Minä pääsen ystäväksi perheessä.
Tähän aikaan elämästäni luulin olevani täydellinen filosofi, joka jo on
päässyt nuoruuden hulluuksista ja viettelyksistä; -- luulin kyllin
voivani hallita itseäni, tunteitani ja himojani.
Se aika, jonka suuressa viisaudessani olin päättänyt olevan sopivimman
ruveta naimis-tuumiin, ei ollut vielä tullut. Kumminkin päätin, niin
paljon kuin mahdollista, nauttia tuota suloista ja miellyttävää
suhdetta, jota ystävyydeksi kutsutaan, sillä mikä on nuorelle miehelle,
noin parin ja kahdenkymmenen ikäiselle, joka ei vielä voi ajatella
avio-liittoa, mieluisampaa ja ihanampaa, kuin olla uskottuna ystävänä
vilkkaiden, miellyttävien, nuorien naisien piirissä, jotka elävät
palatsissa, ympäröittyinä elämän kaikelta mukavuudelta, hienoudelta ja
ylöllisyydeltä!
Kuu kohtelias äiti käskee nuoren miehen "olemaan kuin kotonansa", ja
vakuuttaa, että häntä kohdellaan kuni perheen jäsentä ainakin, niin tuo
äiti luonnollisesti otaksuu, että tämä mies ansaitsee sellaisen
luottamuksen. _Luonnollisesti_ hän ei saa asettautua minkään
hyväksyttävän avio-tarjouksen tielle, mutta sill'aikaa kuin tätä
odotetaan, voipi hän miellyttää tyttäriä niin paljon kuin hän voi. Hän
saapi kaunottarille antaa hyviä neuvoja kirjojen valitsemisessa, hän
saapi, jos niin tarvitaan, olla seuran huvina ja hauskuttaa jonkun
ikävän iltahetken ääneen lukemalla; sanalla sanoen: hän saapi olla
"juuri kuin veli".
Tällainen asema on nuorelle miehelle yhtä viettelevä kuin kynttilän
liekki kärpäsille. Vaikkapa tuhannet näistä huolettomista hyönteisistä
polttavatkin siipensä joka ilta, rientää kumminkin tuhat ensimmäinen
samaa kohtaloa kohti keveällä sydämellä ja yhtä onnellisena, kuin minä
olin rouva van Arsdel'in hyvä-sydämellisimmällä, äidillisellä äänellä
lausuessa:
"Minä kyllä ymmärrän kuinka yksin nuoren miehen täytyy olla,
tullessansa outoon kaupunkiin. Te olette tottuneet koti-elämään,
äitiinne ja siskoihinne; olonne täällä tuntunee siis varsin
yksinäiseltä, autiolta. Minä pyydän teitä sentähden pitämään kotoamme
aivan kuin omana kotonanne. Tulkaa koska vaan haluatte; huoneemme ovat
aina avoinna ja aina meistä joku on kotona. Mutta jos sattuisimme
olemaan kaikki yhtaikaa poissa, niin onhan teillä maalaukset ja
kirjasto ajanvietoksi odottaessanne".
Miten olisi ollut mahdollista nuoren miehen kääntyä pois kaikista
näistä viettelyistä?
Rouva van Arsdel ja hänen molemmat sisarensa olivat nuoruudessansa
olleet kaunottaria ja neiti Askott'in kauneudesta puhuttiin pienen
syntymäkaupunkinsa ulkopuolellakin. Heidän isänsä oli alhaisempaa sukua
ja tyttärien kauneus oli perheen ainoa rikkaus.
Vanhin sisarista, Maria, naitiin erääsen Newyorkin n.k. parhaimpaan
perheesen. Tätä liittoa pidettiin aikanansa mitä loistavimpana. Tom
Wouverman oli rikas ja tuhlaavainen; senpätähden olivatkin, moniaan
vuoden kuluttua, rikkaudet ja terveys lopussa ja nyt hän jätti vaimonsa
niskoille ankaran huolen vähillä varoilla pitää hienoa taloutta.
Toinen siskoista, Ellen, meni naimisiin herra van Arsdel'in kanssa,
hänen vielä ollessa varsin vähissä varoissa. Kauppa-neronsa kautta
kohosi hän kuitenkin vähitellen Newyorkin korkeimpiin piireihin.
Niinkuin useimmissa Amerikalaisissa perheissä, oli van Arsdel'inkin
perheessä koti-valtikka vaimon kädessä. Herra van Arsdel, hiljainen,
ujo mies, jonka koko sielu ja mieli oli asioihin kiinnitettynä, jätti
vaimonsa huostaan talouden hoidon ja lasten kasvatuksen.
Mutta rouva van Arsdel puolestansa oli taas vanhemman sisarensa silmäin
alla. Monet ihmiset ovat jo synnynnältänsä varustettuina taidolla
hallita muita, jota vastoin toiset eivät voi tulla toimeen, ell'ei joku
toinen aina johda heitä.
Ensin mainitut anastavatkin pian oikeuden jyrkimmällä tavalla päättää
sekä omia että muiden asioita. Siellä, jossa tuollainen henkilö löytyy
siellä varmaankin tapaamme sellaisia jotka pitävät itsensä varsin
onnellisina, kun tulevat johdetuiksi, jotka mielellänsä tottelevat ja
seuraavat johtajan tahtoa. Tuollainen perheen-hallitsija oli rouva
Maria Wouverman, van Arsdel'in perheessä, jossa häntä tavallisesti
kutsuttiin Maria-tädiksi, johon nimeen oli liitetty sellainen voima ja
mahtavuus, että kukin mielellänsä vetosi siihen kaikissa yleisissä,
perheesen kuuluvissa asioissa.
Mutta omituista on, että nämät henkilöt, jotka anastavat koti-poliisin
aseman, usein eivät ole erittäin voimakkaita eipä älykkäitäkään. Ei se
aina ole paras ja älykkäin henkilö, joka vaikuttaa muiden päätelmiin ja
käytökseen, vaan se on se, joka paraiten saattaa kieltänsä käyttää. Jos
katselemme ympärillemme maailmassa, niin huomaamme sen lystillisen
seikan, että ihmisiä usein arvostellaan sen mukaan, miten he itse
itseänsä arvostelevat. Henkilöt, joilla aina on päätös valmiina ja
jotka eivät itse laisinkaan epäile tämän päätöksen erinomaisuutta,
ovat juuri tämän ominaisuutensa kautta luodut hallitsijoiksi.
Perustautukoonpa heidän varmuutensa sitte heidän omiin himmeyden
läpitunkemiin aate-voimiinsa, tahi ei, aina se kuitenkin vaikuttaa
sangen paljon. Monet ihmiset, syvemmällä käsitysvoimalla ja laajemmalla
tajulla, horjahtelevat usein sävyisyydestä, he punnitsevat syyt ja
etsivät niihin selvitystä; senpätähden he eivät vaikutakaan niin
suuresti muihin, kuin nämät jokapäiväiset, tunnottomat luonteet, jotka
johdattavat muita ainoastaan sen kautta, että he oitis huomaavat mitä
juuri sillä hetkellä on tarpeen, voimatta nähdä eteenpäin edes
seuraavaan silmän-räpäykseen.
Rouva Wouverman oli jo kehdosta saakka järkähtämättä luottanut
itsehensä. Hänen käskyjänsä aina toteltiin, ja kun nuorempi sisar,
rouva van Arsdel, aina oli samasta mielipiteestä kuin hän, oli tuo
kotoinen kaksio varsin sopusointuisa. Rouva Wouverman ei tosin
onnistunut miehensä hallitsemisessa; mutta onnellisesti saatuansa
miehensä hautaan, kokosi hän rikkauksiensa jätteet, omistaaksensa lopun
elämäänsä "Ellille ja hänen tyttärillensä." Itse järjesti hän kotonsa
suurimmalla säästäväisyydellä niin, että kaikki oli hienoa ja siistin
näköistä mitä vähimmillä kustannuksilla, ja kuitenkin oli hänellä aina
joku hetki Elli-sisarelle ja hänen tyttärillensä käytettävänä.
Hänen käytöksensä oli miellyttävä ja sisarensa lapset olivat todellakin
hänelle rakkaat; nämä taas tottuivat aikaisimmasta lapsuudesta saakka,
nähdessänsä äitinsäkin neuvottelevan Maria-tädin kanssa, pitämään
Maria-tätiä tuomarina, jonka päätökseen oli tyytyminen. Hän oli
naimisensa kautta joutunut vanhaan, rikkaasen perheesen; senpätähden
luultiin hänellä olevan melkeen saavuttamatoin kokemus elämästä, ja
hänen arveltiin jo aikaisin päässeen salaisen neuvokunnan jäseneksi
tuohon ihanaan, kaikkivaltiaasen senaatiin: "niin nyt käytetään", ja
"niin ei enään käytetä", tuohon mainioon senaatiin, joka säätää lait
muoti-maailmalle. "Tuollaisia päähineitä ei enään käytetä". -- "No,
rakas ystävä, nyt käytetään sormikkaita eri-värisillä neuloksilla".
"Ei millään muotoa enään pussi-hihoja, niitä ei käytetä enään". Kaikki
nämät jyrkät päätelmät teki hän tyvenellä juhlallisuudella, joka ei
voinut olla suuresti vaikuttamatta kuuntelevaan nuorisoon. Maria-tädin
johdolla oli talo Fifth Avenue'lla ostettu, varustettu ja kaunistettu
ja rouva van Arsdel pyrki hänen vaikutuksensa alla ylhäisien perheiden
johto-tähdeksi. Ei kenenkään talo saanut olla niin loistava, niin
miellyttävä, eikä kenenkään tyttäret niin hyväiltyjä, kuin hänen.
Luonto oli jalomielisesti huojentanut hänen pyrinnöttänsä, sillä kaikki
hänen tyttärensä olivat rikkaasti varustetut sekä ulkomuodon, että
sielun-lahjain puolesta.
Aivan mahdotointa on kertoa Maria-tädin ja rouva van Arsdel'in
kauhistusta, kun he, heti Idan tultua seura-elämään, huomasivat, että
heillä nyt oli tekemistä nykyaikaisen nuoren, itsepäisen, muista
rippumattoman tytön kanssa; kun huomasivat, että edessänsä oli henkilö,
joka ei laisinkaan välittänyt ulkomuodosta, joka aina seurasi
ainoastaan omaa mieltänsä, hyväksyen tahi hyljäten, kysymättä neuvoa
entisiltä tavoilta, ja kun Ida vakuutti, että hän järkähtämättä oli
päättänyt antautua lukemiselle, silloin ei Maria-tädin harmi ja
ylenkatse tuntenut mitään rajaa. Hän tosin koetti saada tämän, hänen
mielestänsä hurjan, päätöksen peruutetuksi, mutta kun ei mikään
auttanut, tähtäsi hän toiveensa ja tarkastuksensa Evaan, jonka kummi
hän oli, ja jolle hän päätti, maksoipa mitä maksoi, hankkia loistavan
avio-liiton.
Minä jouduin heidän perheensä keskuuteen varsin tärkeällä ajalla.
Muoti-maailman valtikan pitämisessä oli rouva van Arsdel'illa
kilpailija, jonka menestys oli erittäin harmittava.
Kaiken sen huvin, jonka rikkaus ja triumfit hankkivat rouva van
Arsdel'ille, katkeruutti muuan nainen, joka aina asettautui askelta
ylemmäksi. Tämä seikka oli sitä katkerampi, raskaampi kärsiä, kun nuot
molemmat naiset olivat alkaneet elämänsä yhdessä ja sitäpaitsi olivat
etäiset sukulaiset.
Nuorempana oli rouva van Arsdel kuullut toisinaan puhuttavan eräästä
etäisestä sukulaisesta, nimellä Polly Sanders, jota kehuttiin erittäin
kauniiksi. Polly oli varsin terävä-järkinen ja sukkela, eikä laskenut
koskaan käsistänsä tilaisuutta pyrkiä eteenpäin maailmassa. Hänen
kauneutensa oli toki vähempi kuin neiti Askott'in ja hänen
varallisuutensa paljoakin vähempi, mutta hän oli päättänyt, kynsin
hampain, pyrkiä eteenpäin maailmassa, -- tapa, joka väliin onnistuu
erittäin hyvin. Ensin työskenteli hän eräässä tehtaassa, hankkien siten
itsellensä niin paljon varoja, että hän voi käydä koulussa, jossa hän
edistyi erinomaisesti ja kohosi ylöspäin ilmapallon tavoin. Sitten meni
hän naimisiin miehen kanssa, jolla oli samanlainen nero tunkeutua
eteenpäin maailmassa; hän lähti Parisiin ja palasi sieltä naisena, joka
matkojensa kautta muka oli saanut täydellisen kokemuksen maailmasta.
Elmore'n perhe kohosi sitten etevimmiksi Newyorkin hienoissa seuroissa
ja Maria-tädin suureksi harmiksi alkoi rouva Polly Elmore pitää
itseänsä erhettymätöintä rouva Wouverman'ia etevämpänä ja rohkeni
ruveta kilpailemaan rouva van Arsdel'in kanssa.
Mikä nainen kristillisillä perus-aatteilla voisi tätä kärsiä? Ei mikään
saattanut Maria-tätiä niin suuresti huomaamaan tämän maailman
syntisyyttä, kuin Polly Elmore'n pöyhkeä käytös; ja kun vihdon tämän
vanhin tytär joutui kihloihin nuoren Rivingston'in, Rivingston Manor'in
herran, kanssa, silloin oli mitta täynnä.
"Elli", sanoi Maria-täti, "Evan ja Wat Sydney'n kihlaus on
välttämättömästi julistettava. Minua harmittaa nähdä näiden Elmore'n
inhoittavasti ylpeilevän tyttärensä kihlauksesta ... ja eivätkö he ai'o
pitää häitä, joiden vertaisia ei vielä ole Newyorkissa nähty! Eipä
siksi että kadehtisin heiltä Sam Rivingston'ia, ei, ei laisinkaan,
sillä kauheita kertomuksiahan hänestä on liikkeellä. Sanotaan että hän
on täydellinen juoppo-ratti, ja että poliisin useana yönä on täytynyt
saattaa hänet kotihinsa. Miten Polly, huolimatta kaikesta
turhamaisuudestansa, voipi noin uhrata tyttärensä, sitä minä en voi
ymmärtää. Sydney, sitä vastoin, kuuluu elävän varsin siivosti; siispä,
Elli, meidän _täytyy_ saada tämä kihlaus julkisuuteen!"
"Mutta, rakas Mari, Eva on niin varsin kummallinen tyttö! Hän ei tahdo
laisinkaan myöntää, että he olisivat kihloissa".
"Hänen _täytyy_ se myöntää, Elli; hänen _täytyy_. Ida varmaankin
istuttaa hänen päähänsä noita omia hurjia mietteitänsä ja saas nähdä,
niin hän lopuksi saapikin Evan samanlaiseksi, kuin hän itsekin on.
Mutta tässä olen miettinyt toistakin asiaa! Onhan meillä tämä nuori
mies -- -- -- tämä Henderson; miksi emme käytä häntä hyväksemme tässä
asiassa? Ida, olen minä kuullut, pitää paljon hänestä, ja se meille
juuri onkin tarpeen. Jospa vaan voisimme saada Idan ajatukset sujumaan
tuota suuntaa, niin hän varmaankin jättäisi Evan rauhaan ja lakkaisi
hänen päähänsä ajamasta noita hulluuksiansa. Henderson on oikea
'gentleman' ja olisi varsin sopiva Idalle. Hän on kirjailija, samoin
kuin Idakin. Hän on noiden uusien nykyajan mietteiden haaveksiva
puolustaja, ja niinhän on Idakin. Niin, minä tahdon kaikin voimin
kiihoittaa Idaa siihen. Sepä oli oiva aate!"
Ja Maria-täti nyökkäsi ylpeästi ja tyytyväisesti viisasta päätänsä.