hetkeksi hiljaisuus, kuin majesteettirikos olisi tapahtunut, mutta
sitten puhkesi koko tuo tuhantinen joukko villiin, kestävään huutoon,
joka kolkosti vyöryi kadulta kadulle:
"Alas neuvostovalta!"
Nälkäkapina oli puhkeamaisillaan. Omasta huudosta rohkaistuneena läksi
joukko liikkeelle, kasvaen ja paisuen joka hetki. Koskela ja miss Mary
painautuivat väkisinkin mukaan. Naiset, ryysyiset, laihat, nälkäiset,
kuumeisesti loistavin silmin, kulkivat edellä ja huusivat koko ajan:
"Alas neuvostovalta!"
Silloin äkkiä räiskähti. Kuului kuin kiukkuinen piiskan sivallus,
korviahuumaava pauke ja rätinä, ja mielenosoittajain joukko taipui
maahan kuin niitetty luoko. Puna-armeijan osasto oli alkanut
"rauhoittaa" työläisiä.
Täydellistä sekaannusta kesti vain hetkisen. Mielenosoittajat alkoivat
vastata tuleen ja ennenpitkää oli täydellinen katutaistelu käynnissä.
Katu puhdistui muutamassa hetkessä molemmin puolin, vain kaatuneet ja
haavoittuneet jäivät makaamaan veriselle, sotketulle lumelle. Muut
etsivät suojaa porttikäytävistä ja taloista, joiden ikkunoista,
ullakoilta ja katoilta alkoi vimmattu taistelu.
Puna-armeijalaiset eivät säästäneet ampumavaroja. Konekiväärituli
pyyhki katua, rapisi seiniin, mutta ulkonemien takaa räiskyi myöskin
mielenosoittajain kiväärituli tuhoisana ja kiivaana.
Koskela oli myöskin heittäytynyt maahan ja vetänyt miss Maryn mukanaan,
mutta hypännyt sitten heti ylös ja päässyt parilla harppauksella
suojaavan kadunkulman taa. Molemmat juoksivat pitkin katua aikeissa
paeta, mutta heidän ennätettyään noin sata metriä, räiskähti myöskin
sivukadulta vastaan kiväärituli. Mielenosoittajat oli saarrettu,
Koskela pujahti muutamaan porttikäytävään, joka oli "rintamien"
välissä.
Taistelu jatkui. Jääkäri veti esiin mauserinsa kaiken varalle, koetti
ja onnistuikin murtamaan portin, ja molemmat joutuivat taloryhmän
ympäröimälle kivipihamaalle. Noin puolen tunnin kuluttua vaimenivat
laukaukset ja jääkäri uskalsi lähteä neitosensa kanssa pihasta. Mutta
tuskin olivat he ennättäneet astua kymmenen askelta portilta, kun
kadunkulmaan ilmestyi ryhmä punakaartilaisia, jotka avasivat heti
kiivaan tulen heitä vastaan. Jääkäri heittäytyi lumeen, veti missin
vierelleen ja samassa alkoi hänenkin mauserinsa laulaa. Kaksi
punakaartilaista kaatui ja toiset pakenivat. Jääkäri vetäytyi
porttikäytävään. Hetken kuluttua aloittivat punakaartilaiset kiivaan
tulen kadunkulmasta, niin ettei porttikäytävästä voinut pistää
päätäkään ulos. Tilanne oli tukala, ja jääkäri tunsi hermostumista
missin puolesta, joka, vaikka koettikin näyttää urhealta ja reippaalta,
sittenkin pelkäsi.
Koskela mietti juuri jotakin epätoivoista keinoa pelastua, kun
porttikäytävään suhahti palava pommi, kolahti kivitykselle ja lennähti
melkein jääkärin jalkojen juureen. Kivääritulen suojassa olivat
punakaartilaiset hiipineet porttikäytävän ulkopuolelle. Mary huudahti
heikosti ja Koskelaan nojaten katsahti kauhuissaan savuavaa esinettä.
Mutta jääkäri tarttui ajatustakin nopeammasti pommiin, ojentautui ja
heitti palavan esineen nurkan taakse. Kuului huumaava jymähdys,
katkonaisia valitushuudahduksia, ja sitten oli kaikki hiljaa.
Punakaartilaiset olivat heittäneet pommin liian aikaisin.
Koskela katsahti kadulle. Portin luona makasi neljä miestä ruhjottuina,
mutta katu oli tyhjä. Hetkeäkään siekailematta painalsivat molemmat
juoksuun ja olivat pian kaukana. Taistelupaikoilta kuului vielä
yksinäisiä laukauksia: siellä viimeisteltiin "puhdistusta" ja
toteutettiin käytännössä bolshevistista vapautta. Monet haavoittuneet,
naiset, lapset ja miehet jäivät makaamaan hangelle, odottaen
armonlaukausta.
Koskela ja Mary kulkivat kotiin, kiihtyneinä, painautuneina toisiaan
vasten. Jääkäri ei olisi välinäytöksestä välittänyt mitään, ellei Mary
olisi ollut mukana, mutta kun Mary kuiskasi hiljaa kiitoksensa, tunsi
jääkärikin, missä vaarassa hän oli ollut ja mitä oli ollut
menettämäisillään.
Punakaartilaispatrulleja liikkui tiheässä, jääkäri ja hänen
seuralaisensa pidätettiin monta kertaa, mutta passit olivat kunnossa,
ja he saivat jatkaa matkaansa. Mutta kun he tulivat sen kadun päähän,
jonka varrella miss Mary asui, olikin se suljettu. Punakaartilaisketju
oli vedetty kadun yli. Koskela tiedusteli syytä.
"Siellä vangitaan jotain ameriikkalaista vastavallankumouksellista!"
vastasi vartija.
Koskela ja Mary säpsähtivät. Ja aivan oikein, sen talon luona, jossa
mr. Audhon asui, näkyi punakaartilaispatrulli. Koskela kuiskasi
Marylle, ja molemmat läksivät kävelemään poispäin. Seuraavassa
kadunkulmassa pysähtyivät he odottamaan. Patrulli lähti liikkeelle ja
sen keskellä näkyi joku siviilimies. Kun saattue tuli lähemmäksi,
tunsivat molemmat kauhukseen, että mr. Audhon kulki piikkiniekkojen
keskellä. Mary päästi tukahtuneen huudahduksen.
"Nyt on jotakin tapahtunut", kuiskasi Koskela. "Emme saa menettää
hetkeäkään. Rientäkää heti asuntoomme ja sanokaa tovereilleni, että he
odottaisivat minua kotona. Kongressi saa jäädä. Minä seuraan saattuetta
ja otan selvän asiasta. Näkemiin!"
Päännyökkäyksellä erosivat jääkäri ja neitonen toisistaan.
Punakaartilaisjoukko kulki juuri ohi.
24.
Herra Nosowkin lupautuu suurimmalla mielihyvällä avustamaan
vastavallankumouksellisia, tietämättä kuitenkaan missä ja miten.
Miss Mary kiirehti askeleitaan. Pelko ja tuskallinen epätietoisuus
kalvoi mieltä. Mitä olikaan tapahtunut kotona ja mistä syystä hänen
isänsä oli vangittu? Oliko kaikki johtunut sattumasta vai
aavistaisivatko bolsheviikit jotakin heidän suhteestaan neljään
vastavallankumoukselliseen matkailijaan?
Kun Mary saapui seikkailijoiden asuntoon, olivat nämä jo ehtineet
lähteä kongressiin. Mary ei tiennyt, mitä tehdä, mutta päätti kuitenkin
odottaa. Hänellä ei ollut minne mennä, ja Koskela oli joka tapauksessa
luvannut tulla kotiin.
Tuhannet kysymykset nousivat mieleen. Onnistuisiko Koskelan saada
jotakin selville? Miten kävisi, ellei isää vapautettaisi? Minne hän
itse joutuisi? Vilauksena nousi tämäkin kysymys hänen mieleensä. Siitä
hän ei paljoakaan välittänyt, mutta isä? Jäätävä kauhu valtasi hänet
autioissa, kolkoissa huoneissa, kun hän muisti kuulemansa ja näkemänsä
bolsheviikkien vankiloista, heidän "tuomioistuimistaan" ja
joukkoteloituksistaan.
Kului tunti ja toinenkin. Mary ei uskaltanut liikahtaakaan, vaan istui
nurkkaansa painautuneena. Olisi tehnyt mieli toimia jotenkin, liikkua,
huutaa, rientää auttamaan isää, mutta joku näkymätön voima kahlitsi
koko olennon, ja järki sanoi kaikkien yritysten ainakin toistaiseksi
olevan mielettömiä.
Talvinen päivä alkoi jo hämärtää, kun viimeinkin kuului askeleita. Mary
säpsähti ja hypähti seisomaan. Ovi temmattiin auki ja huoneeseen riensi
Kivinen, kintereillään Hoper ja Cotter.
"Te täällä...", pääsi Kiviseltä väkisinkin. -- "Missä on Koskela?"
"Hän... hän meni ottamaan selvää isästäni", kuiskasi Mary, ja jännitys
laukesi kyyneleihin.
"Isästänne?"
"Niin, hänet on vangittu."
"Vangittu!" huudahtivat kaikki kolme. -- "Milloin?"
"Noin pari kolme tuntia sitten. Punakaartilaiset veivät hänet. Me
näimme."
Muutamin katkonaisin lausein kertoi Mary miehille aamuiset seikkailut.
Kivinen heittäytyi nojatuoliin ja sytytti savukkeen.
"Nyt ovat hetket kalliita. Nyt täytyy toimia päättävästi, mutta
ennenkaikkea viisaasti ja viekkaasti. _Tohtori_ on aloittanut
toimintansa."
"Tohtori?" kysyi Mary vuorostaan.
"Niin, olemme kertoneet teille, bolsheviikkitohtori. Vangitsimme hänet
Intiassa, ja olisin voinut vannoa, että hän siellä pysyy. Mutta ei ole
hyvä vannoa. Hän on nyt täällä. Me näimme hänet kongressissa ja
painuimme heti tänne. Tulisipa nyt vain Koskela!"
Syntyi äänettömyys. Kivinen puhalteli savurenkaitaan, Mary tuijotti
eteensä tuskaisin ilmein, Cotter istui huulet yhteenpuristettuina ja
Hoper käveli verkkaan edestakaisin huoneessa.
"Meidät voidaan vangita millä hetkellä hyvänsä", virkkoi Cotter
miettivästi.
"Kyllä vain, mutta te unohdatte muutaman seikan: tohtori tuskin tietää
meidän tunkeutuneen tänne asti. Ja toinen seikka: hän ei tiedä mitään
teidän ja Hoperin olemassaolostakaan", vastasi Kivinen.
Ovi lensi äkkiä auki ja huoneeseen ryntäsi Koskela.
"Tohtori on Moskovassa!" huudahti hän yllättävästi.
"Tiedämme", vastasi Kivinen hiukan kuivasti.
"Oletteko nähneet?"
"Kyllä, hän tuli kongressiin."
"Soo!" Koskela vihelsi.
Mary hyppäsi ylös. -- "Missä isä on?"
"Hän on torivankilassa. Häntä ei ole vielä kuulusteltu. Tohtori kävi
vankilassa, mutta poistui heti."
"Mitä teemme?" kysyi Cotter asiallisesti.
Ystävykset ryhtyivät neuvottelemaan. Kongressiin ei voitu enää mennä,
sillä tohtori saattoi tuntea.
"Voi perhana!" huudahti Kivinen äkkiä.
"Mitä nyt?" kysyi Hoper.
"Me olemme olleet pässinpäitä, me! Meidän osoitteemme ja nimemme ovat
bolsheviikkien luettelossa!"
Koskela kalpeni.
"Täällä emme voi viipyä, emme hetkeäkään. Miss Audhonkin on vielä
täällä. Jonnekin hotelliin tai kahvilaan!"
Koskelan neuvoa noudatettiin heti, ja puolen tunnin kuluttua istui
seurue muutaman kahvilahotellin yksityishuoneessa.
"Ensiksikin: meidän tulee suorittaa tehtävämme loppuun", aloitti
Koskela.
"Tietenkin!" hyväksyivät toiset. "Toveri Nosowkinin
'vallankumoustehdas' on hävitettävä kokonaan. Se on jo hyvä isku. Siten
hajoaa bolsheviikkien koko maanalainen asiamiesverkko."
"Suunnitelma on hyvä, mutta kuka panee sen täytäntöön? Kun ei kävisi
kuin hiirille, jotka aikoivat ripustaa kellon kissan kaulaan", hymähti
Kivinen.
"Se on räjäytettävä", lausui Koskela kylmästi. -- "Toveri Nosowkinilla
on rakennuksessaan helvetinkoneita. Koetetaan, kelpaavatko ne
mihinkään!"
"Milloin ryhdymme työhön?" kysyi Hoper.
"Tänä iltana. Se on päätetty siis."
"Mutta millä tavalla pääsemme pois kaupungista?" virkahti Cotter.
"Meidän täytyy yrittää junalla."
Seikkailijat kuiskuttelivat vielä hetkisen keskenään, mutta poistuivat
sitten, palatakseen asuntoonsa. Tuskin olivat he päässeet sisään, kun
herra Nosowkin kurkisti ovesta.
"Toivoakseni en häiritse?" kysyi hän makeimmalla äänellään. Mary
livahti silmänräpäyksessä viereiseen huoneeseen.
"Ette millään tavalla", riensi Kivinen vakuuttamaan. Bolsheviikki astui
huoneeseen.
"Suuria uutisia!" Herra Nosowkin loisti.
"No?" kysyi Kivinen jännittyneenä.
"Olemme päässeet jonkunlaisen vastavallankumouksellisen salaliiton
perille. Muuan ameriikkalainen lähetysvirkamies on vangittu.
Junaliikenne on lopetettu ja tutkimuksia jatketaan tarmokkaasti.
Tohtori Ralphston on palannut. Hän joutui kiinni Intiassa, mutta pääsi
lahjomalla pakenemaan. Hän epäilee, että Moskovaan olisi tunkeutunut
pari lahtarihallituksen agenttia?"
"Soo, sellaista! Onko nuo agentit tehty jo vaarattomiksi?"
"Ei vielä, mutta toivoa on."
"Onko mr. Audhonin vangitseminen tämän yhteydessä?" kysyi Kivinen
äkkiä.
"Kyllä!" vastasi hra Nenäkäs hieman kummastuneena. "Mistä te sen
tiedätte?"
"Ainahan jotakin tietää." Kivinen sytytti uuden savukkeen ja silmäsi
tovereihinsa, nyökäyttäen huomaamatta päätään. Paras oli aloittaa
heti. Koskelan käsi livahti taskuun. Hoper ja Cotter seurasivat
esimerkkiä.
"Moskovasta ei siis pääse junalla?" kysyi Kivinen viattomasti.
"Kyllä pääsee, mutta sitä varten vaaditaan Ulkomaisen valistustoimiston
passi", vastasi hra Nosowkin.
"Sehän kävikin mainiosti", virkkoi Kivinen. -- "Muuten, onko
kongressissa tehty mitään päätöksiä? Emme voineet olla siellä loppuun
saakka?"
"Hyväksyttiin päätöslauselma pikaisesta toiminnasta."
"Vai niin, siis kuitenkin vastoin minun mielipidettäni!"
"Tohtori Ralphston puhui ja voitti kaikki epäilykset."
"Se on helppo arvata. Milloin toiminta aloitetaan?"
"Ohjeet asiamiehille annetaan huomenna."
"Täpärälläpä pitää! No niin, herra Nosowkin, me pyytäisimme teiltä
muutamia pieniä palveluksia..." aloitti Kivinen. Kolme muuta
seikkailijaa puristivat aseita taskussaan.
"Suurimmalla mielihyvällä!" vakuutti bolsheviikki.
"Niin, katsokaas, meidän pitää päästä matkustamaan Moskovasta
tänään..."
"Matkustamaan...?" kertasi hra Nenäkäs hämmästyneenä.
"... otettuamme ensin mukaan mainion ja mieltämme kiinnittävän
korttijärjestelmänne..."
"Korttijärjestelmäni?" änkytti bolsheviikki, osaamatta aavistaa, minne
sanomalehtimies oikein tähtäsi.
"Ja vaikka me yleensä emme ole barbaareja, luulemme ihmiskunnalle
olevan hyödyksi, jos 'vallankumoustehtaanne' hävitetään. Teillähän on
valmiita helvetinkoneita?"
"Helvetinkoneita?!" Pikku mies vapisi, sillä hän alkoi tajuta olevansa
sangen epämiellyttävässä asemassa.
"Niin, me emme olisi niin kiirehtineet, mutta tohtori Ralphstonin
saapuminen pakoittaa... Herra Nosowkin, meillä on kunnia esittäytyä:
neljä lahtariagenttia! Seis, seis, kädet ylös!"
Hra Nosowkin oli yrittänyt rynnätä ovelle, mutta kolmen mauserin sangen
vähän humoristiset suut pysäyttivät hänet alkuun. Hän vaipui
nojatuoliin pelästyneenä ja kalpeana.
"Ryhtykäämme neuvotteluihin!" virkkoi Kivinen kylmästi. -- "Saako olla
savuke!" Sanomalehtimies tarjosi kohteliaasti. Mary puikahti takaisin
huoneeseen.
25.
Vastavallankumoukselliset hyväksyvät suoritettavakseen pienen
iltaohjelman.
"Tehtävämme on kolmiosainen", aloitti sanomalehtimies. "Ensiksi on
meidän vapautettava mr. Audhon, toiseksi hävitettävä vallankumoustehdas
ja kolmanneksi korjattava maallinen olemuksemme kunniallisessa kunnossa
Moskovasta ja kommunistivaltakunnasta. Tehän olette lupautunut
avustamaan 'suurimmalla mielihyvällä', hra Nosowkin, joten nämä
pikkuseikat eivät tuottane meille vaikeuksia?"
Hra Nosowkin ähkyi vain.
"Ensiksi: tietääkö tohtori meidän olevan täällä?"
"En luule, sillä tutkimukset ovat aivan alulla, ja niitä johdan minä."
"Hyvä, siis voimme jäädä tänne, mikä onkin mukavampaa."
"Kuulkaas, herra Nosowkin!" puuttui Koskela keskusteluun. -- "Jos te
hyväntahtoisesti kirjoittaisitte pienen paperilapun ja veisitte sen
henkilökohtaisesti perille, luuletteko, että mr. Audhon päästetään
vankilasta esim. kuulusteluun?"
Bolsheviikki kiemurteli nojatuolissaan, mutta ei vastannut mitään.
"Kas niin, rauhoittukaa. Me emme vaadi teiltä mahdottomia ja pidämme
kyllä omasta puolestamme lupauksemme: teille ei tapahdu mitään. Siis,
pääseekö mr. Audhon vapaaksi?"
"Pääsee", mutisi virkailija.
"Selittäkää tarkemmin!"
"Jos kirjoitan ulkomaisen valistustoimiston nimessä passituksen,
luovutetaan hänet kyllä kuulusteluun."
"Kas, sehän käy hyvin."
Bolsheviikin silmät välähtivät viekkaasti. Koskela huomasi ja hymähti.
"Ei mitään kujeita, parahin herra Nosowkin! Katsokaas, kun me kerran
olemme ryhtyneet peliin, pelaamme me sen loppuun. Jos joudumme
tappiolle, on se oleva teidänkin tappionne."
"Miten järjestätte vapauttamisen?" kysyi bolsheviikki hieman
alistuneempana.
"Sen saatte nähdä myöhemmin! Minä pidän tavallisesti suunnitelmani
omana tietonani."
"Asia n:o 1 on selvä", julisti Kivinen. "N:o 2!"
"Minä teen nyt muutamia kysymyksiä, joihin toivon saavani
mahdollisimman tarkat ja oikeat vastaukset" lausui jääkäri kuivasti.
-- "Minun ei tarvinne huomauttaa, että m.m. henkenne riippuu nyt
totuudenrakkaudestanne."
"Minä vastaan", lausui hra Nosowkin. Seikkailijain reipas ja
kursailematon, mutta rehellinen käytös vaikutti pirteyttävästi.
"Onko hallintorakennus tyhjä öisin?" kysyi Koskela.
"Useimmiten, mutta ei aina. Tavallisesti poistuvat viimeisetkin
virkailijat sieltä tuossa klo 9 paikkeilla."
"Hyvä. Onko teillä aina pääsy sinne?"
"On."
"Onko rakennus aina vartioitu?"
"On."
"Te tiedätte tunnussanat?"
"Tiedän."
"Voitteko saada käytettäväksenne pari autoa?"
"Voin kyllä."
"Kas niin, me alamme päästä yhteisymmärrykseen. Tänä iltana menemme
siis 'vallankumoustehtaaseen'. Te seuraatte mukana."
"Minä alistun."
"Kolmas asia on niinmuodoin leikkiä. Hra Nosowkin kirjoittaa meille
kaikille passit?"
"Kyllä. Mutta sallikaa minun kysyä, mitä aiotte tehdä minulle?"
"Päästämme teidät vapaaksi." Bolsheviikki naurahti hiukan katkerasti.
-- "Se ei riitä, sillä minut teloitetaan joka tapauksessa. Jos kerron,
miten kaikki on tapahtunut, ei minua uskota, ja vaikka uskottaisiinkin,
niin petturuudesta teloitetaan. Minua odottaa kuolema siis joka
tapauksessa."
"Hm, tämä kohta on vaikea järjestää", virkahti Hoper. -- "Mutta
kuulkaas, voisimmehan teidät sitoa ja jättää sitten jonnekin, josta
teidät heti löydettäisiin."
Hra Nosowkin pudisti murtuneena päätään. -- "Se voisi ehkä henkeni
pelastaa, mutta asemani olisin joka tapauksessa menettänyt. Minut
alennettaisiin ja pistettäisiin punaisen armeijan riveihin."
"Ja teillä ei tietenkään ole mitään sotaisia harrastuksia. Se on kyllä
ymmärrettävää."
"Mutta", aloitti bolsheviikki arasti, "jos saisin ehdottaa..."
"Antaa tulla vain", virkkoi Kivinen rennosti. -- "Jos kerran itse
selviämme, niin voimmehan auttaa teitäkin."
"Niin, katsokaas, jos te ottaisitte minut mukaanne?"
"Soo-o! Ei enempää eikä vähempää!" naurahti Kivinen. -- "Mitäs
'Kansainvälinen Antibolshevistinen Valkoarmeija' arvelee tästä kainosta
ehdotuksesta?"
"Jos asiaa harkitsee tarkemmin, niin on siitä vain hyötyä. Hra Nosowkin
voi auttaa meitä matkalla. Minä suostun", sanoi Cotter.
"Ja minä!" Hoper virkkoi, Koskelan yhtyessä.
"Siis toveri Nosowkin otetaan mukaan. Päätetty."
Bolsheviikki huokasi helpoituksesta. Hän veti esiin kellonsa, ja tuskin
huomaamaton hymynväike kulki kasvojen yli. Cotter tarkasti syrjästä.
"Milloin lähtee juna?" kysyi Kivinen.
"12.30", vastasi hra Nosowkin.
"Siis: klo puoli 10 on kahden auton oltava täällä. Ajamme
'vallankumoustehtaalle'. Kahdessa tunnissa ehdimme luultavastakin
järjestää asiat siellä. Vankila on matkan varrella asemalle mentäessä.
Toinen auto saa käydä hakemassa mr. Audhonin. Aikaisemmin emme voi
tunkeutua vankilaan, sillä muutoin voi kaikki tulla ilmi ennen
aikojaan. Hyväksytäänkö ohjelma?" kysyi Kivinen.
"Hyväksytään", kuului yksimielinen vastaus.
"Nyt siis, herra Nosowkin, saatte siirtyä tänne viereiseen huoneeseen.
Ikkunat ovat vanhaa tukevaa tekoa. Pakoyritys päättyy lyhyeen." Koskela
ohjasi bolsheviikin sivuhuoneeseen.
Alettiin neuvotella suunnitelman yksityiskohdista ja jokainen teko ja
tilanne punnittiin tarkoin. Kaikki oli asetettava yhden kortin varaan,
mutta rohkeuteen ja päättäväisyyteen yhtyi toiselta puolen äärimmäinen
varovaisuus ja harkinta. Sattuman osaa oli vähennettävä mahdollisimman
paljon.
Mary seurasi jännittyneenä miesten keskustelua. Hän tunsi siirtyneensä
aivan uuteen maailmaan. Miehet tuossa vierellä keskustelivat ja
väittelivät tyynesti ja kylmästi, aivankuin olisivat järjestäneet
huvimatkaa, yrityksestä sellaisesta, että Mary ei olisi saattanut uskoa
kenenkään uskaltavan moiseen ryhtyä. Varmuus ja harkintaan perustuva
itsetietoisuus ilmeni jokaisessa sanassa, ja vähitellen alkoi se
vaikuttaa Maryynkin. Hänkin alkoi ensin toivoa ja sitten uskoa. Juuri
niin oli käyvä eikä toisin, ja siksi juuri, että seikkailijat niin
tahtoivat ja niin olivat päättäneet. Isänkin pelastaminen näytti nyt
enää vain ajankysymykseltä. Mary teki musertavia vertailuja näiden
miesten ja n.s. valkoisten venäläisten välillä, jotka huokailivat ja
itkivät, mutta alistuivat, eivätkä uskaltaneet ryhtyä mihinkään. Lännen
miehet eivät leikkineet kohtalon kanssa, vaan koettivat sitä ohjata,
kulkivat vaaraa kohti avoimin silmin, mutta valmiina joka hetki
väistämään, jos kohta ei peräytymään.
Mary valmisti teen, seikkailijat ottivat esiin eväitään, ja tuotapikaa
oli katettu maukas ja viekoitteleva illallispöytä. Herra Nosowkin
kutsuttiin aterialle. Leikki ja pilapuheet sinkoilivat, mutta Mary
huomasi, että Koskela parikin kertaa vaistomaisesti koetti taskuaan,
jossa hänellä oli ase. Oli oltava varuillaan. Lämmin kiilto ilmestyi
Maryn silmiin, kun hän kumartui Koskelan puoleen ja kuiskasi:
"Luuletteko, että se onnistuu?"
"Luulen!" kuului Koskelan lyhyt, mutta vakuuttavan sydämellinen
vastaus.
"Minä kiitän jo edeltäkäsin."
Illalla tarkastivat seikkailijat aseensa, pukeutuivat mahdollisimman
lämpimästi ja pukivat myös Maryn, ellei nyt kovinkaan sopiviin, niin
ainakin tarkoituksenmukaisiin tamineihin. Herra Nosowkin sai Koskelan
vartioimana käydä huoneessaan ja ottaa mukaansa rahat ja arvoesineet,
joita "ryysyköyhälistön" edustajalla tuntuikin olevan koko runsaasti.
Herra Nosowkin oli jo aikaisemmin määrännyt puhelimitse kaksi autoa
käytettävikseen. Ne odottivat ulkona.
Odotettiin hermostuttava puolituntinen. Koskela katsoi kelloaan. Se oli
kaksikymmentä minuuttia yli yhdeksän.
"Lähtekäämme!" virkkoi hän tyynesti. Seurue astui kylmään ja kolkkoon
talviyöhön, Kivinen herra Nosowkinin kintereillä. Tälle oli ilmoitettu,
että pieninkin pakoyritys rangaistaan ampumalla. Ei auttanut sääliä, ja
bolsheviikki kyllä ymmärsi.
Autot hurahtivat liikkeelle, ja matkailijat painuivat tuntemattomia
seikkailuja kohti.
26.
Vastavallankumoukselliset sijoittavat bolshevismin kahteen tukevaan
matkalaukkuun, Leninin tietämättä siitä mitään.
Punakaartilaisvartijat hypähtivät vastaan, kun kaksi autoa pysähtyi
"vallankumoustehtaan" pääkäytävän edustalle, mutta laskivat
seikkailijat sisään hra Nosowkinin näyttäessä passinsa. Kivinen piti
silmällä pikku miestä, mutta bolsheviikki oli kaikesta päättäen liian
arka ja varovainen, uskaltaakseen ryhtyä mihinkään pakotoimiin.
Hra Nosowkinin kädet vapisivat hiukan, kun hän etsi avainkimpustaan
sopivia avaimia. Päästyään sisään pimeään käytävään, sulki Koskela
ulko-oven ja vaati bolsheviikkia sulkemaan yllätyksen varalle myöskin
välioven. Autot, etteivät ne herättäisi huomiota, oli ajettu pihaan.
Kuljettajat eivät aavistaneet mitään.
Valoja sytyttämättä seikkailijat kompuroivat pilkkopimeässä rappuja
ylös, herra Nosowkin ensimäisenä ja Kivinen toisena. Viimeisenä asteli
Koskela ja miss Mary, jonka oli täytynyt tulla mukaan, kun ei voinut
missään muuallakaan odottaa. Vaistomaisesti tarttui hän jääkärin
tukevaan käteen, ja sotilaan suoniin valahti kuin tulivirta.
Tultuaan herra Nosowkinin työhuoneeseen vetivät Hoper ja Cotter paksut
verhot ikkunoiden eteen ja vasta sitten sytyttivät sähköt palamaan.
Koko suunnattomassa rakennuksessa ei ollut ketään.
"Ensiksi korttijärjestelmä ja asiapaperit!" komensi Koskela, ja
bolsheviikki luovutti alistuneena avaimet. Seinään muurattu kassakaappi
avattiin.
Kivinen tarkasteli arvostelevan näköisenä sisältöä.
"Täällähän ei olekaan paljoa. Koko bolshevismi sopii pariin
kunnolliseen matkalaukkuun. Teillähän on sellaisia, vai kuinka, herra
Nosowkin?"
Bosheviikki myönsi, ja hetken kuluttua toi Kivinen pari sievää
nahkaista laukkua.
"Kas niin, työhön nyt!" virkkoi Koskela.
Kortit ja paperit asetettiin järjestyksessä laukkuihin, ja muutamassa
hetkessä oli kassakaappi tyhjä.
"Tässä on karttakin", huudahti Kivinen ja levitti hienolle paperille
piirretyn maailmankartan kaikkien nähtäväksi. "Aivan oikein, se on
jaettu numeroituihin ruutuihin. Ei sovi moittia, kyllä maanalainen
kiihoitustyö on hyvin järjestetty pienimpiä yksityiskohtia myöten."