Kenkkulan Aatami loikoo sängyssään ja miettii kaikenmoista, enimmäkseen
jo monia kertoja ennen mietittyä. Miehet ovat menneet aamiaisen
jälkeen työhön, ja isäntä on ottanut tavanmukaiset ruokaunensa. Ei
jaksa kuitenkaan koko päivää maata, ja aika tulee pitkäksi, kun ei
kykene töihinkään. Eipä sillä, että terveys olisi huono, maha on vain
kasvanut niin suureksi, että sen liikuttelemisessa on kylliksi työtä.
Ja sitten kun sen mahan kanssa on tottunut laiskottelemaan, ei käy enää
yrittäminenkään.
Eikähän se isännille muutenkaan olisi sopivata. Sitä kun on työtä
siinäkin, että miettii, miten nyt laitat sen ja sen paikan. Mihin
kylvät kaurat ensi kesänä ja mistä olisi paras ottaa kesäpuita. Ja
on siinä monta muutakin... Täytyyhän jonkun olla akkaväenkin kanssa
suuravia pitämässä, jos niinkuin sattuu sille päälle, että kehtaa
herjojen kanssa suutaan vaivata. Se on tosin hedelmätöntä, mutta aikasi
kuluksipa sitä joskus heidän kanssaan suutasi läpätät.
Emäntä, Karuliena, ei tosin ollut suustaan liika avara, mutta
olihan piikoja ja muita, joidenka kanssa sai velloa, jos halutti.
Riehaantuihan Karulienakin joskus, ja silloinpa olikin ääntä pirtissä.
Kuuluupa se nytkin pampattavan piioille tuvan puolella, mistä
pauhannee. Pitäisiköhän kuunnella.
Aatami vääntäytyy istumaan ja tarkistaa kuuloaan. Keittiön ja tuvan
ovet ovat välillä vähän raollaan.
Ka, kun tansseissa käynnistä puhuu. Piiat ovat taas olleet yöllä
juoksussa. Se synti ajaa itsekutakin omalla tavallaan, mitä mitenkin.
Piikojen ja poikien pitää käydä tanssimassa ja sitten loppuyö viettää
lihan nautinnoissa... sepä syntinen liha kun vetää ja viekoittaa.
Ohhoo, jos pistäisi tupakan.
Niin, niin, henki olisi altis ihmisessä, mutta liha on heikko, tahi
oikeastaan niin vahva, että tekee mitä lystää. Panee jalat tanssimaan
ja sitten kävelemään toisen sängyn viereen. Jos heissä piioissa sitä
hengen puolta lieneekään. Eivätkö liene niinkuin vasikat metsässä.
Eipä sitä nämäkään tyttäret, omat enempää kuin vieraatkaan, viitsi
kuunnella saarnaa pyhäisin, eikä veisata. Jos sanomisen paljoudella
saa tuvan penkille tahi sängyn laidalle istumaan lukuajaksi, niin
kohta vihollinen painaa niin, että ei muuta kuin silmät kiinni. Tytöt
torkkuvat ja rengit kuorsaavat ja väliin poksauttelevat äkeissään
suuruspommeja, jumalattomat.
Nytpä sieltä pirtistä ei enää kuulukaan mitään. Taisivat mennä navetan
puolelle. Siellä olisi ulkona nyt aurinkoinen päivä, jos kehtaisi
lähteä jaloittelemaan.
Aatami ottaa muutaman verkkaisen askelen kamarinsa lattialla, oikein
tietämättä, mihin päin lähteä, kääntyy sitten kaapilleen ja ottaa
sieltä pullon.
Eipä siinäkään ole mitään. On näes tämä Aatami pitänyt aina sairauden
ja muun semmoisen pienen taudintapauksen varalta korpiviinaa
kaapissaan, joka nytkin taas tautisena aikana on ehtinyt antaa hänelle
monta apua ja lievitystä.
Jopahan on näemmä tyhjä tuo pullo, huokaa Aatami. — Taisikin eilen
siitä viimeinen tulla napsituksi. Se kun ei tämmöiseen ruhoon edes vähä
riitäkään.
Aatamin pitää istua ikkunapöydän ääreen miettimään sitä pullon
tyhjenemistä. Siinä on samalla ne alinomaiset syntiasiatkin mielessä,
niistä kun pitää joka päivä itselleen tiliä tehdä, herjoista.
Kun sitä ihmisen, näes, pitää kilvoitella, loppuun asti, ihan siihen,
kun viimeinen henki kurkussa korahtaa. Sittenpä se reuhtominen
lakkaakin ja alkaa se toinen elämä, hyvä tahi paha, kuinka kulloinkin
osaat kilvoitella ja tämän maallisen juoksusi ja kouhotuksesi päättää.
Ja siitä päättämisestäpä se riippuukin kokonaan, vaikka moni ei sitä
tiedä. Kun osaat tehdä oikealla ajalla sovinnon ja omistaa sen, mitä
pitää ja sana sisältää, niin eipä ole silloin hätää. Pötkäytät vain
itsesi sinne parempaan paikkaan, vaikka olisit kuinka synnissä rypenyt
täällä matoisessa maailmassa.
Se pullo on tyhjä, ja se on toinen asia.
Aatami kävi katsomassa toista pulloa, olisiko siihen mitään jäänyt,
mutta ei siinäkään muuta kuin sen verran, että kieli kastui ja pahemmin
vain tautinen ruumis rupesi sitä ainetta tahtomaan.
Hitsiläinen, kun loppui nyt pahimpaan aikaan, eikä taida olla tekijää
tiettyvillä.
On se sekin, kun lopetetaan tämmöisenä tautisena aikana nämäkin
väkevät. Ei ihme, että ihmisiä kuolee ja pötkähtää ennen aikojaan kohta
joka talossa. Ja jos ei kuolla, niin ainakin sairastetaan. Ne jotka
osaavat tätä ainetta — Aatami pyöräytti tyhjää pulloa kädessään —
varata, säästyvät potemisesta ja rutkottamisesta.
Sängyn päälle se olisi vääntänyt jo aikoja sitten hänetkin, jos ei
olisi ollut aina puteli kaapissa. Eikä ainoastaan tämä tauti, niitä on
monta muutakin, hänessäkin. Sydänalusvika, joka vaatii kovanpuoleiset
aamumaistot, ja sitten repijäinen nivelissä.
Kun hänellä välistä ottaa se repijäinen niin lujalle, että pitää
istua, olipa paikka mikä tahansa. Sillekin kun on antaa ajallaan ja
tarpeellisen määrän, ei kuulu eikä näy koko repijäistä.
Ja onhan niitä muitakin. Reumatti yksi hyvä. Siinä sivussa saa sekin
voiteensa, vaikka pitääpä sitä senkin varalta aina lisätä annosta,
ja kun nämä nykyiset putelit ovat niin pieniä, kun ovat nekin
pienentäneet, niin tietää sen, että loppuu.
Nyt tässä tulee kohta pahat, jos ei vaan heti saa. Alkaa jo repijäinen
nytkyttää niveliä, pahan tauti, mikä lienee sekin, ihmisten vitsaus.
Eikä saanut sydänalakaan tänä aamuna enää täyttä määrää. Tässä saattaa
kohta tulla pahat olot.
Sattuisiko tuota olemaan poikien kaapissa?
Aatami nytkyttelee verkalleen poikien kamariin ja aukaisee kaapin, kun
sattuu kerran avainkin semmoinen olemaan.
Heh, heh, niitä poikia, kun ovat sinne pistäneet ihan täyden pullon. Ja
se on pistetty sinne ihan äskettäin, koskapa on vielä päältäkin märkä.
Mitä ihmettä? Vastatehtyä!
Aatami maistelee ja haistelee ja muhoilee. Tämä onkin tavallista
parempaa ainetta, eikö liene Turakan tekemää. Eipä sitä muut
sellaista...
Aatami on kahden vaiheilla, jättääkö pullon poikien kaappiin vai
ottaisiko sen mukaansa.
Syntiä siitä tosin ei tulisi. Saisihan sen maksaa toisella kertaa
pojille. Ja mitäpä ne terveet miehet sillä... Nautitaan vain huvin
vuoksi. Se juomishimo näet ajaa näitäkin hänen poikiaan, vaikka isä
ei milloinkaan vielä himon vuoksi ole putelia kallistanut. Heikko
terveys on sitä teetättänyt ihan poikasesta lähtien. Kerran nuorna
miesnä ollessa sai renkilöiltä, kun mahaa puri, ja kun huomasi sen
terveelliseksi itselleen, on aina sitä pitänyt, mutta ei milloinkaan
vielä juonut. Ei ainakaan niin, että juomiseksi olisi toinen pystynyt
sanomaan. Jos on ryypännyt, niin se on ihan toinen asia. Ryypätäänhän
sitä muutakin rohtoa, eikä sitä kiellä raamattukaan lääkkeenä
käyttämästä.
Ovi käy jossain, ja Aatu sujauttaa pullon taskuunsa ja lähtee poikien
kamarista.
Repijäinen on taas tipotiessään, eikä sydänalakaan kaiva enää paljoa.
Kun ottaa sikarin kaapista ja istuu siinä ikkunapöydän ääressä, on
mukava miettiä niitä syntiasioita.
Niihinpä se aina mietteet vetää, kun sitä ihmisen, oikean ihmisen näes,
pitää miettiä autuutensa asiaa.
Aatami ei malta olla. Pitää käydä ainakin haistamassa, siinä kun oli
semmoinen mukava haju. Mitä yrttejä sotkenee se Turakka viinaansa.
Ke, ka, kun repäisi toisesta polvitaipeesta. Etkö sinä sitten herkeä
kiskomasta, kitkuttajainen, pahalainen.
Aatu ottaa oikein pitkän sille ryökäleelle, joka ei anna rauhaa hänen
nivelilleen.
No nytpä sitä onkin jo aamupäivän tarpeeksi. Kunhan eivät pojat vain
kaipaisi pulloaan. Se on Jooseppi kova mies, isälleenkin, ja jos arvaa,
nostaa taas möläkän. Sitä kun nykyiset lapset eivät muista neljättä
käskyä, niinkuin tämäkin Jooseppi. Piruko tuon sikarin sisässä on, kun
ei lähde yhtään savua.
Jopa sieltä tuvan puoleltakin kuuluu liikettä ja naisväen ääniä.
Taisivat tytöt tulla päivälypsyltä.
Niin, se naisväki, se olisikin sitä semmoista vetävää ja viettelevää.
Jos vaikka kuinka koetat olla heitä katsomatta, niin näkyvät silmääsi
kuitenkin, hameen hulmahdus tai muu semmoinen mukava paikka.
Aatami hymähtää. On se sekin, nainenpa, koko rustinki. On laitettu
siihen kaikki paikat semmoisiksi, että niihin ei kyllästy. Muutamata
vetää vielä vanhanakin niihin paikkoihin, niinkuin nyt häntäkin tahtoo
riipoa.
Sepä se synti kun on niin makea. Ja vaikka kuinka vastaan haraat, niin
ei muuta kuin lankea pois, kun se aika sattuu.
Mutta siinähän se onkin uskon viisaus, että langennut voi nousta
jälleen.
Ja sitten vielä sekin, että jos ei olisi syntiä, niin ei olisi
anteeksiantoa. Se on tärkeä pykälä. Mistäs nousit, jos et langennut,
retkahtanut. Ihminen siten tulisi niin hyväksi ja vanhurskaaksi, että
ei tarvitseisi niitä uskon asioita ensinkään, ei pelastusta eikä muuta,
mikä siihen kuuluu.
Ja lankesihan se Paavalikin. Ja moni muu. Entäpä Taavetti ja sekin
kuningas Salomo. Kun herjalla oli niin paljon ihan oikeita vaimojakin.
Ne semmoiset paikat ovat mukavia raamatussa. Niissä on niin ihmeen
mukava hautoa ajatuksiaan ja kuvitella, miten ne miehet rellestivät,
Taavetit ja muut.
Ja sitten nämäkin nykyajan miehet. Sekin saarnaaja Tittulieri, kun piti
semmoisen tyttöhepsanan mukanaan ja sanoi hänelle, ystäviä ja uskottuja
kun oltiin, että ei jaksa lihaa vastaan tapella, täytyy olla kaikki
tavarat mukana.
Se tyttö olikin hyvä veisaamaan. Aloitti joka paikassa seurat veisuulla
ja lopetti. Jopa oli kerran saarnannutkin. Lienee hepsake saanut sitä
Tittulierin henkeä.
Jaa, jaa. Niitä ei ole enää nykymaailmassa seurojakaan. Vallattomuus ja
kaikkinainen paha saa vallan.
Jos tästä sitten lähtisi tuvan puolelle, koskapa siellä tytötkin niin
iloisesti kikattaa.
Ensin on kuitenkin käytävä haistamassa sen Turakan viinan ihmeellistä
hajua. Missähän se sitä keittänee, kun pojatkin ovat sitä saaneet?
Pitäisikin lähteä haistelemaan.
Aatami tuli tupaan. Tytöistä joku kehräsi ja muutamat liikkuivat muissa
askareissa. Iloisia olivat ja naureksivat. Kenkkulassa ei nähtykään
milloinkaan vakavia tyttöjä. Semmoisia lipattajia sattuivat aina kaikki.
Sattuuhan ne kun satutetaan. Aatami ei mitenkään voinut vihata
iloa eikä nauravia tyttöjä, vaikka olikin niissä oikeissa asioissa
kamppaileva mies. Valikoi melkein aina itse yhdessä tosin emännän
kanssa piikansa, mutta kirkonmäellä katsoi tarkkaan, millä oli
minkinlainen naama ja nauroiko usein. Muutenkin piti olla kokoa ja
paikat semmoiset, ettei silmää haitannut.
Se mistä lienee semmoinen vaativainen silmä ollut hänellä. Kaikki olisi
sen mukaan pitänyt olla niin mallikasta ja mukavaa. Se muuan akronohvi,
joka kerran kesällä kävi, sanoi, että se on semmoista taiteellisuutta.
Mitä joutavaa. Sitä syntiä ei hänessä ainakaan ole, se on vissi.
Ja onhan se siinäkin, jos oikein tosissa sen tunnustaa, että syntiselle
mielelle on mukavaa katsella semmoisia pyöreitä ja punakoita tytön
pallukoita.
Semmoinen se oli ennen Karulienakin, lihava ja pehmeä, ja punaa oli
poskissa niinkuin pensselillä olisi vedetty.
Se oli sitä aikaa ja nyt on toista. Karuliena on käynyt liikaakin
lihavaksi. Ja muuten semmoiseksi mietoveriseksi. Yöt makaa ja kuorsaa
ja illalla kääntää heti selkänsä. Eikö häntä sitten syntinen lihansa
milloinkaan kiusanne.
— Missä emäntä on? kysyy isäntä ja kellahtaa kyljelleen siihen pirtin
sänkyyn.
— Taisi mennä kylään, sanoo joku tytöistä.
Omiaan siinä sitten tytöt puhuvat ja tirskuttelevat ja häilähtelevät
lyhyvissä, polviin asti ulottuvissa hameissaan. Se kun nyt on semmoinen
tyyli, sanotaan. Ei siinä muuta, kuin että saa näytellä pyöreitä
pohkeitaan ja sillä tavoin vetää miehiä puoleensa. Tietää ne keinonsa
ja ne vetäjäisensä. No, omapa on asiansa, antaa ihon vilahtaa. Mukavapa
sitä on katsella.
Ohoo, kun se niin raukaseekin. Tulleneeko tunkion pohjat oikeille
paikoille siellä takapellolla. Kyllähän sen Joosepin melkein saa uskoa
töitä johtamaan. On muutenkin semmoinen työjuhta, että monta miestä
vastaa. Mutta väkeviä harrastaa, vaikk'on ihan terve mies. Kun sille
siitä sanoo, niin nauraa vasten naamaa: Maistaahan isäkin, ei se
minunkaan suuni tuohesta ole.
Sitten viinan voimalla väliin riehuu, muka ihmeitä näyttääkseen. Ja
kyllähän se näyttääkin. Ottaa hevosenkin ja nostaa, peto, koholle
niinkuin rukkasen. On sillä luonnostaankin niitä voimia.
Joko lienevät Rämekorvesta saaneet kaikki puut ajetuksi. Siellä sitä
välistä on lirautettu, kuusenjuurikasta, eikä ole kukaan mitään
haistanut. Kun se Rämekorpi on semmoinen, ettei sinne osaa kukaan.
Niinkuin rannatonta suota ensin joka puolla ympärillä ja sitten vasta
korpea. Missähän se Turakka mahtanee nyt sitä keitellä, sillä poikien
viina oli sitä varmasti?
Poikien kamarissa kuului joku kolisevan, ja kohta tuli Jooseppi
naamaltaan punaisena tuvan ovelle.
— Onko täällä isä?
— Tuolla on isäntä sängyssä.
Jooseppi, näköjään vihaisena, iski silmänsä isäänsä.
— Tulkaapas isä vähän tänne minun kamariini, pyytää hän.
Aatami lähtee vähän vaivalloisesti kämpimään. Taitaa taas se
repijäinenkin aloittaa, koskapa sätkäyttää aina niin nivusista.
Se poika nyt niistä viinoistaan... Pitää sanoa, ettei ole ottanut, ei
hän ainakaan. Kyllä se sitä saa, koskapa on saanut senkin putelin.
Joosepin tiilen värinen naama oli ankarassa irvistyksessä.
— Onko isä taas ottanut minun viinani kaapista?
— Viinasi? Joko sinä taas sitä olet ostanut, koettaa Aatami sanoa. —
Vai viinasi... milloinka minä ennen sinun viinojasi? Häpeileppäs vähän.
Olihan hän tosin muutaman kerran ottanut, mutta eihän sitä sopinut
sanoa, ja kun tavarat kerran olivat yhteisiä, niin viina kuin viina...
— Vai ette ole ottanut, kivahtaa Jooseppi. — Paremmin joutaisitte sitä
haeskelemaan, kun ei kerran ole muistakaan töistä. Paikalla minun
viinani tänne!
Aatami tekee jo lähtöä kamarista.
— Ota vaan viinasi sieltä mihin olet pannut.
On siinä lapsi, kun syyttää isäänsä viinojensa varkaaksi.
— Jo nyt on piru, kun minä panen putelin tuohon — Jooseppi näytti
kaapin hyllyä kädellään — ja sitten se ottaa ja kävelee siitä
omin neuvoin tiehensä. Kyllä se taitaa olla isän mahassa, koskapa
korvallisenne on niin punaiset. Repijäisiään ei tarvitse kenenkään
viinoilla voidella. Rämekorvessa on Turakka keittämässä, hakee sieltä.
— Vai Rämekorvessa, pääsi Aatamilta. — No niin, enhän minä saata sitä
kieltää, ettenkö joskus rimputtajaista lääkitseisi, mutta sinä nautit
vain huvin vuoksi. Ja se on syntiä.
— Olkoon jos pirua, mutta laittakaahan minun pulloni näinä aikoina
pois, että pääsen tästä tunkiolle. On jumalaton kamaran hakkuu ja pitää
saada parempata vauhtia. Ja sitten on minussakin sitä rimputtajaista,
nytkyttäjäistä — Jooseppi notkautteli polviaan — ja sille pitää nyt
antaa paukku. No, tokko se puteli löytyy?
Eihän se mitä löytynyt. Aatami köpötteli kamariinsa, Jooseppi jälessään.
— Antakaa sitten rahaa, ja joutuun!
— Paljonko? kysyy Aatami.
— Sata markkaa. Turakan viina on kallista. Siinä on semmoisia salaisia
yrttejä, eikö isä ole huomannut? Siitä saa semmoiset voimat, ettei
niitä vastusta mikään.
— Ei niin paljoa... kyllä viisikymmentä riittää.
Aatami katsahti kysyvästi poikaansa, häikköläiseen, joka tuli niin
julkeasti rahoja viinaan vaatimaan.
— Ei riitä. Teen minä kolmenkin edestä työtä enkä tarvitse muuhun kuin
viinaan ja vaatteeseen. No, joko löytyy?
Aatami heitti satasen pöydälle. Toisi se poika sieltä sitä hänellekin,
mutta ei oikein ilennyt pyytää. Ja joutaapa tässä itsekin. Eipähän
tahtonut sen lujemmin puteliaan, heittiö.
Jos tästä lähtisikin käymään Rämekorvessa. Syllykältä sopisi ottaa pari
isompaa pulloa ja kätkeä ne sinne, vaikka heinälatoon, tai kuljettaa
Hameniemen Asarin talteen.