Naiskysymys, kaikin puolin tarkastettuna.
Neiti Audacia Dangereyes'in käytös luonani oli minulla sangen
inhoittavana mielessäni. Tämä vastenmielisyyteni häntä kohtaan ei
kadonnut sittekään, kun sain hänen sanomalehtensä, joka oli täynnä
esityksiä kommunismin hurjimmista perus-aatteista. "Emansipeerattu
nainen" tähtäsi hyökkäyksellään kristinuskoa, avioliittoa, järjestystä
ja kaikkea ihmisellistä lakia vastaan, ollen samaa laatua kuin ne
kirjoitukset, joitten oppia ennen ensimmäistä vallankumousta Ranskassa
levitettiin kansaan, joka kyllä sitte kantoikin verisiä hedelmiä.
Silloin, samoin kuin nyt, leikiteltiin näillä opeilla kirjallisissa
salonkeissa ja ylimys-seuroissa, joissa niiden uutuus antoi
miellyttävää kiihoitusta horroksellisessa jokapäiväisyydessä. Silloin
tulivat ne, samoin kuin nykyäänkin, innostuksella suosituiksi kauneilta
illuminateilta, jotka niissä luulivat näkevänsä päivän-koin tulevaan
onnellisuuteen, ja jotka, rouva Rolandin tavoin, herätettiin unestaan
guillotinin juurella ja siellä, taivuttaen päätänsä kuolemaan,
huudahtivat: "ah, vapaus, mitä ei sinun nimessäsi tehdäkään!"
Suurin eroitus "Emansipeeratun naisen" ja Ranskan illuminatein välillä
oli siinä, että nämät ranskalaiset esikuvat olivat hienoja miehiä ja
naisia, älykkäitä ja hyvin kasvatettuja, jota vastoin amerikalaiset
jätkyttelijänsä olivat, vaikk'ei juuri ilman voimaa ja kykyä, raakoja
puheessaan, ilman kasvatuksetta ja vajaalla sopivaa esitystapaa
mielipiteensä julistamisessa.
Se minulle oli erittäinkin inhoittavaa, että tämä sanomalehti kaikessa
raakuudessaan ja törkeydessään ilmaantui muka etevimpänä naisen
oikeuksien puolustajana ja piti rääkkyvän äänensä naisen äänenä. En
myös ollut tyytyväinen siihen tapaan, jolla tulin pakoitetuksi
tilaamaan tätä sanomalehteä ja niinmuodoin sekä nimelläni että
rahallani edistämään sen levenemistä.
Asia minun silmissäni sai vieläkin suuremman painon, kun ajattelin,
että tämä nainen, kun hän _kerran_ oli tullut, voisi vieläkin tulla ja
samalla tavoin veroittaa minua mielensä mukaisella pakko-verolla. Mutta
kaikkein enemmin pelkäsin, että huhu tästä jollakin tavoin voisi tulla
herra van Arsdel'in korviin. Ja kuvitelkaa hämmästystäni, kun samana
iltana, istuessani Idan luona, herra van Arsdel ihan odottamattomasti
rupesi puhumaan tästä aineesta.
"Oletteko herra Henderson", sanoi hän, "tilanneet 'Emansipeerattua
naista', tätä naisen oikeuksien uutta äänen-kannattajaa?"
"Mutta, isä", virkahti Ida, "se on väärin kutsua sitä niin! Sanomalehti
kyllä sanoo olevansa naisen oikeuksien äänen-kannattaja, mutta me emme
ole sitä siksi tunnustaneet"
"Oletteko nähneet tuota sanomalehteä, herra Henderson?" kysyi herra van
Arsdel.
Amerikalaisen tavoin koetin välttää vastausta tekemällä toisen
kysymyksen:
"Oletteko _te_ tilanneet sitä, herra van Arsdel?"
"Olen", vastasi hän nauraen; "tunnustan niin tehneeni ja olen sen
kautta joutunut somaan pulaan. Se lehti on sellainen, ett'ei sitä
kenkään kunnon mies tahdo huoneesensakaan. Mutta sen toimittajatar tuli
itse konttoriini ja kiusasi minua siksi, että minun oli myöntyminen. En
päässyt hänestä muulla tavoin, enkä tietänyt, mitä olisin pitänyt
tehdä. En ole koskaan ollut pahemmassa pulassa, ja päästäkseni hänestä
annoin hänelle viisi dollaria. Jos hän olisi ollut mies, niin olisin
heittänyt hänet huoneestani ulos".
"Ah, isä, tiedän mitä sinun olisi pitänyt tehdä. Olisit kutsunut minua,
-- minulta hän ei olisi saanut rahaa eikä nimeä, eikä myös sinultakaan,
jos olisin ollut saapuvilla".
"Onko hän ollut teidän luonanne, herra Henderson?"
"Onpa kylläkin", sanoin, "ja minä tein ihan samoin kuin tekin, tilasin
tuskissani lehteä".
"Herra Henderson", sanoi Ida, "tämän naisen ja hänen kaltaistensa
käytös on suuresti harmittava ja inhoittava, kun se suorastaan
solvaisee ja väärin esittää kaikkia naisia, jotka tahtovat tulla
itsetyisiksi ja omavaltaisiksi. Se hävittää sen hellätuntoisuuden, jota
miehet, erittäinkin amerikalaiset, osoittavat naiselle, ja tekee tien
itsenäisyyteen paljon vaikeammaksi sille naiselle, joka tahtoo
itsenäisyyden uraa kulkea. Ei ole pienintäkään syytä, joka vaikuttaisi,
että nainen lakkaa olemasta nainen, sen vuoksi, että hän pyrkii
itsenäiseksi ja tahtoo itse pitää huolta toimeentulostansa. Vaatia
naisille oikeutta saada heittää naisellisuutensa ja olla kuin mies, on
yhtä naurettavaa kuin jos mies vaatisi oikeutta saada käydä naisen
puvussa. Jospa yhteiskunta niin muodostuisikin, että nainen saisi samat
lailliset ja yhteiskunnalliset oikeudet kuin miehellä on, jospa
yhteiskunnallinen tapa antaisi hänen toimeen-tulemiseksensa tehdä
kaikkea mitä vaan keksisi, niin olisi kuitenkin nainen aina oleva
heikompi puoli ja aina tarvitseva samaa hellää ja hienoa kohtelemista
kuin nytkin. Nämä raivottaret tekevät kaikkia mitä voivat,
haihduttaaksensa sen ritarillisuuden ja hieno-tuntoisuuden, jota mies
tähän asti on naiselle osoittanut. Se on varsinkin harmillista ja
äkäyttävää minulle, joka olen määrännyt itselleni tien, toisenlaisen
kuin minun kaltaiseni naiset tavallisesti käyvät; ja sellaiset ihmiset,
kuin Maria-tätini ja kaikki hänen tuttavansa, eivät tee eroitusta neiti
Audacian ja minun käytös-tapani välillä, vaan pitävät meitä kaikkia
yhtäläisinä. Mielipiteittensä puolesta on Audacian sanomalehti kyllä
vaarallinen, pääasiallisesti niiden puoli-totuuksien tähden, joita
siinä esiintuodaan. Jos ei yhteiskunnassa löytyisi todellisia vikoja ja
erehdyksiä, jotka tarvitsevat oikaisemista, niin ei senkaltaisella
sanomalehdellä olisi minkäänlaista vaikutusvoimaa, mutta kun niin ei
ole, niin en ensinkään epäile, ett'ei se voita kansan suosiota ja tule
matkaan saattamaan paljon pahaa. Pelkään että sekasorto ja petokset
lisääntyvät meidän tasavallassamme yhtä onnettomuutta tuottavina kuin
Ranskassa ennen vallankumousta!"
"Jaa, kun kaikki ympäri käydään", sanoin minä, "ovat tasavallat vaan
jonkunlaisia koetuksia. Meidän kokeemme ei ole vielä edes kahdensadan
vuoden vanha, ja nyt jo kokoontuu kaikenlaisia pilviä ja myrskyjä
päällemme. Työväen-kysymys, siirtolais-kysymys, naiskysymys -- kaikki
kysymykset näyttävät uhkaavilta."
"Näettekös, herra Henderson", sanoi Ida, "mitä naiskysymykseen tulee,
niin se on kohtuullinen puolue, johon minäkin kuulun, joka on tukalassa
tilassa ja jonlaiseen aina joutuu, kun ilmaantuu rinnalle toinen
puolue, joka on ottanut muutamia toisen mielipiteistä, mutta tahtoo
viedä ne varsin mahdottomiin. Minä puolestani en voi muuta tehdä kuin
tyynenä pysyä siinä, minkä pidän oikeana; sillä se, mikä on _oikea_,
pysyy oikeana, vaikka sitä ylenpalttiset kuinkakin vääntävät."
"Niinpä kyllä, tyttäreni", sanoi herra van Arsdel, "mutta mitä tulisi
meidän maastamme, jos kaikki naiset saisivat ääntö-vallan, ja Audacian
kaltaiset naiset astuisivat esille vaali-kokelaina?"
"Varmaankin olisi se sangen inhoittavaa ja me saisimme nähdä paljon
sellaista, joka olisi loukkaavatakin", sanoi Ida.
"Siinä ei ole kyllin", lisäsi herra van Arsdel, "sellaiset naiset
tulisivat vaikuttamaan nuoriin miehiinkin sangen pahentavasti."
"Kun ajattelen kaikkia näitä vaaroja", sanoi Ida, "olen ylimalkaan
hyvin tyytyväinen, ett'ei naisella ole mitään toivoa saada
ääntö-valtaa, ja toivon ett'ei se tulisi kysymykseenkään ennen,
kun uusi suku-polvi paremmalla kasvatuksella, suuremmalla
mielenvakavuudella ja yhtäpitäväisemmällä ajatuksen juoksulla, on
kasvanut joukkoomme."
"Mistä täällä puhutte niin vilkkaasti", kysyi Eva, joka juuri tuli
huoneesen. "Äiti ja Maria-täti ovat ihan pyörryksissä erään
sanomalehden tähden, jonka isä on äsken saanut kotia. He sanovat lehden
sisältävän ilettävimpiä asioita, herra Henderson, ja että se on sen
puolueen äänen-kannattaja, johon te ja Ida, sekä kaikki edistyksen
taistelijat, kuulutte."
"Se on ainoastaan pidettävä kasvannaisena, tautina", sanoin minä, "eikä
neiti Ida, enemmän kuin minäkään, hyväksy tämän lehden mielipiteitä,
vaikka ne ovat vähän sinnepäin."
"Ah", sanoi Eva, "olen varsin utelijas saadakseni nähdä sitä lehteä, ja
juuri senvuoksi, kun eivät tahdo sitä minulle antaa. Mitähän siinä
onkaan, joka on niin huonoa."
"Älä siitä välitä, tyttäreni", sanoi herra van Arsdel ja silitteli
hänen hiuksiansa. "Ja nyt, Ida, tahdon minä suoraan sanoa sinulle
ajatukseni. Todellisille naisille ei ole sopivaa hallita maailmaa,
koska te ette tunne ettekä saakaan tuntea kaikkea sitä huonoutta ja
kurjuutta, jota saisitte vallitaksenne. Meidän miesten pitää tietää,
että löytyy roistoja, pettäjiä, tasku-varkaita, tappelijoita ja paljon
muuta viheliäisyyttä; meidän täytyy käydä koviksi, ankaroiksi, ja
lopuksi sellaisiksi, ett'emme usko ketään. Ja useammissa tapauksissa
voimmekin pitää sääntönä ja varmana asiana, että jokainen, jonka kanssa
meillä on tekemistä, tahtoo pettää, ainoastaan pettää, jos hän vaan voi
sitä tehdä. Tämä on kyllä pahasti; mutta jos tulisimme niin pitkälle,
että huomaisimme jokaisen _naisen_ tahtovan pettää, jos hänellä on
siihen tilaisuutta, näkisimme naisen tulevan kovaksi ja ankaraksi kuin
mies, silloin sanon minä: pitäköön taivas meitä hänestä erossa."
"Tulethan, isäni, oikein kaunopuhelijaaksi", sanoi Eva. "En ole koskaan
ennen kuullut sinun niin paljon puhuvan. Pitäisi menemäsi 'Vaimon
oikeuksia puolustavien' ensi kokoukseen, ja pitämäsi siellä heille
oikein hyvän saarnan".
"Kiitoksia; mutta minä jätän heidät mielelläni rauhaan", sanoi herra
van Arsdel. "En tahdo joutua minkäänlaiseen yhteyteen heidän kanssansa,
enkä myös soisi että tyttärenikään seurustelisivat heidän kanssansa.
Tosin ei minulla ole mitään sitä vastaan, mitä Ida aikoo tehdä; sillä
luulen hänen tekevää viisaasti, vaikka äitinsä ja Maria-täti pitävät
sitä hirvittävänä. Minua miellyttää, kun näen naisella olevan rohkeutta
ryhtyä johonkin kelvolliseen toimeen. En käsitä miks'ei meillä myös
saattaisi olla nais-lääkäreitä; niitä juuri pitäisi löytymänkin;
mutta asettaa naista johdattamaan valtiota, antaa hänelle sija
la'in-säädännössä, asettaa hänen vaalikokelaaksi presidentin vaaliin,
ja tiesi taivas mihin vielä -- siihen en minä saata suostua!"
"Mutta onhan hallitsevia kuningattariakin", muistutin minä.
"Tosin kyllä; mutta se on ihan toista; he tulevat hallitukseen kaikessa
hiljaisuudessa, sillä he syntyvät siihen; mutta se, joka pyrkii
kokelaaksi Yhdysvallan presidentin virkaan, saapi olla varma siitä,
että jokainen mitätöin sanomalehti koko maassa rupeaa hänen
luonnettansa solvaisemaan ja tahraamaan. Jos maailma olisi toisin
muodostunut kuin se on, niin ei mikään olisi herttaisempaa kuin se,
että antaa kauniin ja miellyttävän naisen, esimerkiksi sellaisen kuin
Idan ystävä rouva Cerulian on, hallita meitä; mutta nyky-oloilla täytyy
meidän olla tuota huvia vailla."
Tässä keskeytti puheen Jim Fellows, joka tuli sisään hengästyneenä ja
riemuissaan. Tuskin oli hän tervehtinyt kun jo istui viereeni ja sanoi:
"Tiedätkö, Harry, minä tulen suorastaan polisikamarista; siellä vasta
oli aika hälinä! Ystävämme Dacia Dangereyes on haastettu petoksesta ja
muista konnantöistä ja siellä paraillaan pestään likaista kangasta
oikein aikalailla. Minä tulin ihan paraiksi saadakseni lehteemme siitä
tuoreita uutisia."
"Se oli onnellinen tapaus, että tuo kelvotoin vihdoin tuli kiinni",
sanoi herra van Arsdel.
"Älkää luulkokaan että hän joutuu kiinni", sanoi Jim; "hän on yhtä
sitkeähenkinen kuin kissa. Häntä eivät he koskaan saa kiinni. Hän puhuu
pussiin kaikki tyyni."
"Se on ilettävää", huudahti Ida.
"Niin", sanoi Jim, "se on ainoastaan näytteeksi, miten käypi täällä
maailmassa. Hän epäilemättä pääsee onnellisesti tästä pulasta, ja sitte
hän rupeaa käymään vielä enemmin niska kenassa kuin ennen."
"Tämä on oikein inhoittavaa", sanoi Eva, "että sellaisia naisia löytyy!
Pitää ihan sukupuoltansa häpeämän."
"Minun luullakseni ei meidän ollenkaan tarvitse olla levottomia hänen
tähtensä, sillä hänessä on niin vähän todellista naisellisuutta,
ett'emme voi häntä lukea joukkoomme", sanoi Ida.
"Kuitenkin", sanoi Jim, "jos minua uskotte tahi ette, aikoo rouva
Cerulian, ja kaksi tahi kolme naista hänen seurastansa, kutsua Dacian
seuraan ja ottaa hänet suojeluksensa alle."
"Se on mahdotointa", lausui Ida, punastuen ruusun punaiseksi, "se ei
ole mahdollista."
"Te ette näy tuntevan rouva Cerulian'ia", sanoi Jim. "Dacia kävi
sanomalehtensä kanssa hänen luonansa ja oli niin nöyrä ja
mielinkielinen kuin mahdollista, heittäytyi rouva Cerulian'in jalkoihin
ja pyysi hänen suojelustansa. Ja rouva Cerulian, joka katselee kutakin
asiaa noiden silmälasien lävitse, jotka tekevät kaikki kohdat varsin
ihaniksi, otti hänen heti syliinsä, pitäen häntä sellaisena, josta on
suuret toiveet tuleville ajoille."
"Oh", sanoi Ida, "onko mahdollista, että sellaiset naiset, kuin rouva
Cerulian on, saattavat hyväksyä tämän sanomalehden mielipiteitä?"
"Senpä he juuri tekevätkin", sanoi Jim. "Rouva Cerulian aikoo itse
kirjoittaa lehteen, ja hän luulee, että se paljon kohottaisi lehden
arvoa, jos siihen otettaisi muutamia sieviä värsyjä samaan nuottiin
kuin "_Jos enkeliksi voisin tulla_!'"
"Tämä tekee kerrassaan lopun seurustelemisestani rouva Cerulian'in
kanssa", sanoi Ida, punastuen ja nousten seisomaan.
"Mutta", sanoi Eva, "häpeän, tästä oikeuden käymisestä, pitäisi
kumminkin aukaiseman heidän silmänsä."
"Saattepahan nähdä" sanoi Jim, "että rouva Cerulian juuri tästä syystä
vielä enemmin liittyy häneen. Tämä on vainoamista, ja avuja on kaikkina
aikoina vainottu: sentähden ovat kaikki vainotut hyvä-avuisia. Eikö
tämä teidänkin mielestänne ole ihan järjellistä?"
"En ymmärrä", sanoi Ida, "kuinka hän saattaa käyttää itseänsä näin,
vallan vasten selvää järkeä."
"Selvää järkeä?" sanoi Jim; "Rouva Cerulian ja hänen seuransa on jo
kauan sitte mennyt selvän järjen rajojen ylitse."
"Rouva Cerulian on kuitenkin avullinen nainen, hyvästä perheestä",
sanoi herra van Arsdel, "mutta Dacia on kelvotoin olento, joka ylpeilee
lainatuilla höyhenillä. Se on ihan mahdotointa, että rouva Cerulian
tietää minkälainen henkilö on hänen edessänsä."
"Minä uskalsinkin hienostaan huomauttaa rouva Cerulian'ia samasta
asiasta", sanoi Jim, "mutta olisittepahan kuulleet miten hän silloin
alkoi soimata meitä miehiä ja sanoi, ett'emme koskaan tarkemmin tutki
niiden henkilöiden luonnetta, joiden kanssa yhdymme johonkin
yritykseen, ja että me liitymme kenen kanssa tahansa, joka vaan tahtoo
auttaa meitä, ilman tutkimatta hänen edellistä elämäänsä."
"Siinä hän on väärässä", lausui herra van Arsdel, "sillä me miehet
olemme hyvin varovaisia ja katsomme paljon niiden henkilöiden
maineesen, joiden kanssa yhdymme asioihin. Rahan-kauppijaat eivät
suinkaan ota joukkoonsa epä-rehellistä miestä, lääkärit eivät tunnusta
puoskaroitsijaa tiedekuntansa jäseneksi, ja papit eivät ota
virkaveljekseen sellaista, jonka maine sanoo siveettömäksi. Jos naiset
tahtovat seurustella sellaisten naisten kanssa, joiden mielipiteitä ja
tapoja eivät laisinkaan tunne, menettelevät he niin kehnojen
perusteiden mukaan, ett'ei kukaan mies tee samoin".
"Ilman sitä", muistutin minä, "sortaa tällainen välin-pitämättömyys
itse naiskysymyksen perusteita, sillä pää-perusteena siihen, että
koetetaan hankkia naiselle sijaa valtiossa, on, että sen kautta
hankittaisiin myös siihen samankaltaista hienoutta ja puhtautta,
kuin naisen kautta ilmaantuu perheessä; mutta jos nainen unhoittaa
säädyllisyyden ja astuu esille sellaisella hävyttömyydellä
kuin -- -- --"
"Lopettakaa kaikin mokomin", pyysi Eva; "aine rupeaa tulemaan järin
ikäväksi. En kestä sitä ajatellakaan. Ruvetkaamme sen sijaan,
siitä päästäksemme, pelaamaan 'vistiä'. Tulkaa nyt, ja olkaamme
seura-mielisiä."
Menimme saliin ja istuimme peli-pöydän ympärille -- Alice Jim'in
kanssa, Evaa ja minua vastaan -- ja pelasimme halveksimalla kaikkia
sääntöjä, kuten nuoret tavallisesti ilahuttamiseksensa tekevät. Otimme
kanssa-pelaajamme rouvan valtilla sekä teimme kaikenlaisia hullutuksia,
samalla kun pakinoimisemme oli mitä vilkkainta.
Jos nuori mies haluaa tulla tuntemaan jonkun henkilön kasvoja, niin
siihen ei hänellä ole missään muualla parempaa tilaisuutta kuin
peli-pöydän ääressä kun hän asettaikse vastakkaiseksi sille, jota hän
tahtoo tulla tunteman.
"Herra Henderson", sanoi Alice, "ai'omme tehdä teistä oikein hurskaan
hengen-miehen."
"Sehän on ihastuttavaa", vastasin minä; "tehkää mielenne mukaan; minä
olen kuuliainen."
"Me ai'omme pestata teidän ja herra Pellows'in kirkon palvelukseen",
jatkoi Alice.
"Minä olen erittäin kiitollinen!" sanoi Jim. "Jos kirkko olisi tuntenut
minun kykyni, olisi se jo aikaa halunnut minua palvelukseensa."
"Koska ei teillä ole mitään esitystämme vastaan", sanoi Eva, "niin
tulkaa huomena kanssamme koristamaan kirkkoa pääsiäis-aamuksi. Ah, te
ette edes saata arvatakaan, kuinka kauniiksi ai'omme sen koristaa!
Meidän pitää tekemän ahkeraa työtä koko huomispäivän ja sitoman
kukka-seppeleitä; mutta itse koristeleminen on jätettävä niin myöhään
kuin suinkin, ett'eivät kukat kerkiäisi lakastua. Meidän täytyy saada
kaikki valmiiksi ennen aamu-saarnaa; ahkeruutta siinä kyllä kysytään".
"Mutta siitähän tulee vallan oivallinen huvi", sanoin minä.
"Aivan niin; uskonnollinen huvi, ymmärrättekö?" kysyi Alice.
"Niin, minkätähden emme voisi yhtä yötä valvoa kirkkoa koristaissamme,
yhtähyvin kuin kulutamme monta yötä tansseissa?" sanoi Eva. "Ida sanoo
kumpaistakin hulluudeksi, sillä hän oikein kiihkoaa sen perään, että
ihmiset hoitaisivat terveyttänsä".
"Se on kyllä hyvä", sanoin minä, "mutta jos on ylimalkaan varovainen,
niin saattaahan siitä joskus, hyvän tarkoituksen tähden, tehdä
poikkeuksenkin".
"Niin ajattelen minäkin", sanoi Eva. "Te ja herra Fellows juotte
niinmuodoin huomen-ehtoona teetä meillä ja autatten meitä koristeiden
kantamisessa kirkkoon".