Kilpailu.
Clairmont'in ruoholakea, monella croquet-kentällänsä, näytti varsin
loistavalta. Ruoho oli kuin sametti, ja joka kentän luona oli kaunis
teltti, jossa naiset saivat parannella pukujansa. Moniväriset liput
heiluivat näiden telttien yli, tehden näyn mitä vilkkaimmaksi ja
kirjavimmaksi. Heti lakealle tultuamme, asetuimme croquet-kenttäin
ympärille, ja peli alkoi. Oli määrätty, että ensimmäiset pelit
alkaisivat oitis ja kilpailu-peli vasta sitte, kun olimme vähän
virvoittaneet itseämme ruoalla ja juomalla.
Pelaavien vaihettelevat ja omituiset puvut, joita säteilevä aurinko
valaisi, ja jotka viheriällä ruohokentällä vielä paremmin pistivät
silmiin, muodostivat loistavan ja vilkkaan kuvan, jota ne, jotka eivät
pelanneet, istuessansa ruohopenkeillä ja puiden alla, suurella
mielihyvällä katselivat. Pelaajat olivat erittäin innokkaita ja peliä
jatkettiin tavallisella menestyksellä ja onnettomuudella; "hei!" ja
"voi!" huutoja kaikui yhä. Kaksi kertaa perättäin kävi minulle varsin
huonosti, ja se tapahtui niin omituisella tavalla, että olisi luullut
kovan onnen minua vainoavan. Mutta äkkiä, onnettarien suosimana, kulki
palloni yhdellä lyönnillä kahden kaaren läpi, sattui vastustajani
palloon ja seurasi yhdessä sen kanssa suorastansa kääntä-paaluun, josta
se poukahti takaisin keskimmäisen kaaren läpi, jossa se tapasi
kanssa-pelaajani palloon. Tämä oli muuan noita erittäin onnellisia
lyöntiä, jolloin pallomme kulkee juuri sinne, jonne sitä tähtäämme ja
pysähtyy oikeassa paikassa. Vaikka tämä pää-asiallisesti oli ainoastaan
onnellinen sattuma, hankki tämä menestys minulle suurta kunniaa ja
monta onnen-toivotusta. Minun kanssa-pelaajani, neiti Sofie Elmore,
joka itse oli oiva pelaaja, lausui suuren ihmetyksensä taidostani,
etenkin kun meidän puolueemme tämän kautta sai hetkeksi täydellisen
voiton.
Neiti Sofie, joka oli pieni, miellyttävä, tummanhiveinen nainen somassa
croquet-puvussa, pelasi tuolla innolla ja vilkkaudella, joka tekee
naiset niin vaarallisiksi taistelijoiksi.
"Voi, jospa saisimme ottaa osaa kilpa-peliin!" huudahti hän
miellyttävällä vallattomuudella. "Minä ihastuisin suuresti, jos voisin
voittaa Eva van Arsdel'in! Nuot van Arsdels'it luulevat menestyvänsä
kaikkialla, ja se äkäyttää minua, sen myönnän. Mutta teidän avullanne
herra Henderson luulen varmaankin voittavamme."
"Älkää luottako liian paljon onneeni", vastasin minä; "yksi pääsky ei
tee kesää."
"Olenpa aivan varma, nähtyäni miten äsken pelasitte, ett'ei se ollut
ainoastaan onnellinen sattumus. Tahtoisinpa mielelläni kilpailla Eva
van Arsdel'in kanssa, sillä viime suvena, ollessamme Newport'issa,
pidettiin meitä taitavimpina croquet-pelaajoina, mutta hän voitti minut
viimeisessä pelissämme, jonka siellä pelasimme. Se oli erittäin
harmittavaa -- nuijani luiskahti vähän ja tuotti minulle tappion!
Olette kai huomanneet, että nuija väliin vääntyy vähän kädessä ja
luiskahtaa. Juuri samoin luiskahti se minultakin, ja pallo lensi
väärään suuntaan, mutta se ei saa enää tapahtua."
Tästä keskustelusta huomasin, että neiti Sofie tällä hetkellä ei
ajatellut muuta, kuin voittoa croquet-pelissä. Nyt heitettiin arpaa,
ketkä saisivat ottaa osaa tuohon päättävään kilpailuun. Arpa lankesi
neideille Sofie Elmore'lle ja Eva van Arsdel'ille sekä herra Sydney'lle
ja minulle.
"Neiti Eva van Arsdel", lausui herra Sydney, "teidän täytyy tulla
kanssa-pelaajakseni, sillä nähtyämme teidän sekä herra Henderson'in
taitavuuden edellisissä pelissä, emme voi antaa teidän pelata samalla
puolella."
"Se saattaa olla varsin yhdentekevää", sanoi Eva, "sillä minä tiedän
ennestään, että Sofie on vaarallinen vastustaja, ja kun hän _tuolla_
tavalla vetää croquet-hansikkaat sormillensa, merkitsee se taistelua
elämästä ja kuolemasta -- hän ei ai'o sääliä. Mutta niinkuin tahdotte
-- ja nyt, alkakaamme taistelu."
Kaaret tällä kentällä olivat kauempana toisistansa kuin tavallisesti,
sentähdenpä ei ollut hyvä lennättää palloansa kahden läpi peräkkäin.
Mutta neiti Sofie, joka pelasi vähän vallattomasti, löi palloansa niin
ankarasti, että se lensi kahden kaaren läpi ja meni niin etäälle,
ett'ei hän voinutkaan päästä seuraavan kaaren läpi.
"Voih, kuinka harmillista!" huudahti hän, "vaikka kyllä saankin lyödä
kaksi kertaa perättäin, kun yhdellä lyönnillä pääsin kahden kaaren
läpi; mutta siitä ei minulla ole hyötyä."
Näiden kahden lyönnin perästä asettuikin neiti Sofie'n pallo juuri
sille kohdalle, jossa seuraavan pelaajan pallo paraiten siihen sattui.
Yhdellä lyömällä pääsi neiti Eva kahden kaaren läpi ja uudestaan
lyötyänsä sattutti hän pallonsa neiti Sofie'n palloon.
"Oih! nyt on hän minut jo saavuttanut, ja ken tietää, missä hän
pysähtyy!" huudahti neiti Sofie tuskissaan.
Eva leikitteli Sofie'n pallon kanssa samoin kuin kissa saaliinsa
kanssa, ennenkuin se sen tappaa. Hän käytti taitavasti kaikkia etuja ja
osoitti tässä tilaisuudessa kaiken neronsa, kulki loistavalla
menestyksellä läpi kaaren toisensa perään, tapasi kääntö-paalun ja
palasi takaisin keskimmäiseen kaareen, jossa onni hänet jätti.
Nyt oli minun vuoroni. Minäkin pääsin kahden ensimmäisen kaaren läpi,
kosketin hänen palloansa, jota käytin, päästäkseni kanssa-pelaajani
luo, jolloin lennätin Evan pallon kauaksi kentälle, jonka tehtyä autoin
kanssapelaajani palloa kaarensa läpi ja asetuin sitte niin, että hän
seuraavalla lyönnillä saavuttaisi palloni.
Nyt tuli herra Sydney muutamilla voimallisilla lyönneillä, karkoitti
Sofie'n ja minun palloni erihaaroille ja kiiruhti sitte
kanssapelaajansa avuksi.
Nyt kävimme innokkaiksi, ja taistelu oli, niinkuin Eva oli ennustanut,
elosta ja kuolemasta. Mohawks-indianit eivät voi armahtamattomammasti
vainota ja vahingoittaa toisiansa, kuin me; ja hetken ajan näytti
siltä, kuin meillä ei olisi ollut muuta tehtävänä, kuin ahdistaa
toisiamme ja karkoittaa vastustajamme pallot kentän äärimmäiseen
reunaan. Kaikki olimme melkein yhtä taitavia ja kun alituisesti
karkoitimme vastustajamme pallon kentältä pois, näytti peli hetken
aikaa seisovan aivan samalla kannalla. Vihdoin pääsimme me, sen kautta,
että vastustajamme tekivät moniaita onnettomia lyöntiä, voiton
puolelle, ja neiti Sofie käytti tätä etuamme hyödyksensä, lyöden
kummankin meidän pallomme kolmen kaaren läpi kääntö-paaluun ja sieltä
takaisin, kunnes tuo harmittava keski-kaari esti häntä pitemmälle
pääsemästä.
Iloisella huudolla toivotettiin onnea hänen menestyksellensä. Tuo pieni
nainen hehkui kuin tuli, ja luulenpa, että hänen silmänsä säihkyivät,
kun hän karkoitti Evan pallon kauas kentältä.
Wat Sydney teki onnellisen iskun nuijallansa ja muutti kokonansa pelin
aseman. Nyt jouduimme me voittajat ahdinkoon, ja karkoitettu ruhtinatar
pääsi jällensä valtakuntaansa.
Vilkkaat huudahdukset raikuivat joka kerta, kun onni näkyi
muuttuvan tahi kun teimme kauniin lyönnin, ja katsojien into nousi
korkeimmallensa. Naiset olivat niin innoissaan, että he olivat kuin
palavat tulet. Joka jänne, joka hermo oli heillä pingoitettuna ja me
miehet olimme heidän rinnallansa, kuin tunnottomat koneet, joita
ainoastaan heidän kiihkoinen tuli sai liikkeelle. Vihdoin teki neiti
Sofie onnellisen lyönnin, kiiruhti keskimmäisen kaaren läpi, karkoitti
Evan pallon kauas kentälle ja herra Sydney'n pallon lähelle
päätö-paalua, vei palloni läpi kaaren toisen perään, melkeen koko
kentän ympäri, jätti minut hetkeksi ja ajoi sitte herra Sydney'n pallon
päätö-paaluun kiini ja "kuoletti" sen.
Yleinen ihastus-huuto kaikui ympärillämme ja "voitto" sanakin kuului
katsojain joukosta.
"Nyt luulen voivani pitää meitä voittajoina, sillä ensi lyönnillä
toivon pääseväni loppuun", lausui neiti Sofie riemuiten, ja asetti
pallonsa palloni viereen. "Toivoakseni ei Eva tapaa pallojamme näin
pitkän matkan päästä."
"Voinhan toki koettaa", vastasi Eva, mennen kentän yli, ja asettui
kalpeana ja tyynenä pallonsa viereen.
Hän katsahti Sofie'n palloon, punnitsi nuijaa kädessänsä, tähtäsi ja
teki oivan lyönnin. Nuolen nopeudella kiiti pallo kentän yli, ja
rientäen viimeisen kaaren läpi tapasi se Sofie'n palloon. --
Hurraa-huuto kaikui katsojain joukosta ja voittajatar meni varovasti
täyttämään työnsä, lyöden Sofie'n pallon kauas kentälle. Sitte kosketti
hän minun pallooni, jonka avulla hän kulki niiden kahden kaaren läpi,
jotka hänellä vielä oli kuljettavina. Tämän tehtyänsä, kosketti hän
jälleen minun palloani.
"Nyt on teidän vuoronne", lausui hän, asettaen pienen, punaisella
silkkikengällä varustetun jalkansa palloni päälle, ja kauas lensi
palloni, samalla kun hänen oma pallonsa tapasi päätö-paaluun ja
taistelu oli voitettu.
Riemu-huutoja raikui ympärillämme ja kolmenkertainen hurraa-huuto
tervehti voittajaa, jonka ympärille katsojat nyt kokoontuivat.
Notkistaen toisen polveni, laskin minä nuijani hänen jalkainsa eteen ja
lausuin:
"Ihana impi, voitettu vihollisenne odottaa tuomiotansa."
"Nouse ylös, jalo ritari", vastasi hän nauraen. "Minä tuomitsen teidän
kirjoittamaan runon tästä taistelosta; ja sinä Sofie," lisäsi hän
ystävällisesti, "tule lyömään kättä kanssani taistelon loputtua. Ensi
suvena saat kostaa minua Newport'issa." Ja riitasisaret löivät
ystävällisesti kättä.
Wat Sydney lähestyi nyt ja antoi nöyrällä kumarruksella voiton
palkinnon, jonka Eva lempeästi otti vastaan ja kiinnitti liinaan, joka
liehui hänen hartioillansa. Sitte siirtyi seura kentän toiseen päähän,
jossa tanssi-asema oli valmistettu. Soiton miellyttävät sävelet
kaikuivat pian ja suurella vilkkaudella ja mielihalulla otimme osaa
tanssiin.
Näin päättyi päivä Clairmont'issa ja me palasimme kotiin ihanassa
kuutamossa, kuunnellen soiton kaikua yön hiljaisuudessa.