olisi mitään apua. Katsos, he aikovat toimittaa tämän johtajan
vangituksi muka bolsheviikkina, mutta yhdistyksessä he tietenkin
ilmoittavat, että viranomaiset vainoavat työväen luottamusmiehiä.
Tällaisina kiihkoaikoina ei tällainen ilmoitus voi olla tekemättä
vaikutusta, ja bolsheviikeilla on täysi syy otaksua, että saavat
enemmistön puolelleen. Kun tämä kaivoslakko puhkeaa, on asiat
järjestetty niin, että toiset seuraavat mukana. Lontoo aiotaan saattaa
kokonaan anarkian valtaan. Sähkölaitos on määrä saada yhtymään lakkoon,
ja ellei se onnistu, koetetaan se tuhota. Siten valtaisi pimeys koko
tämän miljoonaisen kaupungin ja samalla pysäyttäisi sähköraitiotiet. Se
olisi lopun alkua."
"Mutta eikö kaiken tämän estäminen ole helppoa, kun meillä nyt on
tiedossa johtajien osoitteet ja nimet? Vangitsemme ne ja sillä hyvä."
"Ei missään tapauksessa. Etkö muista tohtorin sanoja: jos toiset
kaatuvat, astuvat toiset tilalle. Me voisimme näiden pääjohtajien
vangitsemisella korkeintaan hiukan viivästyttää loppukatastroofia,
mutta emme voisi sitä estää. Ei, meidän täytyy keksiä toiset keinot.
Aika on täpärällä. Nyt englantilaisen luo!"
Seikkailijat kiiruhtivat ulos, saivat auton jo aivan läheltä ja
lähtivät kiitämään keskikaupungille.
"Meillä on Englannin, melkeinpä maailman kohtalo käsissämme."
"Ei minun käteni kuitenkaan vapise", virkkoi Kivinen, ja auto katosi
pimeään syysyöhön.
16.
Bolsheviikit heittävät pommin, mutta vastavallankumoukselliset
heittävät toisen, jolla on ratkaisevasti parempi vaikutus.
Puheensorina täytti suuren kokoushuoneen, jonne muutaman Clevelandin
hiilikaivoksen työmiehet olivat kokoontuneet. Väiteltiin pikkuryhmissä,
kolmittain, parittain. Näkyi jykeviä kaivosmiehiä, joiden kasvot
kivihiilen musta tomu oli aikojen kuluessa lähtemättömästi
rusketuttanut. Ilmeistä kuvastui odotus ja jännitys. Oli päätettävä,
aloitetaanko lakko.
Lakosta oli keskusteltu jo pitkät ajat ja se oli jakanut työmiehet
kahteen leiriin, niihin, jotka sitä kiihkeästi vaativat ja kannattivat
ja joita oli suhteellisen vähän, sekä niihin, jotka katsoivat ajan
sopimattomaksi sellaiseen ja pelkäsivät lakon seurauksia, työttömyyttä
ja kurjuutta.
Muutamat miehet kulkivat ryhmästä ryhmään ja selittelivät jotakin.
Työmiehet kuuntelivat heidän sanojaan, mutta pudistelivat päätään ja
ryhtyivät kiivaasti väittelemään, unhoittaen kokonaan englantilaisen
juroutensa ja vaiteliaisuutensa. Erittäinkin herätti huomiota muuan
pikkumies, ruumiiltaan kokonaan epämuodostunut. Hän puhui kiivaasti ja
kiihoittavasti, huitoi käsillään ja sanat tulvivat hänen huuliltaan.
"Katsos Länkisääri-Smithiä, kuinka hän on innostunut!" virkkoi muuan
vanhanpuoleinen kaivosmies vierustoverilleen.
"Sehän se täällä pitää suurinta suuta, vaikka ei ole koko kaivoksessa
ollut kuin pari viikkoa", vastasi tämä hiukan pilkallisesti ja
katkerasti.
Muuan mies astui samalla huoneen perällä olevalle korokkeelle ja
viittasi kädellään, vaatien hiljaisuutta.
"Kokous alkaa. Puheenjohtajamme ei ole jostakin syystä vielä saapunut,
mutta me emme voi enää odottaa. Varapuheenjohtaja astukoon hänen
tilalleen."
Ensimäisen puheenvuoron pyysi ja sai Länkisääri-Smith. Hän kiipesi
korokkeelle ja alkoi puhua.
Lakko oli aloitettava. Nyt siihen tarjoutui otollinen tilaisuus, eikä
ollut mitään syytä luulla, että tämä kaivos joutuisi yksinään
taistelemaan. Muutkin yhtyisivät myötätuntoaan osoittamaan. Koko
kivihiilenlouhiminen lakkaisi, ja jokaiselle täytyisi olla selvä, että
silloin olisi työnantajain suostuttava kaikkiin vaatimuksiin, joita
lakkolaiset esittäisivät.
Vaatimuksina olisi palkkojen koroittaminen, 8-tunnin työpäivän
käytäntöönottaminen ja kaivosneuvostojen tunnustaminen. Mihinkään
sovitteluihin ei sais antautua, ei lykätä lakon alkamista. Työnantajain
kanssa ei saisi ryhtyä mihinkään neuvotteluihin, vaan kaikki
vaatimukset olisi ajettava läpi lakolla. Ne, jotka esittivät muita
keinoja, ne olivat työväenluokan pettureita, joita oli kaikkialla
varottava. Nopea, päättäväinen toiminta yksistään voisi taata
työväenluokalle sille kuuluvat oikeudet.
Länkisääri-Smith sai jo kohta alussa havaita, ettei hänen puheensa
saavuttanut jakamatonta kannatusta. Välihuudahduksia kuului yhtämittaa,
ja pilkallisia huomautuksia sateli lakkaamatta. Mutta puhujalla oli
kuitenkin kannattajajoukkonsa, joka, vaikka pieni, piti sitä suurempaa
melua, ja jokainen sana ja lause otettiin vastaan huumaavilla
suosionosoituksilla.
Smith lopetti, ja korokkeelle astui toinen mies hänen kannattajistaan.
Hänen puhetapansa oli tyynempää ja vakuuttavampaa, ja hän yritti
myöskin todistaa väitteitään. Välihuudahdukset harvenivat.
Kolmantena puhujana oli maltillisempi työläinen. Hän puhui, kuinka
vaikeassa asemassa kaivosmiehet olivat pienine palkkoineen ja
ylettömine menoineen, kuinka asema oli parannettava, mutta hän epäili
äkillisen, tarkemmin järjestelemättömän lakon tuottavan vain pettymystä
ja yhä suurempaa kurjuutta. Työnantajain kanssa oli neuvoteltava
kiihkotta, jos kohta lujasti, ja vasta sitten, kun kaikki muut keinot
olivat osoittautuneet hyödyttömiksi, turvauduttava lakkoon.
Puhe herätti voimakkaita suosionosoituksia, mutta Länkisääri-Smithin
joukkue ulvoi.
"Siltasaarelaiset ovat kaikkialla samanlaisia", virkkoi muuan
kaivostyöläisen puvussa oleva mies toverilleen. He istuivat
takimmaisessa nurkassa, hiukan erillään muista.
"Koettavat rajattomalla kurkullaan peloittaa muut", vastasi toveri.
"Luuletko, että suunnitelmamme onnistuu?"
"Olen melkein varma." Tämän omituisen keskustelun osanottajat eivät
millään tavoin eronneet muusta joukosta, mutta tarkkaavainen katsoja
olisi huomannut, että heidän kasvojensa tummuus johtui äsken sivellystä
kivihiilentomusta eikä ollut vuosikausien lähtemätöntä likaa. Miehet
istuivat laiskassa ja välinpitämättömässä asennossa, suussaan
englantilaiset äkkiväärät, ja olisi tarvittu todellakin harvinaisen
suurta kekseliäisyyttä ja huomiotarkkuutta, jotta nämä englantilaiset
kaivosmiehet olisi saattanut tuntea suomalaiseksi sanomalehtimieheksi
ja jääkäriksi.
Väittely salissa jatkui kiivaana ja kiihkeänä. Lakon vaatijat puhuivat
lakkaamatta, käyttivät kaikki keinot, uhkasivat, moittivat, kuvailivat
lakon tuottamia etuja, maalasivat nykyisen kurjuuden mustimmilla
väreillä. Maltilliset koettivat puolustaa kantaansa, mutta puolustus
heikkeni heikkenemistään, ja alkoi käydä selväksi, että kiihkeimmät,
kuten tällaisissa tilaisuuksissa yleensä, saavat tahtonsa toteutetuksi.
"Milloinkahan ne aikovat heittää 'pomminsa'?" kuiskasi Kivinen.
"Odotahan, ne koettavat leipoa ensin seurakunnan mahdollisimman
kuumaksi ja heittävät sen vasta sitten. Ne kyllä osaavat temppunsa,
mutta luulenpa, että mekin ne osaamme, ja meidän 'pommimme' on ainakin
yhtä tehoisa kuin heidänkin."
Länkisääri-Smith kuiskutteli joukossaan ja astui sitten uudestaan
korokkeelle.
"Minun ja minun tovereitteni huomiota herättää se, ettei
puheenjohtajamme ole saapunut kokoukseen, vaikka hän hyvin tiesi,
kuinka tärkeä tämä on. Olen melkein varma siitä, ettei hän omasta
tahdostaan ole jäänyt pois. Olen lähettänyt miehen ottamaan selvää
hänestä."
Kokouksessa herätti Smithin ilmoitus kohtalaista hämmästystä. Alettiin
odottaa. Noin parinkymmenen minuutin kuluttua palasi mies kiireesti
saliin, kuiskasi Smithille pari sanaa. Pikku mies hypähti ylös
hämmästyneenä ja riensi korokkeelle.
"Osaa pakana näytellä, vaikka kaikki on hänen itsensä järjestämää!"
murahti Kivinen.
"Toverit! Puheenjohtajamme on vangittu. Poliisit ovat hänet
vanginneet."
Ääretön melu täytti huoneen. Ilmoitus oli tehnyt tarpeellisen
vaikutuksen.
"En tiedä vielä, mistä mahdollisesta syystä hänet on vangittu, mutta
varmastikin siitä, että hän on meidän luottamusmiehemme. Tarvitaanko
enempää vakuuttamaan teille, että taisteluun on ryhdyttävä, että
lakkovaatimuksiin on lisättävä vaatimus hänen pikaisesta
vapauttamisestaan. Lakkoon, lakkoon!"
"Lakkoon, lakkoon!" Huoneen täytti huumaava melu. Bolsheviikit olivat
täydellisesti voittaneet.
Länkisääri-Smith jatkoi puhettaan ja määritteli lakkovaatimukset.
Lakko päätettiin alottaa heti, kaikki kannattivat sitä. Vanhat ja
vakavat työläisetkin tuntuivat menettäneen koko hillitsemis- ja
arvostelemiskykynsä.
"Nyt olisi aika meidänkin 'pommin' räjähtää", virkkoi Kivinen hiljaa.
"Se räjähtääkin tuossa tuokiossa", vastasi Koskela ja viittasi ovelle,
josta muuan mies juuri astui sisään. Kukaan ei häntä huomannut,
ennenkuin hän oli melkein korokkeen luona. Vasta silloin huone mykistyi
ja Länkisääri-Smith huudahti rajattoman hämmästyneenä:
"Puheenjohtaja! Te täällä?"
"Niin, minä olen täällä!" Puheenjohtajan jyrisevä ääni katkaisi hetken
hiljaisuuden. "Minä olen täällä ja uskon, että se hämmästyttää teitä.
Toverit! Tuo mies tuossa on petturi! Minut vangittiin tänä aamuna. Olin
aivan ymmällä. En tiennyt mitään syytä. Kuulustelussa minua syytettiin
maankavaltajaksi, vallankumoukselliseksi ja bolsheviikiksi. En
osannut vastata mitään. Kielsin vain. Silloin minulle näytettiin
ilmiantokirjelmä. Ja tiedättekö, kuka sen oli allekirjoittanut? Sen oli
allekirjoittanut tämä herra. Minä käsitin, miksi. Hän on itse
bolsheviikki, joka koettaa syöstä meidät turmioon, ja minut, joka
vähäiseltä osaltani olen koettanut vastustaa mielettömiä suunnitelmia,
minut hän tahtoi raivata tieltään, ja vangitsemisellani kiihoittaa
teidät harkitsemattomiin tekoihin. Mutta yritys ei ole onnistunut. Minä
olen täällä ja vaadin nyt: Valitkaa! Joko hän tai minä, joko petturi
tai rehellinen työläinen? Ajakaa ulos minut tai hänet!"
"Ulos Smith! Ulos, ulos!" Joukon äänessä oli suunnatonta vihaa, ja
Länkisääri-Smith hävisi silmänräpäyksessä lavalta, juoksi ovelle, mutta
silloin astui siitä sisään kolme poliisia.
"Seis! Lain nimessä: kuka on täällä mies, jonka liikanimenä on
Länkisääri-Smith?"
Smith vietiin ulos lainvartijain tukevissa käsissä.
17.
Punainen hämähäkinverkko hajoitetaan, mutta Kivinen joutuu äkkinäiselle
matkalle.
Lakonuhka leijaili ilmassa ja teki Lontoon sakean sumun entistä
sakeammaksi ja synkemmäksi. Ei sodanuhkakaan vaikuta niin masentavasti,
synnytä niin kaameaa ja turvatonta tunnelmaa kuin lakon odotus
suurkaupungissa, jossa koko elämä riippuu muutamien koneitten ja niiden
käyttäjäin keskeytymättömästä toiminnasta. Niin mahtavalta, niin
voittamattomalta ja järkkymättömältä kuin monimiljoonainen, kuhiseva ja
kihisevä maailmankaupunki suunnattomine kivierämaineen, kuohuvine
liikeväylineen, huolettomine huvituksineen saattaakin tuntua, on se
turvaton ja suojaton muutamia satoja tai tuhansia ammattimiehiä
vastaan, oikeammin muutamia häikäilemättömiä johtajia vastaan, jotka
keskeyttävät siltä valon ja voiman saannin, Nykyaikainen tekniikka,
joka on täydelleen tai melkein täydelleen tehnyt ihmisen luonnon
ehdottomaksi herraksi, on tehnyt hänet samalla orjakseen. Hän ei voi
enää hallita luomaansa koneistoa. Kun "pyörät seisovat", silloin on
maailmankaupunki avuton leikkikappale lakkolaisten käsissä.
Liikeyhteyden pysähtyminen riistää siltä elintarpeet, sähkön ja kaasun
puute tekee sen sokeaksi suurimmaksi osaksi vuorokautta, luo tunnissa
miljoonia työttömiä ja keskeyttää yhteyden laitakaupunkien ja
ympäristöjen kanssa, joissa suurin osa sen työväestöä asuu, kymmenien
kilometrien päässä työpaikoiltaan. Lakko merkitsee näissä olosuhteissa
aivan samaa kuin anarkia, vähemmistöjoukkojen hillitön diktatuuri,
joka päivässä tai parissa muuttaa äsken vielä kukoistavan,
elämänhaluisen ja järjestyneen yhteiskunnan yön pimeydessä raivoisasti
taistelevaksi oliojoukoksi. Ja voitti kumpi hyvänsä, on yhteiskunnan
hienorakenteiseen elimistöön isketty useimmassa tapauksessa
parantumaton haava, jonka seurauksista saavat kaikki, eivätkä suinkaan
vähimmin lakon alottajat, kärsiä.
Lontoon poliisiasemalla vallitsi kuumeinen, korkea jännitys. Kaikkiin
varokeinoihin oli ryhdytty. Patrulleja liikkui kaduilla, voima- ja
valolaitokset sekä rautatiet olivat miehitetyt, ja poliisiasemilla
olivat varamiehistöt aina valmiina.
Epäedullisesta säästä huolimatta liikkui kaduilla tavallista suurempia
väkijoukkoja. Mitään epäjärjestyksiä ei vielä sattunut, mutta selvää
oli, että jännitys ja kiihko kohosivat. Työväenyhdistyksen lähistöllä
seisoskeli sankkoja ihmisparvia, odottaen sähkö- ja rautatietyöläisten
luottamusmiesten päätöstä. Neuvottelut kokouksessa jatkuivat tunti
tunnilta. Oli jo pidetty kaksi väliaikaakin, mutta jyrkemmät eivät
vieläkään olleet uskaltaneet toimittaa äänestystä, vaan koettivat saada
kannatuksensa mahdollisimman vahvaksi. Lontoon sumu taajeni
taajenemistaan.
* * * * *
Cotter alkoi hermostua. Hän soitti vähänväliä siihen pieneen
maaseutukaupunkiin, josta ratkaisu riippui ja jonne ystävyksemme olivat
matkustaneet. Siellä ei osattu antaa varmaa ja lopullista tietoa.
"Onhan suunnitelmanne vain kylliksi tehoisa?" tiedusti poliisipäällikkö
hiukan huolestuneena ja epäilevänä.
"Suunnitelma on kyllä hyvä ja olen varma sen onnistumisestakin, mutta
sitä en voi vakauttaa, ehtiikö se onnistua tarpeeksi ajoissa. Kysymys
on vain tunneista tai ehkäpä minuuteista. Bolsheviikkien syötti joutuu
tietenkin kiinni. Hän on mies, jota nämä epäilevät hiukan ja tahtovat
senvuoksi toimittaa pois tieltä. Siitä ei ole mitään vaaraa heille,
sillä mies tietää liian vähän. Hänellä on taskussaan tekaistu kirje,
joka todistaa syylliseksi työväenyhdistyksen maltillisen
puheenjohtajan. Hänet vangitaan. Mutta me lisäämme juttuun hiukan.
Tälle vangitulle puheenjohtajalle esitämme me vuorostamme väärennetyn
ilmiantokirjelmän, jonka allekirjoittajana on bolsheviikkien johtomies.
Puheenjohtaja tietenkin selittää silloin tämän itsensä syylliseksi. Me
vapautamme puheenjohtajan, ja hänen ilmoituksensa sikäläisessä
kokouksessa on kyllä tekevä vaikutuksensa. Maltillisten voitto on
varma, ja bolsheviikkien johtaja Länkisääri-Smith vangitaan. Tieto
suunnitellusta roistontyöstä on varmastikin vaikuttava jäähdyttävästi
täkäläisiin lakkokiihkoilijoihin. Heillä ei senjälkeen ainakaan
toistaiseksi ole mahdollisuutta saada työväestön maltillista osaa
puolelleen. Lakko vältetään, kuinka pitkäksi aikaa, se ei kuulu minuun,
sillä se riippuu siitä, minkälaisia myönnytyksiä työnantajat tekevät.
Toivon heidän käsittävän tilanteen oikealla tavalla ja myöntyvän
kohtuullisiin vaatimuksiin, jos sellaisia esitetään."
Cotter vaikeni ja sytytti savukkeen. Poliisipäällikkö katsoi kelloaan
ja vajosi sitten ajatuksiin, jotka eivät liene olleet ruusuisinta
lajia. Häiriintymättöminä he eivät saaneet kauaakaan olla, sillä joka
hetki tuotiin raportteja tilanteen kehityksestä, kyselyjä miehistön
sijoituksesta ja ilmoituksia patrullien havainnoista. Työläisten kokous
jatkui kiivaana ja myrskyisenä: puhuttiin lakon puolesta ja vastaan,
mutta mitään päätöstä ei toistaiseksi tuntunut syntyvän, joka seikka
rauhoitti Cotteria ja poliisipäällikköä.
Viimeinkin! Puhelin soi maaseutukaupungista, ja Cotter huudahti ilosta.
"Selvä? Niinkö... hyvä... hyvä... Missä ovat suomalaiset? Matkalla?
Jaha... sanelkaa siis... niin... edelleen... jaha, jaha, hyvä..."
Cotter merkitsi pikakirjoituksella pitkähkön ilmoituksen,
poliisipäällikön äärimmäisen jännittyneenä seuratessa hänen
kirjoitustaan. Viidessä minuutissa oli ilmoitus kirjoitettu,
neljännestunti meni sen puhtaaksikirjoittamiseen. Cotter painoi
sähkökelloa ja pyysi päivystävän poliisin kutsumaan sisään virallisen
uutistoimiston edustajan. Hän antoi tälle paperin, ja minuutin kuluttua
porhalsi poliisilaitoksen parhain auto kiivainta mahdollista vauhtia
toimistoon.
Kymmenessä minuutissa oli uutinen ladottu ja siitä vedetty tarpeelliset
oikaisuvedokset Lontoon eri sanomalehtiä varten.
Noin tunnin kuluttua siitä, kun Cotter oli vastaanottanut tiedonannon
lakkoaikeen epäonnistumisesta maaseutukaupungissa, kiljuivat
poikaviikarit lisälehtiä. Yleisö taisteli niistä.
Sanomalehtipojat ehtivät kokouspaikan läheisyyteen. Lisälehdet
ryöstettiin heiltä tai maksettiin niistä huimaavia summia. Tieto
tunkeutui sisäänkin.
Nyt alkoi jännittävin odotus, mutta tunnin kuluttua se laukesi
vapautuneeseen huokaukseen. Lakkokokous oli päättänyt, että ryhdytään
sovitteluihin, ja samalla pannut jyrkän vastalauseen bolsheviikkien
myyräntyötä vastaan. Kaupunkia uhannut punaisen anarkian pilvi väistyi,
eikä sekuntiakaan liian aikaiseen.
Cotter lähetti tukun salasähkösanomia, joissa parikymmentä
bolsheviikkien johtomiestä määrättiin vangittaviksi ja ilmoitettiin
heidän nimensä ja osoitteensa. Voitto olisi ollut täydellinen pitkin
linjaa, jos vain "tohtori" olisi saatu käsiin. Mutta hän oli kadonnut.
Hän ei ollut asunnossaan eikä bolsheviikkien kahvilassakaan. Cotter
toivoi ystävyksiemme ehkä mahdollisesti voivan antaa hänestä hiukan
tietoja ja odotti kärsimättömästi heidän saapumistaan.
Cotter katsoi kelloaan. Juna oli jo tullut, joten suomalaisten täytyi
viimeistään puolen tunnin kuluttua olla hänen luonaan. Oli odotettava.
Kahdenkymmenenviiden minuutin kuluttua avattiin ovi, ja Koskela astui
sisään, loistavana ja hyväntuulisena.
"Kaikki on selvä, vai?"
"Selvä on. Tiedättekö muuten, missä tohtori on?"
"En. Siellä hän ei tietääkseni ollut. Kaikki on kotonaan."
"Ei ollut, eikä kahvilassakaan. Hänet on määrätty vangittavaksi."
"Niinkö? Me arvelimme, että häntä voitaisiin edelleenkin käyttää
hyväksi. Kivinen riensi juuri senvuoksi kahvilaan, hälventääkseen
mahdollisesti syntyvät epäluulot."
"Hän joutuu niin ollen kiinni, sillä kahvilaa vartioidaan. Minäpä
kysyn."
Cotter soitti, mutta sai kieltävän vastauksen.
"Hm. Missäs Kivinen sitten on?" tuumi Koskela. -- "No ajakaamme joka
tapauksessa 'tohtorin' asuntoon. Me olemme kai unhoittaneet ilmoittaa
teille, että saimme pari kolme päivää sitten selville 'tohtorin'
vara-asunnon."
"Lähtekäämme sinne. Ja pari poliisikonstaapelia mukaan."
Mutta "tohtorin" vara-asuntokin osoittautui tyhjäksi. Tarkastellessaan
esineitä Koskela huomasi äkkiä kirjeen muutamalla nurkkapöydällä. Hän
sieppasi sen käteensä ja huudahti hämmästyneenä. Se oli osoitettu
hänelle. Hän repäisi kuoren auki ja veti esille pienen paperipalasen.
Vilkaistuaan siihen huudahti hän äärimmilleen hämmästyneenä:
"Olemme myöhästyneet! Lintu on tipotiessään! 'Tohtori' on matkustanut
Ameriikkaan. Ja vienyt Kivisen mukanaan!"
"Soo!" oli Cotterin ainoa vastaus.
18.
Kuinka preussilainen jääkäri joutuu matkustamaan englantilaisella
sotalaivalla.
"Mitä me nyt teemme?" kysyi Koskela, luettuaan Kivisen jättämän
kirjeen.
"Mietitään!" virkkoi Cotter.
Cotter lähetti takaisin poliisit, joita ei enää tarvittu, ja miehet
ryhtyivät senjälkeen perusteellisesti tutkimaan tohtorin asuntoa,
toivoen löytävänsä jonkun jäljen. Aherrettuaan kokonaisen tunnin täytyi
heidän kuitenkin tunnustaa, etteivät he voineet keksiä mitään
huomionarvoista.
"Istukaamme", ehdotti Cotter hikisenä, ja seikkailijat sytyttivät
savukkeet.
"Tohtori on siis paennut Ameriikkaan."
"Ja Kivinen hänen mukanaan", lisäsi Koskela.
"Hyvä. Nyt on meidän ensiksikin päätettävä, ryhdymmekö ollenkaan
tohtoria vangitsemaan, vai yritämmekö vain takaa-ajoa?"
"Niin, miten lienee! Mutta se Kivinen, se sanomalehtineekeri! Mitä
h--oa hän läksi tohtorin mukana?"
"Se on todellakin hieman kummallista! Ja noin äkkipäätä!"
"Kivinen ei ole tyhmimpiä, ja varmastikin hän tarkoitti teollaan
jotakin erikoista. Mutta mitä? Kirjeessä ei anneta mitään vihjausta."
"Odottakaas! Kirje on luultavastikin kirjoitettu tohtorin käskystä.
Eikö siinä ole mitään ohjetta teille?"
"On kyllä. Minun täytyy pysyä toistaiseksi näkymättömissä ja odottaa
tarkempia ohjeita tällä osoitteella."
"Silloin on otaksumani varma. Kivinen ei ole voinut kirjoittaa mitään
liikoja, sillä tohtori on ollut läsnä."
"Hm. Voidaan olettaa, että Kivinen on ehkä saanut tietoonsa joitakin
asioita, joista hän on tahtonut ottaa tarkemman selvän tohtorin
seurassa. Mutta onko tämä otaksuma oikea?"
"Sitä emme voi sanoa, mutta sangen todennäköinen se on."
"Mitähän tietä tohtori on lähtenyt?"
"Sitä lienee mahdoton ratkaista, sillä ainakin neljästä satamasta
pääsee nykyään länteen, ja tohtori on tietenkin taas vaihtanut sekä
nimeä että passia, ulkomuodosta puhumattakaan."
"Me emme voi siis saada tohtoria kiinni täällä Englannissa?" kysyi
Koskela.
"Tuskinpa vaan! Voisin kyllä hankkia luvan kieltää valtamerilaivojen
lähdön, mutta tohtori arvaisi heti ja pysyisi näkymättömissä."
"Hm. Jospa Kivinen kirjoittaa meille jotakin. Hän kyllä muistaa teidän
osoitteenne."
"Mahdollista, ellei tohtorin läsnäolo tee sitä mahdottomaksi."
"Jeeveli! Me tiedämme, että he ovat lähteneet länteen, mutta emme voi
ehtiä heidän jälkeensä emmekä voi poistua senkäänvuoksi, että Kivisen
kirjeet menisivät niin ollen hukkaan."
Cotter ei vastannut mitään, vaan tuprutteli tyynenä ja flegmaattisena
sakeita savuja, puoleksi vajonneena nojatuoliin. Koskela veti esiin
Kivisen kirjeen ja luki sen uudelleen. Hän ei löytänyt siitä mitään
uutta. Mutta käännellessään sitä hän äkkiä huudahti. Viimeisellä
sivulla oli muutamia tuskin huomattavia merkkejä. Hän tarkasti niitä
kiinteästi. Cotter seurasi jännittyneenä.
"No mutta, kun en heti huomannut. Tässähän on morsea. Suomeksi kai!
Oikein! Nyt on asia selvä! 'Älä vangitse! Seuraa!' Hiphurraa!"
Cotter murahti tyytyväisenä.
"Akseli ei ollut tyhmä. Hän arvasi, että me mahdollisesti ja hyvin
todennäköisestikin ryhtyisimme joihinkin toimenpiteisiin tohtoria
vastaan, ja senvuoksi hän varoitti meitä tekemästä tyhmyyksiä. Hänellä
on varmastikin jokin suurempi otus kierroksessa. Heitä on seurattava,
mutta miten?"
"Ystävänne on erehtynyt. Meidän ei ole tohtoria seurattava, vaan
ennätettävä hänen edelleen ja oltava vastaanottamassa Ameriikan
rannalla. Se on meidän tehtävä."
"Hyvä, mutta haluaisin tietää, millä keinoin luulette meidän ennättävän
valtamerilaivan edelle?"
"Kysymykseen ei ole helppo vastata, mutta vastattava siihen on.
Lähtekäämme valmistautumaan ja valmistelemaan!"
Palattuaan poliisiasemalle ryhtyi Cotter tutkimaan valtamerilaivojen
lähtötaulukkoa, huomaten tällöin, että kolme laivaa lähti melkein
samaan aikaan. Ei voinut päätellä, missä tohtori oli lähtenyt, ja
selvää oli myöskin, etteivät he voineet käyttää ainoatakaan, jos
mielivät ehtiä ennen tohtoria Ameriikkaan.
Cotter lähti poliisipäällikön puheille, ja Koskela jäi yksin.
Hänen ajatuksensa liikkuivat ystävässään, eikä hän voinut olla
hymyilemättä kohtalolle, joka heitteli Kivistä kuin koulupojat
kumipalloa. Ja Kivisen saunamatka se lykkäytyi lykkäytymistään!
Mitä oli kaikesta vielä tuleva? He olivat kyllä saaneet selville
paljonkin, mutta ei lähimainkaan tarpeeksi. Bolsheviikkien verkko oli
suurin piirtein katsoen vielä ehjä ja paljastamaton. Heidän
suunnitelmansa olivat kyllä tuhotut, mutta kuinka kauaksi aikaa?
Tohtoriin ei ollut helppo päästä käsiksi ja hänen liikkuvaisuutensa
teki tutkimukset monta vertaa vaikeammiksi. Mutta olkoon! Hän koettaisi
tehdä voitavansa. Ameriikassa saataisiin yhtä ja toista selville, sillä
sielläkin oli tekeillä jotain bolshevistista. Kunhan he nyt vain
ehtisivät tohtoria vastaanottamaan!
Cotter viipyi kauan, niin että aamu jo sarasti, ennenkuin hän palasi.