KAHDEKSAS LUKU.

Epätoivo.

Ylioppilas aikani päättyi vanhempieni ja ystävieni mieltä myöten.

Ahkerasti olin lukenut; olin saanut monta kaunista todistusta

ja kauniit arvosanat maisteritutkinnossa; sydämellisellä

jäähyväis-puheella erosin sitten ystävistäni.

Kotiini palasin synkeänä, vaikka oppineempana, kuin sieltä lähtiessäni

olin; syynä siihen oli, että epätoivo ja alakuloisuus olivat kahtena

viimeisenä vuonna juurtuneet rintaani.

Yleensä luullaan, ja totta se onkin, että nuoret miehet varsin paljon

luottavat omaan itsehensä; kuitenkin tapahtuu väliin, että he saavat

kulkea epätoivon sekaisessa vedessä, jossa he usein ovat

vajoamaisillaan tuohon lietoiseen mutaan. Viimeisenä vuonna

yliopistossa asettui usein kysymys: "mihin sinä kelpaat?" eteeni.

Yliopistoon tullessani kumoitti kaikki loistavana hämäräisessä

etäisyydessä ja luulin voivani saada toimeen mitä tahansa. Mielestäni

ei ollut mitään, jonka kuolevainen voi saavuttaa, minulle

saavuttamatointa; rikkaus, kunnia, maine -- kaikki jonka ihminen omin

voimin voipi itsellensä hankkia -- miksi en minäkin niitä voisi

saavuttaa? Mutta kun aloin verrata voimiani tosi-työhön, kun huomasin

ristiriitaisuuden muiden ja omien aatteideni välillä, ja kun jouduin

ylioppilas-elämän vaiheisin, niin kävin mielestäni aina yhä

vähäpätöisemmäksi ja aina useammin luulin, yksin istuessani,

kiusaaja-henkeni ilveillen minulta kysyvän: "mihin sinä kelpaat? miksi

olet niin paljon työskennellyt ja miksi niin paljon rahaa menettänyt?

sinusta ei ikäpäivänä tule mitään, surua vaan saatat äidillesi, joka

sinusta on toivonut vanhojen päiviensä tukea, ja häpeätä saatat sinä

Jaakko-enollesikin". Löytyykö mitään tähän epätoivon pohjattomuuteen

verrattavaa tuskaa? Koko miehen olemus on silloin pelkkää epätoivoa, ja

hän ajattelee: "eihän ruumiini eikä sieluni laisinkaan täytä

tarkoitustansa, -- varmaankin olisi ollut paljoa parempi, ett'en olisi

syntynytkään, kuin elää mitään toimeen saamatta". Silloin rupeaa hän

aprikoitsemaan: "mikä on tämän elämän tarkoituksena, ja mitä _minulla_

on täällä toimitettavana?" Varsin syvä aate on siinä, että ihmiskunnan

jalo edusmies alkoi elämänsä suuret toimet neljänkymmenen vuorokauden

yksin ololla erämaassa, paastoten, janoten ja kiusattuna perkeleeltä;

sillä sittenkuin kasvatus on eleille kutsunut ja tunnetuiksi saattanut

kaikki hyveet, kaiken voiman, joka miehessä löytyy, ja hänen on

päättäminen miten hänen näitä tulee käyttää, joutuu hän usein, tällä

itsensä määräyksen rajalla, himmeille poluille, joilla häntä kohtaa

monta kiusausta. Rikkautta, kunniaa ja mainetta -- kaikkia hän kyllä

voi saada, jos hän ei voi vastustaa kiusaajan houkutuksia, jotka

hänellä, samoin kuin suurella mestarillakin, on tarjona. Heijastaahan

pieni lampikin, samoin kuin aava meri taivaan siintävyyden!

Viime vuoden kuluessa raivosivat kaikki nämät aatteet sisimmässäni. Ken

tahtoisi olla vähäpätöinen tässä maailmassa? Ei suinkaan nuorukainen

tällä ijällä, sillä tuo viisaus: "ole vähäpätöinen, niin voit kaikki

saavuttaa" on hänellä vielä liian syvä.

Tullessani yliopistoon olin minä vähän vaativainen, iloinen ja onneheni

tyytyväinen; minä olin kyllin rikas saadakseni mitä tarvitsin, ja

viattomassa yksinkertaisuudessa oli elämäni polku edessäni.

Läheinen tuttavuuteni neiti Ellery'n kanssa, hänen naimisensa ynnä

kaikki sitä seuraava loisto antoi minulle tilaisuuden heittää silmäys

rikkauden maailmaan -- maailmaan, joka suuresti voipi levottomuuttaa

nuorta ylioppilasta, vaikkapa hän kuinkakin teeskentelee sitä

halveksivansa ja vaikkapa hän kirjoittaisi kuinkakin ankaroita

moraali-saarnoja sitä vastaan. Löytyy seuroja, joissa tunnemme itsemme

varsin nöyryytetyiksi, jos meillä on likaiset sormikkaat tahi vaatteet,

joista nukka on kulunut pois, samoin kuin Aatami ja Eva paratiisissa

häpesivät alastomuuttansa.

Siinä yliopistossa, jossa minä olin, löytyi, samoin kuin monessa

muussakin Uuden Englannin opistossa, joukko nuorukaisia samanlaisessa

varallisuuden tilassa kuin minäkin; he olivat köyhien mutta

kunniallisien perheiden lapsia, jotka uutteralla ahkeruudella hankkivat

tietoa ja taitoa itsellensä. Meidän joukossamme pidettiin järjellinen

säästäväisyys suuressa arvossa.

Kuitenkin on tuolla mukavuudella, jonka rikkaus tuopi mukanansa, vallan

suuri lumousvoima. Yliopistossa olin suuresti suosittu; toverien kesken

ilmauin puhujana ja kirjailijana, josta sain suuressa määrässä tuota

todellista kiitosta, jota ylioppilaat toisillensa antavat. Rikkaimmat

toverini, jotka elelivät loistossa ja ylellisyydessä, mutta jotka

kuitenkin olivat ahkeroita ylioppilaita ja kunnon miehiä, kutsuivat

minut seuroihinsa ja kestittivät minua varsin hyvin.

Lupa-ajoilla olin usein kutsuttu heidän kotihinsakin, jossa olin

tilaisuudessa nähdä sitä hienoutta ja mukavuutta, jota rikkaus tuottaa

niille, jotka sitä oikein hyväksensä käyttävät. Heille on raha

välikappaleena sivistyksen enentämiseksi; he ovat tilaisuudessa

auttamaan muita ja itsellensä valitsemaan sellaisia olopaikkoja, jotka

voivat tyydyttää sekä ruumiin että sielun vaatimuksia, ilman että

heidän täytyy laskea ja tuumailla mitä se maksaa. Luonnollistahan on

että minäkin mietin: rikkauteen on pyrkiminen!

Tosin kyllä rikkaat ystäväni varsin mielellänsäkin viettävät

lupa-aikaansa minun pienessä kodissani vuorien välissä, sillä yleensä

ei ihmiset ymmärrä oikein arvostella etujansa, vaan haluavat aina vaan

uutta. Sitäpä vasten heitä miellyttikin hiljainen rauhallisuus

kodissani, täydellinen vapaus kaikesta pakosta, viljelemättömät

vuoriseudut ja maaviljelyksen terveelliset toiminnat. Heitä miellytti

heinäsuovat, niiden pehmeä heinä ja nuo oivalliset piilopaikat, joita

ne tarjosivat; heitä huvitti hedelmän poimiminen ja leikkuu-ajan

hupaisat ilveet; he ylistelivät onneani asua niin miellyttävässä

seudussa. Minä ajattelin itsekseni: kyllä teidän kelpaa puhella noin,

kun tiedätte että teillä on tuhansittain dollaria taskussa ja taidatte

matkustaa ympäri koko maailman, jos vaan haluatte.

Kun lähdin yliopistoon, poistuin kodin voimallisesta vaikutuksesta. Jo

pienenä huomasin, että vanhempani elivät Jumalanpalvelukselle

pyhitettyä elämää. Minä olin erittäin tunnokas ja viehkeä luonteeltani;

senpätähden heijastikin lapsellinen sieluni kaikki vanhempaini tunteet;

aivan varmana pidettiin siis, että minä kerran jatkaisin isäni työtä ja

virkaa.

Neljä vuotta oli nyt kulunut ja minä palasin äitini luo heikkona,

epäilevänä ja melkeen kamoksuen sitä tointa, jota ennen ihastuksella

olin ajatellut, -- synkeänä ja horjuvana valitessani elämäni suuntaa.

Papin virkaan rupeaminen on antauminen köyhyyteen, vaivaan ja

itsensäkieltämiseen. Tämä virka vaatii, jos emme toimita sitä

ainoastaan pakosta, vaan tuolla innolla, joka kaikki esteet voittaa,

lujan ja järkähtämättömän uskon ja voiman kohoutua tästä aineellisesta

ja maallisesta olosta hengelliseen, ijankaikkiseen. Mutta ruveta

papiksi ainoastaan velvollisuutta täyttääksensä, kärsiä köyhyyttä,

tuntematta niitä ihania rikkauksia, jotka Kristus siihen virkaan

liittää -- ken ei vetäytyisi noin vaivaloisesta ja kylmästä elämästä!

Jos taas muuttaisin saarna-tuolin asemaksi, josta koettaisin hankkia

itselleni kunniata ja mainetta kaunopuheliaisuudella ja runollisessa

muodossa esittelemällä uskonnollisia mietteitäni, niin luulen, että

väärinkäyttäisin kokonansa papillista virkaa; -- suurella pelvolla näin

siis sen päivän lähestyvän, jolloin minun oli lähteminen yliopistosta

ja lopullinen päätös tehtävänä.

Synkeä oli mieleni ja surullinen sydämeni, kun valmistauin lähtemään

yliopistosta ja jättämään hyvästi noille iloisille, uskollisille

tovereilleni, joiden seurassa neljä parasta ikävuottani oli kulunut; --

nämät vuodet käyvät yhä kirkkaimmiksi ja unhottamattomimmiksi, kuta

etemmäksi minä niistä poistun.

Varsin ikävä tehtävä oli tavarani ylös alasin myllistäminen ja sen

huoneen tyhjentäminen, joka niin monena vuonna oli ollut kotini; ikävä

oli myydä huonekalustoni, järjestää kirjani matka-pussiin ja jättää

hyvästi kaikille noille vanhoille, omituisille kuville, joihin tässä

pienessä kaupungissa olin mieltynyt. "Alma Mater'ista" luopuminen on

sama kuin ero kodosta, toisen kerran -- mutta nyt avaraan maailmaan

lähteäksemme. Elämän taisteluun joutumista ei voi enään välttää, teltit

ovat jo koossa, majavalkeat sammuneet -- matkalle siis.

Vaimoni ja minä eli Harry Hendersonin elämäkerta · 第 13 / 58 题