Kyntäjä.
Vuoden 1868 kevät alkoi hyvin pahoilla enteillä. Paksut hanget olivat
vielä maassa, kun jo ukkonen piti pahaa pauketta. Käki lensi tiheimpään
kylään ja sitä ei pidetty ensinkään suotuisana vieraana. Selvästi
huomasi, etteivät tytöt ja pojat pyytäneet tuota armasta käkeä
kukkumaan naimavuosiaan, eikäpä vanhemmat ihmisetkään pyrkineet
tietämään, montako vuotta heillä vielä on elettävissä. Kun tuo
odottamaton vieras tuli kylään, lensi se tiheimmän puhtokunnan erään
talon kaivon vinttiin ja alkoi tuon kauvas kuuluvan, vaikka läheltä
heikolta tuntuvan kukahtelemisensa. Suomaton vieras kun se tämmöisissä
oloissa oli, ruvettiin sitä häätämään pois. Käki ei ollut siitäkään
milläänkään, lensihän vaan muutaman kylän pajan katolle ja alkoi
taasenkin kukahdella yhtä mahtavasti, ikäänkuin hän ei olisikaan mikään
suomaton vieras. Siitä pois häädettynä, lensi se kylän läpi juoksevan,
valtavan joen rannalla olevain, menneen vuotisten hamppujen likovaajain
päähän ja kukkui siinä niin hellittämättömästi, että oikein
kauhistutti. Häädettiin se siitäkin pois ja silloin se lensi joen
ylitse ensimäiseen aitan seipääsen ja kukkui siinä niin paljon kuin
halutti; kukkui ennustuksia, hyviä ja huonoja aikoja ja kun nähtiin,
ettei sille mitään valjettu, annettiin siinä sen kukkua vaan. Olikin
niin kylmä ja kamala kevät, että kaikki vanhat vuoden ennustajat
käyttivät käen tunkeilemisen kylään ja sen kukkumisen ja tuota ukkosen
hangelle ajamista hyväksensä. Kamalalta tuntui taasenkin elämän toivo,
sillä enteet olivat huonot.
Olin juhannusaattona jossakin talossa selvittämässä heidän asioitansa.
Oli niin kamalan kylmä ilma, että se luisteli läpi lihan. Joen yli
pyrkiessäni, ajattelin: mitähän aikoja meille kuitenkin vielä tulee.
Kamalat olivat mietteet ja kylmä tuuli viuhkoi niin rajusti, etten
ollut löytää keinoja itseäni suojellakseni. Silloin yhtäkkiä välähti
mieleeni, että 'uusi päivä vielä kaikki muuttaa voi', sillä olihan nyt
päiväntasauksen aika.
Hallitus oli kaikkensa koettanut, auttaaksensa maakuntaa syömisellä ja
siemenellä. Niinpä oli se nytkin kokenut toimia niin, että maanmiehillä
olisi jotakin kylvämistä. Ei ollut saatavissa oman maan touon siementä
ensinkään ja sen takia koetti hallitus saada niitä, missä niitä vaan
saatavissa oli. Niinpä oli Saksasta ja Tanskasta hankittu touon
siementä kylvämisen varalta. Paljon oli niissä kaksirivistä ohraakin,
mikä harvoin täällä Pohjanmaalla menestyy. Niitä oli lainailtu
maanomistajille jonkimmoista takuuta vastaan. Paremman tulevaisuuden
toivosta ei kansa katsonut, oliko kevään enteet huonot vai hyvät ja
olivatko saadut touon siemenet kaksi- tai kolmirivistä ohraa, mutta
yrittivät ja toivoivat he vaan.
Satuin taasenkin kulkemaan ulompana kotinurkkiani. Kylmä ja kamala oli
ilma kylvön teon ajaksi, mutta yhtäkaikki oli ihmisiä kyntö-vaolla. Kai
he vielä toivoivat ja luottivat. Katsoin erästä kalpeata ja laihaa,
täysikasvuista poikaa, joka mielestäni näytti sangen heikolta
kyntäjältä. Menin häntä puhuttelemaan.
"Eikö tunnu vaikealta noin raskas työ?" kysyin häneltä.
Hevonen oli juuri vaolle käännettynä ja siihen tökäsi nuorukainen
auransa pystyyn ja istui rinnalleni pellon pientareelle.
"Eipähän se niin helppoakaan ole ... voimat ovat vähissä, kun on monta
vuotta peräkkäin olkea syönyt, mutta eihän ole parempaa toivomistakaan,
ellei sitä uudestaan yritä", selitti tuo kalpea nuorukainen.
"Mutta onhan nämät ilmat niin kamalan kylmiä taasenkin näin kylvön
ajaksi", sanoin.
"Mikä sen tietää, jos ne vielä lämpeneisivätkin", sanoi poika ja katsoa
vilautti epäluottavasti minua silmiin.
Samassa tiukensi hän suolivyötään, nousi ylös, ikäänkuin
tyytymättömänä ja tarttui saharan kankeen. Tuskin hän oli päässyt
vakonsa kanssa pari kolme syltä eteenpäin, kun hän kaatua vätkähti
vakoon ja hänen huipertuessaan auransa, hevosen yhä edelleen mennessä,
teki väärän vaon. Siitä noustuaan, oikasi poika mutkan; näytti siltä,
ettei kylvömaa saa tulla huonosti kynnetyksi.
Peltosarka oli noin viidenkymmenen sylen pituinen ja kun tarkastelin
tuota luottavaa kyntömiestä, kaatui hän tuolla vaollaan viisi kertaa,
mutta yhtä monesti nousi hän ylös ja alkoi taasen uudestaan.
Tulevaisuuden toivo elähytti häntä.