Ulla heräsi hirvittävään jymyyn. Pelästyneenä hän ryntäsi vuoteesta
lattialle.
-- Joko ne nyt tulivat?
Melu kuului keittiön ovelta. Tytöt vetivät ylleen mitä ensi kiireessä
käteensä saivat ja avasivat ovensa raolleen.
Johanna täti seisoi kädet puuskassa oven edessä ja huusi ääntään
selvittäen tuimasti:
-- Kuka siellä?
-- Mikäs nyt, kun ei tänään sisälle päästetäkään? kuului vihainen ääni
oven takaa. En minä jouda koko aamua jokaisen ovea jyskyttämään.
-- Maitokuski, sanoi Rakel puoliääneen Ullalle. Ja sitten molemmat
räjähtivät nauramaan. Jännitys oli lauennut, nauru pulppusi
hillittömänä heidän huuliltaan.
Johanna täti loi heihin ärtyisen katseen.
-- Älkää hirnuko siellä, tytöt, vaan tulkaa siirtämään kaappia. --
Malttakaa, pääsette heti kohta sisälle.
Yhteisillä ponnistuksilla saatiinkin astiakaappi työnnetyksi entiselle
paikalleen. Pari kovaa kilahdusta ja porsliinin räminä ilmaisi, ettei
siirto tapahtunut vaurioitta.
Liemimalja ja pari lautasta oli sirpaleina.
-- Nyt on enää kahdeksan jäljellä äitivainajan pöytäkalustosta,
päivitteli Johanna täti.
Pihalla Ulla tapasi neiti von Pfefferin. Hän ei voinut vastustaa
kiusausta, vaan alkoi heti voimakkain piirtein esittää eilistä iltaa
kaikkine järkyttävine kohtauksineen. Fransiska neiti värisi ja
voihkaili ajatellessaan, minkä kohtalon alaisiksi hänkin ja die liebe
Mutter olisivat joutuneet, jos rosvo olisi pyrkinyt heille yöllä.
Välitunnit olivat ehdottomasti Ullan. Hän seisoi keskellä koulunpihaa
jännittynyt tyttöparvi ympärillään, olivatpa valmistavan koulun
pojatkin keräytyneet toisten joukkoon.
Mutta juuri kun Ulla ainakin seitsemännen kerran alkoi kuvailla:
-- -- -- Minä katselin ulos ikkunasta ja näin pihalla tumman haamun,
joka -- -- -- kuuli hän Vaava Lundin puhuvan Elsalle ja Sissille:
-- Tulkaa pois, tytöt, johan te nyt tuon osaatte. Minä tiedän jotain
paljon mielenkiintoisempaa. Ajatelkaa, tänä iltana pääsen konserttiin.
Siellä soittaa pieni poika viulua. Hän on vain kymmenvuotias ja oikea
ihmelapsi.
-- Minä näin hänet eilen, puuttui Ninni puheeseen. Hän on unkarilainen
ja hirveän soma. Mustat silmät ja vaalea, kihara tukka.
Ulla kuunteli. Ihmelapsi. Unkarilainen. Sehän kuulosti kauhean
jännittävältä. Hän alkoi antaa hajamielisiä vastauksia pikkupoikien
uteliaihin kysymyksiin. Viimein hän karkoitti heidät kärsimättömästi ja
siirtyi Vaavaa ympäröivään tyttöparveen. Mutta samassa ilmestyi Agata
täti portaille.
-- Sisään! huusi hän kilahuttaen pientä kelloaan.
Ja kuin lintuparvi pyrähti tyttölauma sisään.
Lyhtypylväässä on konsertti-ilmoitus, tiesi Elsa kertoa seuraavalla
välitunnilla.
Siinä samassa tavaili innostunut tyttölauma ilmoitusta, joka oli
naulittu lähimpään lyhdynpylvääseen.
Professori Antal Miháilyi Unkarista antaa konsertin t.k. 17 päivänä
kello seitsemän Raatihuoneen juhlasalissa. Avustajina toimivat
kuuluisa sopraanolaulajatar Lola di Ramoni, pianotaiteilija Julius
Berk ja ihmelapsi, kymmenvuotias Lajos.
Pääsymaksu naisilta 2 mk, herroilta 3 mk. Seisomapaikat 1 mk.
-- Ulla, minä aion kerjätä itselleni Anton sedältä rahaa, virkkoi
Helena. Pyydä sinäkin tädeiltäsi. Mennään yhdessä.
Ulla nyökäytti päätään. Hän oli äkkiä käynyt hiljaiseksi. Pirteys ja
eloisuus oli kadonnut kasvoista, jotka verhoutuivat jonkinlaiseen:
tahdon-olla-yksin ilmeeseen.
Hän oli tullut ajatelleeksi Markia, hilpeätä, huimapäistä, levotonta
Markia, jonka silmät saattoivat käydä niin sanomattoman surullisiksi
tai räiskyä tulta, sen mukaan kuin hänen mielialansa vaihtuivat.
Missä hän harhaili? Ehkäpä lepäsi jonkun virran pohjassa kaukana
Saksanmaalla tai kuljeskeli nälkäisenä kylästä toiseen soitellen
viuluaan.
Ullan käsi puristui nyrkkiin.