Epätoivo.
Ylioppilas aikani päättyi vanhempieni ja ystävieni mieltä myöten.
Ahkerasti olin lukenut; olin saanut monta kaunista todistusta
ja kauniit arvosanat maisteritutkinnossa; sydämellisellä
jäähyväis-puheella erosin sitten ystävistäni.
Kotiini palasin synkeänä, vaikka oppineempana, kuin sieltä lähtiessäni
olin; syynä siihen oli, että epätoivo ja alakuloisuus olivat kahtena
viimeisenä vuonna juurtuneet rintaani.
Yleensä luullaan, ja totta se onkin, että nuoret miehet varsin paljon
luottavat omaan itsehensä; kuitenkin tapahtuu väliin, että he saavat
kulkea epätoivon sekaisessa vedessä, jossa he usein ovat
vajoamaisillaan tuohon lietoiseen mutaan. Viimeisenä vuonna
yliopistossa asettui usein kysymys: "mihin sinä kelpaat?" eteeni.
Yliopistoon tullessani kumoitti kaikki loistavana hämäräisessä
etäisyydessä ja luulin voivani saada toimeen mitä tahansa. Mielestäni
ei ollut mitään, jonka kuolevainen voi saavuttaa, minulle
saavuttamatointa; rikkaus, kunnia, maine -- kaikki jonka ihminen omin
voimin voipi itsellensä hankkia -- miksi en minäkin niitä voisi
saavuttaa? Mutta kun aloin verrata voimiani tosi-työhön, kun huomasin
ristiriitaisuuden muiden ja omien aatteideni välillä, ja kun jouduin
ylioppilas-elämän vaiheisin, niin kävin mielestäni aina yhä
vähäpätöisemmäksi ja aina useammin luulin, yksin istuessani,
kiusaaja-henkeni ilveillen minulta kysyvän: "mihin sinä kelpaat? miksi
olet niin paljon työskennellyt ja miksi niin paljon rahaa menettänyt?
sinusta ei ikäpäivänä tule mitään, surua vaan saatat äidillesi, joka
sinusta on toivonut vanhojen päiviensä tukea, ja häpeätä saatat sinä
Jaakko-enollesikin". Löytyykö mitään tähän epätoivon pohjattomuuteen
verrattavaa tuskaa? Koko miehen olemus on silloin pelkkää epätoivoa, ja
hän ajattelee: "eihän ruumiini eikä sieluni laisinkaan täytä
tarkoitustansa, -- varmaankin olisi ollut paljoa parempi, ett'en olisi
syntynytkään, kuin elää mitään toimeen saamatta". Silloin rupeaa hän
aprikoitsemaan: "mikä on tämän elämän tarkoituksena, ja mitä _minulla_
on täällä toimitettavana?" Varsin syvä aate on siinä, että ihmiskunnan
jalo edusmies alkoi elämänsä suuret toimet neljänkymmenen vuorokauden
yksin ololla erämaassa, paastoten, janoten ja kiusattuna perkeleeltä;
sillä sittenkuin kasvatus on eleille kutsunut ja tunnetuiksi saattanut
kaikki hyveet, kaiken voiman, joka miehessä löytyy, ja hänen on
päättäminen miten hänen näitä tulee käyttää, joutuu hän usein, tällä
itsensä määräyksen rajalla, himmeille poluille, joilla häntä kohtaa
monta kiusausta. Rikkautta, kunniaa ja mainetta -- kaikkia hän kyllä
voi saada, jos hän ei voi vastustaa kiusaajan houkutuksia, jotka
hänellä, samoin kuin suurella mestarillakin, on tarjona. Heijastaahan
pieni lampikin, samoin kuin aava meri taivaan siintävyyden!
Viime vuoden kuluessa raivosivat kaikki nämät aatteet sisimmässäni. Ken
tahtoisi olla vähäpätöinen tässä maailmassa? Ei suinkaan nuorukainen
tällä ijällä, sillä tuo viisaus: "ole vähäpätöinen, niin voit kaikki
saavuttaa" on hänellä vielä liian syvä.
Tullessani yliopistoon olin minä vähän vaativainen, iloinen ja onneheni
tyytyväinen; minä olin kyllin rikas saadakseni mitä tarvitsin, ja
viattomassa yksinkertaisuudessa oli elämäni polku edessäni.
Läheinen tuttavuuteni neiti Ellery'n kanssa, hänen naimisensa ynnä
kaikki sitä seuraava loisto antoi minulle tilaisuuden heittää silmäys
rikkauden maailmaan -- maailmaan, joka suuresti voipi levottomuuttaa
nuorta ylioppilasta, vaikkapa hän kuinkakin teeskentelee sitä
halveksivansa ja vaikkapa hän kirjoittaisi kuinkakin ankaroita
moraali-saarnoja sitä vastaan. Löytyy seuroja, joissa tunnemme itsemme
varsin nöyryytetyiksi, jos meillä on likaiset sormikkaat tahi vaatteet,
joista nukka on kulunut pois, samoin kuin Aatami ja Eva paratiisissa
häpesivät alastomuuttansa.
Siinä yliopistossa, jossa minä olin, löytyi, samoin kuin monessa
muussakin Uuden Englannin opistossa, joukko nuorukaisia samanlaisessa
varallisuuden tilassa kuin minäkin; he olivat köyhien mutta
kunniallisien perheiden lapsia, jotka uutteralla ahkeruudella hankkivat
tietoa ja taitoa itsellensä. Meidän joukossamme pidettiin järjellinen
säästäväisyys suuressa arvossa.
Kuitenkin on tuolla mukavuudella, jonka rikkaus tuopi mukanansa, vallan
suuri lumousvoima. Yliopistossa olin suuresti suosittu; toverien kesken
ilmauin puhujana ja kirjailijana, josta sain suuressa määrässä tuota
todellista kiitosta, jota ylioppilaat toisillensa antavat. Rikkaimmat
toverini, jotka elelivät loistossa ja ylellisyydessä, mutta jotka
kuitenkin olivat ahkeroita ylioppilaita ja kunnon miehiä, kutsuivat
minut seuroihinsa ja kestittivät minua varsin hyvin.
Lupa-ajoilla olin usein kutsuttu heidän kotihinsakin, jossa olin
tilaisuudessa nähdä sitä hienoutta ja mukavuutta, jota rikkaus tuottaa
niille, jotka sitä oikein hyväksensä käyttävät. Heille on raha
välikappaleena sivistyksen enentämiseksi; he ovat tilaisuudessa
auttamaan muita ja itsellensä valitsemaan sellaisia olopaikkoja, jotka
voivat tyydyttää sekä ruumiin että sielun vaatimuksia, ilman että
heidän täytyy laskea ja tuumailla mitä se maksaa. Luonnollistahan on
että minäkin mietin: rikkauteen on pyrkiminen!
Tosin kyllä rikkaat ystäväni varsin mielellänsäkin viettävät
lupa-aikaansa minun pienessä kodissani vuorien välissä, sillä yleensä
ei ihmiset ymmärrä oikein arvostella etujansa, vaan haluavat aina vaan
uutta. Sitäpä vasten heitä miellyttikin hiljainen rauhallisuus
kodissani, täydellinen vapaus kaikesta pakosta, viljelemättömät
vuoriseudut ja maaviljelyksen terveelliset toiminnat. Heitä miellytti
heinäsuovat, niiden pehmeä heinä ja nuo oivalliset piilopaikat, joita
ne tarjosivat; heitä huvitti hedelmän poimiminen ja leikkuu-ajan
hupaisat ilveet; he ylistelivät onneani asua niin miellyttävässä
seudussa. Minä ajattelin itsekseni: kyllä teidän kelpaa puhella noin,
kun tiedätte että teillä on tuhansittain dollaria taskussa ja taidatte
matkustaa ympäri koko maailman, jos vaan haluatte.
Kun lähdin yliopistoon, poistuin kodin voimallisesta vaikutuksesta. Jo
pienenä huomasin, että vanhempani elivät Jumalanpalvelukselle
pyhitettyä elämää. Minä olin erittäin tunnokas ja viehkeä luonteeltani;
senpätähden heijastikin lapsellinen sieluni kaikki vanhempaini tunteet;
aivan varmana pidettiin siis, että minä kerran jatkaisin isäni työtä ja
virkaa.
Neljä vuotta oli nyt kulunut ja minä palasin äitini luo heikkona,
epäilevänä ja melkeen kamoksuen sitä tointa, jota ennen ihastuksella
olin ajatellut, -- synkeänä ja horjuvana valitessani elämäni suuntaa.
Papin virkaan rupeaminen on antauminen köyhyyteen, vaivaan ja
itsensäkieltämiseen. Tämä virka vaatii, jos emme toimita sitä
ainoastaan pakosta, vaan tuolla innolla, joka kaikki esteet voittaa,
lujan ja järkähtämättömän uskon ja voiman kohoutua tästä aineellisesta
ja maallisesta olosta hengelliseen, ijankaikkiseen. Mutta ruveta
papiksi ainoastaan velvollisuutta täyttääksensä, kärsiä köyhyyttä,
tuntematta niitä ihania rikkauksia, jotka Kristus siihen virkaan
liittää -- ken ei vetäytyisi noin vaivaloisesta ja kylmästä elämästä!
Jos taas muuttaisin saarna-tuolin asemaksi, josta koettaisin hankkia
itselleni kunniata ja mainetta kaunopuheliaisuudella ja runollisessa
muodossa esittelemällä uskonnollisia mietteitäni, niin luulen, että
väärinkäyttäisin kokonansa papillista virkaa; -- suurella pelvolla näin
siis sen päivän lähestyvän, jolloin minun oli lähteminen yliopistosta
ja lopullinen päätös tehtävänä.
Synkeä oli mieleni ja surullinen sydämeni, kun valmistauin lähtemään
yliopistosta ja jättämään hyvästi noille iloisille, uskollisille
tovereilleni, joiden seurassa neljä parasta ikävuottani oli kulunut; --
nämät vuodet käyvät yhä kirkkaimmiksi ja unhottamattomimmiksi, kuta
etemmäksi minä niistä poistun.
Varsin ikävä tehtävä oli tavarani ylös alasin myllistäminen ja sen
huoneen tyhjentäminen, joka niin monena vuonna oli ollut kotini; ikävä
oli myydä huonekalustoni, järjestää kirjani matka-pussiin ja jättää
hyvästi kaikille noille vanhoille, omituisille kuville, joihin tässä
pienessä kaupungissa olin mieltynyt. "Alma Mater'ista" luopuminen on
sama kuin ero kodosta, toisen kerran -- mutta nyt avaraan maailmaan
lähteäksemme. Elämän taisteluun joutumista ei voi enään välttää, teltit
ovat jo koossa, majavalkeat sammuneet -- matkalle siis.