Pääsiäisliljoja.
Puheen mukaan menimme, Jim ja minä, seuraavana ehtoona van Arsdel'iin.
Sali oli siellä muutettu oikein kukkatarhaksi. Kukka-kiehkuroita,
seppeleitä, ja kukkakääryjä osaksi valmiita, osaksi puolivalmiita oli
pitkin salia. Me rupesimme oitis työhön auttamaan nuoria naisia;
kokosimme ja valikoitsimme liljoja, joista he sitte sitoivat mitä
somimpia koristeita. Kun olimme juoneet teetä, lähdimme kirkkoon
viemään koristeitamme. Kukkien paljouden tähden ajoimme kahdella
vaunulla. Kirkon eteen tultuamme olikin meillä koko työ kukkien
kuljettamisessa kirkkoon. Täällä tapasimme paljon auttajia, ja nyt
alkoi koristaminen. Jim ja minä teimme työtä urhokkaasti ihanien
nais-ystäviemme johdolla. Puolen yön aikaan saatiin työ loppuun; kirkko
oli muuttunut suureksi, tuoksuavaksi lehtimajaksi. Saarnastuoli oli
kuin liljoista tehty vuode, kastemalja oli kokonansa päällistetty
haju-orvokeilla ja sen sisässä oli komea kukkakääry, tehty valkoisista
liljoista, sellaisista kuin puutarhurit tavallisesti pääsiäisiksi
kasvattavat.
Eva ja minä olimme kaiken ajan työskennelleet vierekkäin ja minä en
koskaan ollut tuntenut sydämessäni sellaista ystävyyden tunnetta
häneen, kuin silloin. Niiden monien vaarallisten tilaisuuksien
joukossa, joihin nuori mies voipi joutua, ei varmaankaan ole mikään
houkuttelevampi, kuin yön hiljaisina, pyhinä hetkinä ottaa osaa kirkon
kaunistamiseen. Päätä tuntuu huimaavan; kaikki maallinen varovaisuus
katoaa ja on kuin olisi muutettu ihaniin ylä-ilmoihin, joissa
sopusointuisia sieluja ei koskaan eroiteta. Niin tuntui minusta
kumminkin kun, työn loputtua, Evan kanssa vetäysin varjoisaan penkkiin
istumaan, sieltä paremmin nähdäksemme, miltä tekemämme koristukset
näyttäisivät. Olimme antaneet sytyttää muutamia kaasu-tulia, joista
säteilevä valo, liljojen ja pyhien muistomerkkien ylitse, oli melkeen
taivaallinen. Taas, kuten kerran ennenkin, tunsin hänen pienen kätensä
kädessäni, ja me puhuimme hiljaa, kuiskuttaen toisillemme, kuinka
suloista on yhdessä tehdä sellaista työtä kuin nyt juuri lopetettu työ
oli.
Myöhään yöllä menin kotia ajattelemaan ja uneksimaan Evasta ja
heräämään aamun ensi koissa tavatakseni häntä kirkolla.
Jim -- joka Alice'n kysymykseen, aikoiko hän tulla aamu-saarnaan,
vakuutti seuraavansa häntä aina, olkoonpa se sitte aikaiseen eli
myöhään -- ei nousnutkaan, vaikka minä häntä herätin, vaan katsoi
kelloansa ja sanoi hänellä vähintäänkin vielä olevan puolen tuntia
aikaa nukkua. Suloista on aamulla varahin, ennenkuin ihmisiä on
liikkeellä, tulla ulos raittiisen ilmaan. Kellot, jotka kutsuivat
aikaiseen Jumalan palvelukseen, kajahtelivat juhlallisesti. Muratin
oksilla, joka kasvoi pitkin kirkon seinää, hyppeli viserteleviä
varpusia, ja kirkas aamutaivas lupasi ihanaa auringon nousua. Minä
seisoin kirkon ulkopuolella odottaen ja olin melkein yksinäni, siksi
kun vähitellen, joukko toisensa perästä, naisia ja nuorukaisia, virtasi
kirkkoon kaikilta haaroilta.
Eva tuli ensimmäisten joukossa; toisten tyttöjen piti tuleman perässä,
sanoi hän. Me menimme kirkkoon ja istuimme erään muurin-kulman varjoon,
odottaen että näkisimme aamu-auringon ensi-säteiden loistavan
monivärisien akkunain lävitse. Emme virkkaneet sanaakaan toisillemme;
mutta se ei ollut paljasta tyhjää äänettömyyttä, sillä elämässä on
hetkiä, jolloin äänettömyys ilmoittaa paljon enemmän kuin kauniimmat
sanat.
Vähitellen täyttyi kirkko kuulijoista ja kun nousevan auringon valo
virtaili akkunoista sisään ja valaisi valkoisia liljoja, alkoivat
lapset urku-parvella laulaa kiitoslaulua, joka näytti tunkeuvan
kaikkein sydämiin.
Jumalan palveluksen päätettyä tervehtivät ystävät ja tuttavat toisiansa
kävellessänsä ympäri kirkkoa koristuksia katsellen.
* * * * *
Kirje Eva van Arsdel'ilta Isabella Convers'ille.
Rakas Bellani!
Olen ollut varsin huolimatoin ja antanut kirjeesi olla näin kauan
vastaamatta. Mutta siihen ei ole se ollut syynä, jota Sinä viime
kirjeessäsi viittaat, että sisarellinen ystävyys, joka meidät yhdisti
koulussa, olisi ruvennut laimistumaan, ja ett'en minä enää kohtelisi
Sinua uskollisena ystävänäni. Minä vakuutan, armas ystäväni, ett'ei
niin ole laita. Kallis Bella, se päivä ei koita koskaan, jolloin
lakkaisin Sinulle ilmoittamasta sisimpiä tunteitani.
Ja tullakseni kohta "tuohon herra Henderson'iin", saan sanoa, että
erehdyt suuresti. Tosin kyllä hän, minun suureksi ihmeekseni, on
ruvennut meillä ystävän tavoin käymään vieraisilla, ja on tullut koko
perheen lemmikiksi; mutta Sinun pitää muistaa, että häntä yleisesti
pidetään Idan ihailijana. Ainakin ovat Ida ja herra Henderson
keskenänsä hyviä ystäviä, ja kun hän on meillä, viettää hän suurimman
osan iltaansa Idan työhuoneessa. He juttelevat ylentäväisellä tavalla
"naisen oikeuksista", ja kaikesta muusta, mikä koskee uudempia
aatteita. Yksi asia on minusta kuitenkin vähän merkillinen, sen
tunnustan, ja se on se, että hän huomaa kaikki mitä sanon -- en ole
koskaan nähnyt toista niin tarkkaa! Esimerkiksi, kun eräänä ehtoona
tulin sanoneeksi, että käyn paaston aikana aamu-rukouksissa, niin --
voitko uskoa? -- tuli hän myös sinne ja seurasi minua sitte kotia.
Tiellä puhuimme ainoastaan vakavista aineista; toivon että Sinäkin
olisit kuullut häntä! Hän näyttää olevan vakava-luonteinen ja
syvä-mietteinen. Mutta erittäinkin pidän sen vuoksi paljon hänestä,
ett'ei hän koskaan imartele eikä sano mitään kuluneita, mauttomia
sanoja eikä lörpöttele turhanpäiväisiä, jota useimmat miehet pitävät
ainoana aineena, millä voipi naisia huvittaa. Ei hän koskaan puhu noin
halveksivalla tavalla, kuten toisinaan mahtavat miehet tekevät,
puhuessaan meidän naisten kanssa. Olen kerran lukenut jossakin, että
voimme päättää mitä ihmiset ajattelevat meistä, siitä tavasta, jolla he
puhuttelevat meitä; ja jos niin on, niin voin olla hyvin tyytyväinen
siihen tapaan, jolla herra Henderson puhuttelee minua, sillä hän
näyttää melkein yhtä innokkaasti kuulevan minun arveluitani asiasta,
kuin Idankin. Ehkäpä Sinusta näyttää hiukan kummalliselta, kun sanon,
että hän, aina ensimmäisestä aamusta alkaen, kun tapasimme toisemme
kirkolla, on käynyt yhtä säännöllisesti aamu-rukouksissa kuin minäkin,
ja että hän aina sen loputtua on saattanut minua kotia. Tällä tavoin on
välillämme syntynyt varsin ystävällinen tuttavuus. Mutta, Bella, älähän
nyt luule, että tällä olisi erinäistä merkitystä, sillä _itse asiassa
ei kaikki tämä merkitse mitään_. Sinä hämmästyisit, jos kuulisit kuinka
vakavasti ja filosofillisesti me puhumme.
Etkö Sinä, Bella, myös ole siitä mielestä, että meitä, niin sanotuita
hienoja naisia, kohtaan tehdään väärin, kun otaksutaan, ett'emme kykene
ajattelemaan mitään vakavampaa ja päätetään, että meitä enin miellyttää
ne miehet, joiden puhe on paljasta turhanpäiväistä imartelemista? Se on
juuri sentähden, kun minä pidän herra Henderson'in ystävyyttä arvossa,
että hänellä on syvä ja vakava käsitys elämästä ja että hän arvostelee
ja saapi hereille minun jaloimpia tunteitani. Minä sanon ehdolla
_ystävyys_, armas Bellani, sillä luulen että puhdas ja pelkkä ystävyys
voipi kyllä syntyä naisen ja miehen välillä, -- ja mitä meihin
molempiin tulee, on se _ainoastaan ystävyyttä_, eikä mitään muuta.
Tällä kertaa täytyy minun lopettaa, sillä on tullut vieraita.
_Keskiviikko-iltana_.
Olen antanut kirjeesi, Bellaseni, olla muutaman päivän valmistamatta,
syystä että täällä on ollut niin paljon meneviä ja tulevia ja aika
on kulunut -- tiesi kuinka. Tällä ajalla on herra Henderson'kin
ollut hyvin usein meillä. Minä olen keksinyt jotakin, joka koskee
häntä. Hänellä on kaunis serkku, jota hän suuresti pitää arvossa,
"Karolina-serkku", joka mahtaa olla erinomainen nainen. Tästäkin nyt
näet kuinka turhamaiset Sinun epäilyksesi ovat. Luulenpa varmaan, että
hän on kihloissa tämän Karolina-serkkunsa kanssa, joka luullakseni
kohta tulee tänne Newyorkiin. Minä olen varsin utelias saadakseni
tavata häntä, ymmärrettävästi ainoastaan sen vuoksi, että saisin nähdä,
jos hän minuakin miellyttää. Hän luultavasti on sopiva herra
Henderson'ille ja _toivon_, että minäkin voisin mielistyä häneen. Ida
luulee varmaan mielistyvänsä häneen. Maria-täti, joka aina tahtoo olla
kuolevaisten onnen jakajana, on päättänyt, että Henderson'in _pitää_
ihaella Idaa -- sanalla sanoen, että heistä, Idasta ja Henderson'ista,
pitää tuleman avio-pari.
Ida katselee kaikkea tätä rauhallisella välin-pitämättömyydellä. Hän
halveksii sitä niin täydellisesti, ett'ei hän edes viitsi olla
harmissaankaan siitä. Hän pitää paljon herra Henderson'ista ja kohtelee
häntä rehellisellä ja vilpittömällä ystävyydellä, eikä vaivaa aivojansa
sillä, mitä ihmiset puhuvat.
_Lauantai-aamuna_.
Meillä on kaikilla nyt aika kiire kirkon kaunistamisella pääsiäisiksi.
Olemme tilanneet suuren joukon kukkia, sillä ai'omme kaunistaa vanhan
kirkkomme oikein somaksi. Tilaamme avuksemme kaikki kädet, mitä voimme
saada. Herra Henderson ja Jim Fellows tulevat meille tänä iltana, ja
sitte kun olemme teetä juoneet, käyvät he kanssamme kirkkoon, auttamaan
meitä kaunistus-työssä.
_Maanantai-aamuna_
Minä olen vallan väsyksissä! Olimme valveilla melkein koko
lauantai-yön, ja menimme sitte pääsiäis-aamuna sangen varhain
aamu-saarnaan. Siellä olikin erittäin herttaista ja ihanaa! Mutta kun
joskus vietämme iloisia hetkiä täällä maailmassa, niin täytyy niistä
toisinaan maksaa kalliisti -- minä olen aivan voimatoin väsymyksestä!
Herra Henderson oli kanssamme kaiken aikaa. Minä pudotin hansikkaani
kukkain joukkoon, kun ripustin ylös erästä lilja-seppelettä, ja
huomasin salaa, kuinka hän vikkelästi otti sen ja kätki sen taskuunsa.
Hetkisen kuluttua tulin sinne ja sanoin: "Pudotin tähän hansikkaani;
missä se lienee?" Tuo veijari auttoi minua innokkaasti hansikkaan
hakemisessa, mutta ei antanut sitä takaisin. Kaikki tämä tapahtui
hiljaa ja salavihkaan. Kuten tiedät tahtovat muutamat herrat väliin
puoli-julkisesti anastaa naiselta joko hansikkaan, nauhan tahi jotakin
muuta muistoksi; sillä muka osoittaakseen että he ihailevat näitä
naisia, -- mutta herra Henderson teki pienen näpistyksensä niin salaa
kuin mahdollista. Varmaankin hän luuli ett'ei kukaan sitä nähnyt. Mitä
sinä tuollaisesta ajattelisit?
Evasi.