Uusia toiveita.
"Henderson", kysyi Bolton eräänä päivänä, "kuinka kauaksi olet 'Suuren
kansan-vallan' palveluksessa?"
"Ainoastaan tämän vuoden", vastasin minä.
"Tämän kysyn syystä, että minulla on sinulle tarjottavana vielä
edullisempi paikka. Hesterman ja kumpp. kutsuivat minut eilen salaiseen
kokoukseen. Heidän sanomalehtiensä ja aikakaus-kirjainsa pää-toimittaja
lähtee nyt matkalle Europaan ja he pyytävät sentähden minua tuohon
toimeen".
"Iloitsen sydämestäni, että saat itsellesi arvollisen paikan, sillä
nykyinen vaikutus-alasi on liian vähäinen", sanoin minä. "Otathan
vastaan tuon toimen?"
"Otanko tahi en, se riippuu sinusta", vastasi hän.
"En ymmärrä mitä tarkoitat".
"Asia on näetsen aivan yksinkertaisesti se, että tuo toimi on niin
vaikea, ett'en minä uskalla siihen ryhtyä, ell'ei minulla ole
kanssa-toimittaja, johon voin luottaa, niinkuin itseheni -- minä
tarkoitan _enemmän_ kuin itseheni", lisäsi hän.
"Sinä olet liian hyvä, Bolton", sanoin minä, "eikä minua mikään
miellyttäisi niin suuresti kuin tuollainen työ. Mutta minä melkeen
häpeän, kun kuulen miten sinä arvostelet kykyäni. Uskotko, että minä
kelpaan tuollaiseen toimeen?"
"Sitä en epäilekään", vastasi hän, "ja tässä tapauksessa olen minä
paras tuomari. Tämä paikka tarjoaa sinulle juuri mitä tarvitset --
vakavan paikan, vapautta lausua ajatuksesi ja hyvän palkan. Hesterman
ja Kumpp. ovat rikkaita ja tietävät kyllä, että ainoastaan runsaalla
palkalla saapi hyviä työntekijöitä".
"Mutta sinuahan he ovat toimeensa pyytäneet, eikä minua".
"Niinpä kyllä; minä olen jo vanhastansa tuttu heidän kanssansa, mutta
olen puhunut sinustakin heille; huomenna täytyy sinun seurata kanssani
sinne, päästäksesi heidän tuttavuuteensa. He ovat antaneet minulle
täydellisen vapauden tehdä liiton kanssasi ja jättäneet minulle
raha-summan, jota saan käyttää mieleni mukaan. Sanalla sanoen", jatkoi
hän hymyillen, "minä rupean pastoriksi ja sinä apulaisekseni.
Luonnollisesti tarvitset aikaa, ajatellaksesi ehdotustani. Tässä on
suunnitelma ehdoistamme; ota se mukaasi, mieti asiaa ja ilmoita
huomenna minulle päätöksesi".
Minä riensin huoneeseni, katselin ehtoja, jotka paperille olivat
kirjoitetut ja huomasin, että ne olivat paljon paremmat, kuin olin
toivonutkaan. Pää-tulo oli minulle ja ainoastaan vähäinen summa
Bolton'ille.
Seuraavana iltana, kun menin hänen luoksensa lausuin:
"Kuules, ystäväni! Nämät ehdot ovat aivan liiallisia!"
"Kuinka niin?" kysyi hän tyvenesti, katsahtaen ylös kirjastansa. "Mikä
siinä on liikaa?"
"Annathan minulle koko tulon".
"Odotahan kunnes näet mitä sinulta vaadin; ai'on kyllä käyttää sinua
niin paljon kuin maksankin".
"Tuskinpa saat itse mitään",
"Saan niin paljon kuin tahdon, ja siinä on kyllin. Minä olen, kuten
tiedät, kirjallinen eräkäs; minulla ei ole muuta perhettä kuin kissani
ja Stumpy-parka, minä en siis paljon tarvitse".
Kuullessansa nimeänsä mainittavan pystytti Stumpy korviansa ja heilutti
häntäänsä.
"Stumpy-parka", sanoi Bolton, "et tiedä, että olet rumin koira koko
Newyorkissa, mutta toki olet hyvänluontoisin kaikista".
Stumpy näytti erittäin onnelliselta tätä kuunnellessansa ja asetti
rumat käpälänsä Bolton'in polville.
"Ihminen on niin sanoakseni koirain Jumala", jatkoi Bolton, "enkä minä
voi ymmärtää miten ihminen voi olla kova koiraa kohtaan. Koira", lisäsi
hän silitellen Stumpy'n takkuisia selkä-karvoja, "on neljällä jalalla
kulkeva rakkaus, rakkaus suljettuna karvaiseen ruumiisen, rakkaus, joka
mielellänsä menisi vaikka kuolemaan lemmittynsä edestä, mutta jonka
ainoa vika on, ettei se taida haastaa -- ja sepä onkin kaikkein
liikuttavinta! Stumpy'kin mielellänsä puhuisi; sen rinta paisuu
tunteista, joita se tahtoisi ilmoittaa, mutta ei taida. Eikö niin
Stumpy?"
Stumpy katseli vakavasti Bolton'in silmiin. "Kauniit ovat silmäsi, sitä
ei voi kieltää! -- Ehkäpä ruma haukuntasi haudan tuolla puolen muuttuu
puheeksi -- ken tiesi! Tunnustan, että olen samasta luulosta Indianin
kanssa, joka luuli tuonelassa tapaavansa koiransa. Miksi noin paljon
rakkautta haihtuisi aivan tyhjään. Ei, Stumpy, me tapaamme toisemme
tuonelassa, eikö niin?"
Stumpy haukkui hiljaa vastaukseksi. "Sinun pitäisi olla perheen-isä,
Bolton. Miksi olet tuollainen eräkäs ja tuhlaat rakkautesi kissoihin ja
koirihin?
"Sinun, Harry, täytyy mennä naimisiin ja minä lupaan rakastaa lapsiasi
aivan kuin omiani. Senpätähden tahtoisinkin sinulle hankkia vakaan
aseman mitä pikemmin. Näetsen, koira kuolee ja se koskee kipeästi
sydämeeni. Jos sinulla nyt olisi poika mielistyisin minä häneen".
"Miks'et hanki omaa poikaa itsellesi, jota voisit lempiä?" kysyin minä.
"En, en voi; onni on määrännyt minut vanhaksi pojaksi".
"Älä puhu tuollaisia. Miksi aina pysyt tässä sopessasi, etkä liiku
mihinkään? Mikset ota osaa seura-elämään, vaan elät aivan kuin erakko
majassaan? Jospa kerran joutuisit maailman tohuun, niin varmaankin
mielelläsi jättäisit yksinäisyytesi".
"Etkö luule minun sitä koettaneen? Unohdat, että olen moniaita vuosia
vanhempi kuin sinä".
"Sinä olet vielä nuori ja kaunis; pitäisipä sinun käyttää sitä
hyödyksesi, Miksi jätät minulle koko palkan tuosta toimesta, etkä itse
pidä mitään?"
"Sentähden, että olen laiska -- tahi paremmin sanoen, ai'on antaa sinun
niskoillesi koko kuorman".
"Miksi sanot olevasi laiska, vaikka rakastat työtä itse työn tähden".
Kysymykseen vastaamatta lausui Bolton:
"Toinenkin syy, jonka tähden iloitsen tästä toimestasi, on se, että
toivon sen kautta voivani vaikuttaa jotakin hyvää Jim Fellows'illekin,
josta tahtoisin tehdä kunnon miehen. Nyt hän on oikea hulivili, joka
seuraa ainoastaan hetken halua ja antaa käyttää itseänsä mihin toimeen
tahansa".
"Hän on hauska seurakumppali, mutta järkevää ajatusta ei hän näy
tuntevankaan".
"Ja kuitenkin on maailmamme semmoinen, että Jim tulee paljon paremmin
toimeen kuin sinä tahi minä. Hänen vilkas narrimaisuutensa huvittaa
kaikkialla, ja nyt hän saapi lausua melkeen mitä hän itse vaan tahtoo.
Minä en kuitenkaan saata tulla toimeen häntä paitsi ja pidänkin sangen
paljon hänestä. Makea nauru on aina mieleeni, ja jospa olisin hyvällä
tahi huonolla tuulella saapi hän aina minut nauramaan", sanoi Bolton.
"Se toki on myönnettävä hänen kunniaksensa, että hänellä on hyvä sydän.
Ei hän koskaan tahdo loukata muita sukkeluuksillansa ja kiistoissa
puolustaa hän aina heikompaa. Vaikka hän onkin noin ylen iloinen ottaa
hän aina osaa toisen onnettomuuteen, ja auttaa mielellänsä köyhiä".
"Jim ei laisinkaan pidä väliä, mitä maailma hänestä lausuu", sanoi
Bolton. "Mutta", lisäsi hän äkkiä, "emmehän ole vielä keskustelleet
mitään serkkusi kirjeestä. Minulla on hänelle tarjolla paikka eräässä
viikottain ulostulevassa sanomalehdessä. Tahdotko kirjoittaa hänelle
siitä?"
"Suo anteeksi", sanoin minä, "mutta etkö tahdo itse kirjoittaa hänelle,
koska olet tuttu hänen kanssansa. Siinähän on syytä kyllin uudistaa
tuttavuutenne".
Bolton punastui ja istui hetken ääneti. Vihdoin lausui hän:
"Harryseni, surulliset seikat ovat yhteydessä tuttavuutemme kanssa. En
tahtoisi koskaan nähdä häntä jällensä, enkä uudistaa tuttavuuttamme.
Vast'edes tahdon sanoa miksi", lisäsi hän.
Seuraavana aamuna oli kirje pöydälläni. Se oli Bolton'ilta ja sisälsi
seuraavan:
"Henderson ystäväni!
Arvelematta voit ottaa vastaan toimen, jonka olen Sinulle tarjonnut,
sillä jos siinä on etuja on siinä vastuksiakin, joista et ole voinut
uneksiakaan; sillä ai'on vaatia Sinulta sellaistakin työtä, jota ei voi
rahalla palkita, ja ennenkuin opin sinut tuntemaan, en tuntenut ketään,
jolta olisin voinut niitä vaatia. Minä tarvitsen rohkean, tyynen ja
rehellisen ystävän, joka saattaa ajatella selvään ja tunnon-mukaisesti,
ystävän, joka voipi aina olla itseni sijasta, väliinpä johtajananikin.
Minä arvaan, että suuresti hämmästyt tätä lukiessasi. Mutta minä tunnen
Sinut aivan väärin, jos et ole ainoa tuhansien joukossa, johon voin
näin täydellisesti luottaa.
Sinä olet usein naureskellut minun eräkäs-tavoilleni, ja minun
velttoudelleni. Mutta minä olen aivan kuin murrettu laiva, jolle
valkama ja ranta ovat parhaimmat turva-paikat. Minä en enää luota
itseheni, omiin voimiini, enkä uskalla lähteä merelle, jos ei ystävän
luja käsi ole mukanani, johon saatan luottaa.
Minä astuin ensin elämään suurella itseeni-luottamuksella. Minä olin
vilkas luonteeltani, terveyteni oli hyvä ja minä opin kaikki helposti.
Ruumiini voimia karkaisin nurjimmalla tavalla. Minä ratsastin, soudin
ja painiskelin, ja vaikka olin kaikkien huvien toimeenpanijana, olin
toki aina etevimpiä yliopistossa. Minä luulin voimani ja terveyteni
olevan loppumattomia. Voimiani lisätäkseni rupesin nauttimaan väkeviä
juomiakin. Minä elin juuri kuin se, joka elää rahojensa nojalla, eikä
huomaa, että pää-oma kutistuu yhä pienemmäksi. Mutta kun olin kolme
vuotta ollut yliopistossa huomasin mitä tällainen elämä vaikutti. Minä
kävin voimattomaksi, en voinut enää hillitä itseäni -- minä eksyin
tieltäni. Minä kävin äreäksi, enkä sallinut kenenkään neuvoa itseäni --
vaikka kyllä huomasin kuinka vaivuin vaipumistani. Sisäisen tuntoni
ääniä tukahuttaakseni antauin turmiollisiin huveihin ja yliopiston
opettajat vihastuivat minuun. Vihdoin jouduin kiini eräästä pienestä
kahakasta ja tulin eroitetuksi yliopistosta.
Silloin jouduin Sinun kotiseudullesi lukeakseni ja opettaakseni.
Yliopiston opettajat antoivat mielellänsäkin hyviä lauseita opistani,
siten hankkiaksensa minulle tilaisuutta jällensä kohoamaan
turmiollisesta elämästäni. Nyt päätin muuttua tykkänänsä ja elinkin
sentähden erittäin siivosti. Samaan aikaan tutustuin serkkusi kanssa ja
silloin vietin pari unhottumatointa kuukautta, nauttien mitä puhtainta
onnea eläissäni olen nauttinut. Minä rakastin häntä koko sieluni
kiihkolla, rakastin häntä lemmellä, joka ei koskaan kuole. Hänkin
rakasti minua, ehkä enemmän kuin hän uskalsi tunnustaakaan, sillä hän
oli vielä aivan nuori, ainoastaan kuusitoista vuotta vanha. Mutta
ennenkuin ennätimme tunnustaa rakkauttamme toisillemme eroitti hänen
isänsä meidät toisistamme. Hän kuului sen koulun johtokuntaan, jossa
minä olin opettajana. Meidän välillämme nousi riita, jossa hän kohteli
minua niin ylpeästi, ett'en minä sitä voinut kärsiä. Minulla oli oikein
ja kun selitin perusteeni muille johtokunnan jäsenille myönsivät he
kaikki, että minä olin oikeassa -- mutta tätä voittoani ei Karolinan
isä voinut koskaan unhoittaa.
Ennenkuin tämä riita alkoi, olin ystävän tavoin käynyt hänen
kodissansa. Karolina ja minä saimme aivan vapaasti olla yhdessä.
Tavallisesti saatoin häntä kotiin koulusta ja samoin tein mainittuna
iltanakin, jolloin olin hänen isänsä kanssa riidellyt. Portilla tuli
hän meitä vastaan ja, estäen minua astumasta sisään, sanoi hän äreällä
äänellä, ett'ei hän enää kärsi nähdä minua talossansa ja sulki äkkiä
portin edessäni.
Joku aika tämän jälkeen jouduin minä keskusteluun hänen kanssansa,
jolloin hän moitti minua siitä että petoksella olin pyrkinyt toimeeni,
vakuuttaen ett'en koskaan olisi päässyt koulun opettajaksi enkä heidän
perheisinsä jos he olisivat tunteneet miten yliopistossa olin elänyt.
Turhaa oli puolustaa itseänsä. Minä kyllä tiesin, että olin tuntoni
mukaan täyttänyt virkani ja ett'ei oppilailla eikä heidän
vanhemmillansa olisi mitään minua vastaan moittimista; mutta joku
vihamieheni oli saattanut yliopisto-elämäni hänen korviinsa ja nyt hän
mieluummin näkisi tyttärensä haudassa, kuin minun vaimonani.
Seuraavana päivänä ei Karolina tullutkaan kouluun; hänen isänsä oli
lähettänyt hänet viidenkymmenen englantilaisen penikulman päähän
toiseen kouluun.
Minä en seurannut Karolinaa enkä kirjoittanutkaan hänelle. Mieleni kävi
hyvin synkeäksi. Entinen kurja elämäni asettui myöskin nyt eteeni ja
saattoi kauheat tuskat sydämelleni. En ollut ennen ajatellutkaan kuinka
vaarallista on herättää lemmen tunteita nuoren naisen povessa. Vasta
kun Karolinan isä niin ankarasti moitti minua siitä, huomasin kuinka
väärin olin tehnyt, mutta tämän vikani ko'in parantaa sillä, että
vast'edes pysyin kaukana hänestä, enkä häirinnyt hänen rauhaansa.
Nyt päätin, ett'ei hän saisi kuulla mitään minusta, ennenkuin olisin
kyllin vahvalla perusteella, voidakseni tarjota itseni hänen
suojelijaksensa. Mutta niinkuin moni muukin huomasin, että olin tehnyt
päätöksiä, joita en voinut täyttää. Mies, joka väkevillä juomilla
tahtoo virkistyttää voimiansa, ei tiedä kuinka vaarallisella pohjalla
hän seisoo, -- hän ei koskaan voi luottaa itsehensä. Hän on ottanut
palvelijan, joka pian muuttuu hirmu-haltijaaksi. Hän kyllä kokee
karkoittaa sen luotansa mutta huomaa, ett'ei hän enää voi tulla toimeen
sitä paitsi.
Sanalla sanoen, väkevien juomien käyttäminen hermojen vahvistamiseksi
matkaan saattaa taudin, jonka raivotessa ihminen ei voi hallita
itseänsä enemmän kuin kuumeen houreissa -- taudin, jota ei muut ymmärrä
ja jota ei kenkään sääli.
En voi sanoilla selittää sitä kauheata epä-toivoa, joka valtasi minut,
kun väliin jouduin tuollaiseen tautiin, jolloin ystäväni ja omatuntoni
aina minua soimasivat ja jolloin luulin tulleeni hulluksi. Muistan
nuorena poikana lukeneeni kertomuksen eräästä hää-seurasta, joka
iloisesti purjehteli Norjan rannalla ja joka vähitellen, mutta
auttamattomasti, tuli vedetyksi Mal-virran kurimukseen. Mikä kauhea
hetki eikö se lie ollut kun perämies ilmoitti, ett'ei laiva enää
tottele peräsintä, ja kuinka kauhea eikö se tunne mahtanut olla, joka
anasti koko seuran, kun he huomasivat, että he vastustamatta olivat
kuoleman omia! Kirkkaana loisti vielä aurinko siintävältä taivaalta ja
ranta, viheriöine puineen, visertelevine lintuineen ja tuoksuvine
kukkineen oli aivan lähellä, mutta virta kuljetti heitä kauhealla
vauhdilla yhä pienenevissä pyörteissä rannalla seisovain ystäväin,
vanhempain, veljien ja sisarien sivutse, jotka varoitellen huusivat,
voimatta auttaa heitä. Toivottomina, pelastamattomina veti kurimus
heitä syvyyteen, vaikka koti ja ystävät ja kaikki, jotka tekevät elämän
suloiseksi, olivat niin lähellä.
Aivan tuollaisia hetkiä olen minäkin saanut kokea, kun minä jo luulin
pääseväni toivojeni perille, kun luulin saavani oman kodin, lempivän
puolison, suuren maineen ja rikkauksia -- mutta jotka kaikki menetin
samalla kun tunsin, että kohtaloni kuljetti minua tuon näkymättömän
kurimuksen pohjattomuuteen.
Kuta lujaluontoisempi mies on, sitä suuremmat ovat hänen tuskansa; kuta
suurempi hänen kunnian-tunteensa on, sitä katkerammat ovat vaivat ja
monesti olen kiittänyt Jumalaani, ett'en ole myrkyttänyt naisen elämää,
pakoittamalla häntä läheisyydessäni huomaamaan kuinka yhä enenevä
synkeys on kietoutunut sieluni ympäri.
Mutta maailma vaatii, että aina pysymme mukana, muutoin jäämme jälkeen.
Ainoa, joka minulla nyt oli tehtävänä, oli ryhtyä johonkin työhön, joka
poistaisi mieleni heikkouden. Nykyaikaan pidetään ajatusten pukemista
sanoihin suurena taitona, josta maksetaan sangen hyvin. Tämän kautta
olen minäkin hankkinut itselleni nimen ja sijan maailmassa -- vieläpä
enemmänkin, sillä toivon tehdä jotakin hyvääkin.
Minä päätin siis parantaa hulluuteni, ja ensimmäiseksi ehdoksi määräsin
ankaran työn. Minä toivon, että minussa löytyvä terve puoli vähitellen
poistaa kaikki sairaat ja epäraittiit osat, ja luonto on laupias, se
antaa vikamme anteeksi ja parantaa kaikki vammat. Siitä saakka kun opit
minut tuntemaan olet huomannut, että teen säännöllisesti ja ahkeraan
työtä, että vältän kaikkia vietteleviä seuroja, ja ett'en maista mitään
väkevää. Omituinen seikka tässä kohden on se, että kauan aikaa olemme
aivan vapaat tuosta vaarallisesta halusta, jopa väliin kammoammekin
kaikkia väkeviä juomia; mutta tämän petollisen tyyneyden takana on aina
vaara valveilla. Pari kolme pisaraa alkoholia lääkkeessä, jonka
lääkärit pelkäämättä meille tarjoavat, voivat saada hulluuden
uudistumaan. Hetken varomattomuus voipi turmella monen vuoden ankaran
työn. Ennenkuin tämän huomasin, jouduin aina uudestaan hulluuteeni,
sillä minun kaltaisilleni on maailma täynnä ansoja ja muu ei niitä
pelasta kuin pako.
Nyt olen kauan aikaa ollut vapaa taudistani, niin että voisin luulla jo
päässeeni siitä kokonaan, ell'en niin usein ennen olisi jällensä
langennut tällaisten petollisten luulo-parantumisten jälkeen.
Nuori Hesterman oli kumppalini ja uskottu ystäväni ylioppilas ajalla;
myötä- ja vastoin-käymisissä on hän aina ollut ystäväni. Minä olen
tahtonut palkita hänen ystävyyttänsä, vaikka voimia väliin on
puuttunutkin.
Ainoa syy, jonkatähden nyt otin tämän toimen, oli, että toivon tekeväni
tulevaisuutesi vakavammaksi ja luulen voivani auttaa Karolinaa.
Tämän uskallan tehdä ainoastaan siinä toivossa, että saan palkkioksi
Sinulta ystävyyttä, joka ei ole tuota tavallista laatua -- sanalla
sanoen veljellistä rakkautta. Jos kiusaus tulisi päälleni, niin et saa
antaa minun turmella sekä itseni, että sinut, vaan Sinun pitää viedä
minut johonkin sairas-huoneesen kunnes paranen.
Kun pyydän Sinulta tuollaista ystävyyttä, olen iloinen, että voin
palkita Sinua, tarjoamalla Sinulle sellaisen palkan, että tulet muista
riippumattomaksi, että voit hankkia itsellesi oman kodon -- autuus,
jota minä en voi toivoa itselleni. Kerran minäkin pääsen voitolle, sen
tunnen sisimmässäni, joko tässä tahi tulevassa elämässä. Minä luotan
Jumalan isälliseen rakkauteen ja olen vakuutettu siitä, että hänellä on
oma tarkoitus silläkin, kun hän antaa meidän sokeasti hoiperrella
elämän läpi, niinkuin me teemme. Minä tunnen, että koko kiusaus on
aivoissa ja hermostossa. Tuo aivo-parkakin pääsee kerran rauhaan,
levoittuu, kylmettyy ja minä saan vapaasti ajatella miksi minun tuli
kamppailla tämä kova taistelu. Niin, _kuolemattomuus_ antaa meille
toivon, joka palkitsee elämän selittämättömän katkeruuden.
Nyt ymmärrät miks'en tahdo joutua sen naisen pariin, joka on ainoa,
jota olen rakastanut, ainoa, jota voin rakastaa ja jonka rauhaa pelkään
häiritä. Suurin iloni on kuitenkin tehdä jotakin hänen eduksensa; mutta
ymmärräthän, ett'ei _hänen_ pidä koskaan saaman siitä tietoa.
Suo vielä sanoani, että olet paljon läpikuultavampi, kuin itse
luuletkaan. Ystävyyden tarkat silmät pian huomaavat, että Sinä lemmit,
mutta että kainostelet ja viivyt, syystä ett'et tahdo tarjota
lemmityllesi alhaista asemaasi; mutta etkö pidä sitä kohtuullisena,
että annat hänelle tilaisuutta valita _miehen_ ja _rikkauden_ välillä?
Ja jos suostut minun ehdotukseeni, niin saat sitä paitse sangen
arvollisen aseman yhteiskunnassa ja hyvät tulot. Mene sentähden hänen
luoksensa, sano miehen vakavuudella, että lemmit häntä -- ja jos hän on
sinulle ansiollinen, saat Sinä hänet omaksesi.
Antakoon taivahinen Sinulle oman kodin ja oman lieden, Harry;
vanhuksena tahdon minä lämmitellä itseäni koti-onnesi ääressä. Aina
olen oma
Boltonisi".