Minä saan moralisen niskalöylyn.
Pari päivää tämän jälkeen istuin huoneessani, kiiruusti kirjoitellen;
äkkiä kuulin keveitä askeleita rappusissa ja äänen, joka lausui: "Aivan
oikein! tämä on herra Henderson'in huone; paljon kiitoksia!" ja samalla
astui huoneeseni nuori nainen, täynnä vilkkainta elävyyttä, rohkeilla
sini-silmillä, kähäräisillä, ruskeilla hiuksilla ja pienellä
veitikkamaisella hatulla, jossa heilui höyhen viipotin toisella
korvalla. Hän tuli suorastansa minun kirjoituspöytäni ääreen ja
istautui viereheni. Minä katselin häntä suurimmalla ihmetyksellä ja
kummastuksella. Tämä ilmiö lehahti nauruun, tarttui käteeni ja lausui:
"Katsos tänne nyt Harry, etkö tunne minua? No, jos niin on,
ystäväiseni, niin olet sinä nyt tilaisuudessa päästä tuttavuuteeni.
Minä olen lukenut viimeisen sekamelskasi 'Talvitiessä' ja olen nyt
tullut oppiakseni tuntemaan sinut itsesikin".
Minä yhä tuijoittelin häneen, äänettömällä ihmetyksellä.
"Kuules nyt, armas veikkoni, minä olen tullut sinua opettamaan", jatkoi
hän ja siirsi istuimensa vielä lähemmäksi, laski kätensä ystävällisesti
olalleni ja katseli mielistellen silmiini. Minun kauhistusta ilmoittava
katseeni näkyi suuresti naurattavan häntä.
"Ha, ha, ha", nauroi hän; "no, johan minä sen heille sanoin? Sinä et
vielä ole puoleksikaan kuorestasi päässyt, etkä siis vielä hetkiin tätä
kuortasi jättävä. Sinä puolustat nais-emansipationia, mutta, voi poika
parka! sinä et aavistakaan mitä sillä tarkoitetaan; et rahtuakaan sinä
siitä ymmärrä, poikaiseni! Myönnä se", sanoi hän taputellen olkaani ja
silitellen hiuksiani.
"Se on kyllä totta, rouvaseni, minä sen kyllä myönnän. Mutta minulla ei
ole kunnia -- -- --" sanoin minä epäillen.
"Sinulla ei ole kunnia tuntea minua, oli aikomuksesi sanoa; no hyvä,
juuri tuon opin saat sinä nyt. Minä luin kappaleesi 'Talvitiessä' ja
ajattelin itsekseni: tuo poika on vielä pakanallisessa pimeydessä,
mutta minä tahdon oitis rientää häntä valaisemaan. Sinun aikeesi on
hyvä, Harry, mutta aine on niin laaja, ett'et sinä ole voinut sitä
läpitunkea. Huomaa lapsukaiseni! Sinä et ole nainen, niinkuin minä
olen; siinä on eroitus".
Nyt kysyn kultakin lukijalta, mitä ujon nuoren miehen, joka on oppinut
kunnioittamaan naista melkeen Jumaluutena, tulee tehdä, kun hän äkkiä
sattuu naisen pariin, noin hämmästyttävässä suhteessa. Olin kyllä
kuullut puhuttavan Audacia Dangereyes'tä aivan merkillisen omituisena
olentona, mutta en kuitenkaan luullut joutuvani noin kursastelematta ja
ilman mitään valmistusta hänen tuttavuuteensa.
"Ota vaari nyt, poikaseni", sanoi hän, "viidessä minuutissa tahdon
todistaa, että olet puhunut asiasta, jota sinä et vähintäkään ymmärrä.
Olet sokealla tavallasi vaatinut naisille vapautta ja yhden-arvoisuutta
-- sanalla sanoen samaa vapautta naisille kuin miehilläkin on. No
hyvä! Nyt tulee luoksesi nainen, joka _käytännöllisesti_ käyttää
oikeuksiansa, juuri samoin kuin mieskin tekisi. Minä vaadin itselleni
oikeutta polttaa tupakkaa ja ryypätä, tulla luoksenne teitä
tervehtimään ja viettämään hupaista hetkeä kanssanne, milloin vaan
tahdon, käskeä teitä tulemaan minua tervehtimään asunnossani j.n.e.
Tässä on nimikorttini. Kutsu minua Dacia'ksi, jos vaan tahdot, minä
inhoan kaikkea kursastelemista. Tule luokseni tupakoimaan tänä iltana!
Etkö tahdo tulla? Minä asun mitä somimmassa, pienessä huoneessa. Mitä
maksat huoneestasi? No, tahdotko tulla?"
"Todella, -- neiti, -- kiitoksia -- -- --"
"Kutsu minua Dacia'ksi vaan, mutkistelematta. Niinkuin jo sanoin,
inhoan kaikkea kursastelemista. Kohtele minua aivan kuin toveriasi.
Mutta myönnä nyt, että sinua sitovat vielä nuo inhoittavat, vanhat
tavat, jotka sortavat naisia niin, että heidän voimansa vihdoin
uupuvat. Sinä kuulut tuohon teeskentelevään joukkoon, joka saarnaa
naisen vapaudesta, mutta joka toki pitää naista vangittuna kultaisissa
häkeissä, kanarialinnun tavoin, ja sinä peljästyt omia mietteitäsi, kun
näet _todella vapaan_ naisen käytännöllisesti panevan ne toimeen.
Näetsen, minä olen nainen, jolla on uskallusta ei ainoastaan puhua,
vaan myöskin toimia. Miksi ei nainen saisi käydä miehiä tervehtimässä
aivan yhtähyvin kuin he saavat kodissansa odottaa kunnes miehet tulevat
heidän luoksensa. Minä tiedän ett'et hyväksy tätä, minä kyllä näen
ett'et sitä tee; mutta se on vaan seuraus siitä että vielä olet vanhain
tapain orjana. Mutta minä _pakoitan_ sinut pitämään minusta, vastoin
tahtoasikin. No, älä nyt luovu perus-aatteistasi, vaan myönnä minulle
oikeuteni naisena ja ihmisenä."
Minä olin niin hämmästynyt ja harmistunut, että jouduin aivan hämille.
Ovi aukeni ja Jim astui nyt sisään. Ensi silmäyksellä huomasi hän
tilani, ja erinomaisen veitikkamaisella, ilveellisellä katsannolla teki
hän pienen pyörähdyksen naisen seljän takana. Tämä kääntyi ympäri, kun
Jim häntä läheni.
"Ihanin suvustanne, -- moniaita vähäpätöisiä poikkeuksia lukuun
ottamatta, -- mikä onnellinen sattumus sallii meille tämän miellyttävän
kohtauksen?"
"Oh, katsos Jim'iä, sinäkö se oletkin?" vastasi nainen.
"Olen kun olenkin" sanoi Jim, ja istahti ystävällisesti hänen
viereensä. "No, mitäs kuuluu naisellisuuden loistavimmalle edustajalle
-- kiiluvalle pohjan-tähdelle -- Aurora Borealis'elle -- ihanimmalle
kaikista ihanista? Onko tuo pieni sydän-parka jo saavuttanut kaikki
oikeutensa? Ryypynkö vai sikarin saan tarjota? Tulkaa nyt otteloon
Jim'in kanssa niin saamme lystin kukontaistelun."
"Pysy alallasi hieno herraseni", sanoi Audacia, ja lahjoitti Jim'ille
mitä somimman, pienen korvapuustin; "minä mieluimmin hyväilen itse.
Minä olen juuri ystävällenne tässä todistanut, kuinka vähän hän
ymmärtää vaimon todellisesta yhdenarvoisuudesta ja noista ihanista,
autuaista ajoista, jolloin meidän oikeutemme yleisesti tunnustetaan ja
me, niinkuin miehetkin, saamme toimia, mitä vaan itse tahdomme.
Uskaltaisinpa lyödä veikkaa, ett'ei yksikään noista van Arsdel'in
neideistä uskaltaisi tehdä, mitä minä nyt teen. Mutta me aukaisemme
tien, herraseni, me aukaisemme tien. Vielä tuleepi aika, jolloin kaikki
naiset ovat yhtä vapaita kuin miehetkin, ja voivat elää yhtä
ujottomasti, etsiä samoja huvia ja tehdä itsensä onnellisiksi, juuri
samoin kuin miehetkin."
"Jumala meitä varjelkoon!" sanoin hiljaa itsekseni.
"Rakas Audaciani", sanoi Jim, "suothan minun muistuttaa ensiksikin,
että miehillä myöskin pitää oleman vapautensa etsiä huvia, ja suothan,
lumoava kaunotar, minun huomauttaa, ett'ei pidä kaataa uutta viiniä
vanhaan astiaan, niinkuin raamattu sanoo. Nyt on asian laita sellainen,
että Harry ystäväni -- suo anteeksi sanani -- on vanha astia, johon,
luullakseni, olet nyt jo kaatanut niin paljon uutta viiniä kuin hän
sietää. Kun me kumpainenkin sitäpaitsi elämme ainoastaan paperin
tahraamisella, kirjoittamisella, ja meillä nyt on sanomalehteemme
kirjoitettavana pari kappaletta, joilla on kiire, ja hiisi aina, niin
sanoakseni, on niiden kannoilla, jotka ovat sanomalehden toimituksessa,
niin täytyy minun nöyrimmästi anoa, että te hetkeksi käännätte meistä
pois teidän silmäinne lumoavan valon, ja että muutatte taivaallisen
olentonne muille markkinoille."
Näin sanoessansa kietoi Jim käsivartensa Audacian vyötäryksille,
talutti hänet ovelle, jonka hän paiskasi auki ja saattoi siten Audacian
ulos varsin juhlallisesti, nöyrällä kumarruksella.
"Seis!" huusi hän, "ette lykkää minua noin helposti pois tieltänne.
Enhän vielä ole toimittanut asiaanikaan, jonka vuoksi oikeastaan tänne
tulin. Teidän täytyy kumpaisenkin tilata minun sanomalehteäni:
'Emansipeerattu nainen'".
"En voi sitä tehdä, sä taivainen lumotar", sanoi Jim; "olen liian köyhä
-- mylly ei käy, -- vesi on varsin vähässä -- vähiä vaativa ansioni on
vielä palkitsematoin! Odota kunnes laivani tulee valkamaan, silloin
tilaan mitä vaan haluat".
"Ohhoo, luuletko niin vähällä minusta pääseväsi. Ohoh! Johan minä
sanoin sen; minä olen tullut tänne saadakseni yhden tilaajan lisää,
enkä todellakaan ai'o hievahtaakaan täältä ennenkuin olen onnistunut.
No nyt Harry", sanoi hän käteeni tarttuen, "kirjoita nyt nimesi tuohon,
niin olet oikein hyvä poika".
Tuskissani kirjoitin nimeni ja Jim seisoi vieressäni nauraen.
"Joudu, Jim, kirjoita nimesi tähän, jotta kerrankin pääsemme tästä
kiipeleestä", sanoin minä. "Hyvä! 'helisevät' pöytään, -- viisi
dollaria kummaltakin!"
Koneen tapaisesti tottelimme kumpainenkin.
"Hyvä, hyvä!" sanoi hän ystävällisesti; "olkoonpa tämä nyt kylliksi
tällä kertaa. Hyvästi, hyvästi herrat!"
Tämän sanoessansa liiteli hän huoneestani, päätänsä nyökähyttäen niin,
että höyhen-töyhtö heilahti.
Jim sulki äkkiä oven hänen jälkeensä.
"Jumala varjelkoon, Jim!" sanoin minä; "ken ja mikä on tämä olento?"
"Siinä näit erään tämän _uuden yhteiskunnan_ edelläkulkijan", vastasi
Jim. "Eikö ole hupaista, kun kaikki tytöt tulevat hänen
kaltaisiksensa?"
"Mutta silloin meidän täytyy pitää ovemme suljettuina".
"Jim, onko mahdollista, että tämä on kunnon nainen?"
"Hän on juuri sellainen kuin näet hänen olevan", sanoi Jim. "Jos hän on
kunnon nainen, se riippuu kunkin katsanto-tavasta. Löytyy naisia, jotka
rehellisellä aikomuksella kulkevat ja hääräävät kaikkialla, missä vaan
miehiä löytyy. Tämä nainen on kovasti vakuutettu siitä, että hän voipi
tehdä kaikkia, mitä nuori mies Newyorkissa tekee".
"Voi taivahinen!" sanoin minä, "mitä van Arsdel'in perhe arvelisi
meistä, jos se tietäisi, että hän on täällä käynyt?"
"Kaikeksi onneksi he eivät saa sitä tietää", vastasi Jim. "Tämä kaikki
on seuraus siitä, että sinä olet noiden uusien mietteiden edustaja ja
pyrit saamaan vaimon samalle kannalle, kuin mies on".
"No pojat, mikä nyt on tapahtunut?" kysyi Bolton, joka juuri astui
sisään.
"Eipä juuri mitään; -- Dacia Dangereyes on ollut täällä", vastasi Jim,
"ja Harry-parka on pyörtymäisillänsä ja vaipuisi mielellänsä laattian
alle. Hänellä ei vielä ole oikeaa rotua itsessänsä, vaikkapa hän
kirjoittaakin muhkeat kirjoituksensa yhdeksännestätoista vuosisadasta".
"Minä olen kirjoittanut _naisista_", sanoin minä, "enkä tuollaisista
olennoista. Jos olisin vakuutettu, että suuremman vapauden myöntäminen
ja paremman kehkeytymis-tilaisuuden hankkiminen naiselle muuttaisi
hänet tuollaiseksi hirviöksi, kuin neiti Dacia on, niin olkaa varmat,
ett'ette koskaan näkisi minun sitä edistävän".
"No, rauhoitu nyt, Harryseni", sanoi Bolton; "sinä et ole ensimmäinen
edistyksen sankari, jolla on ollut syytä huudahtaa: Jumala varjelkoon
meitä ystävistämme! Kaikkialla, missä vaan jalon innostuksen virta
valuu eteenpäin ja paisuu laitojensa yli, kaikkialla se kuljettaa
mukanansa romupuita ja roskiakin. Mitä neiti Audaciaan tulee, niin on
hän omituinen ilmiö nykyaikaan, jolloin kaikki kokeet elämässä ovat
tehtävät ja jotka sitte pysyvät tahi lankeavat omien ansioittensa
mukaan. Älä häpeä puhua totuuden puolesta sentähden, että puolihullut
ja hengellisesti vaivaiset tekevät sen naurettavaksi. Totta kyllä on,
niinkuin olet sanonut, että meidän pitäisi antaa naiselle vapaampi,
perusteellisempi ja tarpeenmukaisempi kasvatus ja koettaa enemmän
kehkeyttää hänen henkisiä voimiansa, ja totta on myöskin, että hänen
pitäisi saada samat oikeudet kuin miehelläkin on; -- tämä on aina yhtä
totta, vaikkapa jotkut mielipuolet naiset tästä tekevätkin vääriä
päätelmiä".
"Luuletko Jim", sanoin minä levottomasti, "että tämä nainen vielä
toisen kerran vaivaa meitä täällä käymisellänsä?"
"Kun olemme tilanneet hänen sanomalehteänsä, niin luulen, että hän
jättää meidät rauhaan, kunnes hän taas saapi jonkun hurjuuden päähänsä,
jota hän tahtoo edistää".
"Tilannutko!" sanoin minä; "sen minä tein aivan pakosta, hänestä
päästäkseni, sillä tilani oli mielestäni varsin tukala. Mutta minä en
huoli hänen lehdestänsä enkä sallisi nimeänikään hänen listallensa.
Ajatteles jos van Arsdel'in perhe saisi vihiä tuosta! Ihmiset ovat aina
niin valmiit uskomaan, että perus-aatteemme menevät ylellisyyksiin. Jos
rouva Wouverman, heidän Maria-tätinsä, sattumoilta saisi tuon tietää,
ja meidän kohtalomme tulisi tunnetuksi heidän seurassansa, kuinka
harmillista eikö tuo olisi meille!"
"Oh, älä siitä huoli", sanoi Jim. "Luulenpa että voimme pitää
salaisuutemme peitossa ja sitäpaitsi ei voine tulla kysymykseenkään,
että joku heistä näkisi tahi kuulisi puhuttavankaan tuosta lehdestä.
Enpä usko, että he pihdilläkään uskaltaisivat siihen koskea".