Toukokuu. Routaiset kylätiet upottavat. Hörödii ajelee nimismiehen
kanssa Rämekorven sydänmaalle, poliisitutkintaa pitämään ryyppäämisestä
ja maistamisesta, ja, jos sattuu tapaamaan Turakan tahi Patrakan,
myöskin valmistuksesta.
Ja voihan niitä talojen miehiä, juupelia, syyttää siitä samasta.
Patoja ja pannuja ovat korpeen haalanneet ja hevosineen vetäneet isoja
rankkisaaveja.
Olisi voinut ehkä jäädä tutkinnot ja muut pitämättä, jos eivät olisi
Kenkkulan saunassa Hörödiin selkänahkoja polttaneet.
Kun narrattiin mies yksin lauteille, ihan alkupäähän, ilman vesiä ja
muita, ja sitten sangollinen vettä jyriseville kiville. Mitenkä siinä
kerkesit itsesi alas pudottaa, ja jos mahallesi rupesit, niin nahka
selästä kokoon.
Sitten muhoillaan ja sanotaan, että mitenkä se niin sattui, ettei vesiä
muistettu antaa. Valitellaan mukamas vahinkoa, joka oli kohdannut.
Silmäkulmissa kiilsi jokaisella kuin kissalla, ja se Helsingin herra,
sälli, mikä lienee ollut, nauraa sitten kuin mieletön.
Benjaami Hörödii sylkäsee vihoissaan ja repäsee hevosta ohjaksista. Kun
juutas nukkuu tielle.
— Elä sylje saappaille! kivahtaa nimismies, joka on myöskin vihoissaan
siitä, että on pitänyt mokomalle reisulle lähteä peninkulmien taakse
tämän Hörödiin, rähjäkkeen, kimputuksesta. Hänen puolestaan vaikka aina
keittäisivät, kun kerran omistaan keittävät. Ja tarpeen on välistä, jos
sattuu saamaan, itselleenkin, varsinkin näin tautisena aikana.
— Piruako se tuo hevonen kuhnii. Kuuletko sinä, Hörö, lyö hevosta,
ryökälettä, kun mataa kuin varis.
Bennu on nukahtanut siinä lämpimässä paisteessa, kun yöt tahtovat mennä
päivien lisäksi siinä viran toimituksessa. Säikähtää, kun nimismies
karjasee korvaan.
Hörödii roiskii ohjasperillä hevosta, mutta Kakkelperin vanha tamma
suuttuu siitä ja potkasee, räväyttää kärryjen likasuojan nimismiehen
silmille.
— No perkele! Hae iso puu metsästä ja hakkaa sillä. Sietäisit, sika,
selkääsi, kun tänne narraamaan, no, nyt se laukasee toisen kerran.
Tamma räväytti tällä kertaa lakin Hörödiin päästä. Ei toki pahemmin
sattunut.
— Aha, kunpahan olisi hipaissut vähän tuota paistikastasi.
— No, ei pidä haukkua, nenä kuin nenä. Mitä varten nimismies käski
lyömään konia?
— Mitä varten sinun piti narrata minut tänne, tämän kaakin rattaille
ja tyhjää jälestä ajamaan? ärähtää nimismies. — Enkä minä tässä jouda
viikkokausia makaamaan. Käännä koni takaisin kirkonkylään.
— Tuota... no, nimismies, kun se kylä on tässä ihan lähellä, ja jos nyt
annetaan tämän hevosen leppyä, niin hyvä tästä tulee. Eikö minun olisi
pitänyt niitä saamaria lähteä hätyyttämään, kun selkänikin polttivat?
— Kunpahan olisivat korventaneet niin, ettet olisi yhteen vuoteen
päässyt paikalta liikkumaan, Hörökki, löylynlyömä.
— No, no, johan tämä on kunnian loukkausta, sanoo Hörödii.
Hevonen lähtee laiskasti lurppimaan, ja Hörödii pitelee varovasti ohjia.
— Vai kunnian... no nosta sitten juttu ja ota tuon kaakin hännästä
vieraatmiehet.
Nimismies nauraa jo sille heittiöille, joka on hänet tänne narrannut.
Kärryt heittävät puoleen ja toiseen routaisella maantiellä, ja
nimismiehen iso ruho tuntuu kipeytyvän. Kaivelee sisua ja suututtaa, ja
kun ei saa muutakaan Hörödiille, niin sylkäsee vahvan syljen poliisin
rinnoille.
Poliisi ei virka mitään, pyyhkii vain rintamuksensa.
Jonkun matkan päässä on mökki, ja hevonen täytyy jättää siihen. Matkaa
on jatkettava jalkaisin. Se suututtaa yhä enemmän ärtynyttä nimismiestä.
— Tässä on lähinnä Syllykän mökki, jossa asuu se hyysääjä, Syllykkä,
joka pitäisi saada kiinni, siitäpä viinan myynnistä ja muusta,
kuljettamisesta.
— Mikä Pyllykkä? Meinaatko sinä kaikki akan pyllykät kuljettaa samoilla
rattailla kirkonkylään kuin minutkin, häh? Enkä minä jaksa rämpiä näitä
upottavia kyläteitä. Piru sinut vieköön...
— Vai minut... ja nämä viinan keittäjät ja nauttijat saisivat olla vain
rauhassa nimismieheltä, pistää poliisi. — Tästä pitää kai tehdä kantelu
maaherralle, kuvernyörille, vai miten?
— Haista nyt jo hevon — — ja kantele sontatyörille, mokoma
Niuvanniemeltä karannut hurja... Ja jos nyt aukaset littisi, niin
silloin paukahtaa, karjasee nimismies niin että metsä vastaa.
Päästään siitä Syllykän mökille. Akka vähän hätkähtää nimismiehen
tulosta, mutta selviää pian siitä. Toimittaa nimismiestä istumaan,
ja kun nimismies vielä äkeissään ei malta olla sanomatta, että häntä
vaivataan ja kuljetetaan pätö asian tähden, niin akkakin siitä
Hörödiitä haukkumaan.
— Että sinä, rutale, kehtaatkin vanhaa ja väsynyttä virkamiestä,
jolla olisi parempatakin tehtävää, kuljettaa ja höyryyttää. Ja sitten
mukamas viinoja ja keittäjiä... kun se tämä Hörödii on mikä lienee
vähän päästään... ja saanut siihen nuppiinsa, että täällä viinoja...
että mitenkä se on, herra nimismies, kun tällaisia pidetään ruunun
palveluksessa? Jos tästä juttu nostetaan, niin kukahan vastaa.
Nimismies nauraa.
— Siinä sen kuulet, sanoo Hörödiille. — Menehän hakemaan, jos saat
lähtemään ne toiset, Hiertiäiset ja muut, tänne, niin pidetään nyt
sinun mieliksesi se tutkinto. No, ala painella.
Hörödii lähtee, ja nimismies nauraa koko puuhalle. Jopahan sieltä
Hiertiäiset ja muut lähtevät! Ja hänpä ei vaan lähde heitä jahtaamaan.
Saisi tuolta akalta viinaryypyn edes tähän väsymykseensä.
Nimismies valittaa väsymystään ja sitä, että poliisi on hänet tänne
narrannut.
— Mitä minä kenenkään viinoista. Omapahan on asiansa, joka viljoistaan
luulee liikenevän viinaksi. Ja keittäjille ei taas saa mitään, kyllä
ne varansa osaavat pitää. Eikö Pyllykällä olisi yhtään, sitäpä
kotitekoista, kun niin rupesi ruumista raukomaan?
Akka katsoo hieman epäillen nimismiestä. Meinaisikohan sillä keinoin
urkkia jotain, ja jos saisi, niin mitähän tuosta tulisi?
— Kyllä Pyllykkä saa luottaa minuun, etten rupea oikeuksiin
kuljettamaan. Jos vaikka yksi suullinen...
— Kyllähän minulla vähän on sen panskan taudin varalta, mutta jospa
nimismies sitten sakottaa, sanoo Syllykkä.
— Johan minä sanoin, etten rupea käräjöimään. Tuokaa vain pian,
ennenkuin se Höröläinen sieltä palaa.
Akka toi putelin.
— Tämä onkin sellaista, että kyllä voimat palaavat ja lisän kanssa. Jos
minä kiehauttaisin kahvin ensin, vai miten nimismies tykkää?
— Eikä tarvitse... näin kylmiltään on mukavampi.
Nimismies tuntee, miten viina alkaa kiertää väsyneessä ruumiissa, ja
pyytää lisää akalta.
— Minä annan tuosta sinulle vähän vaateapua, koskapa näkyy huonot
olevan, tuohan vielä, jos sulla on, yksi puteli, että saan evääksi,
senpä espanjan varalta.
Nimismies heittää satasen pöydälle.
— En minä toki rahalla, eeii... mutta kun nimismies on niin kovin hyvä
ja höyli, niin annan ainoanikin.
Akka tuo ison pullon ja laittaa sen konttiin ja neuvoo nimismiestä
sanomaan, että siinä on matikoita, tai vaikka mitä tahansa... sipulia.
Akka pistää sipulia kontin suuhun ja kiittelee itse keksintöään.
Satanen häviää pöydältä. Sehän oli hinta kahdelta litralta, ja
nimismies on hyvillään, kun sai sillä hinnalla.
* * * * *
— Eihän ne lähteneet, valittaa Hörödii, joka palaa hikisenä kylältä. —
Kyllä nimismiehen nyt on lähdettävä antamaan virka-apua.
— Kyllä minä autan sinua, kunhan päästään tuonne maantielle, ja nyt ala
kääntää ketaroitasi sinne mihin se koni jäi.
— Mutta se tutkinto... minun täytyy valittaa maaherralle.
— Valita vaikka hiiteen, mutta nyt lähtään.
Se loppuu siihen, ja Hörödii astuu nimismiehen jälessä maantielle,
ihmetellen, miten ukko nyt niin punoittaa. Ja noituu. Kun jalka
savisella tiellä vähän luistaa, kiroaa niin, että Hörödiitä hirvittää.
Mitä? Ukkohan haisi viinalle.
Hörödii koetti päästä esimiehensä rinnalle, haistamaan henkeä.
Nimismies arvasi metkun ja kirosi:
— Haistele sinä lehmän... äläkä tule niin lähelle, muuten rutjautan.
— Mitäs tässä kontissa on? kysyy poliisi.
— Mitäs sillä tiedolla teet? Saat turpaasi, jos kyselet.
— Taisi vallesmanni ostella viinaa siltä akalta.
— Niin ostin, mikä sitten. Ja tuki nyt kitusesi, ellet aio saada
selkänahkaasi. Ja käännä hevonen.
"On Suomi mulleee suuloisiin,
vaan Häämee siiitäi kalliihiiin"
laulahtaa nimismies.
— Kuulehan sinä, Bennu, miksi muutit nimesi Hörödiiksi? Korodii olisi
ollut somempi, eli korpisammakko. Sehän olisi sopinut, kun sinä niitä
korpia koluat. Kyllä ihmisen on hyvä olla joskus oikein hu-umalassa,
niinkuin sika, eli muu elukka. No, nostappas minut nyt kärryihin,
Korodii.
— Piru, jos minä nyt jo suutun, sanoo poliisi. — Tämä muka vallesmanni,
ostaa viinaa ja juo.
— Ihminenhän se on vallesmannikin, ja tuntee sen suu yhtä hyvin viinan
kuin muittenkin. Noo, nosta nyt. Saat ryypyn viinaa.
— Enkä nosta. Jätän tuohon maantielle tuommoisen nimismiehen.
— No haista sitten se ja mene hiiteen.
Vallesmanni ottaa kärryt ja kääntää käsissään ne ja nousee istuimille.
— Nyt saat kävellä, Korodii, ja minä ajan, ja jos sinä suutasi avaat
tästä kontista ja muusta, niin minä ni-nitistän sinut. No, nousehan ja
aja, minä vähän laulan.
"Siell' Suomenlaaahden rannallaa,
juur viiherjääällä nurmellaaa".
Routainen maantie upotti, ja nimismiehen ruhoa heitti kärryissä.
Vähitellen tuli virkamies merikipeäksi ja röhjäsi pahasti Hörödiin.
— Nyt minä, piru soikoon, kantelen kuvernyörille, suuttui jo poliisi.
— Tee sinä se, niin minä revin tukan päästäsi.
Kakkelperin tamma käveli verkalleen, kiirettä pitämättä.