Uusia neuvotteluja.
Äidin mentyä pois, koetti Eva turhaan saada unta. Hänen poskensa
hehkuivat, ja hänen päässänsä pyörivät tuhannet eri ajatukset. Rouva
van Arsdel oli puhunut kylliksi perheen varallisuuden tilasta,
saadakseen hänet hiukan pelkäämään. Hän käveli levottomana edestakaisin
huoneessansa, jossa kaikki todisti rikkautta ja ylellisyyttä, ja
katseli melkein vastenmielisesti tauluja, veistokuvia, kauniita
huonekaluja ja kaikkea sitä ylellisyyttä, jota hän tähän asti oli
koonnut ympärillensä ja joiden ostamiseksi isänsä aina oli antanut
hänelle kyllin varoja. Nyt hän katui, että hän, kaikkia näitä
ylellisyyksiä hankkiaksensa, oli ainoastaan seurannut mielen-tekoansa,
huolimatta siitä, mitä ne maksoivat ja katsomattakaan hinta-kuitteja;
ja nyt hän oli kihloissa miehen kanssa, jolla ei ollut muita varoja
kuin ne, joita hänen neronsa ja säästäväisyytensä voivat hankkia.
Toiselta puolelta oli hänellä tarjolla toinenkin avio-liitto, joka
olisi antanut hänelle tilaisuutta vast'edeskin elää ylellisyydessä,
joka aina toki on sangen viehättävää. Ei hän kuitenkaan hetkeäkään
ajatellut myydä itseänsä, näitä etuja saavuttaaksensa. Mutta kun hän
ajatteli Harry'ansa, niitä vaikeuksia, joita hän saisi kärsiä ja sitä
huolta ja surua, jonka hän hänelle saattaisi, kysyi hän itseltänsä:
"enkö tee väärin, kun saatan Harry'n elämään yhdessä niin kelvottoman
ja hyödyttömän vaimon kanssa, kuin minusta varmaankin tulee?"
"Mutta minä _en ole_ kelvotoin _enkä tahdo_ olla hyödytöin", jatkoi hän
itseksensä. "Voimia minulla kyllä on; niitä minä tahdon käyttää ja
näyttää, että minäkin voin jotakin toimittaa. Olisipa hauskaa tietää
onko isäni asiat todellakin niin huonolla kannalla kuin äiti kuvasi
niiden olevan! Ah, jospa hän luottaisi meihin ja sanoisi suoraan, miten
asia on, niin me mielellämmekin auttaisimme häntä ja eläisimme
säästävämmin!"
Kaikki nämät ajatukset pitivät häntä hereillä, vaikka hän koetti
rauhoittua, voidaksensa nukkua, mutta siinä hän ei onnistunut. Vihdoin
meni hän Idan huoneesen. Ida oli tavalliseen aikaan mennyt levolle ja
jo kauan nauttinut makeata unta.
"Herää, rakas Ida, herää", kuiskasi hän kumartuen sisarensa yli.
Ida aukaisi silmänsä ja nousi istumaan vuoteellensa.
"Mitä nyt, Eva? Etkö jo, rakas lapsi, ole mennyt levolle? Miten on
laitasi? Turmelethan itsesi, kun valvot näin kauan öillä."
"Voi, Ida, minä olen niin levotoin, minä en voi saada unta! Minun on
kyllä vaikeata herättää sinua, mutta minun täytyy puhua kanssasi
eräästä asiasta, joka tekee minut niin murheelliseksi, ja, niinkuin
tiedät, olet sinä jo aamusilla mennyt ulos ennenkuin minä herään."
"Mikä se on sitte, Eva?" kysyi Ida, silitellen Evan otsaa.
"Äitimme oli vast'ikään luonani ja näytti minulle erästä kirjettä herra
Sydney'ltä. Hän jatkaa yhä vielä vanhaan lapaan ja nyt hän on
kirjoittanut äidillemme, joka puhui minulle niin mieltä-liikuttavasti,
että olisin valmis itkemään. Tiedäthän mitä tapahtui Henderson'in ja
minun välillä eilen puistossa", sanoi Eva, "emmekö ole kihloissa?"
"Tottakai te kihloissa olette", vastasi Ida vakavasti.
"Mutta äitini vihastui siitä suuresti ja sanoi pettyneensä
toiveissaan."
"Sinä kerroit hänelle siis, että...?"
"Minä kerroin hänelle kaikki, mutta voi Ida! silloin ilmoitti äiti,
että isämme asiat ovat hyvin huonolla kannalla ja että perikato uhkaa
meitä kaikkia jos en minä pelasta häntä, menemällä naimisiin herra
Sydney'n kanssa. Olisiko se mielestäsi oikein tehty? Eihän se liene
velvollisuuteni? Eikö olisi huonosti tehty, jos menisin naimisiin
toisen kanssa, kuin sen, jota rakastan?"
"Vaatia naiselta, että hän menisi naimisiin miehen kanssa, jota hän
ei rakasta, ainoastaan pelastaaksensa vanhempansa mahdollisesta
onnettomuudesta, on samaa, kuin vaatia, että hän varastaisi rahaa tahi
kirjoittaisi vääriä velka-kirjoja heitä pelastaaksensa. Eva, sinä et
voi sitä tehdä."
"En voikaan; sen sanoin äidillenikin", virkki Eva. "Mutta sano armas
Ida, onko isämme asiat niin perin huonolla kannalla?"
"Isämme ei puhu naisien kanssa asioistansa", vastasi Ida, "ei edes
minunkaan kanssani; mutta tiedän, että hän on vaarallisissa
kauppa-yrityksissä ja minä puolestani en laisinkaan hämmästyisi, jos
koko tämä tuulentupa, jossa nyt elämme, haihtuisi kuin sumu ja jättäisi
meidät tyhjälle kadulle. Ainoa, jonka voin sanoa, on, että minä koko
ikäni olen odottanut tällaista muutosta. Senpätähden en olekaan antanut
tehdä itsestäni tuollaista nukkea, kuin tytöt meidän asemallamme
yleensä ovat, vaan olen päättänyt pitää sekä ruumiini että sieluni
terveenä, enkä ole totuttanut itseäni ylellisyyteen, voidakseni, jos
niin vaaditaan, elättää sekä itseäni että muitakin. Jos onnettomuus
sentähden kohtaa meitä, olen _minä_ varallani."
"Mutta, Ida, eikö olisi parasta, että me nyt oitis vähentäisimme
menekkiämme ja eläisimme toisin, kuin nyt? Minä puolestani kyllä
muuttaisin halvempaankin asuntoon ja olisin mielelläni hevosia ja
vaunuja paitse. Voisimmehan elää paljon helpommin ja rauhallisemmin,
kuin nyt, ja kuitenkin omata kaikki, mikä meille on rakasta. Minä
puolestani möisin mielelläni kaikki maalauksetkin -- paitse joitakuita
-- ja olisin kuitenkin onnellisempi, ollessamme muista riippumattomia,
kuin nyt, eläessämme tällaista loistavaa, epävakaista elämää, josta
päästäksemme minun täytyisi mennä naimisiin rikkaan miehen kanssa, jota
en rakasta."
"Voi, ystäväiseni; Maria-täti ei voi koskaan sallia, että äitimme
lakkaa kilpailemasta Elmore'n perheen kanssa, ennenkuin viimeinen
tykkimme on haljennut ja laiva on uppoamaisillaan! Ajatus _mitä ihmiset
sanoisivat_, pelko että tuttavat surkuttelisivat meitä, ja että
tulisimme voitetuiksi kilpailussa, ylläpitää heidän voimiansa
viimeiseen saakka. Jos puhut elämämme muuttamisesta, vakuuttavat
he, ett'ei se käy päinsä -- se vahingoittaisi isämme luottamusta
asioimis-maailmassa. Minä tiedän mitä tämmöinen elämä maksaa, ja täytyy
sanoani, että tuhlaamme kauheasti. Jos meillä olisi kanta-varasto,
jonka korot nousisivat kahteen tahi kolmeen sataan tuhanteen dollariin
vuosittain, silloin voisimme elää, niinkuin nyt teemme; mutta kun koko
varallisuutemme riippuu asioista, jotka tänään kohoavat, mutta huomenna
vähenevät, niin voipi pian onnettomuus tapahtua. Isällämme oli hyvä
onni, ostaessaan osakkeita, jotka kohosivat monenkertaiseen arvoon;
mutta nyt ne ovat alenemassa ja, niinkuin jo sanoin, en laisinkaan
hämmästyisi jos äkkiä olisimme aivan köyhiä."
"Harry-parka!" lausui Eva; "hän pelkäsi pyytää minua vaimoksensa
sentähden että olin rikas. Ehkä hän nyt saapikin minut köyhänä. Mutta,
Ida, enkö tee väärin kun rupean hänen vaimoksensa näin hyödyttömänä
olentona, kuin olen? Minä olen aivan kelvotoin, enkö ole Ida?"
"Etpä toki, lemmikkini", vastasi Ida. "Päinvastoin toivon paljonkin
hyvää sinusta; sillä nainen, joka on voinut uskollisesti lempiä, vaikka
häntä on kaikkialta ahdistettu, niinkuin sinä olet, hän voipi varmaan
täyttää velvollisuutensa puolisonakin. Luonnollisesti täytyy sinun
tottua käytännölliseen elämään enemmän kuin tähän saakka. Sinä tulet
elämään aivan erinlaisissa suhteissa, kuin tähän asti, ja sinun täytyy
oppia laskemaan, mitä kukin esine maksaa. Ensiksikin täytyy sinun
luopua nykyajan loistavasta seura-elämästä ja sinun täytyy kärsiä,
että sinua surkutellaan onnettomana, joka on alentunut korkeasta
suku-piiristänsä. Hienot tuttavasi lakkaavat seurustelemasta kanssasi;
et ole tilaisuudessa ajella puistossa; sinun täytyy asua pienessä
talossa, vähäpätöisen kadun varrella; sinun täytyy pitää huolta
taloudestasi ja pitää vaari, että menot ja tulot ovat yhtäsuuria."
"Kaikki tuo on hyvin vähäpätöistä, Ida. Minä en vähintäkään pidä lukua
siitä, mitä nuot hienot ystäväni sanovat ja ajattelevat; ja mitä siihen
tulee, että minun täytyy asua pienessä talossa, niin on se mielestäni
ainoastaan etua, sillä helpompihan sitä on hoitaa, kuin suurta, enkä
pelkää edes sitäkään, että minun täytyisi asua vähäpätöisen kadun
varrella. Kaikki ne, joita lemmin, varmaankin tulevat luokseni, asuinpa
sitte missä tahansa. Harry ja minä olemme tässäkin suhteessa aivan
samasta mielestä. Me emme ai'o elää maailman ja ystäviemme tähden, vaan
toinen toisemme tähden. Me valmistamme itsellemme mitä somimman, pienen
kodin, jossa todelliset ystävämme perehtyvät yhtä pian kuin me itse. Ja
etkö usko, Ida, että minusta tulee hyvä emäntä? Minä tunnen hyvin, että
voin vähillä varoilla valmistaa soman miellyttävän kodin; se on varsin
hauskaa! Minä en toivo, että isäni asiat kävisi onnettomasti; mutta
siinä olen vähän kaltaisesi, ett'en nyt enää pelkää, jos onnettomuus
kohtaisikin meitä, sillä onhan minulla Harry tukenani. Hiljaa me alamme
ja valmistamme onnemme vähitellen. Minä tiedän monta asiaa, joissa voin
häntä auttaa. Kuules, Ida -- mutta sinä naurat varmaankin minulle --
minä otin hänen hansikkaansa kotiin ja paikkasin niitä tänä iltana.
Lupasin nyt jo pitää huolta hänestä; kaikin tavoin ko'en minä vähentää
hänen menekkiänsä. Minä en tahdo olla hänelle vaivaksi. Olenpa oikein
malttamatoin, kunnes saan näyttää mitä kaikkea taidan tehdä."
"Ensin täytyy sinun, Eva kulta", sanoi Ida, "pitää vaari terveydestäsi.
Älä valvo suotta, se heikontaa aivojasi! Sentähden on parasta, että nyt
oitis menet levolle ja nukut makeasti."
"Ah, Ida, tästälähin ai'on olla hyvin kiltti ja säännöllinen, mutta
ymmärräthän, että tämä ilta on eroavaisuus. Emme mene kihloihin joka
ilta elämässämme, sentähdenpä sinun täytyy suoda anteeksi, että tulin
lepoasi häiritsemään. Seikka on se, että kaikki mitä puhuin Harry'n
kanssa tänä iltana, kuin myös keskustelu äitini kanssa, ovat pitäneet
silmäni niin auki, ett'en varmaankaan luule saavani unta, jospa
koettaisinkin. Oi, Ida! Harry puheli paljon äidistänsä ja tuosta
Karolina-serkusta, jota minä hullu niin suuresti pelkäsin! Luulin
varmaan, että hän oli anastanut Harryn sydämen. Mutta kuules Ida,
hänkin aikoo lähteä Ranskaan oppia hankkimaan, juurikuin sinäkin; eikö
teidän sopisi matkustaa yhdessä?"
"Se olisi erittäin hupaista", vastasi Ida. "Täytyy tunnustaani, ett'en
matkusta mielelläni yksin; ja kun eroan sinusta, pieni lemmikkini,
tarvitsen jonkun, jonka kanssa saan vaihtaa ajatuksiani. Mutta nyt,
pieni, rakas siskoseni, nyt sinun täytyy mennä maata, lukea
iltarukouksesi ja koettaa nukkua."
"Voi, pieni, rakas tohtorini", sanoi Eva, "onhan se hyvin pahasti
tehty, että pidän sinut valveilla! No, nyt tahdon olla hyvä tyttö --
huomaa kuinka olen tottelevainen! Hyvää yötä rakas sisko", lisäsi hän
suudellen Idaa, ja meni sitte huoneesensa.