Minä pääsen salaisuuden tuntijoiden joukkoon.
Nuori mies, joka alkaa elämänsä rupeamalla eteenpäin-pyrkijäin
edustajaksi ja sitä tehdessänsä lausuu mitä parasta hän tietää, ja
työskentelee tarpeellisimpien muutoksien saavuttamiseksi, on usein
samassa tilassa kuin se, joka on vetänyt voimakkaan ruisku-kylvyn
tangosta. Hän tarvitsi kylmää vettä, mutta sitä valuukin hänen
päällensä paljon enemmän, kuin hän tarvitseekaan; hän hämmästyy, on
tukehtumaisillaan ja odottaa vesi-tulvan lakkaamista. Kirjoitukseni
"Talvitiessä", "nykyajan naisista", oli tehnyt minut tunnetuksi monessa
naisten oikeuksia kiihkeimmästi puolustavassa piirissä, ja pian olin
ympäröittynä kirjeiltä, aikakaus-kirjoilta ja sanomalehdiltä jotka
kaikki vaativat minulta suurinta ja nopeinta tarkkaavaisuutta
ja pyysivät minua tuon "hyvän asian" nimessä mitä pikemmin
hyväntahtoisesti kirjoittamaan siihen tahi siihen sanomalehteen,
levittämään sitä tahi sitä aikakaus-kirjaa, suotuisasti ilmoittamaan
sitä tahi sitä teosta, ja oitis hankkimaan hyvää palkkaa tuottavan
sijan suurelle joukolle kurjia naisia, jotka olivat väsyneet
koti-elämän yksitoikkoisuuteen ja tahtoivat saada jonkun arvollisen
toimen, jossa olisi vähän työtä, mutta paljon palkkaa. Koko lauma
köyhiä, sokeita, ontuvia, halvatuita, hyljätyitä ja onnettomia
näkyivät kaikki valitsevan minut johtajaksensa ja asettautuvan lippuni
alle. Kuuluessani "Suuren kansan-vallan" toimitukseen pitivät
he velvollisuutenani antaa mainitun lehden joko kaikin voimin palvella
heitä tahi kokeissansa hukkua.
Ystävälläni, Ida van Arsdel'illa, ei ollut suurta sympatiaa siinä
säädyssä, johon hän kuului ja varsin vähän omassa perhe-piirissänsäkin,
jos emme ota herra van Arsdel'ia lukuun, joka piti vanhinta tytärtänsä
arvossa hänen todellisien avujensa tähden, ja joka oli erittäin
iloinen siitä että hän kotonansa sai seurustella jonkun kanssa, "joka
ymmärsi asioitsemista", niinkuin hänellä oli tapana lausua. Aivan
luonnollistahan siis oli, että Idan, jonka mietteet saivat niin vähän
suosiota hänen omassa säädyssänsä, täytyi hakea seuraa tuossa yhä
enemmän laajenevassa emansipeerattujen naisten piirissä, jossa löytyi
paljon hyvää ja käytännöllistä, vaikkapa luonnollisesti paljon
vajanaista ja liiallistakin.
Idan pyynnöstä seurasin häntä ja Evaa n.k. "salonkiin", joka kerran
viikossa oli auki rouva Stella Cerulian'in luona. Rouva Stella Cerulian
oli kaunis ja nerokas nainen, täynnä intoa ja itsehensä luottamista --
ihastuttavin kaikista puhujattarista, lumoavin kaikista naisista.
Aikaisimmasta nuoruudestansa saakka oli hänen elämänsä ollut täynnä
noita loistavia menestyksiä, joita kauneus yhdessä neron kanssa aina
tuottaa. Näitä kumpaisiakin ominaisuuksia oli hänellä juuri niin
paljon, kuin hän tarvitsi tehdäksensä kaikki ne miehet hulluiksi,
jotka joutuivat hänen tuttavuuteensa. Nuorena tyttönä oli hän
matkaillut Europassa ja tähtenä loistanut Ranskan ja Venäjän hoveissa.
Hän, niinkuin kauniit naiset yleensä, kuuli miehiltä ainoastaan
mielistelemistä -- joka aina huvitti häntä. Hän tunsi varsin hyvin,
mikä hurmaava voima hänen personallansa oli, ja koki sentähden tuolla
voimallansa kaikkia hallita, ihastuttaa ja miellyttää. Hän luuli
saaneensa toimeksensa tässä maailmassa yhteiskunnan uudestaan
synnyttämisen ja ryhtyikin sentähden tähän toimeensa, luonteensa koko
innostuksella ja tuolla menestyksen varmuudella, joka on seuraus
käytännöllisyyden täydellisestä tuntemattomuudesta. Väitteitä, joita
vanhat valtioviisaat epäellen ovat miettineet ja jotka ovat olleet
monen vuosisadan ratkaistavina, ratkaisi hän hämmästyttävällä
nopeudella.
Hänellä oli yksi ainoa lääke yhteiskunnan parantamiseksi, eikä hän
pitänyt sen toimeenpanemista laisinkaan mahdottomana. Tää lääke oli
aivan yksinkertaisesti se, että maailman hallitseminen on tästä lähin
jätettävä naisien käsiin. Ne joiden pyrintönä ainoastaan oli saada
naiset miesten vertaisiksi, olivat hänen mielestänsä suuresti jäljessä.
Vaimohan on ylevämpi sukupuoli, jumalallista synty-perää. Eikö joka
ainoa mies, jonka hän tunsi, ollut vakuuttanut hänelle juuri samaa,
kumminkin mitä häneen itsehensä tuli? Eivätkö aina olleet vakuuttaneet,
että hän voipi oppia kaikki lukemattakin, ainoastaan vaimollisen
kykynsä kautta? Eivätkö he tuhansin kerroin olleet vakuuttaneet että
hän, salaman nopeudella, voipi tehdä päätelmiä, ajattelemattakin,
ainoastaan salamoivain silmäinsä säihkyn kautta? Eivätkö he olleet
vannoneet, että kukin hänen juonensa on jumalallinen lahja?
Luonnollisin seuraus tästä oli, että yhteiskunnan haavain
parantamiseksi ei tarvita mitään muuta, kuin että _hän_, ja joku muu
yhtä innostunut nainen, itse ottaisi ohjat käsiinsä ja _hallitsisi_.
Kaikki tämän kurjan maailman haavat parannettaisiin silloin valkealla
laastarilla, kaikki taakat silloin kevennettäisiin, silloinpa kaikki
yhteiskunnan rumat haavatkin pestäisiin ruusuvedellä! Sellainen oli
rouva Cerulian'in ohjelma maailman pelastamiseksi perikadosta, ja tätä
autuuden aikaa odotellessansa teki hän siihen valmistuksia taitonsa
mukaan, joka viikko pitämällä luonansa n.k. "salonkia", jossa suuri
ihmis-paljous tuli ko'olle, nähtävästi tuon suuren pelastamis-aatteen
elähyttäminä, mutta aivan erimielisinä tavasta miten tämä maali oli
saavutettava.
Idaa pidettiin tässä seurassa sangen suuressa arvossa, ja vaikkapa hän
olikin hyvä ja järkevä tyttö, ei iän kuitenkaan voinut olla aivan kylmä
sille ihmetykselle, jonka hän herätti.
Tässä seurassa tutkittiin korkeimpia ja jaloimpia aatteita, joita
ihmishenki voipi käsittää ja koko seura oli elähytetty marttiiran
rohkeudella, voimatta toki selvästi käsittää miten he joutuisivat
todellisiksi marttiiroiksi. _Siinä_ toki olivat kaikki yksimielisiä,
että nykyisessä yhteiskunnassa oli kaikki takaperäistä, joka mitä
pikemmin oli muutettava. Mutta mitkä seuraukset tällä muutoksella
olisi, siitä löytyi yhtä monta eri mieltä kuin henkilöäkin, joista
kukin ihmeteltävällä jäykkyydellä ja innolla puolusti omia
mietteitänsä. Siinä kohden toki olivat kaikki yksimielisiä, että kun
tuo suloinen aika kerran joutuisi, niin kukin heistä tekisi mitä vaan
kulloinkin päähän pistäisi, sillä elämän päämääränä nähtävästi on
vapauttaa itsensä kaikesta, mikä on hankalaa ja vaikeata.
Täytyy myöntää, että rouva Cerulian'in "salonki" oli varsin huvittava
tänä iltana. Täydellisesti emansipeerattujen naisien keskustelu on niin
omituista ja vaihettelevaa laatua, että se saapi tunnit katoamaan
erittäin nopeasti ja miellyttävästi. Kukin läsnä-oleva oli erittäin
vilkkaalla ja iloisella tuulella eikä kenkään epäillyt suoraan lausua
ajatuksiansa. Näyttipä siltä kuin ei löytyisi ainoatakaan kysymystä,
aina maailman luomisesta saakka, jossa ei vielä olisi ollut näille
haastelemisen sijaa. "No, herra Henderson", kysyi Ida kotiin
palatessamme, "mitä te piditte heistä?"
"Varsin paljon; mutta minun täytyy toki tunnustaa, että olen vielä
tuota vanhanaikaista mielipidettä vaimon vaikutus-piiristä".
"Mitä, kuinka herra Henderson?"
"Niin, todellakin, neiti Ida, ja aina vakaammin silloin, kun joudun
etevien ihmisten pariin, jotka tahtovat kääntää kaikki maailman lait
ylösalaisin, asettaaksensa naisen kyllin korkealle alustimelle".
"Vai niin?" sanoi Ida. "Minäkin puolestani olen jo kauan sitten tullut
siihen vakuutukseen, että jos naisten asian maailmassa pitää edistymän,
niin se ei voi tapahtua kokouksien ja keskustelujen kautta, vaan siten,
että kukin nainen erikseen päättää ryhtyä johonkin sukupuolellensa
hyödylliseen työhön, että hän sen _alkaa_ kärsivällisyydellä ja
hiljaa työskentelee sen täyttämiseksi. Tämä on _minun_ käsitteeni
asiasta, vaikkapa varsin mielellänikin väliin kuuntelen näiden
keskusteluita, sillä ne ovat todellakin elähyttävänä vastakohtana
nykyajan seura-elämän inhoittavalle, tyhjänpäiväiselle lörpötykselle.
Monella heistä tapaamme sellaisen elävyyden, vilkkauden ja voiman, että
sen täytyy meitä huvittaa, ja minulle tuo aina antaa uusia mietteitä".
"Mitä minuun tulee", sanoi Eva, "niin tiedän varsin hyvin, että olen
työtöin nais-parka; mutta jos minä ryhtyisinkin johonkin toimeen naisen
puolesta, niin varmaankin sen tekisin kodissani. Sielläpä luulen
voivamme vaikuttaa paljon hyvää ja sitä paitsi varjelemme silloin
itsemme joutumasta mihinkään liiallisiin houreisin".
"Minä en vaadi muuta, kuin että nainen toimii edes _jotakin_", sanoi
Ida; "ett'ei tyttö aina siitä asti kun hän koulusta pääsee, aina
siihen saakka, kun hän joutuu naimisiin, kuluta ikäänsä aivan
turhamaisuuksiin. Vaikka en todella voi oikein luottaa mihinkään niistä
teorioista joita tähän asti olen kuullut, olen siitä kuitenkin
vakuutettu, että meistä naisista _voisi_ tulla paljoa hyödyllisempiä
ihmisiä, paljon enemmän itsehemme luottavia, kuin tähän asti olemme. Me
_voimme_ ja meidän _täytyykin_ toimia paljon enemmän tässä maailmassa.
_Minä_ olen tieni määrännyt ja ai'on jatkaa matkaani sitä pitkin -- ja
luulenpa, että nainen, joka _todella_ raivaa tien itsellensä, tekee
juuri samoin kuin se, joka aukaisee ensimmäisen polun metsässä; hän
valmistaa tietä, jota myöten muut sitte voivat kulkea".
"Sen sinä kyllä voit tehdä", sanoi Eva; "mutta minä olen liian heikko
kokeakseni aukaista ensimmäistä polkua".
Minä tunsin hänen kätensä hieman tärisevän kainalossani hänen tätä
sanoessansa. Oli pilkkoisten pimeä, ja tietämättäni, luulen minä,
asetin käteni hänen kädellensä -- ja aivan ajattelematta suljin tuon
pienen, lämpimän esineen käteeni, juuri kuin se olisi ollut pieni
linnun poikanen. Tämähän on seikka, joka usein tapahtuu ennenkuin
arvaammekaan. Mutta minä huomasin, ett'ei hän vetänytkään pois kättänsä
ja minä pidin sitä siis suljettuna käteeni; itsekseni arvelin: olikohan
tämä joku ystävyyden etuuksista. Mutta ennenkuin ennätin tulla siitä
selville, erosimme toisistamme heidän portillansa.