hänen äänessänsä. Monet ihmiset voivat ainoastaan
nimen lausumisella ilmoittaa yhtäpaljon tuntoa, kuin joku toinen
innokkaimpien lauseiden kautta. Minä olin tuossa omituisessa
mielen-tilassa, joka varmaankin anastaa kunkin nuoren miehen, iltana
ennen kauan odotettua hää-päivää. Minä olin onnellinen; senpätähden
suretti minua tuo syvän surun värähdys, jonka huomasin Bolton'in
äänessä.
"Bolton", lausuin minä hellästi, "miksi panet itsesi ja hänet altiiksi?
Hän rakastaa sinua, sinä rakastat häntä. Miks'emme saa nähdä vielä yhtä
avio-paria, vielä yhtä kotia?"
Hänen kasvonsa vapisivat hetken mielen-liikutuksesta; mutta pian
levoittui hän ja lausui hymyillen:
"Harry, ystäväni, aivan luonnollista on, että sinä et ajattele tällä
hetkellä mitään muuta, kuin naimista. Mutta kaikilla naisilla ja
miehillä, jotka rakastavat toisiansa, ei ole _oikeutta_ mennä naimisiin
toistensa kanssa. Hän rakastaa minua", lisäsi hän melkeen
läähättämällä, "ja hän jaksaa kantaa kaiken sen itsensä kieltämyksen,
joka tekee naiset elämämme enkeleiksi."
"Siinä tapauksessa, miks'et -- -- -- --"
"_Siksi, että rakastan häntä_ liian suuresti voidakseni ottaa tuota
uhria vastaan. Minä en jaksa ajatella, että hän ehkä turmelisi elämänsä
minun tähteni. Se suru, jonka hän nyt tuntee minusta erotessansa,
haihtuu pian, kun hän ihastuu uusiin toimiinsa. Jumalan kiitos, nyt
koittaa jo aika, jolloin naisella, yhtä hyvin kuin miehelläkin, on
toinenkin tie elämässä kuin sydämen. Anna hänen tutkia ammattiansa,
muodostaa luonnollista taipumustansa, laajentaa ajatus-voimaansa, anna
hänen kohota niin korkealle kuin hän voipi. Se ei estä häntä matkallaan
muistelemasta, että hänellä on ystävä, joka aina rakastaa häntä yhtä
hellästi; ja tieto että _hän_ rakastaa minua, pelastaa minut -- jos
enää voin pelastua."
"Jos -- -- oi Bolton, ystäväni! _Miksi_ sanot sinä _jos_?"
"Sillä vaara, joka minua aina uhkaa on sellainen, ett'en minä voi
poistaa sitä. Kirous _ehkä_ ei enää tule päälleni -- rukoile Jumalaa,
että hän tukee minua -- mutta jos niin kävisi, että se jällensä alkaisi
vaivata minua, en tahdo musertaa samalla toisenkin sydäntä."
"Bolton, kuinka voit ajatella noin, kun tiedät, että hän rakastaa
sinua?"
"Nyt ei hän rakasta minua niinkuin hän rakastaisi, jos hän olisi
vaimoni. Hänen kohtalonsa ei nyt ole niin kiinitetty minun kohtalooni,
kuin se olisi jos olisimme avio-liitossa. Sitäpaitsi jos veressäni ja
aivoissani on kätkettynä siemen tuohon onnettomaan himoon, niin
uskallanko minä antautua mahdolliseen vaaraan jättää tämä kirous
perinnöksi pienelle lapsi-paralle? Tuleeko minun antaa tuollaisen
vaimon kärsiä uudestaan samoja tuskia äitinä, kuin hän jo on saanut
kärsiä puolisona? Ei, niin totta kuin Jumala on tuomarini, en tahdo
antaa vielä toisen vaimon kärsiä samoja tuskia, kuin äitini sai kärsiä
tähteni."
Hän puhui innokkaasti ja hänen äänensä vapisi liikutuksesta. Hetken
kuluttua levoittui hän jälleen ja lausui ystävällisesti:
"Älä, Harry, rakenna minulle mitään tuulen-tupia. Minä toivon kyllä
hyvin tulevani toimeen. Ja nyt, katsokaammepa, ennenkun lähdet
matkallesi, mitä voin tehdä edestäsi. Jim ja minä käymme kaikkialla
hakemassa sinulle tuollaista pientä taloa, jossa on monta suurta
huonetta, juuri sellaisia, joita vastanaineet aina haluavat. Kaikki
ilmoitukset tahdon minä leikata irti sanomalehdistä ja lähettää sinulle
ynnä tiedon, mitä kukin maksaa. Minä kyllä luen korrekturia
kappaleihisi 'Talvitiessä' ja kirjoitan puolestasi 'Suureen
kansanvaltaan.' Sen sijaan täytyy sinun olla meidän kirjeen vaihtajamme
edenin kukka-tarhoista, sieltä voit lähettää meille matka-kertomuksia."
"Kiitoksia", sanoin minä. "Sinä kyllä saat kirjeitä minulta, mutta
luultavasti et saa painattaa niitä 'Suureen kansan-valtaan'."
"Kun palaat takaisin matkoiltasi", lisäsi Bolton, "luulen varmaan
ett'et saa paljon jouto-aikaa töittesi paljouden tähden, senpätähden:
matkusta nyt ja nauti elämää, niin paljon kuin taidat. En minäkään ole
aivan ilman kotoista huvia. Finettani on lahjoittanut koko sarjan
miellyttäviä kissanpoikia. Katsos tänne vaan!"
Korissa, uunin edessä, makasi lömpöisellä vuoteella emä-kissa ynnä
neljä silkki-karvaista pienokaista. Bolton otti lampun, istahti
laattialle ja näytteli niitä suurimmalla ihastuksella. Stumpy'kin tuli
korin luo ja katseli mielihyvällä tuota pientä perhettä korissa. Mitä
Finettaan tulee, aukaisi se keltaisia silmiänsä ja oikaisi uneliaasti
käpälöitään, haristeli kynsiänsä ja kehräsi ilonsa ja ylpeytensä
osoitteeksi.
"Harry, minä säästän yhden näistä kissanpojista sinulle, sillä ei
mikään perhe ole täydellinen, ell'ei siinä ole kissaa. Koiran sinun
myöskin tulee hankkia itsellesi; mutta Stumpy'stä en minä voi luopua.
Enpä luule koko maailmassa löytyvän sen vertaista koiraa."
"Sen kyllä uskon", vastasin minä. "Stumpy'n hyvät ominaisuudet ovat
täydellisesti moraliset, jotta pelkään ett'ei niitä koskaan kyllin
arvostella. Sitäpaitsi jos minä lahjoittaisin hänet jollekin toiselle,
luulen minä varmaan, että hän kuolisi rakkaudesta minuun. Se on siinä
kohden niin täydellinen, että harvat ihmiset ovat sen kaltaisia. Mutta,
mene levolle nyt, Harry, muutoin olet huomenna liian väsynyt. Jumala
siunatkoon sinua!"