Croquet-huvi.
Kaikille niille, jotka aina vaan ovat viisaita ja varovaisia, täytyy
minun antaa se neuvo, ett'eivät seuraa minua nyt, sillä olen aikeessa
tehdä jotakin, jota ei kenenkään varovaisen nuoren miehen, minun
asemallani, pitäisi tehdä. Miehelle, joka vastustamattomasti ja
toivottomasti rakastaa ihanaa naista, joka on toisen oma, ei löydy
mitään muuta pelastusta, kuin paeta hänen seuraansa ja tehdä niin
paljon työtä, ett'ei hän jouda mitään muuta ajattelemaan.
Tätä viimeistä keinoa olisin minäkin kyllä voinut seurata, sillä
minulla oli yltäkyllin kirjoittelemista, ja kaikki pienet työt olivat
ensin lopetettavat, voidakseni sitte käyttää kaikki voimani uuteen
toimeemme. Narrimaista olikin sentähden mielestäni, että halusin
Croquet-huviin, jonne minulla ei ollut mitään muuta syytä mennä, kuin
se, että siellä oli nainen, jota minun piti paeta. Koetin uskoittaa
itseäni ett'en voisi olla noin tyhmä, ja menin sentähden Bolton'in
huoneesen kirjoittamaan, vaikka kyllä arvasin, että Jim minut sieltäkin
löytäisi ja iskisi koukkunsa kaulukseeni, niinkuin hän tekikin.
"Tule nyt Harry", huusi Jim, tullen kiiruusti huoneesen. "Lupasin
ihanimmalle naiselle koko maan piirillä tuoda sinut mukanani."
"Älä häiritse minua, Jim. En minä saata sinne tulla, sillä minun täytyy
lopettaa tämä kappaleeni."
"Mene pellolle kappaleesi kanssa! Tule nyt, sanon minä. Ei se käy
laatuun, että nuori mies pysyy aina huoneessansa, vanhojen kirjain
keskellä. Sen minä sanon sinulle, Harry, jos ai'ot ihmisille
kirjoittaa, niin sinun täytyy nähdä näitä ihmisiä ja olla heidän
seurassansa. Etkö ymmärrä mikä kunnia sinulle tapahtuu? Seura on
tarkasti valittu ja sinne tulee kauneimmat tytöt ja kaikki hienot
perheet Newyorkista. Jo paljas croquet-kenttäkin ansaitsee nähdä. Se on
virran rannalla ja sitäpaitse kerrotaan, että kihlaus julistetaan
siellä; kaikki ihmiset ovat aivan kuin hulluja uteliaisuudesta
nähdäksensä tuleeko tuosta mitään tahi ei. Kaikki tytöt ovat teettäneet
fantastisia croquet-pukuja itsellensä; Alice näytti vilahdukselta vaan
minulle pukuansa ja se oli niin soma, että se pian tekee kurjan
syntisen hulluksi. Kas niin, tule pois nyt", sanoi Jim, sysäten
paperini syrjään, ja tarttuen käsivarteeni. "Meidän täytyy hankkia
hansikkaat itsellemme ja tehdä itsemme mitä hienoimmiksi. Muista, että
me olemme sanomakirjallisuuden edusmiehiä siellä, ja että meidän täytyy
olla erittäin hienoja, maksoipa mitä maksoi! Tule pois nyt, äläkä sure
huomisesta päivästä."
Kaikkia näitä houkutuksia auttoi vielä tuo onnetoin halu ihmisellä,
joka pakoittaa meitä näkemään ja maistamaan vähän enemmän sitä, jota
olemme jo liiaksikin nähneet ja maistaneet. Sitäpaitse halusin nähdä
Evaa Wat Sydney'n seurassa, omin silmin vakuuttaakseni itseäni, että he
ovat kihloissa, ja että Eva todella rakastaa häntä. Jos niin on,
ajattelin itsekseni, on hän varmaankin läpi-liukas keikailija ja
vaarallinen nainen, jonka seuraa tahdon välttää.
Kun minä, rouva van Arsdel'in äidillisen kanssapuheen jälkeen,
ajattelin seurustelemistani hänen kanssansa, tuntui väliin kuin hän
ainoastaan huviksensa, ikäviä hetkiä hauskuuttaaksensa, olisi koettanut
herättää minussa tunteita, joita hän ei aikonut vastata. -- Ja
katsellessani asiaa tältä kannalta tunsin sisimmässäni vihaa ja
ylenkatsetta, jonka tähden päätin näyttää kaunottarelleni, että minä
olin yhtä kylmä kuin hänkin. Väliin minua vaivasi ajatus, että rouva
van Arsdel hänen käskystänsä oli haastellut kanssani, ja että hän tämän
kautta tahtoi huomauttaa minua, että hän oli keksinyt tunteeni ja
päättänyt tehdä niistä lopun. Mutta luonnollisesti en ajatellutkaan
tuota yksinkertaisinta ja järkevintä keinoa epäilyksistä päästäkseni,
nimittäin pyytää selvitystä häneltä itseltänsä. Sitäpaitse oli
ystävyytemme, viimeisen keskusteluni jälkeen rouva van Arsdel'in kanssa,
käynyt yhä kylmemmäksi ja oli nyt ainoastaan tavallinen tuttavuus. Hän
oli kylmä, melkeen ylpeä ja minäkin olin niin jäykkä ja kylmä kuin
mahdollista. Kun muistin kuinka vapaita ja ujottomia olimme ennen
olleet, tuntui varsin kummalliselta kun huomasin, kuinka vähän iloa me
nyt tunsimme, tavatessamme toisemme, ja kuinka vähän meillä oli
sanottavaa toisillemme. Näytti siltä kuin ilkeä noita olisi koskettanut
meitä noita-sauvallansa ja tukehduttanut meissä kaikki ilon tunteet.
Ennen odotin hauskoja, suloisia hetkiä, kun toivoin tapaavani häntä
seura-elämässä -- nyt oli toisin; ja kuitenkaan en voinut vastustaa
haluani tavata häntä, maksoipa se vaikka henkeni, vaikka kyllä
tiesin ett'ei tästä kohtaamisesta ollut muuta toivottavaa kuin
tyytymättömyyttä ja tukaluutta. Mutta tänään, sanelin itselleni, tahdon
taittaa kaikki kuvittelujen ruusupensaat ja astua todellisuuteen. Jos
hänen kihlauksensa tänään julkaistaan, tahdon miehen tavalla tyytyä
kohtalooni ja käydä luoksensa, toivottaakseni, kuten tapa on, hänelle
onnea, ja niinhän meidän tuttavuutemme sitte haihtuu hääkynttiläin
loistossa ja juhla-torvien raikuessa, ja sitte -- pois viheriöille
kentille ja tuoreille laitumille!
Sanalla sanoen, kun salaisesti haluamme jotakin, silloin haemme koko
joukon järkeviä ja vastustamattomia syitä käytöksemme tueksi, ja niinpä
minäkin määrättynä päivänä astuessani höyry-alukseen, joka oli
täpötäynnä iloisia ja komeita vieraita. Matka pitkin Hudson-virtaa
kevät-aamuna, hyvässä seurassa, on mitä ihaninta voi toivoa. Mitä
luonnon ihanuuteen tulee, on Rein-virta paljon jäljessä Hudson'ia, ja
meidän amerikalaiset höyry-alukset ovat varmaan yhtä paljon etevämmät
Rein-virralla kulkevia virkaveljiänsä, kuin Aladdin'in palatsi
tavallisia rakennuksia. Komein höyry-alus oli vuokrattu tätä
tilaisuutta varten, ja muuan soittokunta piti valveilla iloa tässä
kieltämättä hupaisessa ja komeassa seurassa.
Wat Sydney oli mitä kohteliain isäntä. Hän liikkui kaikkialla, piti
huolta vieraittensa huvista ja mukavuudesta, ja erittäin osoitti hän
innollista huomiota tuolle kirjavalle ja komealle lintuparvelle, jonka
hän täksi päivää oli saanut huostaansa. Jim esitteli minut hänelle, ja
minulla oli tilaisuus havaita, ett'ei hänellä, ell'emme ota lukuun
hänen äärettömiä rikkauksiansa, löytynyt mitään sellaisia personallisia
etuuksia, jotka olisivat tehneet hänet etevämmäksi satoja muita miehiä.
Hänen pukunsa oli soma ja niin huolellisesti valittu, että kyllä voi
huomata hänen koettaneen tehdä personansa niin miellyttäväksi kuin
mahdollista. Hän oli ko'oltaan keskinkertainen, vaaleilla hiuksilla ja
vaaleansinisillä silmillä ja hänen ihonsa oli tuota hienoa laatua, joka
miehillä tavallisesti muuttuu liian punertavaksi.
Ensimmäinen ajatukseni olikin siis, lyödessäni kättä hänelle, ett'ei
Eva, jos hän todella rakasti häntä, sitä suinkaan tehnyt hänen
kauneutensa tähden. Ja kuitenkin näin minä monen, kieltämättä kauniin
silmäparin luovan häneen sellaisia silmäyksiä, että meidän on antaminen
hänelle anteeksi, jos hän itse oli siinä luulossa, että olentonsa oli
mitä viehättävin. Herra Sydney ei ollut ensikertaa säteilevien
nais-silmäysten esineenä, ja hyvin tuntien tämän seikan, käveli
hän nytkin edestakaisin pitkin laivan-kantta, sellaisen miehen
vakavuudella, joka varmaan tietää miellyttävänsä. Rikas ja säädyllinen
nuori mies, joka aina pitää loistavia juhlia, joka lahjoittaa kukkia ja
makeisia melkein satamalla nais-tuttavillensa, ja joka veikan-lyönnistä
antaa kalliita kiviä ja helmiä, ei tarvitsekaan olla niin idealisesti
kaunis eikä niin korkeasti sivistynyt, ollaksensa miellyttävä. Kaikki
huolelliset äidit olivatkin siitä ajatuksesta, ett'ei korkeampaa onnea
voisi tapahtua heidän tyttärilleen, kuin päästä hänen vaimoksensa ja
hänen tavaroittensa haltijaksi. Herra Sydney tiesikin tämän sangen
hyvin. Hän oli liian tottunut vanhain rouvain hellään huomaavaisuuteen
ja mitä noihin nuoriin, ihaniin naisiin tulee, niin oli hän varma
heidänkin suosiostansa. Hän oli vakuutettu menestyksestä ja olikin
yleensä päässyt toiveittensa perille maailmassa. Neiti Eva van Arsdel
oli ensimmäinen nuori nainen, joka antoi hänen oppia vastoinkäymisen,
hänelle ennen ihan tuntemattomia, alkeita, ja siitä päivin oli Eva koko
hänen huomionsa esineenä. Huolettoman ja suopean pinnan alla piileili
hänessä syntyperäinen itsepäisyys, hellittämättömyys, joka olikin
monesti tuottanut suuren menestyksen hänelle asioimis-elämässä. Hän
kuului niiden joukkoon, jotka innostuvat vielä enemmän esteistä
ja vaikeuksista ja joiden uutteruus saa uutta kiihoketta
vastoinkäymisestä. Hän oli varovainen, terävä-jarkinen ja aina valmis
odottamaan sopivampaa tilaisuutta hyökkäyksilleen, mutta ei milloinkaan
peräytymään pyrinnöistään. Hänen itseensä-luottamus lisääntyi joka
kerta kun hän onnistui, ja jota vaikeampi hänen oli saada jotakin, sitä
suuremmasta arvosta oli se hänelle.
Jo ensi tunnin kuluessa sain vakuutuksen siitä, ett'ei kihlausta vielä
oltu julkaistu. Rouva van Arsdel ja Maria-täti olivat tosin sangen
helliä herra Sydney'tä kohtaan ja keskustelivat hänen kanssansa,
ikääskuin heillä muka olisi ollut suuria salaisuuksia toisillensa
uskottavina, ja koettivat saada seuraa siihen luuloon, että juhla oli
laitettu heidän perhettänsä varten. Mutta näihin heidän kokeisinsa ei
Eva ottanut millään tavalla osaa. Hän oli ihmeen kaunis, sinisessä
croquet-puvussansa, joka antoi vielä somemman vaikutuksen hänen
vaaleille, kullanvärisille hiuksillensa ja hienolle punalle hänen
poskillansa. Tavallisuuden mukaan oli hänellä suuri seura ympärillänsä,
ja koko hänen käytöksensä varmuus osoitti, että hän oli tottunut
olemaan ikääskuin seuran johtajana.
Eva ei miellyttänyt ainoastaan miehiä, hän taisi ilahuttaa myös
nais-tuttaviansakin, joka ominaisuus harvemmin tavataan tällä
sukupuolella; ja sentähden kokoontuikin tavallisesti hänen ympärillensä
suuri parvi ihmetteleviä tyttöjä, ikääskuin henkivartijoiksi,
muodostaen siten loistavan piirin, joka oli täynnä suloa ja eloa.
Hänen luonnollinen hyväsydämisyytensä, ja taipuvaisuutensa
ihmettelemään muita ja auttamaan jokaista saamaan pienen osan siitä
suosion-osoituksesta ja ihmetyksestä, jota seura-elämässä aina ollaan
valmiit antamaan, kaikki tämä teki hänet miellyttäväksi. Kun minä
lähestyin tuota ryhmää, keskustelivat he innokkaasti kilpapelistä, jota
oli ehdoteltu tänään pidettäväksi Clairmont'illa.
"Kas tuossa tulee herra Henderson", sanoi Eva lähestyessäni,
"kysykäämme häneltä. Eikö herra Sydney teidänkin mielestänne ole
tuuminut mukavasti siinä, että ensimmäisten pelien jälkeen valitaan
neljä taitavinta pelaajaa, kilpailemaan kaksi kahta vastaan?"
"Siitähän tuo yksitoikkoinen croquet-peli saa vähän
vaihettelevaisuutta", vastasin minä.
"Onko kummempia kuultu!" huudahti hän iloisesti; "te siis pidätte
croquet-peliä yksitoikkoisena? Minun mielestäni on siinä alati kyllin
vaihettelevaisuutta; ei kaksi peliä ole toistensa kaltaiset."
"Minun ajatukseni on", lausuin minä, "että kyllin harjaantuneet tulevat
siinä melkein aina samaan loppuseuraukseen."
"Kuulkaas tytöt", huudahti hän, "minä huomaan, että herra Henderson on
tottunut aina onnistumaan! Hän on kentiesi niin taitava pelaaja, että
hän ensi lyömävuorollansa menee kaikkien kaarien lävitse."
"En suinkaan", vastasin minä. "Päin vastoin olisi ihme, ell'ei minulle
heti ensi lyönnillä kävisi onnettomasti."
"Ei se seikka asiaa pahenna", sanoi Sydney; "minä olen monesti lyönyt
harhaan pelin alussa, mutta kuitenkin voittanut lopulta. Kun kerran
innostumme, tahdomme väkisinkin onnistua."
"Mitä minuun tulee", virkki neiti Alice, "niin, jota innostuneempi
olen, sitä huonommin pelaan. En voi tähdätä, käteni vapisee ja minulle
käy huonosti."
"Onni ei ole milloinkaan niin juonitteleva, kuin croquet-pelissä",
sanoi Eva. "Väliin voin minä monen viikon ajat lyödä säntillensä ja
alati voittaa; mutta äkkiä teen minä mitä hulluimpia virheitä, ja
tavallisesti juuri silloin, kun minulla olisi voitosta kunniaa."
"Tahdon muistella, neiti Eva", lausui herra Sydney, "että te olitte
taitavin croquet-pelaaja Newport'issa viime kesänä."
"Se seikka ei estä minua tänään joutumasta hirveästi tappiolle",
vastasi Eva.
"Kuitenkin toivon minä, että meillä kaikilla on tilaisuutta näyttää
taitoamme", lausui herra Sydney. Olen teettänyt neljä croquet-kenttää
ja viidennellä, joka on kilpapeliä varten, on pitemmät matkat kaarien
välillä ynnä muita vaikeuksia, saadaksemme kilpailun sitä vaikeammaksi.
Voittaja saapi palkinnoksi..."
"Sepä oli oivaa! Mikä on tuo palkinto sitte?" huudahtivat nuoret tytöt.
"Katsokaat tänne, hyvät naiset", lausui herra Sydney, ottaen
taskustansa sametti-kotelon, jossa oli kullasta tehty rinta-neula,
pienen croquet-nuijan kaltainen, neljällä alasriippuvalla
kulta-ketjulla, joihin kuhunkin oli pieni pallo kiinnitetty. Nämät
neljä palloa olivat smaragd'ista, rubin'ista, ametist'ista ja
topas'ista.
"Ah, kuinka erinomaista, kuinka viehättävää, kuinka kaunista, kuinka
ihanaa!" kaikui kaikkialta tuosta loistavasta piiristä, joka oitis
riensi aarretta katsomaan.
"Te teette heidät aivan hulluiksi, herra Sydney", sanoi rouva van
Arsdel. "Croquet-peli on jo itsessänsä niin elähyttävä, että usein
innostumme liiaksikin."
"Ah, äiti, teidän pitäisi nähdä rouva van Duzen'in ja Maria-tädin
pelaavan; silloinpa näkisitte oikean mieltäylentävän pelin!" huudahti
Eva nauraen. "Se on erittäin hauskaa nähdä! He ovat varsin kohteliaita
ja varovat, ett'eivät turmelisi toistensa peliä; ja kuitenkin tiedämme
kaikki, että croquet on mitä itsekkäimpiä peliä."
"Mutta eikö tuo ole hyvin kovaa", lausui rouva van Arsdel, "että me,
kauan koeteltuamme saada pallomme kaaren läpi, tulemme karkoitetuksi
siitä parikymmentä kertaa?"
"Se tapahtuu ainoastaan sentähden, että olisimme tilaisuudessa näyttää
kristillistä kärsivällisyyttä", muistutti Eva. "Croquet on elämän
peli".
"Se on totta", sanoi herra Sydney, hieroen käsiänsä, "se opettaa meitä,
miten meidän tulee käyttää ystäviämme, auttaaksemme ensin itseämme
eteenpäin ja sitte saattaaksemme heitä sellaiseen tilaan, joka on
edullisin meille itsellemmekin; sillä sanotaanhan: käyttäkää
ystäviänne, niinkauan kuin te heitä tarvitsette, ja lähettäkää heidät
sitte..."
"Sinne missä pippuria kasvaa", huudahti Jim, jolla aina oli sana
valmiina täyttämään aukkoa keskustelussa.
"Sitä en minä sanonut", lausui Sydney.
"Mutta te tarkoititte sitä, ja se on melkein yhdentekevä. Onhan se
sitäpaitse pää-summa elämän filosofiasta", vastasi Jim.
"Niin, croquet on todellakin kuvaus elämästä", lisäsin minä. "Toiset
kulkevat eteenpäin määrättyä maalia kohden vakavilla lyönnillä,
kulkevat kaarien lävitse ja tapaavat palloihin, mutta tulevat
karkoitetuiksi ja kadottavat pelin, jota vastoin toiset voittavat
etuuksia erhetyksiensäkin kautta ja pääsevät taitavampien
kanssapelaajainsa avulla paraimpiin paikkoihin."
"Meidän tyttöjen joukossa löytyy hyvin harvoja, jotka itse voivat
kulkea elämän kaarien läpi", sanoi Eva; "isät ja äidit meitä auttavat
eteenpäin."
"Ja nerokas vaimo auttaa monta miestä eteenpäin", muistutti Sydney.
"Mutta vielä useammin auttaa nerokas mies naisia eteenpäin", sanoi
rouva van Arsdel.
Näiden lauseitten johdosta jatkettiin keskustelua tuolla
vilkkaudella, joka aina syntyy, kun kumpaisenkin sukupuolen avut ovat
keskustelu-aineena.
Siinä keskusteltiin ja naurettiin iloisesti, kunnes saavuimme perille.