KAHDESKYMMENES LUKU.

Minä pääsen ystäväksi perheessä.

Tähän aikaan elämästäni luulin olevani täydellinen filosofi, joka jo on

päässyt nuoruuden hulluuksista ja viettelyksistä; -- luulin kyllin

voivani hallita itseäni, tunteitani ja himojani.

Se aika, jonka suuressa viisaudessani olin päättänyt olevan sopivimman

ruveta naimis-tuumiin, ei ollut vielä tullut. Kumminkin päätin, niin

paljon kuin mahdollista, nauttia tuota suloista ja miellyttävää

suhdetta, jota ystävyydeksi kutsutaan, sillä mikä on nuorelle miehelle,

noin parin ja kahdenkymmenen ikäiselle, joka ei vielä voi ajatella

avio-liittoa, mieluisampaa ja ihanampaa, kuin olla uskottuna ystävänä

vilkkaiden, miellyttävien, nuorien naisien piirissä, jotka elävät

palatsissa, ympäröittyinä elämän kaikelta mukavuudelta, hienoudelta ja

ylöllisyydeltä!

Kuu kohtelias äiti käskee nuoren miehen "olemaan kuin kotonansa", ja

vakuuttaa, että häntä kohdellaan kuni perheen jäsentä ainakin, niin tuo

äiti luonnollisesti otaksuu, että tämä mies ansaitsee sellaisen

luottamuksen. _Luonnollisesti_ hän ei saa asettautua minkään

hyväksyttävän avio-tarjouksen tielle, mutta sill'aikaa kuin tätä

odotetaan, voipi hän miellyttää tyttäriä niin paljon kuin hän voi. Hän

saapi kaunottarille antaa hyviä neuvoja kirjojen valitsemisessa, hän

saapi, jos niin tarvitaan, olla seuran huvina ja hauskuttaa jonkun

ikävän iltahetken ääneen lukemalla; sanalla sanoen: hän saapi olla

"juuri kuin veli".

Tällainen asema on nuorelle miehelle yhtä viettelevä kuin kynttilän

liekki kärpäsille. Vaikkapa tuhannet näistä huolettomista hyönteisistä

polttavatkin siipensä joka ilta, rientää kumminkin tuhat ensimmäinen

samaa kohtaloa kohti keveällä sydämellä ja yhtä onnellisena, kuin minä

olin rouva van Arsdel'in hyvä-sydämellisimmällä, äidillisellä äänellä

lausuessa:

"Minä kyllä ymmärrän kuinka yksin nuoren miehen täytyy olla,

tullessansa outoon kaupunkiin. Te olette tottuneet koti-elämään,

äitiinne ja siskoihinne; olonne täällä tuntunee siis varsin

yksinäiseltä, autiolta. Minä pyydän teitä sentähden pitämään kotoamme

aivan kuin omana kotonanne. Tulkaa koska vaan haluatte; huoneemme ovat

aina avoinna ja aina meistä joku on kotona. Mutta jos sattuisimme

olemaan kaikki yhtaikaa poissa, niin onhan teillä maalaukset ja

kirjasto ajanvietoksi odottaessanne".

Miten olisi ollut mahdollista nuoren miehen kääntyä pois kaikista

näistä viettelyistä?

Rouva van Arsdel ja hänen molemmat sisarensa olivat nuoruudessansa

olleet kaunottaria ja neiti Askott'in kauneudesta puhuttiin pienen

syntymäkaupunkinsa ulkopuolellakin. Heidän isänsä oli alhaisempaa sukua

ja tyttärien kauneus oli perheen ainoa rikkaus.

Vanhin sisarista, Maria, naitiin erääsen Newyorkin n.k. parhaimpaan

perheesen. Tätä liittoa pidettiin aikanansa mitä loistavimpana. Tom

Wouverman oli rikas ja tuhlaavainen; senpätähden olivatkin, moniaan

vuoden kuluttua, rikkaudet ja terveys lopussa ja nyt hän jätti vaimonsa

niskoille ankaran huolen vähillä varoilla pitää hienoa taloutta.

Toinen siskoista, Ellen, meni naimisiin herra van Arsdel'in kanssa,

hänen vielä ollessa varsin vähissä varoissa. Kauppa-neronsa kautta

kohosi hän kuitenkin vähitellen Newyorkin korkeimpiin piireihin.

Niinkuin useimmissa Amerikalaisissa perheissä, oli van Arsdel'inkin

perheessä koti-valtikka vaimon kädessä. Herra van Arsdel, hiljainen,

ujo mies, jonka koko sielu ja mieli oli asioihin kiinnitettynä, jätti

vaimonsa huostaan talouden hoidon ja lasten kasvatuksen.

Mutta rouva van Arsdel puolestansa oli taas vanhemman sisarensa silmäin

alla. Monet ihmiset ovat jo synnynnältänsä varustettuina taidolla

hallita muita, jota vastoin toiset eivät voi tulla toimeen, ell'ei joku

toinen aina johda heitä.

Ensin mainitut anastavatkin pian oikeuden jyrkimmällä tavalla päättää

sekä omia että muiden asioita. Siellä, jossa tuollainen henkilö löytyy

siellä varmaankin tapaamme sellaisia jotka pitävät itsensä varsin

onnellisina, kun tulevat johdetuiksi, jotka mielellänsä tottelevat ja

seuraavat johtajan tahtoa. Tuollainen perheen-hallitsija oli rouva

Maria Wouverman, van Arsdel'in perheessä, jossa häntä tavallisesti

kutsuttiin Maria-tädiksi, johon nimeen oli liitetty sellainen voima ja

mahtavuus, että kukin mielellänsä vetosi siihen kaikissa yleisissä,

perheesen kuuluvissa asioissa.

Mutta omituista on, että nämät henkilöt, jotka anastavat koti-poliisin

aseman, usein eivät ole erittäin voimakkaita eipä älykkäitäkään. Ei se

aina ole paras ja älykkäin henkilö, joka vaikuttaa muiden päätelmiin ja

käytökseen, vaan se on se, joka paraiten saattaa kieltänsä käyttää. Jos

katselemme ympärillemme maailmassa, niin huomaamme sen lystillisen

seikan, että ihmisiä usein arvostellaan sen mukaan, miten he itse

itseänsä arvostelevat. Henkilöt, joilla aina on päätös valmiina ja

jotka eivät itse laisinkaan epäile tämän päätöksen erinomaisuutta,

ovat juuri tämän ominaisuutensa kautta luodut hallitsijoiksi.

Perustautukoonpa heidän varmuutensa sitte heidän omiin himmeyden

läpitunkemiin aate-voimiinsa, tahi ei, aina se kuitenkin vaikuttaa

sangen paljon. Monet ihmiset, syvemmällä käsitysvoimalla ja laajemmalla

tajulla, horjahtelevat usein sävyisyydestä, he punnitsevat syyt ja

etsivät niihin selvitystä; senpätähden he eivät vaikutakaan niin

suuresti muihin, kuin nämät jokapäiväiset, tunnottomat luonteet, jotka

johdattavat muita ainoastaan sen kautta, että he oitis huomaavat mitä

juuri sillä hetkellä on tarpeen, voimatta nähdä eteenpäin edes

seuraavaan silmän-räpäykseen.

Rouva Wouverman oli jo kehdosta saakka järkähtämättä luottanut

itsehensä. Hänen käskyjänsä aina toteltiin, ja kun nuorempi sisar,

rouva van Arsdel, aina oli samasta mielipiteestä kuin hän, oli tuo

kotoinen kaksio varsin sopusointuisa. Rouva Wouverman ei tosin

onnistunut miehensä hallitsemisessa; mutta onnellisesti saatuansa

miehensä hautaan, kokosi hän rikkauksiensa jätteet, omistaaksensa lopun

elämäänsä "Ellille ja hänen tyttärillensä." Itse järjesti hän kotonsa

suurimmalla säästäväisyydellä niin, että kaikki oli hienoa ja siistin

näköistä mitä vähimmillä kustannuksilla, ja kuitenkin oli hänellä aina

joku hetki Elli-sisarelle ja hänen tyttärillensä käytettävänä.

Hänen käytöksensä oli miellyttävä ja sisarensa lapset olivat todellakin

hänelle rakkaat; nämä taas tottuivat aikaisimmasta lapsuudesta saakka,

nähdessänsä äitinsäkin neuvottelevan Maria-tädin kanssa, pitämään

Maria-tätiä tuomarina, jonka päätökseen oli tyytyminen. Hän oli

naimisensa kautta joutunut vanhaan, rikkaasen perheesen; senpätähden

luultiin hänellä olevan melkeen saavuttamatoin kokemus elämästä, ja

hänen arveltiin jo aikaisin päässeen salaisen neuvokunnan jäseneksi

tuohon ihanaan, kaikkivaltiaasen senaatiin: "niin nyt käytetään", ja

"niin ei enään käytetä", tuohon mainioon senaatiin, joka säätää lait

muoti-maailmalle. "Tuollaisia päähineitä ei enään käytetä". -- "No,

rakas ystävä, nyt käytetään sormikkaita eri-värisillä neuloksilla".

"Ei millään muotoa enään pussi-hihoja, niitä ei käytetä enään". Kaikki

nämät jyrkät päätelmät teki hän tyvenellä juhlallisuudella, joka ei

voinut olla suuresti vaikuttamatta kuuntelevaan nuorisoon. Maria-tädin

johdolla oli talo Fifth Avenue'lla ostettu, varustettu ja kaunistettu

ja rouva van Arsdel pyrki hänen vaikutuksensa alla ylhäisien perheiden

johto-tähdeksi. Ei kenenkään talo saanut olla niin loistava, niin

miellyttävä, eikä kenenkään tyttäret niin hyväiltyjä, kuin hänen.

Luonto oli jalomielisesti huojentanut hänen pyrinnöttänsä, sillä kaikki

hänen tyttärensä olivat rikkaasti varustetut sekä ulkomuodon, että

sielun-lahjain puolesta.

Aivan mahdotointa on kertoa Maria-tädin ja rouva van Arsdel'in

kauhistusta, kun he, heti Idan tultua seura-elämään, huomasivat, että

heillä nyt oli tekemistä nykyaikaisen nuoren, itsepäisen, muista

rippumattoman tytön kanssa; kun huomasivat, että edessänsä oli henkilö,

joka ei laisinkaan välittänyt ulkomuodosta, joka aina seurasi

ainoastaan omaa mieltänsä, hyväksyen tahi hyljäten, kysymättä neuvoa

entisiltä tavoilta, ja kun Ida vakuutti, että hän järkähtämättä oli

päättänyt antautua lukemiselle, silloin ei Maria-tädin harmi ja

ylenkatse tuntenut mitään rajaa. Hän tosin koetti saada tämän, hänen

mielestänsä hurjan, päätöksen peruutetuksi, mutta kun ei mikään

auttanut, tähtäsi hän toiveensa ja tarkastuksensa Evaan, jonka kummi

hän oli, ja jolle hän päätti, maksoipa mitä maksoi, hankkia loistavan

avio-liiton.

Minä jouduin heidän perheensä keskuuteen varsin tärkeällä ajalla.

Muoti-maailman valtikan pitämisessä oli rouva van Arsdel'illa

kilpailija, jonka menestys oli erittäin harmittava.

Kaiken sen huvin, jonka rikkaus ja triumfit hankkivat rouva van

Arsdel'ille, katkeruutti muuan nainen, joka aina asettautui askelta

ylemmäksi. Tämä seikka oli sitä katkerampi, raskaampi kärsiä, kun nuot

molemmat naiset olivat alkaneet elämänsä yhdessä ja sitäpaitsi olivat

etäiset sukulaiset.

Nuorempana oli rouva van Arsdel kuullut toisinaan puhuttavan eräästä

etäisestä sukulaisesta, nimellä Polly Sanders, jota kehuttiin erittäin

kauniiksi. Polly oli varsin terävä-järkinen ja sukkela, eikä laskenut

koskaan käsistänsä tilaisuutta pyrkiä eteenpäin maailmassa. Hänen

kauneutensa oli toki vähempi kuin neiti Askott'in ja hänen

varallisuutensa paljoakin vähempi, mutta hän oli päättänyt, kynsin

hampain, pyrkiä eteenpäin maailmassa, -- tapa, joka väliin onnistuu

erittäin hyvin. Ensin työskenteli hän eräässä tehtaassa, hankkien siten

itsellensä niin paljon varoja, että hän voi käydä koulussa, jossa hän

edistyi erinomaisesti ja kohosi ylöspäin ilmapallon tavoin. Sitten meni

hän naimisiin miehen kanssa, jolla oli samanlainen nero tunkeutua

eteenpäin maailmassa; hän lähti Parisiin ja palasi sieltä naisena, joka

matkojensa kautta muka oli saanut täydellisen kokemuksen maailmasta.

Elmore'n perhe kohosi sitten etevimmiksi Newyorkin hienoissa seuroissa

ja Maria-tädin suureksi harmiksi alkoi rouva Polly Elmore pitää

itseänsä erhettymätöintä rouva Wouverman'ia etevämpänä ja rohkeni

ruveta kilpailemaan rouva van Arsdel'in kanssa.

Mikä nainen kristillisillä perus-aatteilla voisi tätä kärsiä? Ei mikään

saattanut Maria-tätiä niin suuresti huomaamaan tämän maailman

syntisyyttä, kuin Polly Elmore'n pöyhkeä käytös; ja kun vihdon tämän

vanhin tytär joutui kihloihin nuoren Rivingston'in, Rivingston Manor'in

herran, kanssa, silloin oli mitta täynnä.

"Elli", sanoi Maria-täti, "Evan ja Wat Sydney'n kihlaus on

välttämättömästi julistettava. Minua harmittaa nähdä näiden Elmore'n

inhoittavasti ylpeilevän tyttärensä kihlauksesta ... ja eivätkö he ai'o

pitää häitä, joiden vertaisia ei vielä ole Newyorkissa nähty! Eipä

siksi että kadehtisin heiltä Sam Rivingston'ia, ei, ei laisinkaan,

sillä kauheita kertomuksiahan hänestä on liikkeellä. Sanotaan että hän

on täydellinen juoppo-ratti, ja että poliisin useana yönä on täytynyt

saattaa hänet kotihinsa. Miten Polly, huolimatta kaikesta

turhamaisuudestansa, voipi noin uhrata tyttärensä, sitä minä en voi

ymmärtää. Sydney, sitä vastoin, kuuluu elävän varsin siivosti; siispä,

Elli, meidän _täytyy_ saada tämä kihlaus julkisuuteen!"

"Mutta, rakas Mari, Eva on niin varsin kummallinen tyttö! Hän ei tahdo

laisinkaan myöntää, että he olisivat kihloissa".

"Hänen _täytyy_ se myöntää, Elli; hänen _täytyy_. Ida varmaankin

istuttaa hänen päähänsä noita omia hurjia mietteitänsä ja saas nähdä,

niin hän lopuksi saapikin Evan samanlaiseksi, kuin hän itsekin on.

Mutta tässä olen miettinyt toistakin asiaa! Onhan meillä tämä nuori

mies -- -- -- tämä Henderson; miksi emme käytä häntä hyväksemme tässä

asiassa? Ida, olen minä kuullut, pitää paljon hänestä, ja se meille

juuri onkin tarpeen. Jospa vaan voisimme saada Idan ajatukset sujumaan

tuota suuntaa, niin hän varmaankin jättäisi Evan rauhaan ja lakkaisi

hänen päähänsä ajamasta noita hulluuksiansa. Henderson on oikea

'gentleman' ja olisi varsin sopiva Idalle. Hän on kirjailija, samoin

kuin Idakin. Hän on noiden uusien nykyajan mietteiden haaveksiva

puolustaja, ja niinhän on Idakin. Niin, minä tahdon kaikin voimin

kiihoittaa Idaa siihen. Sepä oli oiva aate!"

Ja Maria-täti nyökkäsi ylpeästi ja tyytyväisesti viisasta päätänsä.

Vaimoni ja minä eli Harry Hendersonin elämäkerta · 第 25 / 58 题