VIIDESKOLMATTA LUKU.

Naiskysymys, kaikin puolin tarkastettuna.

Neiti Audacia Dangereyes'in käytös luonani oli minulla sangen

inhoittavana mielessäni. Tämä vastenmielisyyteni häntä kohtaan ei

kadonnut sittekään, kun sain hänen sanomalehtensä, joka oli täynnä

esityksiä kommunismin hurjimmista perus-aatteista. "Emansipeerattu

nainen" tähtäsi hyökkäyksellään kristinuskoa, avioliittoa, järjestystä

ja kaikkea ihmisellistä lakia vastaan, ollen samaa laatua kuin ne

kirjoitukset, joitten oppia ennen ensimmäistä vallankumousta Ranskassa

levitettiin kansaan, joka kyllä sitte kantoikin verisiä hedelmiä.

Silloin, samoin kuin nyt, leikiteltiin näillä opeilla kirjallisissa

salonkeissa ja ylimys-seuroissa, joissa niiden uutuus antoi

miellyttävää kiihoitusta horroksellisessa jokapäiväisyydessä. Silloin

tulivat ne, samoin kuin nykyäänkin, innostuksella suosituiksi kauneilta

illuminateilta, jotka niissä luulivat näkevänsä päivän-koin tulevaan

onnellisuuteen, ja jotka, rouva Rolandin tavoin, herätettiin unestaan

guillotinin juurella ja siellä, taivuttaen päätänsä kuolemaan,

huudahtivat: "ah, vapaus, mitä ei sinun nimessäsi tehdäkään!"

Suurin eroitus "Emansipeeratun naisen" ja Ranskan illuminatein välillä

oli siinä, että nämät ranskalaiset esikuvat olivat hienoja miehiä ja

naisia, älykkäitä ja hyvin kasvatettuja, jota vastoin amerikalaiset

jätkyttelijänsä olivat, vaikk'ei juuri ilman voimaa ja kykyä, raakoja

puheessaan, ilman kasvatuksetta ja vajaalla sopivaa esitystapaa

mielipiteensä julistamisessa.

Se minulle oli erittäinkin inhoittavaa, että tämä sanomalehti kaikessa

raakuudessaan ja törkeydessään ilmaantui muka etevimpänä naisen

oikeuksien puolustajana ja piti rääkkyvän äänensä naisen äänenä. En

myös ollut tyytyväinen siihen tapaan, jolla tulin pakoitetuksi

tilaamaan tätä sanomalehteä ja niinmuodoin sekä nimelläni että

rahallani edistämään sen levenemistä.

Asia minun silmissäni sai vieläkin suuremman painon, kun ajattelin,

että tämä nainen, kun hän _kerran_ oli tullut, voisi vieläkin tulla ja

samalla tavoin veroittaa minua mielensä mukaisella pakko-verolla. Mutta

kaikkein enemmin pelkäsin, että huhu tästä jollakin tavoin voisi tulla

herra van Arsdel'in korviin. Ja kuvitelkaa hämmästystäni, kun samana

iltana, istuessani Idan luona, herra van Arsdel ihan odottamattomasti

rupesi puhumaan tästä aineesta.

"Oletteko herra Henderson", sanoi hän, "tilanneet 'Emansipeerattua

naista', tätä naisen oikeuksien uutta äänen-kannattajaa?"

"Mutta, isä", virkahti Ida, "se on väärin kutsua sitä niin! Sanomalehti

kyllä sanoo olevansa naisen oikeuksien äänen-kannattaja, mutta me emme

ole sitä siksi tunnustaneet"

"Oletteko nähneet tuota sanomalehteä, herra Henderson?" kysyi herra van

Arsdel.

Amerikalaisen tavoin koetin välttää vastausta tekemällä toisen

kysymyksen:

"Oletteko _te_ tilanneet sitä, herra van Arsdel?"

"Olen", vastasi hän nauraen; "tunnustan niin tehneeni ja olen sen

kautta joutunut somaan pulaan. Se lehti on sellainen, ett'ei sitä

kenkään kunnon mies tahdo huoneesensakaan. Mutta sen toimittajatar tuli

itse konttoriini ja kiusasi minua siksi, että minun oli myöntyminen. En

päässyt hänestä muulla tavoin, enkä tietänyt, mitä olisin pitänyt

tehdä. En ole koskaan ollut pahemmassa pulassa, ja päästäkseni hänestä

annoin hänelle viisi dollaria. Jos hän olisi ollut mies, niin olisin

heittänyt hänet huoneestani ulos".

"Ah, isä, tiedän mitä sinun olisi pitänyt tehdä. Olisit kutsunut minua,

-- minulta hän ei olisi saanut rahaa eikä nimeä, eikä myös sinultakaan,

jos olisin ollut saapuvilla".

"Onko hän ollut teidän luonanne, herra Henderson?"

"Onpa kylläkin", sanoin, "ja minä tein ihan samoin kuin tekin, tilasin

tuskissani lehteä".

"Herra Henderson", sanoi Ida, "tämän naisen ja hänen kaltaistensa

käytös on suuresti harmittava ja inhoittava, kun se suorastaan

solvaisee ja väärin esittää kaikkia naisia, jotka tahtovat tulla

itsetyisiksi ja omavaltaisiksi. Se hävittää sen hellätuntoisuuden, jota

miehet, erittäinkin amerikalaiset, osoittavat naiselle, ja tekee tien

itsenäisyyteen paljon vaikeammaksi sille naiselle, joka tahtoo

itsenäisyyden uraa kulkea. Ei ole pienintäkään syytä, joka vaikuttaisi,

että nainen lakkaa olemasta nainen, sen vuoksi, että hän pyrkii

itsenäiseksi ja tahtoo itse pitää huolta toimeentulostansa. Vaatia

naisille oikeutta saada heittää naisellisuutensa ja olla kuin mies, on

yhtä naurettavaa kuin jos mies vaatisi oikeutta saada käydä naisen

puvussa. Jospa yhteiskunta niin muodostuisikin, että nainen saisi samat

lailliset ja yhteiskunnalliset oikeudet kuin miehellä on, jospa

yhteiskunnallinen tapa antaisi hänen toimeen-tulemiseksensa tehdä

kaikkea mitä vaan keksisi, niin olisi kuitenkin nainen aina oleva

heikompi puoli ja aina tarvitseva samaa hellää ja hienoa kohtelemista

kuin nytkin. Nämä raivottaret tekevät kaikkia mitä voivat,

haihduttaaksensa sen ritarillisuuden ja hieno-tuntoisuuden, jota mies

tähän asti on naiselle osoittanut. Se on varsinkin harmillista ja

äkäyttävää minulle, joka olen määrännyt itselleni tien, toisenlaisen

kuin minun kaltaiseni naiset tavallisesti käyvät; ja sellaiset ihmiset,

kuin Maria-tätini ja kaikki hänen tuttavansa, eivät tee eroitusta neiti

Audacian ja minun käytös-tapani välillä, vaan pitävät meitä kaikkia

yhtäläisinä. Mielipiteittensä puolesta on Audacian sanomalehti kyllä

vaarallinen, pääasiallisesti niiden puoli-totuuksien tähden, joita

siinä esiintuodaan. Jos ei yhteiskunnassa löytyisi todellisia vikoja ja

erehdyksiä, jotka tarvitsevat oikaisemista, niin ei senkaltaisella

sanomalehdellä olisi minkäänlaista vaikutusvoimaa, mutta kun niin ei

ole, niin en ensinkään epäile, ett'ei se voita kansan suosiota ja tule

matkaan saattamaan paljon pahaa. Pelkään että sekasorto ja petokset

lisääntyvät meidän tasavallassamme yhtä onnettomuutta tuottavina kuin

Ranskassa ennen vallankumousta!"

"Jaa, kun kaikki ympäri käydään", sanoin minä, "ovat tasavallat vaan

jonkunlaisia koetuksia. Meidän kokeemme ei ole vielä edes kahdensadan

vuoden vanha, ja nyt jo kokoontuu kaikenlaisia pilviä ja myrskyjä

päällemme. Työväen-kysymys, siirtolais-kysymys, naiskysymys -- kaikki

kysymykset näyttävät uhkaavilta."

"Näettekös, herra Henderson", sanoi Ida, "mitä naiskysymykseen tulee,

niin se on kohtuullinen puolue, johon minäkin kuulun, joka on tukalassa

tilassa ja jonlaiseen aina joutuu, kun ilmaantuu rinnalle toinen

puolue, joka on ottanut muutamia toisen mielipiteistä, mutta tahtoo

viedä ne varsin mahdottomiin. Minä puolestani en voi muuta tehdä kuin

tyynenä pysyä siinä, minkä pidän oikeana; sillä se, mikä on _oikea_,

pysyy oikeana, vaikka sitä ylenpalttiset kuinkakin vääntävät."

"Niinpä kyllä, tyttäreni", sanoi herra van Arsdel, "mutta mitä tulisi

meidän maastamme, jos kaikki naiset saisivat ääntö-vallan, ja Audacian

kaltaiset naiset astuisivat esille vaali-kokelaina?"

"Varmaankin olisi se sangen inhoittavaa ja me saisimme nähdä paljon

sellaista, joka olisi loukkaavatakin", sanoi Ida.

"Siinä ei ole kyllin", lisäsi herra van Arsdel, "sellaiset naiset

tulisivat vaikuttamaan nuoriin miehiinkin sangen pahentavasti."

"Kun ajattelen kaikkia näitä vaaroja", sanoi Ida, "olen ylimalkaan

hyvin tyytyväinen, ett'ei naisella ole mitään toivoa saada

ääntö-valtaa, ja toivon ett'ei se tulisi kysymykseenkään ennen,

kun uusi suku-polvi paremmalla kasvatuksella, suuremmalla

mielenvakavuudella ja yhtäpitäväisemmällä ajatuksen juoksulla, on

kasvanut joukkoomme."

"Mistä täällä puhutte niin vilkkaasti", kysyi Eva, joka juuri tuli

huoneesen. "Äiti ja Maria-täti ovat ihan pyörryksissä erään

sanomalehden tähden, jonka isä on äsken saanut kotia. He sanovat lehden

sisältävän ilettävimpiä asioita, herra Henderson, ja että se on sen

puolueen äänen-kannattaja, johon te ja Ida, sekä kaikki edistyksen

taistelijat, kuulutte."

"Se on ainoastaan pidettävä kasvannaisena, tautina", sanoin minä, "eikä

neiti Ida, enemmän kuin minäkään, hyväksy tämän lehden mielipiteitä,

vaikka ne ovat vähän sinnepäin."

"Ah", sanoi Eva, "olen varsin utelijas saadakseni nähdä sitä lehteä, ja

juuri senvuoksi, kun eivät tahdo sitä minulle antaa. Mitähän siinä

onkaan, joka on niin huonoa."

"Älä siitä välitä, tyttäreni", sanoi herra van Arsdel ja silitteli

hänen hiuksiansa. "Ja nyt, Ida, tahdon minä suoraan sanoa sinulle

ajatukseni. Todellisille naisille ei ole sopivaa hallita maailmaa,

koska te ette tunne ettekä saakaan tuntea kaikkea sitä huonoutta ja

kurjuutta, jota saisitte vallitaksenne. Meidän miesten pitää tietää,

että löytyy roistoja, pettäjiä, tasku-varkaita, tappelijoita ja paljon

muuta viheliäisyyttä; meidän täytyy käydä koviksi, ankaroiksi, ja

lopuksi sellaisiksi, ett'emme usko ketään. Ja useammissa tapauksissa

voimmekin pitää sääntönä ja varmana asiana, että jokainen, jonka kanssa

meillä on tekemistä, tahtoo pettää, ainoastaan pettää, jos hän vaan voi

sitä tehdä. Tämä on kyllä pahasti; mutta jos tulisimme niin pitkälle,

että huomaisimme jokaisen _naisen_ tahtovan pettää, jos hänellä on

siihen tilaisuutta, näkisimme naisen tulevan kovaksi ja ankaraksi kuin

mies, silloin sanon minä: pitäköön taivas meitä hänestä erossa."

"Tulethan, isäni, oikein kaunopuhelijaaksi", sanoi Eva. "En ole koskaan

ennen kuullut sinun niin paljon puhuvan. Pitäisi menemäsi 'Vaimon

oikeuksia puolustavien' ensi kokoukseen, ja pitämäsi siellä heille

oikein hyvän saarnan".

"Kiitoksia; mutta minä jätän heidät mielelläni rauhaan", sanoi herra

van Arsdel. "En tahdo joutua minkäänlaiseen yhteyteen heidän kanssansa,

enkä myös soisi että tyttärenikään seurustelisivat heidän kanssansa.

Tosin ei minulla ole mitään sitä vastaan, mitä Ida aikoo tehdä; sillä

luulen hänen tekevää viisaasti, vaikka äitinsä ja Maria-täti pitävät

sitä hirvittävänä. Minua miellyttää, kun näen naisella olevan rohkeutta

ryhtyä johonkin kelvolliseen toimeen. En käsitä miks'ei meillä myös

saattaisi olla nais-lääkäreitä; niitä juuri pitäisi löytymänkin;

mutta asettaa naista johdattamaan valtiota, antaa hänelle sija

la'in-säädännössä, asettaa hänen vaalikokelaaksi presidentin vaaliin,

ja tiesi taivas mihin vielä -- siihen en minä saata suostua!"

"Mutta onhan hallitsevia kuningattariakin", muistutin minä.

"Tosin kyllä; mutta se on ihan toista; he tulevat hallitukseen kaikessa

hiljaisuudessa, sillä he syntyvät siihen; mutta se, joka pyrkii

kokelaaksi Yhdysvallan presidentin virkaan, saapi olla varma siitä,

että jokainen mitätöin sanomalehti koko maassa rupeaa hänen

luonnettansa solvaisemaan ja tahraamaan. Jos maailma olisi toisin

muodostunut kuin se on, niin ei mikään olisi herttaisempaa kuin se,

että antaa kauniin ja miellyttävän naisen, esimerkiksi sellaisen kuin

Idan ystävä rouva Cerulian on, hallita meitä; mutta nyky-oloilla täytyy

meidän olla tuota huvia vailla."

Tässä keskeytti puheen Jim Fellows, joka tuli sisään hengästyneenä ja

riemuissaan. Tuskin oli hän tervehtinyt kun jo istui viereeni ja sanoi:

"Tiedätkö, Harry, minä tulen suorastaan polisikamarista; siellä vasta

oli aika hälinä! Ystävämme Dacia Dangereyes on haastettu petoksesta ja

muista konnantöistä ja siellä paraillaan pestään likaista kangasta

oikein aikalailla. Minä tulin ihan paraiksi saadakseni lehteemme siitä

tuoreita uutisia."

"Se oli onnellinen tapaus, että tuo kelvotoin vihdoin tuli kiinni",

sanoi herra van Arsdel.

"Älkää luulkokaan että hän joutuu kiinni", sanoi Jim; "hän on yhtä

sitkeähenkinen kuin kissa. Häntä eivät he koskaan saa kiinni. Hän puhuu

pussiin kaikki tyyni."

"Se on ilettävää", huudahti Ida.

"Niin", sanoi Jim, "se on ainoastaan näytteeksi, miten käypi täällä

maailmassa. Hän epäilemättä pääsee onnellisesti tästä pulasta, ja sitte

hän rupeaa käymään vielä enemmin niska kenassa kuin ennen."

"Tämä on oikein inhoittavaa", sanoi Eva, "että sellaisia naisia löytyy!

Pitää ihan sukupuoltansa häpeämän."

"Minun luullakseni ei meidän ollenkaan tarvitse olla levottomia hänen

tähtensä, sillä hänessä on niin vähän todellista naisellisuutta,

ett'emme voi häntä lukea joukkoomme", sanoi Ida.

"Kuitenkin", sanoi Jim, "jos minua uskotte tahi ette, aikoo rouva

Cerulian, ja kaksi tahi kolme naista hänen seurastansa, kutsua Dacian

seuraan ja ottaa hänet suojeluksensa alle."

"Se on mahdotointa", lausui Ida, punastuen ruusun punaiseksi, "se ei

ole mahdollista."

"Te ette näy tuntevan rouva Cerulian'ia", sanoi Jim. "Dacia kävi

sanomalehtensä kanssa hänen luonansa ja oli niin nöyrä ja

mielinkielinen kuin mahdollista, heittäytyi rouva Cerulian'in jalkoihin

ja pyysi hänen suojelustansa. Ja rouva Cerulian, joka katselee kutakin

asiaa noiden silmälasien lävitse, jotka tekevät kaikki kohdat varsin

ihaniksi, otti hänen heti syliinsä, pitäen häntä sellaisena, josta on

suuret toiveet tuleville ajoille."

"Oh", sanoi Ida, "onko mahdollista, että sellaiset naiset, kuin rouva

Cerulian on, saattavat hyväksyä tämän sanomalehden mielipiteitä?"

"Senpä he juuri tekevätkin", sanoi Jim. "Rouva Cerulian aikoo itse

kirjoittaa lehteen, ja hän luulee, että se paljon kohottaisi lehden

arvoa, jos siihen otettaisi muutamia sieviä värsyjä samaan nuottiin

kuin "_Jos enkeliksi voisin tulla_!'"

"Tämä tekee kerrassaan lopun seurustelemisestani rouva Cerulian'in

kanssa", sanoi Ida, punastuen ja nousten seisomaan.

"Mutta", sanoi Eva, "häpeän, tästä oikeuden käymisestä, pitäisi

kumminkin aukaiseman heidän silmänsä."

"Saattepahan nähdä" sanoi Jim, "että rouva Cerulian juuri tästä syystä

vielä enemmin liittyy häneen. Tämä on vainoamista, ja avuja on kaikkina

aikoina vainottu: sentähden ovat kaikki vainotut hyvä-avuisia. Eikö

tämä teidänkin mielestänne ole ihan järjellistä?"

"En ymmärrä", sanoi Ida, "kuinka hän saattaa käyttää itseänsä näin,

vallan vasten selvää järkeä."

"Selvää järkeä?" sanoi Jim; "Rouva Cerulian ja hänen seuransa on jo

kauan sitte mennyt selvän järjen rajojen ylitse."

"Rouva Cerulian on kuitenkin avullinen nainen, hyvästä perheestä",

sanoi herra van Arsdel, "mutta Dacia on kelvotoin olento, joka ylpeilee

lainatuilla höyhenillä. Se on ihan mahdotointa, että rouva Cerulian

tietää minkälainen henkilö on hänen edessänsä."

"Minä uskalsinkin hienostaan huomauttaa rouva Cerulian'ia samasta

asiasta", sanoi Jim, "mutta olisittepahan kuulleet miten hän silloin

alkoi soimata meitä miehiä ja sanoi, ett'emme koskaan tarkemmin tutki

niiden henkilöiden luonnetta, joiden kanssa yhdymme johonkin

yritykseen, ja että me liitymme kenen kanssa tahansa, joka vaan tahtoo

auttaa meitä, ilman tutkimatta hänen edellistä elämäänsä."

"Siinä hän on väärässä", lausui herra van Arsdel, "sillä me miehet

olemme hyvin varovaisia ja katsomme paljon niiden henkilöiden

maineesen, joiden kanssa yhdymme asioihin. Rahan-kauppijaat eivät

suinkaan ota joukkoonsa epä-rehellistä miestä, lääkärit eivät tunnusta

puoskaroitsijaa tiedekuntansa jäseneksi, ja papit eivät ota

virkaveljekseen sellaista, jonka maine sanoo siveettömäksi. Jos naiset

tahtovat seurustella sellaisten naisten kanssa, joiden mielipiteitä ja

tapoja eivät laisinkaan tunne, menettelevät he niin kehnojen

perusteiden mukaan, ett'ei kukaan mies tee samoin".

"Ilman sitä", muistutin minä, "sortaa tällainen välin-pitämättömyys

itse naiskysymyksen perusteita, sillä pää-perusteena siihen, että

koetetaan hankkia naiselle sijaa valtiossa, on, että sen kautta

hankittaisiin myös siihen samankaltaista hienoutta ja puhtautta,

kuin naisen kautta ilmaantuu perheessä; mutta jos nainen unhoittaa

säädyllisyyden ja astuu esille sellaisella hävyttömyydellä

kuin -- -- --"

"Lopettakaa kaikin mokomin", pyysi Eva; "aine rupeaa tulemaan järin

ikäväksi. En kestä sitä ajatellakaan. Ruvetkaamme sen sijaan,

siitä päästäksemme, pelaamaan 'vistiä'. Tulkaa nyt, ja olkaamme

seura-mielisiä."

Menimme saliin ja istuimme peli-pöydän ympärille -- Alice Jim'in

kanssa, Evaa ja minua vastaan -- ja pelasimme halveksimalla kaikkia

sääntöjä, kuten nuoret tavallisesti ilahuttamiseksensa tekevät. Otimme

kanssa-pelaajamme rouvan valtilla sekä teimme kaikenlaisia hullutuksia,

samalla kun pakinoimisemme oli mitä vilkkainta.

Jos nuori mies haluaa tulla tuntemaan jonkun henkilön kasvoja, niin

siihen ei hänellä ole missään muualla parempaa tilaisuutta kuin

peli-pöydän ääressä kun hän asettaikse vastakkaiseksi sille, jota hän

tahtoo tulla tunteman.

"Herra Henderson", sanoi Alice, "ai'omme tehdä teistä oikein hurskaan

hengen-miehen."

"Sehän on ihastuttavaa", vastasin minä; "tehkää mielenne mukaan; minä

olen kuuliainen."

"Me ai'omme pestata teidän ja herra Pellows'in kirkon palvelukseen",

jatkoi Alice.

"Minä olen erittäin kiitollinen!" sanoi Jim. "Jos kirkko olisi tuntenut

minun kykyni, olisi se jo aikaa halunnut minua palvelukseensa."

"Koska ei teillä ole mitään esitystämme vastaan", sanoi Eva, "niin

tulkaa huomena kanssamme koristamaan kirkkoa pääsiäis-aamuksi. Ah, te

ette edes saata arvatakaan, kuinka kauniiksi ai'omme sen koristaa!

Meidän pitää tekemän ahkeraa työtä koko huomispäivän ja sitoman

kukka-seppeleitä; mutta itse koristeleminen on jätettävä niin myöhään

kuin suinkin, ett'eivät kukat kerkiäisi lakastua. Meidän täytyy saada

kaikki valmiiksi ennen aamu-saarnaa; ahkeruutta siinä kyllä kysytään".

"Mutta siitähän tulee vallan oivallinen huvi", sanoin minä.

"Aivan niin; uskonnollinen huvi, ymmärrättekö?" kysyi Alice.

"Niin, minkätähden emme voisi yhtä yötä valvoa kirkkoa koristaissamme,

yhtähyvin kuin kulutamme monta yötä tansseissa?" sanoi Eva. "Ida sanoo

kumpaistakin hulluudeksi, sillä hän oikein kiihkoaa sen perään, että

ihmiset hoitaisivat terveyttänsä".

"Se on kyllä hyvä", sanoin minä, "mutta jos on ylimalkaan varovainen,

niin saattaahan siitä joskus, hyvän tarkoituksen tähden, tehdä

poikkeuksenkin".

"Niin ajattelen minäkin", sanoi Eva. "Te ja herra Fellows juotte

niinmuodoin huomen-ehtoona teetä meillä ja autatten meitä koristeiden

kantamisessa kirkkoon".

Vaimoni ja minä eli Harry Hendersonin elämäkerta · 第 30 / 58 题