On kirjoitettu ja sanottu, että huulikala on kuin sika kalojen
joukossa, ja kun vain tuomitsee ulkomuodosta, niin se on aivan oikein
ja totta. Mutta jos syventyy asiaan — jos vakavasti käy kalaan
käsiksi ja tutkii sen ominaisuuksia, niin jää jäljelle kovin vähän
yhtäläisyyttä. Sillä niin lihava, täyteläs ja pyöreä kuin huulikala
voikin olla — se on kuitenkin kauttaaltaan niin täynnä ruotoja, että
helposti menettää kaiken halunsa siihen. Ja mitä siasta sanottaneenkin
— niin se on ainakin siinä suhteessa moitteeton eläin, ettei siinä
ole sen enempää luita kuin on tarpeen. Voi huoletta ottaa eteensä ja
syödä, ei tarvitse istua ja tunnustella kielellään ja tarkastaa joka
palaa, ennenkuin sen nielaisee. Mutta huulikala sitävastoin — no, ei
suinkaan ole tarkoitus millään tavoin moittia luojan tekoja, luojan
työt ovat tietysti hyvät — mutta huulikala olisi voinut tulla toimeen
vähemmilläkin ruodoilla kuin sille on annettu. Nyt ne pilaavat lihan
ja vähentävät kalan arvoa. Siinä on liiaksi perattavaa, kärsimättömät
eivät millään muotoa saa siitä tolkkua. Se on heistä liian
vaivalloista. Eikä heillä ole aikaa istua ja noukkia ruokaansa ja syödä
sitä pala palalta, ja niin on tehtävä sen, joka syö huulikalaa. Sillä
ruotoja ei ole vain paljon, ne ovat lisäksi kovia ja teräviä kuin lasi-
tai terässirut. Ja kun sitä lisäksi on paha perata, niin ei naisväki
juuri tahdo olla missään tekemisissä sen kanssa, ja siksi ei sitä juuri
paljoksi arvioida.
Sentähden huulikala ei ole mikään haluttu kala, ihmiset eivät siitä
juuri välitä, he syövät sitä paremman puutteessa tai käyttävät sitä
hummerinsyötiksi. Vain joku erikoistuntija, jolla on aivan toinen
käsitys asioista, voi joskus olla eri mieltä. Hän antaa huulikalalle
sille tulevan arvon, suuremman kuin useimmille muille kaloille. Hän
osaa käyttää sitä tuoreena, vähän suolattuna ja suolaisena. Hän tuntee
kalan perinpohjin, sen sisimpiä ominaisuuksia myöten. Hän onkin
alituisesti matkassa onkineen, niin pian kuin vain pääsee lähtemään.
Hän asettuu pariksi kolmeksi päiväksi saarelle, hän rakentaa tulisijan
ja keittää ruokansa taivasalla ja kulkee ja iloitsee yksikseen.
Hänellä on korvo ja suolaa mukanaan, ja hän valmistaa kalansa sitä
mukaa kuin hän ne saa. Ja kun päivän työt, ovat lopussa, hän sytyttää
tulen ja panee kahvipannun kiehumaan tarkaten ilmaa ja tuulta. Niin,
katsohan nyt vain Markusta, hän istuu ja oikein juhlii saarella ja elää
mielestään herroiksi kuin itse keisari.
Täällä on kuin toinen maailma, hiljainen, hyvä ja rauhallinen
maailma, joka ei muuta muutosta tunne kuin vuorokauden, tuulen ja
sään vaihteluja. Sinne voi tulla milloin tahansa — saari on aina
ystävällinen ja tarjoaa aina suojaa. Se on siinä kuin maailman
äärenä, sen takana on ihmisten kuumeinen maa, edessä alkaa toinen,
ääretön maailma, itse ikuisuus. Se viittailee sinessä ja tuulessa, se
humisee mereltä ja pilvistä — oi, ei ole suurempaa iloa elämässä kuin
saada istua syyspäivänä saarella, rauhassa ja yksinään, ja kalastaa
huulikaloja. Markus nauttii olemassaolostaan, hän laulaa ja puhuu
ääneen välillä, ei kukaan voi kuulla häntä täällä. Hän istuu yksin ja
hallitsee saarta, istuu kallionkielekkeellä, jota meren kuohuvat aallot
huuhtelevat. Hän istuu niin siunatun mukavasti ja kääntää selkänsä koko
maailmalle paiskatessaan siinä huulikaloja kalliolle ja katsellessaan,
miten ne potkivat ja sätkyttelevät. Hänen takanaan on kasa, joka
loistaa vihreänä, ruskeana ja kuparinvärisenä kasa räpytteleviä eviä
ja kiiltäviä suomuja. Silloin tällöin heittäytyy aalto ylös pitkin
kallionseinää, vesi kuohuilee valkoisena untuvana hänen ympärillään.
Ja hänen edessään levenee meri, se levenee eteenpäin ja molemmille
sivuille ilman alkua ja loppua. On kuin itse äärettömyys olisi avattu
hänen eteensä. Markus istuu sen kynnyksellä, istuu siinä, missä nöyrät
istuvat, missä koko luomakunnan pitäisi olla.
Mutta eikö aika joskus käy pitkäksi ja eikö ole väliin yksinäistä?
Ei, aika kuluu aivan liian nopeasti. Ja mitä yksinäisyyteen tulee, niin
ei täällä saarella ole lainkaan yksinäistä, täällä on päinvastoin aivan
tarpeeksi seuraa. Täällä on tuuli, joka leikkii kanervikossa ja viuhuu
kallionhalkeamissa ja kuivissa korsissa. Ja täällä on lintuja, jotka
rakentavat pesänsä saarelle ja joilla on poikasia ja munia. Täällä on
merilokkeja ja tiiroja, täällä on haahkoja, rantaharakoita ja vikloja.
Ne ovat kaikki eläviä olioita, ajattelevia luotuja, niinkuin ihminen
itse. Ne taistelevat ja riitelevät ravinnosta, ne koettavat aamusta
iltaan tyydyttää ruumiinsa tarpeita. Niiden elämä on sattuman varassa,
ne käyttävät hyväkseen merta, luottavat kallioon ja rakentavat hiekalle
— mitä muuta tekee oikeastaan ihminen itse? Ja jos linnut eivät riitä,
niin on täällä lampaita, ne ovat uskollisia, kärsivällisiä eläimiä,
ystäviä, jotka palvelevat ihmistä. Mutta niiden kanssa ei voi puhua.
Puhua — mitä pitäisi sitten puhua! Jos täällä maailmassa puhuttaisiin
vähemmän, niin varmasti päästäisiin pitemmälle. Puhumalla ei onnea
saavuteta, puhe ei ole muuta kuin turhaa hälyä. Voit muuten puhua
lampaillekin, niiltä saa yhtä järkeviä vastauksia kuin useimmilta
ihmisiltä...
Niin istuu Markus kallion kolossa saaren uloimmassa kärjessä ja
onkii vapa kaarena laineitten aurinkoisessa kisailussa. Hän iloitsee
sydämensä pohjasta, hän katselee taivasta, merta ja hymyilevää
sineä ympärillään. Hän seuraa katseellaan lintua, joka liitää hänen
ohitsensa, kiveä, joka lojuu odottaen rannassa, ja auringonpaistetta,
ja kiitos valtaa hänet. Kaikki tämä on häntä varten, hänen tarvitsee
vain avata sydämensä, niin se kohtaa hänet lempeänä ja rauhallisena.
Ja silloin ei Markus voi muuta kuin virittää ylistyslaulun maalle, ei
kuuluvina säkeistöinä, vaan sisäisinä sävelinä ja sanoina.
Kuinka suloista onkaan elää, hän ajattelee, kuinka ihmeellinen maailma
on! Miten sininen on meri, miten loistava taivas, miten hyvältä ja
raikkaalta tuntuu hengittää ilmaa! Ja kuinka luonto on täynnä rauhaa,
miten kaikki ympärillä laulaa ja hymyilee! Ja itse voi yhtyä rauhaan,
liittyä muihin ja laulaa mukana! Niin, miten käsittämättömän suloista
on syntyä ja saada kokea niin paljon, niin kirjavaa vaihtelua kuin
elämä on...