vanhan pianon ääreen, joka oli kuin onnen kaupalla säilynyt
tähänastisissa kotitarkastuksissa. Sormet hyppelivät näppäimillä. Miss
Mary soitti marssia, ja "ilkeä" Koskela, sisimmässään hymyillen,
sytytti uuden sikaarin.
21.
Vastavallankumoukselliset saavat hra Nosowkin-Nenäkkään suosiollisella
opastuksella tutustua bolshevistiseen suurteollisuuteen.
Maailmankongressin ensimäinen kokouspäivä supistuikin vastoin
seikkailijoittemme odotuksia sangen vähiin, merkittiin vain
osanottajien nimet. Varsinainen kokous alkaisi vasta seuraavana
päivänä. Ystävysten palatessa asuntoonsa, vaivoin laaditut
puhekonseptit taskussa, ehdotti Kivinen, että päivä käytettäisiin
hra Nenäkkään laitoksen tutkimiseen.
Hra Nosowkin oli asunnossaan ja tutkimusretki päätettiin lopullisesti.
Kohteliaisuus oli molemmin puolin moitteeton, mutta jos hra Nosowkin
olisi ollut niin suuri ihmistuntija kuin hän luulotteli, olisi hän
ystävyksien kohteliaassa hymyssä saattanut keksiä hiukan epäilyttäviä
vivahduksia.
Bolsheviikkisihteeri hankki auton, ja puolen tunnin kuluttua oli seurue
muutaman suuren ja jykevän hallintorakennuksen edustalla. Hra
Nosowkinin näyttämä kortti päästi seurueen vartijaketjun läpi. Noustiin
portaita pitkin toiseen kerrokseen, ja vastavallankumoukselliset
ohjattiin muutamaan siististi kalustettuun virkahuoneeseen, jonka hra
Nosowkin ilmoitti olevan hänen yksityisen kabinettinsa.
"Kas, niin, hyvät toverit, nyt voimme aloittaa kiertotarkastuksemme",
virkkoi hra Nosowkin iloisen kohteliaasti ja tarjosi seurueelle
savukkeita. "Olen kokonaan käytettävissänne!"
"Me alistumme täydelleen teidän johtoonne!" riensi Kivinen
ilmoittamaan.
"Aloittakaamme siis agitaattorikoulusta." Seurue johdettiin muutaman
huoneen kautta suureen ja avaraan saliin, jossa pikku ryhmin oli lähes
parisataa henkilöä, etupäässä miehiä. Seikkailijat pysähtyivät ovelle.
"Katsokaas, tässä huoneessa valmistetaan agitaattoreita ulkomaille.
Nämä toverit täällä ovat oppilaita. Täällä on likipitäin kaikki kansat
ja kansallisuudet edustettuina. Jokainen nauttii opetustaan omalla
äidinkielellään. Ensin on jokaisen tutustuttava bolshevismin yleisiin
periaatteisiin, ja sitten saa kukin yksityisopetusta niitä oloja
silmälläpitäen, joissa hän tulee toimimaan. Kaikki seikat, poliittiset
ja kansalliset, taloudelliset, maantieteelliset, käytetään palvelemaan
tarkoituksiamme. Opetus tapahtuu luentojen muodossa, mutta 'oppilaat'
saavat myöskin varsinaisia läksyjä, joita he nytkin parhaillaan
näyttävät lukevan. Eikö järjestelmä oli suurenmoinen?"
"Pirullisen suurenmoinen!" myönsi Kivinen sekä ääneen että itsekseen.
"Näitten ammattiagitaattorien opetus ei rajoitu teoriaan, vaan he
saavat mitä perusteellisinta opastusta myöskin kaikissa mahdollisissa
tarvitsemissaan käytännöllisissä kysymyksissä. Heitä opetetaan
vakoilemaan, pakenemaan, naamioimaan itsensä, väärentämään todistuksia
ja asiapapereita j.n.e. Ja sitten, kun he ovat suorittaneet
'oppikurssinsa', harjoitetut, koetellut, lähetetään heidät avaraan
maailmaan, ainoana ohjeena jesuiittain vanha tunnuslause: Tarkoitus
pyhittää keinot. Me olemme perustaneet uuden jesuiittajärjestön, monta
vertaa vaarallisemman kuin ennen. Näiden agitaattorien tehtävänä on
lietsoa tyytymättömyyttä, missä sille on jo pohjaa, ja luoda
hävityksillä, lakoilla, terroristiteoilla pohjaa siellä, missä sitä ei
ole. Ja täytyy sanoa, että nämä 'oppilaamme' ovat osoittautuneet
erittäin kykeneviksi täyttämään heille asetetut tehtävät. He
sukeltautuvat kaikkialle, vaikuttavat politiikkaan, kirjoittelevat
äärimmäisyyslehdistöön ja muokkaavat siten maaperää kumoukselle, jonka
toimeenpanevat samanlaisten mutta lisäksi sotilaskasvatuksen saaneiden
agitaattorien salassa muodostamat ja harjoittamat punakaartilaisjoukot.
Hammas liittyy hampaaseen tässä valtavassa rattaassa, joka toimii
pitkälle ulotetun työjaon pohjalla aivan samojen periaatteiden mukaan
kuin joku suurteollisuusyritys. Me olemme vallankumoustehtailijoita."
Seikkailijoita huimasi, kun he ajattelivat, että he, neljä miestä,
olivat uskaltautuneet ratkaisevaan taisteluun tämän kamalan
'veljeskunnan' kanssa sen pääpesässä. Mutta heillä oli puolellaan
myöskin ratkaiseva etu, ja se oli se, etteivät bolsheviikit mitään
aavistaneet. Seikkailijat katselivat agitaattoriparvea, ja heidän
täytyi myöntää, ettei maailmanrauha ollut hetkeäkään turvattu, niin
kauan kuin tämä joukko sai vapaasti toimia.
"No niin, voimme jatkaa kulkuamme!" virkkoi kohtelias hra Nosowkin,
joka tunsi itsensä erittäin imarrelluksi seikkailijoiden
mielenkiinnosta. Seurue joutui suureen huoneeseen, joka muistutti
kulissintakaista teatterinäyttämöä kulisseineen, puvustoineen,
naamiotarpeineen ja monenlaisine huonekaluineen.
"Me käytämme hyväksemme myöskin eläviäkuvia ja valokuvausta. Tässä on
teatterimme, jossa esitetään sekä agitatorisia kappaleita että
todellisuuskuvia meidän työstämme Venäjällä. Aate on loistava. Täten
voimme me, näyttelijöiden avustuksella, esittää totena sellaistakin,
jota ei muuten voisi todellisuudesta juuri valokuvata. Täytyy hiukan
valehdella ja liioitella."
"Eikä kai niin hiukankaan?" naurahti Kivinen.
"Olette oikeassa, koko runsaastikin!" ilvehti Nosowkin vapaasti.
"Filmit ja valokuvat toimitetaan sitten ulkomaille ja niillä on ehdoton
todistusvoima joukkoihin nähden."
Kivinen ajatteli jotakin, mutta hän ei lausunut ajatustaan julki.
"Sitten voimme siirtyä kirjalliseen osastoon", lausui Nosowkin ja johti
seikkailijat suureen huoneeseen, jossa noin kolmekymmentä henkilöä
istui pöytien ääressä kirjoittamassa.
"Tässä kirjoitetaan bolshevistista kirjallisuutta, räikeämpää ja
laimeampaa. Kaikilla kielillä. Meillä on kymmenkunta henkilöä, joiden
yksinomaisena tehtävänä on kirjoittaa aina uusia ja uusia julistuksia,
selostuksia ja kehoituksia, ja ne kaikki sitten käännetään
tarpeellisille kielille. Käytämme asiantuntijoita. Meillä on
tilasto-osasto, joka hankkii tarpeelliset tilastot maastamme,
oloistamme ja toimistamme, samoin tekee poimintoja ulkolaisesta
kirjallisuudesta ja lehdistöstä. On myöskin sanomalehtiosasto, joka
toimittaa kiihoitusartikkeleita sopivien tilaisuuksien sattuessa
kaikkien maitten kiihoituslehdistöön. Tämä toimisto hoitaa myöskin
lehtien ostamiset ja toimittajien lahjomiset. Toimisto sijaitsee tuossa
viereisessä huoneessa, mutta siinä ei ole mitään katsomista.
Alakerrassa on meillä suuri kirjapaino, jossa painetaan tarpeellinen
kirjallisuus. Paperinpuute tekee suurinta haittaa."
Seikkailijoiden täytyi ihmetellä tätä kaikessa pirullisuudessaan
suurenmoista järjestelmällisyyttä. Toveri Nosowkin loisti ja liikkui
ketterästi kuin kala vedessä.
"Tässä on passiosastomme", virkkoi hän ja johti seurueen huoneeseen,
jossa työskenteli parisenkymmentä kaivertajaa. "Tässä valmistetaan
kaikkia mahdollisia sinettejä ja leimasimia passeihin ja
asiapapereihin. Meillä on mallit melkein kaikista, eikä niin ollen ole
sellaista paperia, jota me emme kykenisi jäljentämään. Lisäksi on
meillä tuhansittain johtavien henkilöitten nimikirjoitus- ja
käsialajäljennöksiä. Kaikkeen työhön käytämme ammattimiehiä. Rohkealle
ja taitavalle miehelle avautuu suljetuinkin ovi juuri tämän
passiosaston avulla."
Kivinen olisi voinut todistaa sen kylläkin vakuuttavalla esimerkillä,
mitä heihin itseensä tuli, mutta hän pysyi vaiti.
Seurue laskeutui alakerrokseen, ja salaperäisesti hymyillen hra
Nosowkin avasi oven, virkkaen:
"Rahapaja!"
Seurue huomasi olevansa melkein kuin tavallisessa kirjapainohuoneessa.
Nelisenkymmentä erilaista painokonetta hyrräsi sähkön voimalla. Kaikki
huudahtivat hämmästyksestä, sillä kiihoituskirjallisuuden asemasta
painoivat koneet erilaisia, eri arvoisia ja eri maitten valtioseteleitä
kuin mitäkin ilmoitusplakaatteja tai nimilappuja vain.
"Hehhee, tämä on sitä kannattavinta teollisuutta mitä olla voi. Me
kokeilimme ja kokeilimme, korjailimme ja parantelimme, ja nyt olemme
päässeet siihen, että voimme tarkoituksiimme käyttää kunkin maan omaa
rahaa, kun omamme ei kelpaa. Ja tämä raha ei maksa muuta kuin
painatuskulut. Niitä ei voi sanoa oikeastaan vääriksikään, sillä ne
ovat täydellisesti alkuperäisten näköisiä, vaikka meille tietenkään ei
ole luovutettu koko maailman setelinpaino-oikeutta. Mutta me koetamme
avustaa ja varustamme koko maailman seteleillämme, jotka, elleivät ne
siten joutuisi mitättömiksi, voisi varustaa rekisteröidyllä
tavaraleimalla: Made in Russland. Hehheh, katsokaas tässäkin kauniita
500 punnan seteleitä! Niillä voi paljon toimittaa tässä maailmassa.
Tämä on verraton ase, mutta värien ja sopivan paperin puute on
uhkaavana esteenä."
Seurue nousi jälleen hra Nosowkinin yksityiseen kabinettiin.
"Ja katsokaas, täällä on kaiken keskus!" Hra Nosowkin avasi seinään
muuratun teräskaapin oven ja osoitti korttijärjestelmälaatikoita. --
"Tässä on yhteenveto kaikesta, kaikki tiedot, kaikki osoitteet,
valokuvat, merkit, signaalit, suunnitelmat, menettelyohjeet. Tarvitsee
vain ottaa määrätty kortti käsiin ja silloin on kaikki selvillä:
henkilö, paikka, merkit ja päämäärä. Koko tuo suunnaton, maailmaa
syleilevä koneisto on keskitetty näihin paperilappuihin. Ja minä hoidan
tämän puolen. Täältä menevät ne sotkevat diplomaattiset langat, jotka
pahentavat naapurivaltakuntien välejä, aikaansaavat levottomuutta,
täältä ohjataan ammattimiehiä eri aloille valloitettaviin maihin, jotta
he tarpeen tullen voisivat ratkaisevasti vaikuttaa hyväksemme. Täällä
on punaisen hämähäkin keskus."
Kivinen ajatteli, että vaikka hämähäkin verkko on taidokas, tiheä ja
vaarallinenkin, voi yksi ainoa sivallus sen hävittää, mutta ääneen hän
ihmetteli mallikelpoista järjestelmällisyyttä, josta tietenkin suuri
kunnia oli tuleva myöskin toveri Nosowkinin osalle.
22.
Kivinen puhuu hullujen maailmankongressissa järkeä loistavalla
menestyksellä, mutta näkee sitten vaikuttavan ilmestyksen.
Kivinen tunsi lievää hermostumista.
Koskela viipyi käsittämättömän kauan. Hän oli aamulla lähtenyt Audhonin
luo, mutta oli luvannut heti palata ja saapua istuntoon. Häntä ei vain
kuulunut. Seikkailijat istuivat kuin sytytetyn miinan päällä
maailmankongressissa.
Tilanne olikin hiukan epämiellyttävä. Yleisten tervehdysten ja
korupuheitten jälkeen oli kongressi ryhtynyt "työhön" ja
parhaillaan keskusteltiin yleistä valtiollis-yhteiskunnallista
maailmanvallankumousta koskevasta päätöslauselmasta. Oli kaksi suuntaa:
toinen, ja se oli musertavana enemmistönä, halusi pikaista toimintaa
ja vaati vallankumouksen heti aloitettavaksi; toinen, ja siihen
kuuluivat melkein vain seikkailijamme, vetosi vielä osittaiseen
järjestymättömyyteen ja kehoitti lykkäämään alkamisen joiksikin
viikoiksi.
Suuri sali, entinen teatterikatsomo, oli tulvillaan väkeä kaikista
maista ja kaikista kansoista. Siellä oli kansallispukuisia intialaisia
ja persialaisia, Kaukasian vuoriseutujen asukkaita, serbialaisia ja
bulgarialaisia, turkkilaisia, tummia italialaisia ja espanjalaisia,
vilkkaita ranskalaisia, ja näkyipä siellä muutamia entisiä suuruuksia,
nykyisiä "suomalaisen kommunistisen puolueen" edustajia, mutta
kirjavuudestaan ja sekavuudestaan huolimatta oli kongressilla kuitenkin
yhtenäinen leima. Sen loivat juutalaiset, joita oli edustajina kaikista
maista, oppineita ja oppimattomia, kaikki vuolaita puhumaan, kiihkeitä
ja sairaaloisen yksipuolisesti teräviä. Kiihtynyt ja kiihoittava
ilmapiiri vaikutti väkisinkin, ja tässä entisessä teatterissa
näyteltiin todellista elämän tragikomediaa, ja näyttelijöinä
esiintyivät kaikkien maitten hullujen, kiihkoilijoiden ja rikollisten
valitut edustajat. Kivinen olisi nauttinut tästä erinomaisesta
tilaisuudesta tehdä ihmis- ja luonnetutkimuksia, mutta nyt kiinnittivät
välittömät asiat hänen koko huomionsa puoleensa.
Kivinen tunsi vaistomaisesti, että jotakin oli tehtävä. Jos
hyväksyttäisiin jyrkempää suuntaa kannattava päätöslauselma, olisi
kaikki mennyttä. Seikkailijat eivät ehtisi mitään ennen myrskyn
puhkeamista. Heidän täytyi saada aikaa, vaikkapa viikko, vaikkapa
muutamia päiviä. Kivistä kammotti, kun ajatteli, kuinka lähellä kuilua
he olivat. Heti kun päätöslauselma olisi hyväksytty, antaisi
neuvostohallitus maanalaiselle verkolleen tarpeelliset ohjeet, ja
silloin olisi myöhäistä toimia. Vaikka niinkin kävisi, että
bolsheviikit kärsisivät tappion, eikä Kivinen sitä epäillytkään, saisi
yrityskin aikaan suunnattomia onnettomuuksia ja mittaamattomia
kärsimyksiä. Tuhansien ja kymmenientuhansien elämää koski tämäkin
päätöslauselma. Hoper liikehti aitiossaan levottomasti ja Cotter istui
huulet yhteenpuristettuina ja ajatteli. Englantilainen ei liikaa
puhunut, hän joko toimi tai korkeintaan ajatteli, kun asiat olivat
kysymyksessä, vaikka hän muuten olikin yhtä vilkas kuin muutkin
kumppanit.
"Kivinen!" kuiskasi hän vihdoin. Kivinen kumartui. "Ei ole muuta neuvoa
kuin että koetatte puhua tälle hullujoukolle järkeä, suhteellista
järkeä. Yleensä ei järki tehoa bolsheviikkeihin, nehän ovat tehneet
pesäeron sen kanssa, mutta voihan koettaa."
Kivinen puri huulensa yhteen. Hän oli aavistanut, että näin oli käyvä.
Hänen täytyi mennä tuleen. Hän veti esiin muistikirjansa, kirjoitteli
siihen lukuja, merkitsi asioita ja laskeutui sitten puhemiesaition luo
ja kirjoitti nimensä puhujaluetteloon. Hoper ja Cotter puristivat hänen
kättään.
"Tämä on yhtä vaarallista kuin konsanaan konekiväärejä vastaan
hyökkääminen, mutta paljon vaikeampaa", virkkoi hän ihailevan
painokkaasti.
Puheet jatkuivat. Kivistä alkoi väsyttää. Ne olivat kaikki samoja.
Samoja asioita toistettiin lukemattomilla tavoilla, korkein
paatos vaihtui pistävimpään satiiriin, lennokkuus karkeimpiin
haukkumasanoihin, mutta kuitenkin ne olivat samoja.
Joukko suli yhä enemmän samanlaiseksi. Tuo näennäisesti niin erilainen,
eri kansoja, eri oloja, eri maita ja maanosia edustava joukko alkoi
osoittaa joukon yleisiä tuntomerkkejä. Se huusi ja melusi samalla
aikaa, kykenemättä eroittamaan järkevää hullusta, pätevää
pätemättömästä, kunhan vain yleinen suunta tyydytti sen kiihtyneitä
tunteita, sen palavaa toimintahalua ja hehkuvaa kostonhimoa. Se edusti
bolsheviikkiaatelistoa, mutta tarkkasilmäisinkään huomioidentekijä ei
olisi kyennyt löytämään paljoakaan eroavaisuutta sen ja minkä
katujoukon välillä tahansa. Sekä sen älyllinen että siveellinen taso
oli arveluttavasti laskenut. Lehteriyleisö, puna-armeijalaiset,
katunaiset ja tehtaantytöt, nälkiintyneet, viluiset, villiintyneet,
huusivat ja hurrasivat, taputtivat käsiään ja ulvoivat mielihyvästä
aina kun uusi raakuus singautettiin, mielipuolisin kehoitus esitettiin.
Asettua sitä vastustamaan oli mieletöntä, hengenvaarallista, kun se
utopistisissa puheissa, kaunopuhetulvassa näki rohkeimpienkin
unelmiensa ja toiveittensa täyttyvän, kun se luuli saavansa kostaa ja
lyödä.
Mutta Kivinen ajatteli vain hetkisen tätä. Hän kuvitteli
"yhteiskunnallista vallankumousta", ja kaikki omakohtainen pelko katosi
siinä silmänräpäyksessä. Ja kun hänen vuoronsa tuli puhua, asteli hän
tyynesti ja vakavasti lavalle, sisimmässään hymyillen sillekin
tilanteelle, johon hän oli taas joutunut. Olisipa Koskelakin
puhekonsepteineen näkemässä! Mutta ei, nainenhan se tavallisesti sotkee
kaikki laskut, vaikka Kivinen ei voinutkaan käsittää, missä Koskela
sittenkin viipyi.
Melu salissa vaimeni hiukan, kun Kivinen, seisoen tyynenä ja vakavana,
vaati hiljaisuutta.
"Toverit, minä _vastustan_ teitä!" Sanat tulivat harvaan ja terävästi,
niin että jokainen ne kuuli. Sali mykistyi, kaikki tuijottivat rohkeaan
lausujaan, ja Cotter ja Hoper tunsivat sydämensä lyönnit. Mutta
hiljaisuutta kesti vain hetkinen, sitten puhkesi täydellinen myrsky,
tuhathenkisen joukon ulvonta pani seinät vapisemaan, edustajat
hyppäsivät paikoiltaan, lehteriyleisö raivosi eikä puheenjohtaja
uskaltanut tarttua edes kelloonsa. Mutta Kivinen ei peräytynyt,
vaan seisoi jos mahdollista entistä tyynempänä ja suorempana
puhujakorokkeella ja silmäili allaan kuohuvaa intohimoista ihmismerta.
Huudot ja uhkaukset, vihellykset ja jalkojen töminä kilpistyivät hänen
horjumattoman lujaan katseeseensa.
Sanomalehtimies nosti kätensä, ja melu, kuin vasten tahtoaan, vaikeni.
Tuli täydellinen hiljaisuus.
"Toverit, älkää käsittäkö minua väärin. Minä olen bolsheviikki,
leppymättömin kommunisti, ja olen uhrannut ja uhraan mitättömän
olemukseni vallankumoukselle ja proletariaattiluokan vapauttamiselle.
Kuulkaa!"
Olisi kuullut nuppineulan putoavan lattialle. Kivinen oli laskenut
oikein, hän oli herättänyt joukon mielenkiinnon, ja jokainen ahmi häntä
silmin ja korvin.
Ja sanomalehtimies alkoi puhua, hitaasti, painokkaasti, mutta
sydämellisen vakuuttavasti. Hän kuvaili työläisluokan tehtävää, sitä
suunnatonta työtä, jonka se oli suorittanut historian aikana. Joukko
tempautui mukaan. Kivinen pysähtyi. Salissa ei kuulunut muuta kuin
tukahdutettuja huokauksia. Joukko oli mukana.
Puhujan ääni muuttui kovaksi, pistäväksi, sydämettömäksi, huokuen
myrkyllistä vihaa, kun hän siirtyi kuvailemaan kapitalismia ja sen
väärinkäytöksiä, sortoa, vankiloita, maanpakoa, vallankumoustovereitten
teloituksia. Hoper ja Cotter hengittivät syvään, he eivät tietäneet
mitä ajatella. Mutta Kivinen jatkoi, hän esitti esimerkkejä, loi
tunnelmapalasia, väritti mustaksi ja valkoiseksi. Alkoi kuulua
hiljaisia huudahduksia, pidätettyä raivoa kuvastui kuulijain kasvoilla
ja viimein se puhkesi villiin, eläimelliseen suosionhuutoon, huumaavan
rajattomaan kuin aropuhvelien mylvintä.
Cotter ja Hoper kuuntelivat henkeään pidätellen. Hekin unhoittivat
ympäristön, päämääränsä, ja tuijottivat herkeämättä valaistulla lavalla
puhuvaa miestä, jonka jokainen sana, jokainen liike kuvastivat sitä
taistelua, jota hän oli rinnassaan tuntevinaan.
Taas muutti Kivinen äänensävyä. Hän ryhtyi lennokkain, innostunein
sanoin kuvaamaan työläisluokan nousua, niitä tulevaisuudenkuvia, joita
tämä nousu toisi palkintonaan. Hän innostui, ääni korkeni ja koveni,
sanat tulvivat vuolaina hänen huuliltaan ja ilmehikäs venäjänkieli
tuntui noudattavan hänen ajatuksiensa pienimpiäkin vivahduksia. Joukko
nautti, se eli kuvitelmissa, se näki päivänsä koittavan, voiton ja
koston päivän, runsauden ja nautinnon päivän. Mutta, ja puhujan ääni
muuttui surulliseksi, taistelu ei ollut vielä lopussa. Paljon oli vielä
tehtävää, vaikka paljon oli tehty. Monta tappiota oli kärsitty. Täytyy
järjestäytyä. Järjestäytymisessä on vallankumouksen voima; silloin sen
mahtavin ase, suunnaton lukumäärä, pääsee oikeuksiinsa. Ja pirullisen
vakuuttavasti, kyynillisesti hän selitti, että oli odotettava. Oli
lyötävä isku, mutta kun se lyötiin, oli oltava varma voitosta.
Odottamalla päästäisiin nopeimpaan tulokseen, hätiköity yritys tuhlaisi
kallista verta ja masentaisi hehkuvaa mieltä. Tietenkin, odottaminen ei
ollut helppoa taistelunhalusta hehkuville joukoille, mutta tämä halu
oli ohjattava valmisteluihin. Maanalaista työtä oli jatkettava, aseita
oli taottava, varastoja oli koottava, niin että kun se päivä koittaisi,
jolloin taisteluun ryhdyttäisiin, kaikuisi "Internationale"
voitonvarmana, rohkaisevana ystäville ja musertavana vihollisille.
Huumaava suosionosoitusten myrsky täytti koko salin ja ylhäältä
lehteriltä lennähti nuoren tytön heittämä punainen ruusu Kivisen
jalkojen eteen. Kivinen nosti sen ylös ja huutaen: "Eläköön
vallankumous!" riensi myrskyävän ihmisjoukon halki aitioonsa.
Cotter ja Hoper eivät kyenneet sanomaan mitään, puristivat vain ääneti
puhujan kättä. Mutta Kivinen, voittaen takaisin täydellisen tyyneytensä
ja veitikkamaisuutensa, kuiskasi tovereilleen:
"Luulenpa, totta vie, että huomisesta 'Isvestijasta' saan lukea oman
puheeni. Siitä lehdestä maksan sen painon kullassa."
Salissa jatkuivat suosionosoitukset. Mutta äkkiä aukeni muuan sivuovi,
Kivinen katsahti ja kalpeni.
"Nyt on piru merrassa, mutta me olemme myös. Pois, tulkaa pois heti!"
kuiskasi hän äärimmäisen kiihtyneenä tovereilleen, ja nämä,
ymmärtämättä mitään, riensivät Kivisen jäljessä ulkokäytävään. Hetken
kuluttua poistui kolme turkkeihin kääriytynyttä miestä entisestä
teatterista, jossa maailmankongressi istui. Sisällä jatkuivat puheet.
24.
Koskelakin huomaa, että jotakin on tapahtunut, ja lähtee ottamaan siitä
selvää.
Moskova loisti satoine kirkkoineen ja tuhansine kupooleineen punertavan
talviauringon säteissä. Varpusvuorilta näkyi koko kaupunki leveine
katuineen mataline taloineen ja lukemattomine autioine puutarhoineen,
huurteen peittämät Kremlin muurit ja mahtavat luostarit.
Ilma oli kirpaisevan raikas, ja Koskela sekä miss Audhon kävelivät
rivakasti, nauttien ihanasta näköalasta, raittiista ilmasta ja
toistensa seurasta. Miss Mary oli jääkärin parissa uskaltautunut
pistäytymään muutaman tuttavansa luona. Vallankumous oli supistanut
liikkumisvapauden olemattomiin, ja huvikävelyt kuuluivat ihanaan
menneisyyteen. Vaikka olisi ollut passit ja kaikki muutkin paperit
täydessä kunnossa, ei kukaan pistäytynyt ulkona muuta kuin aivan
välttämättömillä asioilla, sillä aina oli mahdollisuus joutua
pidätetyksi, ryöstetyksi ja ehkäpä surmatuksikin ainaisissa
katukahakoissa. Mutta koska luonto on aina voimakkaampi kuin kaikki
pakkomääräykset, näkyi nytkin Varpusvuorilla muutamia toisiinsa
syventyneitä pareja, jotka kaikkea uhmaten tahtoivat hetkeksi unhoittaa
olevan kurjuuden ja puhua ikuisesti uudesta ja ikuisesti vanhasta,
katsahtaa toisiaan silmiin, puristaa kättä ja erota sitten sydämessä
unelmat, jotka saattoivat hiukan keventää kannettavana olevaa kuormaa,
lieventää vallankumousajan autiota kolkkoutta.
Miss Mary ja jääkäri kiirehtivät kulkuaan, sillä Koskelan oli ehdittävä
kongressiin. Puhua he eivät voineet paljonkaan, mutta miss Mary tunsi
miellyttävää turvallisuutta, astellessaan somassa talvipuvussaan
hartevan seuralaisensa vieressä, ja harmaitten silmien tyyni ilme veti
vastustamattomasti puoleensa. Koskela oli harvasanainen, vaitelias, ja
koettujen vaarojen ja seikkailujen muistot olivat luoneet häneen
tahtomattakin salaperäisyyden viehätystä. Ja kun taas jääkäri katsoi
tytön ilmehikkäisiin syviin silmiin ja tarkkasi hänen reipasta
astuntaansa, kuunteli luonnollisen raikasta naurua, olisi voinut
huomata, että tyynet harmaat silmät eivät sittenkään olleet aivan
tyynet ja että seurustelukohteliaisuudessa piili enemmänkin.
Varsinaiseen kaupunkiin tultaessa ihmetytti kulkijoitamme verrattain
suuret ihmisjoukot, jotka olivat kokoontuneet katujen kulmiin. Niiden
riveissä oli vain työväkeä. Ryhmistä kuului hiljaista puhetta, kaikki
oli kylläkin rauhallista, mutta uhkaavat silmäykset puhuivat toista
kieltä. Ilmeisesti oli jotakin ilmassa. Ja samottuaan jonkun matkaa
kulkijamme näkivät muutaman leipäpuodin eteen kokoontuneen tuhantisen
joukon, jonka käyttäytyminen oli jo paljon hillitsemättömämpää kuin
aikaisemmin.
"Leipää, leipää, leipää!"
Vihlova huuto kajahti talvisessa ilmassa. Parisataa naista huusi,
heilutti käsiään, kirkui, ja ryntäili puodin lukittuja ovia ja
peitettyjä ikkunoita vastaan.
"Alas neuvostovalta!"