mukaan kahvilaan, mutta sen lähistöllä tapasi tohtori minut ja
pysäytti. Hän selitti, että kahvila oli piiritetty ja että siellä
olleet miehet olivat vangitut. Harmittelin mielessäni poliisin
kiirettä. Tohtori tiedusti minulta, missä olin ollut ja missä sinä
olit. Vastasin, että olimme olleet odottamassa työväenyhdistyksen
päätöstä ja että sinä olit edelleenkin jäänyt sinne. Tohtori tyytyi
selitykseen ja vei minut mukanaan salaiseen asuntoonsa, jossa hän
ilmoitti, että vaarallisen tilanteen ja saapuneen määräyksen mukaan
hänen täytyi poistua Englannista ja minun oli häntä seurattava. Sinä
saisit sensijaan jäädä jatkamaan toimintaa vastedes annettavien
määräyksien pohjalla. Pääsin muutamista sanoista selville, että täällä
oli joku uusi suuri yritys tekeillä ja että tohtorin oli oltava mukana.
Senvuoksi päätin seurata häntä ja kirjoitin tohtorin määräyksestä
sinulle kirjeen, johon lisäsin hänen huomaamattaan morsella ohjeen, ja
sen sinä kaikesta päättäen keksitkin. Tohtori hankki, herra ties mistä,
uudet passit, ja niin läksimme matkalle. Laivassa matkustimme jälleen
erillämme, tohtori ensimäisessä ja minä toisessa luokassa, vaikka
tohtori kyllä kutsui minut muutaman kerran hyttiinsä. Siellä huomasin,
että hänen matkalaukussaan oli bolshevistista kirjallisuutta, ja päätin
keinolla millä tahansa estää sen kuljettamisen perille. Kun luulin,
ettet sinä ehtisi ennen meitä Ameriikkaan, aioin vangituttaa tohtorin
maihin tullessa, saadakseni silloin yhdellä iskulla haltuuni
mahdolliset paljastavat paperit.
"Yritykseni onnistui vain puoleksi. Muistathan, että hiukan ennen Saksan
vallankumousta saapui Berliiniin neuvostohallituksen kuriiri. Venäjän
lähettilästä epäiltiin jo silloin salaisista hankkeista, ja nyt sattui
niin, että kuriirin matkalaukku repesi asemalla ja sen sisältö,
kiihoituslehtisiä, putosi kadulle. Yhdellä iskulla oli koko yritys
paljastettu ja lähettiläs sai kiireimmän kautta poistua kaupungista.
Minä päätin auttaa kohtaloa ja viilsin viimeisen kerran tohtorin
hytissä käydessäni matkalaukun kaksinkertaisen pohjan halki. Mutta kai
viillokseni ei ollut tarpeeksi syvä, koskapa pohja repesi vasta
kadulla, kun tohtori oli jo ennättänyt autoon. No, eipä kannata surra.
Saamme kai lisätietoja papereista, ja lisäksi on tohtori edelleenkin
vapaalla jalalla, joten voimme tarkata hänen toimiaan kauemmin."
"Hyvä, poikaseni!" huudahti Koskela nauraen. -- "Sinun puukkosi se
sitten toimittikin käsiimme tohtorin matkalaukun! Te olette kai sen
tutkineet?"
"Kyllä", vastasi Hoper, "mutta sisällys oli perin laiha, ellei ota
lukuun lentolehtisiä. Siellä oli vain matkatavaroita eikä ainoatakaan
paperia, joka voisi johtaa jäljille."
"Missä tohtori asuu?" kysyi Koskela.
"Luultavastikin 'Strand'-hotellissa. Niin hän ainakin minulle ilmoitti,
enkä luule hänen muuttaneen päätöstään välikohtauksenkaan jälkeen,
sillä eihän matkalaukusta saanut mitään sensuuntaista vihjettä, ja
lisäksi on tohtori kai vaihtanut autoa ennenkuin saapuu hotelliin,
hävittääkseen viimeisenkin jäljen", selitti Kivinen.
"Tämä on todellakin jo pitkäpiimäistä", harmitteli Koskela. -- "Me
olemme nyt juuri yhtä viisaita kuin lähtiessämmekin, ainakin
suhteellisesti. Me olemme kyllä voineet estää pari suurempaa yritystä,
mutta emme ole päässeet koko maanalaiseen myyräjärjestelmän perille,
saaneet kaikkia lankoja käsiimme, voidaksemme yhdellä iskulla murskata
kaikki suunnitelmat. Tohtoria on mahdoton yllättää. Hänet voidaan
vangita ja tehdä vaarattomaksi, mutta se ei auta mitään. Järjestelmä
toimii siitä huolimatta. Alan päästä siihen vakaumukseen, ettei
tohtorikaan tiedä kovin paljon maanalaisista. Hän tuntee ehkä muutamia
pääjohtajia, ja siinä kaikki. Nämä taas tuntevat alaisensa, mutta
verkosta on vaikea päästä selville. Missä se tiedetään?"
"Venäjällä", virkkoi Hoper lyhyesti.
"Niinpä niin, mutta sieltä ei tietoja saa eikä sinne voi päästä."
"Kyllä sinnekin pääsee, kun vain rohkeutta ja kylmäverisyyttä riittää.
Muuten, nyt on kysymyksessä vain Argentiinan levottomuuksien
ehkäiseminen. Sen me voimme kyllä suorittaa. Milloin menette käymään
tohtorin luona?" Kysymys kohdistettiin Kiviselle.
"Tänä iltana klo 8. Tohtori antoi määräyksen eilen."
"Siihen saakka täytyy meidän odottaa, kun emme mitään tiedä emmekä siis
voi mitään tehdäkään."
"Nyt minun täytyy lähteä käymään hotellissani", virkkoi Kivinen ja
nousi. "Sinä, Koskela, varo vain, ettet joudu tohtorin näkyviin, sillä
silloin on pelimme mennyt. Sinunhan pitää olla Englannissa."
"Ole huoletta! Viivytkö kauan?"
"Minä vain pistäydyn."
"Tule sitten takaisin ja kerro vähän vaikutelmistasi kosmopoliittisen
bolsheviikkitohtorin matkassa."
"Joka kuljettaa kai meidät maapallon ympäri, ennenkuin pääsen
kunnolliseen suomalaiseen saunaan", murahti reportteri katkerasti.
22.
Jos vallankumous voidaan tehdä kahden sähkösanoman avulla, voidaan
vastavallankumous tehdä yhdellä.
Kivinen nousi rauhallisesti pehmeitten mattojen peittämiä portaita ylös
loistavassa "Strand"-hotellissa, mennen määräyksen mukaan tapaamaan
tohtoria.
Alhaalla seurustelu- ja kahvilahuoneessa istui oven luona Hoper
englantilaisessa matkailupuvussa, syventyneenä tutkimaan iltalehteä.
Hän oli kaiken varalta muuttanut asumaan hotelliin, joten tohtori oli
hyvin vartioitu.
Kivinen koputti ovelle ja sisältä kuului tohtorin hermostunut ääni
huudahtavan: "Entrez vous!"
Sanomalehtimies astui sisään. Tohtori oli heittänyt yltään
seurustelupuvun ja pukeutunut iltanuttuun, kävellen levottomasti
edestakaisin. Vilkaistuaan tulijaan hän jatkoi käyntiään niinkuin ei
olisi mitään tapahtunut. Kuumeisesti palavat silmät, nytkähtelevät
kasvot ja tiheä hengitys ilmaisivat, että tohtori oli äärimmäisen
kiihtynyt. Kivinen tiesi kyllä syyn.
"Ruotsissa epäonnistuimme..." puhui tohtori kuin puoleksi itsekseen.
Kivinen kuunteli jännittyneenä. Olle ei ollut mitään ilmoittanut.
"Englannissa meni suunnitelmamme myttyyn... ja tänne tullessani kadotin
matkalaukkuni... Tämä on käsittämätöntä... epäilyttävää..."
Ja äkkiä, ennenkuin Kivinen ehti tehdä ainoatakaan liikettä, sieppasi
tohtori taskustaan kiiltävän revolverin ja suuntasi sen kohti
sanomalehtimiestä.
"Kuka te oikeastaan olette?" sähisi tohtori hampaitten välistä, ja
hänen ilmeensä kammotti Kivistä. Siinä kuvastui sairaaloinen kiihko ja
rajaton viha.
Kivinen käsitti silmänräpäyksessä tilanteen ja ymmärsi, että vain
äärimmäinen kylmäverisyys saattoi hänet pelastaa. Tohtori epäili. Hän
ei vielä tiennyt mitään, mutta epäili kumminkin, ja hänen henkensä
saattoi riippua hiuskarvasta. Tohtori, mielipuoli, oli äärimmilleen
kiihtynyt epäonnistumisien takia.
"Kuka te oikeastaan olette?" toisti tohtori, ja hänen silmänsä
koettivat tunkeutua Kivisen sisimpään.
"Kuka minä oikeastaan olen, se ei liikuta teitä", vastasi Kivinen
rauhallisesti ja kylmästi, "mutta tällä hetkellä olen se jona
esiinnyn".
Tohtoriin vaikutti vastaus ilmeisesti hiukan hämmennyttävästi.
"Ja mitä tarkoittaa tämä tällainen kysely? Minä en pelkää revolveria,
sillä siihen olen kyllä saanut tottua."
"Minä epäilen teitä."
"Mistä?" Kivisen ääni oli kummasteleva.
"Epäilen petturiksi."
"Millä perusteilla?"
"Niin kauan kuin olen ollut seurassanne, ovat kaikki suunnitelmani
epäonnistuneet."
Kivinen naurahti. -- "Minä en voi tietenkään todistaa suoraan, etten
ole petturi, mutta sallikaa kysyä: jos olisin petturi, niin miksi olen
antanut teidän olla vapaana?"
Tohtori ei vastannut mitään, mutta laski alas revolverinsa.
"Ja mitkä suunnitelmanne ovat epäonnistuneet?"
"Ruotsissa on keksitty kirjapainomme. Sain juuri tänään sähkösanoman
siitä."
Kivinen nauroi sielussaan. Olle oli siis hoitanut asiansa.
"Ja sitten Englannissa! Länkisääri-Smith paljastettiin, mutta hänet
paljastettiin petoksella, väärennetyllä paperilla. Kuka oli sen
tehnyt?"
Tohtori raivosi. Hän puhui hiljaa, katkonaisesti, mutta sairaaloisen
kiihkeästi, ja hänen sanoistaan ja hänen äänestään kuvastui pohjaton
viha ja ääretön tuska. Kivinen tunsi kammoa. Hän sai aivan odottamatta
kurkistaa salattuihin, mustiin syvyyksiin ihmissielussa sellaisessa,
jolle ei ollut mikään pyhää, josta koko maailma oli vain välikappale
päämäärän toteuttamiseksi, ja tämä oli kosto, mistä, sitä ei tohtori
sanonut, mutta ilmeisestikin jostakin todellisesta tai kuvitellusta
vääryydestä, ja tuohon koston päämäärään oli sekoittunut käsittämätön,
sekava ja haaveellinen toivo jostakin tulevaisesta ihanneolotilasta,
jonka saavuttamiseksi olivat kaikki keinot, eivät vain luvallisia, vaan
myös välttämättömiä. Kivinen tunsi vastustamattomasti tempautuvansa
mukaan, tajuten vain hämärästi, että hänen edessään oli mitä
mielenkiintoisin ja yllättävin hermolääkärin tutkimusaihe.
Tohtori puhui itsensä väsyksiin. Sitten hän äkkiä vajosi nojatuoliin.
Kivinen tunsi ikäänkuin heränneensä painajaisunesta ja huokasi salaa
helpoituksesta. Tohtorin puhe ja olento vaikutti hypnotisoivasti, aivan
samalla tavalla kuin hän oli huomannut kiihkeitten venäläisten
sotamiesten vaikuttavan kehittymättömään, lapsenasteella olevaan
kuulijakuntaansa kaikenlaisissa kiihoituskokouksissa.
"Odottakaa!" virkkoi tohtori pitkän vaitiolon jälkeen tavallisella
äänellä, ryhtyen kirjoittamaan. Kivinen ei vastannut mitään.
Tohtori kirjoitti noin puoli tuntia, taittoi kirjoittamansa arkit
kokoon ja pisti ne kirjekuoreen.
"Tässä on toimintaohjeet toverillenne Englannissa. Te saatte ne viedä
muutamalle laivamiehelle, joka palvelee valtamerilaivalla. Hän
toimittaa ne perille. Itse en voi mennä. Osoite on tämä."
Tohtori kirjoitti osoitteen paperille ja antoi Kivisen sen lukea, jonka
jälkeen hän repi paperin pieniksi palasiksi ja heitti palaset uuniin.
"Teidän tehtävänne on seuraava: menette huomenna tämän osoitteen
mukaan" (tohtori kirjoitti jälleen paperille) "ja kysytte sieltä
isäntää. Hän neuvoo teille muut tarvittavat henkilöt. Te saatte paikan
hänen konttoristinaan. New-Yorkissa vallitsee satamatyöläisten ja
merimiesten keskuudessa suuri tyytymättömyys, ja meidän tehtävämme on
tämän tyytymättömyyden lietsominen lakoksi. Tarkemmat ohjeet saatte
myöhemmin. Miten ovat muuten raha-asianne?"
"Kassani alkaa loppua, sillä toverillani oli suurin osa rahoja."
"Kas tässä!" Tohtori ojensi pinkan viidensadandollarin seteleitä, jonka
hän otti kirjoituspöydän laatikosta.
"Rahaa ei ole säästettävä. Onnistuminen on pääasia."
"Hyvä."
Tohtori riisui iltanuttunsa ja puki ylleen vierailupuvun. Kivinen
odotti.
"Nyt on kaikki selvä. Saatte mennä. Huomenna klo 11 aamulla."
Kivinen kumarsi ja poistui. Tultuaan seurusteluhuoneeseen hän teki
Hoperille melkein huomaamattoman merkin. Ameriikkalainen pisti lehden
rauhallisesti hyllylle, nousi ja lähti astumaan ylös. Parin minuutin
kuluttua hän oli kadulla, jossa Kivinen odotti.
"Tohtoria on seurattava. Minä näin hänen pöydällään sähkösanoman, joka
oli lähetetty Buenos Airesista. Tuossa...!"
Tohtori astui juuri kadulle. Kivinen käänsi selkänsä ja tarkasteli
näyteikkunaa toisella puolen katua. Hoper katseli tohtorin kulkua. Hän
näkyi ensin epäröivän, ottaako auton, mutta teki sitten päätöksensä ja
lähti jalan. Ilma olikin kaunis ja raitis.
Miehet seurasivat häntä varjoina jälessä. Tohtori käveli reippaasti ja
nopeasti, vilkuilematta taakseen. Hän ei nähtävästi epäillytkään, että
häntä seurattaisiin.
"Ahaa, sähkösanomakonttori!" virkkoi Hoper. Ja aivan oikein, tohtori
menikin sähkösanomakonttoriin.
Miehet pitivät lyhyen neuvottelun, jonka jälkeen he menivät toiselle
ovelle, josta virkailijat kulkivat.
"Missä on päällikkö?" kysyi Hoper muutamalta neitoselta.
"Täällä, olkaa hyvä!" Heidät johdatettiin toiseen huoneeseen.
Päällikkö, vanhahko mies aito virkamiestyyppiä, astui heitä vastaan.
Hoper näytti hänelle salapoliisimerkkiään ja valtakirjaansa. He
keskustelivat hetkisen hiljaa.
"Niin, tämä on oikeastaan vastoin määräyksiä, mutta voidaanhan sensuuri
toimittaa teidänkin tieten. Odottakaa!"
Päällikkö poistui hetkeksi ja tuli takaisin kädessään kaksi
sähkösanomakaavaketta. Ne olivat tohtorin kirjoittamat. Molemmat olivat
Buenos Airesiin. Toinen oli Argentiinan valtiopankille määräys maksaa
Pedro Huelpalle kolmesataatuhatta dollaria ja toinen samaiselle
Huelpalle, jossa ilmoitettiin, että hän voi nostaa summan esittämällä
tämän sähkösanoman. Rahat maksettaisiin jonkun don José Antesin
tililtä.
Hoper päästi pitkän vihellyksen, luettuaan sähkösanomat.
"Jaa, meidän aikamme! Nykyään toimitetaan vallankumouksiakin äärettömän
yksinkertaisesti, nopeasti ja vaivattomasti. Sähkösanoman avulla. Pieni
maksumääräys, ja hallitus kukistuu. Mutta ehei! Jos kerran vallankumous
voidaan suorittaa kahdella sähkösanomalla, niin vastavallankumous
voidaan toimittaa yhdellä."
Hoper sieppasi sähkösanomakaavakkeen ja kirjoitti:
"Poliisimestari. Buenos Aires. Vangitkaa Pedro Huelpa,
osoite... Takavarikoikaa don José Antesin tilillä olevat
rahat valtakunnanpankista. Yhteydessä Ralphstonin kanssa.
Tarkemmin myöhemmin. Hoper."
Hoper kääntyi päällikön puoleen. -- "Pyytäisin teitä toimittamaan niin,
että minun sähkösanomani joutuu perille hiukan aikaisemmin."
"Kyllä."
"Hyvästi siis ja paljon kiitoksia. Buenos Airesin vallankumouksen
perään voi asettaa pisteen."
23.
Vastavallankumoukselliset tekevät pari laskuvirhettä, joiden johdosta
Koskela turvautuu saksankielentaitoonsa.
Kivinen puristi hiukan hermostuneena revolveria taskussaan, ajaessaan
autolla salaiseen kokoukseen. Hoper, Cotter, Koskela ja hän olivat jo
edellisenä iltana pitäneet yhteisen neuvottelun ja päättäneet kerta
kaikkiaan tehdä lopun bolshevistisesta myyräntyöstä New-Yorkissa.
Päätökseen oli vaikuttanut viranomaisten taholta lausuttu toivomus,
ettei lakkokiihoitusta saisi päästää alullekaan, pahentamaan
ennestäänkin huonoa asemaa, kun lakko kaikesta päättäen kuitenkin oli
puhkeava. Bolsheviikit muuttaisivat palkkalakon poliittiseksi, jonka
tarkoituksena olisi elintarveavun viivästyttäminen nääntyvälle
Euroopalle. Tämä viivytys voisi johtaa mitä vakavimpiin
yleispoliittisiin seurauksiin.
Aamupäivällä Kivinen oli käynyt tohtorin luona, mutta hän ei ollut
tavattavissa. Kirjeessä ilmoitti hän uudesta kohtauksesta. Senjälkeen
Kivinen kävi "konttorissa", jota hoiti muuan venäläisjuutalainen
"liikemies" epäilyttävine apulaisineen. Kivinen sai paikan, ja hänen
nimensä merkittiin liikkeen kirjoihin. Isäntä ilmoitti salaisesta
kokouksesta, ja sinne oli Kivinen nyt matkalla.
Auto pysähtyi suunnattoman kivitalon eteen. Kivinen löysi pian neuvotun
rappukäytävän, nousi hissiin ja ajoi kahdenteentoista kerrokseen.
Muutaman oven päällä oli kilpi: "Venäläinen sivistysseura." Se oli
juuri etsitty paikka.
Kivinen soitti määrätyt kerrat, ja hänen konttorinisäntänsä avasi oven.
Riisuttuaan eteisessä päällysvaatteena ja pistettyään isännän
huomaamatta revolverin taskuunsa, astui Kivinen toiseen huoneeseen,
joka oli kalustettu puolittain konttoriksi, puolittain kahvila- ja
seurusteluhuoneeksi. Siellä oli koolla noin 70-80 henkeä, näöstä
päättäen enimmäkseen venäläisiä tai venäläisjuutalaisia, nuoria miehiä
suurin osa, joukossa pari vanhempaakin sekä muutamia naisia.
Isäntä esitti Kivisen seurueelle ja asettui itse kirjoituspöydän taa
puheenjohtajaksi, pyytäen tekemään selvää toimintasuunnitelmasta ja
tilanteesta.
Reportterimme, hymyillen mielessään, ryhtyi sangen vakavasti ja
perusteellisesti selostamaan poliittista tilannetta. Kuulijat
seurasivat esitystä tarkkaavaisesti ensi aluksi, mutta kun se venyi
venymistään, alkoivat he osoittaa varsin silminnähtävää
välinpitämättömyyttä. Kivinen lopetti silloin poliittisen esitelmänsä
ja alkoi puhua toimintasuunnitelmasta tohtorin antamien ohjeitten
mukaan. Mielenkiinto virisi jälleen, sammuakseen uudelleen hyvinkin
pian.
"Paljonko maksetaan?" tokaisi viimein muuan hienon-rappeutuneesti
puettu elostelija suorasukaisesti.
"Tuhat kuussa, mutta silloin ei saa mukista", sivuutti Kivinen.
Suosionmutinaa kuului ympäriltä. Kivinen saavutti ilmeistä kannatusta.
Samassa soi ovikello. Puheenjohtaja loi hiukan levottoman katseen
ympärilleen, sillä merkkisoitto se ei ollut, mutta meni kuitenkin
avaamaan. Kivinen lopetti puheensa ja istuutui, sytyttäen levollisesti
savukkeen.
Puheenjohtaja viipyi tuokion poissa. Ovi kuului suljettavan ja
puheenjohtaja astui kalpeana sisään, kiertäen äkisti sisäovenkin
lukkoon. Kivinen hätkähti.
Mies ei virkkanut mitään, vaan lähti paikalleen, mutta sivuuttaessaan
takaapäin sanomalehtimiehen tempasi hän revolverin taskustaan ja
komensi jyrkästi ja lyhyesti: "Kädet ylös!"
Vaikka reportterimme olikin varuillaan, joutui hän yllätetyksi ja
noudatti käskyä. Seurue hyppäsi seisomaan.
Pitäen revolveriaan edelleenkin ojennettuna Kivisen päätä kohti lausui
puheenjohtaja väräjävällä, tehdynlevollisella äänellä:
"Tämä herrasmies on kavaltaja. Me olemme vaarassa. Meidät on
ilmiannettu. Nyt on nopeasti, mutta levollisesti päätettävä paosta."
Venäläiset huudahtivat raivosta ja hämmästyksestä ja kymmenet kädet
suuntautuivat Kivistä kohti. Mutta puheenjohtaja hillitsi joukkonsa.
"Ei mitään väkivaltaisuuksia. Ne vain pahentavat asiaa." Nyt vasta
Kivinen sai puhekykynsä takaisin. "Minäkö kavaltaja? Kuka on sellaista
ilmoittanut? Ja millä perusteilla?"
"Tohtori lähetti kirjeen. Te olette pidättänyt muutaman kirjeen."
Silmänräpäyksessä selvisi Kiviselle tilanne. Sen kirjeen, jonka tohtori
oli antanut hänen toimitettavakseen Koskelalle Englantiin, he olivat
lukeneet, viemättä sitä määräpaikkaan. Tohtori oli laittanut
sudenkuopan ja hän oli mennyt siihen. No niin, samapa tuo! Paljastus
kiirehti vain vangitsemista.
Kivinen sai takaisin kylmäverisyytensä. Hän silmäsi pilkallisesti
ympärilleen.
"No niin! Ottakaa ensin taskustani revolveri! Kas niin! Nyt voinen
tupakoidakin? Olen aivan vaaraton siinä suhteessa. Hyvät herrat ja
naiset: _minä olen todellakin_, en kavaltaja, vaan _salapoliisi_!"
Seurue jähmettyi ja kaikkien kasvoilla kuvastui kauhu.
"Minut on kyllä yllätetty, mutta ei niin täydelleen kuin luulette. Tein
virheen, kun en vienyt kirjettä. Mutta vankinakin olen teidät
voittanut. Te olette satimessa, sillä tämä asunto on eristetty ja
kaikkialla on riittävä poliisimiehistö sulkemassa ulospääsyn.
Keskustelkaamme!"
Bolsheviikeista ei kukaan virkkanut mitään.
"Te joudutte vankilaan. Minulle ette uskalla mitään tehdä, eikä se
mitään auttaisi. Mutta rangaistustanne voitte hiukan lieventää, jos
täytätte minun vaatimukseni. Ensiksi: pyysikö tohtori teitä jotakin
hänelle ilmoittamaan?"
Puheenjohtaja katsoi neuvottomana ympärilleen, mutta nyt heräsivät
muutkin bolsheviikit, jotka innokkaasti kehoittivat häntä ilmaisemaan
kaikki.
"Hän pyysi minua ilmoittamaan hänelle, kun olemme päässeet
suhteelliseen turvaan."
"Eikö muuta?"
"Sitten on meidän myöskin ilmoitettava hänelle joku paikka, jonka
kautta voidaan jatkaa kirjeenvaihtoyhteyttä."
"Hyvä. Saanko nyt takaisin revolverini! Ja samalla teidänkin!"
Bolsheviikit tottelivat.
"Ja nyt, älkää pelästykö...!" Kivinen ojensi revolverinsa nurkassa
olevaa kirjahyllyä kohti ja laukaisi. Bolsheviikit tuijottivat pelosta
sanattomina ovea.
Parin minuutin kuluttua kuului raskaita lyöntejä ulko-oveen.
"Menkää avaamaan!" komensi Kivinen puheenjohtajaa. Tämä totteli, ja
hetken kuluttua astuivat huoneeseen Hoper, Cotter, Koskela sekä
puolenkymmentä poliisia.
"Lain nimessä julistan teidät vangituiksi!" lausui Hoper, puristaen
samalla Kivisen kättä. Kivinen kuiskasi hänelle jotakin, ja hetkisen
neuvottelivat neljä miestä keskenään.
"Te soitatte nyt tohtorille!" käski Kivinen puheenjohtajaa. "Niin,
tässä ei auta mikään! Ja puhutte hänelle saneluni mukaan!"
Mies soitti ja pyysi yhdistystä.
"Onko tohtori? Jaha... niin, minä puhun..."
Kivinen saneli.
"Mies on vangittu ja sidottuna jätetty sinne. Me olemme päässeet
turvaan. Voitte kirjoittaa Avenue 186, n:o 349, A. 88... hyvä!"
Kivinen yritti sanella, mutta Cotter teki torjuvan liikkeen. -- "Te
aioitte kysyä, minne tohtori lähtee, mutta kysymys olisi paljastanut
koko tempun. Meidän on kiireesti ajettava hotelliin, päästäksemme
tuoreille jäljille, tai muutoin livahtaa tohtori käsistämme. Komisario
saa hoitaa vangit."
"Te vastaatte siitä, ettei ainoakaan pakene", lisäsi Hoper.
Salapoliisit astuivat hissiin, annettuaan sitä ennen määräyksen
toimittaa kotitarkastuksen yhdistyksen huoneustossa. Bolsheviikeille
alettiin asettaa käsirautoja.
Vinhaa vauhtia kiiti poliisiauto hotelliin. Matkalla huudahti Kivinen
äkkiä:
"Voi minua pässiä, kun en ottanut selvää, mihin mies soitti tohtorille.
Tuskinpa vain enää hotelliin!"
"Se oli todellakin virhe laskelmissamme", vastasi Hoper. -- "Nyt on
myöhäistä katua."
Saavuttuaan perille juoksivat miehet ovenvartijoista välittämättä
tohtorin huoneeseen. Ovi oli auki, mutta huone oli tyhjä. Tohtori oli
paennut.
"Blitzdonnerwetterkreutzpappenheim!" huudahti Koskela.
II
VAINUKOIRAT
1.
Pieni valokuva haihduttaa Koskelan vastenmielisyyden Venäjän-retkeä
vastaan.
Kivinen heitti hattunsa pöydälle ja vajosi nojatuoliin.
"Mikä nyt neuvoksi?"
Kukaan ei vastannut.
"Niin yksinkertaisella tavalla meidät paljastettiin. Tohtori oli
tietenkin merimiehelle antanut määräyksen ilmoittaa, jätänkö vai enkö
hänelle kirjeen."
"Neuvotelkaamme", virkahti Koskela lyhyesti. -- "Jotakinhan on
kuitenkin tehtävä."
Hoper viittasi luokseen muutaman hotellipalvelijan kokonaisesta
parvesta, joka oli ryhmittynyt ovelle.
"Kutsukaa hovimestari!"
Hovimestari, liukas ja kumarteleva äijä, riensi levottomana ja
hätäisenä huoneeseen.
"Milloin tohtori Ralphston lähti?"
"Hän maksoi laskunsa iltapäivällä ja lähti täältä noin kello
seitsemältä."
"Millä hän lähti?"
"Autolla. Matkatavarana hänellä oli vain pieni laukku."
"Katsoitteko auton numeroa?"
"D 12587."
"Ette tiedä, minne tohtori lähti?"
"Hän ei puhunut siitä mitään."
"Hyvä on. Saatte mennä."
Hovimestari poistui ja hänen mukanaan myöskin utelias palvelijajoukko.
Hoper sulki oven.
"Olemme todenneet täydellisen tietämättömyytemme. Tohtori on paennut,
mutta minne, sitä emme voi tietää. Autoa on turha tiedustaa, sillä
varmastikin tohtori on vaihtanut matkalla. Täytyy suorittaa
jonkunlainen kotitarkastus, vaikka luulenkin sen olevan aivan
hyödytöntä."
Miehet ryhtyivät työhön, mutta noin puolen tunnin kuluttua he
lopettivat. Ei mitään jälkeä ollut havaittavissa.
"Me emme voi edes todennäköisesti päätellä, minne tohtori on lähtenyt
vai onko hän mahdollisesti jäänyt New-Yorkiin. Tietenkin, jos hän on
täältä lähtenyt, ei hän liene lähtenyt ainakaan Eurooppaan", totesi
Hoper.
Cotter poltti tyynenä piippuaan, Kivinen hypisteli sormiaan, ja Koskela
tuntui vajonneen syviin mietteisiin. Hänen jyrkkäpiirteiset kasvonsa
näyttivät teräkseentaotuilta, kun hän nojasi päätään käsiinsä. Viimein
hän nousi ja alkoi kävellä ympäri huonetta, seisahtuen viimein pienen
sivupöydän ääreen. Hän otti muutaman kirjan käsiinsä, tarkasteli sitä
hetkisen ja huudahti äkkiä.
"Aikataulukko!"
Toiset katselivat häntä kummastuneina. Koskela alkoi selailla lehtiä,
tutkien tarkkaan joka sivun. Muutaman hetken kuluttua hän huudahti
uudelleen.
"Nyt tiedämme, minne tohtori on lähtenyt!"
"Mitä-ä?"
"Katsokaas, tässä on pienet lyijykynämerkinnät San Franciscoon lähtevän
junan kohdalla, sellaiset, jotka syntyvät, kun henkilö etsii jotakin
tiheästä luettelosta, pikku viivat, mutta tarpeeksi suuret, voidakseen
opastaa meidät jäljille."
Hoper ja Cotter huudahtivat hyväksyvästi ja tarkastivat aikataulukkoa.
"Sangen todennäköistä, mutta ei varmaa. Tuon merkinnän on voinut tehdä
joku toinenkin, sillä kirjanen on hotellin omaisuutta", virkkoi Hoper.
"Kuulustelkaamme hovimestaria."
Hoper soitti, ja parin minuutin kuluttua oli hovimestari huoneessa
matkustajaluetteloineen.
"Tiedättekö sattumalta, milloin tämä viimeinen aikataulukko ostettiin?"
"En muista", vastasi hovimestari hiukan hämmästyneenä.