hämmästyksestä sepposen selälleen.
"Sepä sattui mainiosti, suorastaan suuremmoisesti!" huudahti Koskela.
"Teitä meidän piti juuri tavatakin. Mainiota!"
Hra Cotter huudahti vuorostaan. Olivatko vangit hulluja?
13.
Tohtori valmistelee hätäisiä pelastuspuuhia, vaikka olisi huoletta
saanut hiukan odottaa.
"Mi... minuako tavata?" soperteli englantilainen.
"Aivan oikein, mutta emme todellakaan osanneet odottaa, että näin pian
jo onnistuisimme saamaan teidät käsiimme", jatkoi Koskela
kiusantekoaan.
"Mitä tämä oikein merkitsee?" jyrähti englantilainen. "Vaadin lähempää
selvitystä!"
Ystävykset kaivoivat mitään puhumatta Tukholmassa saamansa suositukset
taskustaan ja ojensivat ne hra Cotterille. Tämän ilme muuttui heti.
"Tämäpä sattuma, tämäpä sattuma", hoki hän yhtämittaan. "En olisi
todellakaan osannut aavistaa! Asia on nyt sikäli selvä!"
Ja englantilainen nauroi hiljaista, pidätettyä nauruaan.
"Tehkää hyvin ja istukaa! Tässä, saanko tarjota!" Poliisimies ojensi
savukekotelon, ja pian puhaltelivat ystävykset kunnollisia sauhuja.
"Nyt, kun asiamme lienee selvä, vastannette hyväntahtoisesti
kysymykseeni: miksi ja miten meidät pidätettiin?" tiedusti Kivinen.
"Tjah, se oli oikeastaan vain epäluulo. Te olitte Kristianiassa, eikö
totta?"
"Kyllä!"
"Te esiinnyitte siellä varomattomasti!"
"Kuinka niin?"
"Katsokaas, meidän täytyi pitää silmällä, ketä maahamme tulee ja ketä
ei. Kristianiasta päin tulee eniten vaarallista väkeä. Meillä on siellä
miehiä. Teidät keksittiin sattumalta. Te puhuitte bolsheviikeista ja
muutamasta tohtorista, jonka me hyvin tunnemme. Miehemme seurasi teitä
hotelliinne ja otti selvän nimestänne. Hän oli kuullut teidän
keskuudessanne puhuttelevan toisianne toisilla nimillä. Hotellissa sai
hän tietää teidän aikovan matkustaa Englantiin. Hän sähkötti nimenne ja
tuntomerkkinne, ja tässä te nyt olette."
"Aavistin jo matkalla, että jotakin sellaista oli sattunut. Muuten, me
huomasimme teidän miehenne siellä Kristianiassa. Hän seurasi meitä kuin
varjo, mutta näkyvä varjo", virkkoi Kivinen.
"Kas, hän on vasta aloittelija. Ei voi liikaa vaatia. Joka tapauksessa
ei hän kovinkaan väärillä jäljillä ollut. Ja häntä saamme kiittää
siitä, että tapasimme toisemme näin pian."
"Me tarvitsemme teitä, sillä kun nyt tohtori on saapunut tänne meidän
seurassamme...", alkoi Kivinen, mutta hra Cotter ponnahti kuin
vietereiltä ja kimposi pystyyn.
"Tohtori! Onko tohtori saapunut Lontooseen?" huudahti hän.
"On kyllä, tavallaan meidän seurassammekin", vastasi Koskela
rauhallisesti, aivankuin asia olisi ollut mitä luonnollisin.
"Ja me emme tiedä siitä mitään. Missä hän nyt on? Hänet on heti
vangittava!"
"Ei missään tapauksessa", virkkoi Kivinen nopeasti. "Anteeksi, mutta
meidän täytynee selittää teille tilanne perinjuurin."
"Olkaa niin hyvä, sitä olen minä tässä muuten odotellutkin", sanoi
englantilainen ja istuutui.
Kivinen selitti heidän asemansa ja tarkoituksensa. Englantilainen
kuunteli hievahtamatta, jännittyneenä, mutta Kivisen lopettaessa ei hän
enää malttanut olla huudahtamatta:
"Weil, well, very well! Tästä tulee hauska juttu! Istukaamme ja
tarinoikaamme!" Salapoliisi painoi soittokelloa. Ovi aukeni ja sisään
astui toinen saattajakonstaapeli, joka vähän ällistyi, nähdessään
vangitsemansa bolsheviikit istumassa täydessä rauhassa tarinoiden ja
tupakoiden.
"Tuokaa meille, olkaa hyvä, vähän juotavaa! Teetä ja leivoksia!"
virkkoi englantilainen.
"Kuinka monelle?" Poliisi oli vähän ymmällä.
"Kolmelle", naurahti hra Cotter. "Oh, ei tarvitse olla huolissaan, nämä
herrat ovat täysin vaarattomia."
Ystävykset jäivät keskustelemaan hra Cotterin kanssa.
* * * * *
Tohtori oli vaivoin pidättynyt huudahtamasta, kun hän huomasi molempain
auttajainsa vangitsemisen. Vain monivuotisen seikkailijaelämän aikana
saavutettu tottumus pelasti hänet. Selvittyään passitarkastuksesta,
hyppäsi hän vuokra-autoon, antaen kuljettajalle muutaman Cityssä
sijaitsevan talon osoitteen. Auto liukui hiljalleen pitkin katuja,
joita ajoneuvot täyttivät tungokseen saakka. Katkeamattomana,
liikkuvana, kiemurtelevana ja meluavana jonona luikertelivat autot,
ajurivaunut, kuormarattaat ja raitiotievaunut eteenpäin tiheässä,
paksussa sumussa, ja voimakkaimmatkin huudot ja vihellykset
kuoleutuivat tuohon raskaaseen aineeseen.
Tohtori puri huuliaan kärsimättömyydestä ja hermostumisesta.
"Nopeammin, nopeammin!" huudahteli hän kuljettajalle, vaikka näkikin,
että vauhdin lisääminen oli tälle mahdotonta.
"Sivukaduille!" käski tohtori viimein, ja kuljettaja ohjasi auton
syrjään. Tungosta ja liikettä oli täälläkin, mutta ei niin paljon, ja
kuljettaja lisäsi vauhtia tuntuvasti, kiihdyttäen sen viimein yli
laillisen sallitun määränkin. Tohtori heittelehti edestakaisin
pehmeillä istuimilla, kun auto kääntyi kadunkulmissa. Saavuttuaan
päämääräänsä hyppäsi tohtori nopeasti autosta, maksoi kuljettajalle
runsaasti ja kiirehti eteenpäin, kääntyen seuraavassa kadunkulmassa
toiselle kadulle ja kadoten ensimäiseen rappukäytävään. Kiireesti hän
nousi ylimpään kerrokseen ja avasi oven omalla avaimellaan. Hän astui
pimeään eteiseen ja sulki oven jälkeensä.
Sytytettyään sähköt tohtori riensi eteisen nurkassa olevan puhelimen
ääreen ja soitti.
"Missä?... Jaha... onko tuomari Hall tavattavissa? Tekö? Puhuu tohtori
Ralphston. Tulkaa heti tänne minun luokseni. Heti, hetipaikalla! Onko
selvä?"
Vasta nyt tohtori riisui vaatteet yltään, sammutti valon eteisestä ja
astui huoneeseen, josta ovi johti toiseen. Huone oli kalustettu
tavalliseksi työhuoneeksi. Kaikesta näkyi, että siinä oli asuttu.
Tohtori heittäytyi väsyneenä nojatuoliin, sytytti sikaarin ja vaipui
syviin mietteisiin, joita vähän väliä keskeyttivät hermostumuksen
puuskat.
Noin puolen tunnin kuluttua ovikello soi, ja tohtori riensi
aukaisemaan. Tulija oli pienenpuoleinen, nukkavieruun palttooseen ja
ahtaisiin housuihin puettu herrasmies, joka teki täysin rappeutuneen
vaikutuksen.
"Mikä on hätänä, tohtori?" kysyi mies ensimäisiksi sanoikseen, heittäen
palttoonsa naulaan.
"Apulaiseni pidätettiin passintarkastuksessa. Heidät täytyy saada
vapautetuiksi!" Tohtori puhui kiivaasti ja hermostuneesti.
Hra Hall teki hämmästyneen eleen.
"Pidätetyt! Kuinka se on mahdollista? Oliko heillä paperit?"
"Luonnollisesti, ja juuri se seikka tekee pidätyksen omituiseksi.
Oletteko täällä jotenkin joutuneet epäillyiksi?"
"Emme tiettävästi, sillä toimintamme on ollut sangen varovaista. Mitä
nyt olisi tehtävä?"
"Miehet on saatava vapautetuiksi. Teidän täytyy hankkia joku lakimies,
joka menee poliisilaitokselle ja ottaa selvän asianlaidasta. Voitteko
mennä itse?"
"En mene mielelläni, sillä minulla... no niin, mitäpä siitä. Minä en
voi mennä eikä minun läsnäoloni voi olla ainakaan miksikään hyödyksi,
vaan pikemminkin päinvastoin. Mutta minä voinen järjestää asian. Millä
nimellä miehet tulivat tänne?"
Tohtori antoi vaaditut tiedot, ja mies oli juuri poistumaisillaan, kun
ovikello soi uudelleen. Tohtori meni aukaisemaan.
"Mitä, joko olette täällä?" huudahti hän hämmästyneenä, kun
ystävyksemme astuivat sisään.
"Kuten näette. Pääsimme melkein heti vapaiksi"
"Mikä oli syynä pidättämiseen?"
"Sitä ei suvaittu ilmoittaa. Lopuksi, kun meitä oli hiukan tutkittu,
ilmoitettiin, että oli sattunut erehdys ja anteeksi pyydellen
vapautettiin."
"Tässä voi piillä jotakin. Seurattiinko teitä?"
"Emme ainakaan voineet sitä huomata."
"Hyvä on. Nyt on meidän joka tapauksessa mentävä kokoukseen. Kaikki en
valmiina."
Seurue läksi ulos.
14.
Ystävykset saavat aavistuksen siitä, kuinka avuton maailman
suurkaupunki voi olla muutamaa häikäilemätöntä miestä vastaan.
Kahvilahuoneusto syrjäkaupungilla, jonne seikkailijat astuivat, teki
todella salaliittomaisen vaikutuksen otsatukkatyyppeineen, savuisine
huoneineen ja rämäjävine gramofooneineen. Seurue ohjattiin yksityiseen
sivuhuoneeseen, jossa jo ennestään oli noin parikymmentä miestä.
Suomalaiset hymähtivät itsekseen. Bolsheviikkien kantajoukot olivat
kaikkialla samanlaisia. Näissä parissakymmenessä miehessä olivat
edustettuina kaikki nykyisen yhteiskunnan pohjasakan eri kerrokset.
Siellä oli tavallisia renttuja, noita ikuisesti työttömiä, jotka aina
vaikeroivat työnpuutetta, mutta jotka eivät vahingossakaan eksy työtä
tekemään, siellä oli rappeutuneita asioitsijoita ja välittäjiä, joiden
ammatilla ja varastamisella ei ole paljonkaan eroa, entisiä
virkamiehiä, jotka enemmän tai vähemmän kauniiden kepposten takia
olivat joutuneet syrjään, katulehtien juopottelevia reporttereita, ja
lisäksi muutamia intoilijoita, joiden paikka olisi ollut paremminkin
mielisairaalassa kuin kansakuntien kohtaloita sotkemassa. Lisäksi oli
kolme palveluksesta poispäässyttä sotilasta, joten seurue oli
täydellinen "työ- ja sotamiesneuvosto".
Tohtori asettui pöydän päähän ja ystävyksemme hänen vierelleen. Tohtori
kuiskaili hetkisen muutaman miehen kanssa, mutta niin hiljaa, etteivät
seikkailijat kuulleet mitään. Senjälkeen hän nousi ylös ja alkoi puhua,
miesten tarkkaavaisesti ja jännittyneinä kuunnellessa.
"Toverit! Vallankumous edistyy. Se levittää mahtavat siipensä ja lähtee
lentoon. Punaisen kotkan siipien suhina kuuluu kaikkialla. Joka maassa
nousee köyhälistö taisteluun sortajiaan vastaan. Voitto on varma,
mutta taistelu ei ole kaikkialla helppo. Siinä tarvitaan koko
köyhälistöluokan lujuus, siinä kysytään jokaisen sen jäsenen kaikki
voimat, koko into ja uhrautuvaisuus.
"Me tulemme Venäjältä. Se on vallankumouksen esitaistelija-maa. Siellä
on köyhälistö katkonut kahleensa ja muodostanut neuvostovallan, jossa
vapaus ja veljeys asustavat..."
Suomalaiset saattoivat tuskin pidättäytyä nauramasta. Vapaus ja veljeys
Ryssäinmaalla! Mutta tohtori jatkoi yhä kasvavalla innolla ja
kiihkeydellä. Hänen sanansa olivat kuin huumaavaa myrkkyä, -- ne
sekoittivat ajatukset, sumensivat järjen ja kiehtovina viittoivat
ihannevaltakuntaan, jossa sai mielinmäärin ryöstää ja murhata.
"Venäjällä on vallankumous voittanut, voittanut täydellisesti, mutta
muualla se on vasta kapaloissaan. Teidän, toverit, teidän on määrä
omalta osaltanne katkoa nuo kapalot ja auttaa vallankumous voittoon
omassa maassanne. Se on tärkeä sekä teille itsellenne että muitten
maitten köyhälistöveljille, ennenkaikkea venäläisille. Länsivaltojen
imperialistien pakotuksesta on Venäjän vallankumous eristetty muusta
maailmasta, ja se saa käydä epätasaista kamppailua koko maailmaa
vastaan. Sen joukot etenevät voittoisesti, mutta kaikella on rajansa.
Voi tulla hetki, jolloin Venäjän köyhälistöluokan käsi väsyy nälästä ja
epätoivosta, kun toiset eivät sitä auta. Vallankumous sortuu, ja
kaikkien maiden imperialistit ja kapitalistit saavat täydellisen
voiton, ei vain venäläisistä, noista vallankumouksen horjumattomista
ja uljaista esitaistelijoista, vaan myöskin omien maittensa
köyhälistöistä. Taantumus riemuitsee silloin ja köyhälistöluokka sortuu
taas vuosisataiseen orjuuteen.
"Toverit, tämä on estettävä, tämä täytyy estää! Kaikkien maiden
köyhälistöjen on noustava taisteluun, ei kirotulla parlamentaarisella
tavalla, vaan asekädessä. Punainen armeija on muodostettava jokaiseen
maahan, sillä punaisen pistimen kärjessä välkkyy köyhälistön
vapautuksen ja uuden ajan aamunkoitto. Ensin yleislakko, jolloin
köyhälistö voi vapaasti koota voimansa, ja sitten kumous. Tämä on
päämäärämme, eikä se ole kaukana, jos jokainen tekee tehtävänsä.
Keinoja emme voi emmekä tahdo valikoida. Alas riistäjät,
alas kapitalistit ja imperialistit! Niitten ruumiitten yli
kulkee köyhälistöluokan vapautuksen tie. Ei armoa, ei sääliä!
Köyhälistödiktatuuri, ja vain se, takaa köyhälistöluokan onnen. Ja
kavahtakaa niitä työväenluokan pettureita, jotka suostuvat
sovitteluihin, jotka taistelevat vain kynällä ja papereilla, mutta
joita peloittaa todellisen vallankumouksellisen välkkyvä miekka.
"Ne ovat pettureita, kavaltajia, jotka ovat säälimättömästi
tuhottavat."
Tohtori pysähtyi hengästyneenä, huohottavana. Miehet istuivat
liikkumattomina, leimuavin, kiihkoisin silmin. Tohtorin sähköinen puhe
oli tehnyt vaikutuksen. Vallankumoushumala, selittämätön, sokea ja
mieletön vihan-oppi tarttui kuin kulkutauti.
Suomalaistenkin ilmeestä oli pilkallisuus kadonnut. Melkeinpä kauhua
kuvastui Kivisen katseesta. Bolshevismi oli tarttuvaa, se veti uhrinsa
mukaansa yhtä varmasti kuin oopiumi polttajansa, ja se tuhosi yhtä
täydellisesti sekä sielun että ruumiin.
Tohtori oli ihmeellinen puhuja, joka ei niin paljon vaikuttanut
sanoillaan kuin äänenpainollaan, ilmeellään ja värityksellään, sekä
sokealla, ehdottomalla kiihkollaan. Seikkailijat muistivat ne
venäläiset sotamiehet, jotka olivat kiihoittaneet tovereitaan, nuo
intoilijat, joiden puhe oli mitä epäjohdonmukaisinta, suoranaista
aatteiden ja käsitteiden sekasotkua, mutta jotka kuitenkin
vastustamattomasti tempasivat kuulijat mukaansa. Bolshevismin oli
mahdoton olla vaikuttamatta sivistymättömiin, kurjuudessa eläviin
ihmisiin. Se veti luokseen kuin lamppu perhosia, hitaasti, mutta
varmasti, ja perhoset polttivat siipensä.
Syntyi hetken hiljaisuus, jonka tohtori itse keskeytti.
"Meidän on ryhdyttävä käytännöllisiin toimenpiteisiin. Täällä on
saatava syntymään lakkoja, jotka auttavat suoranaisesti sekä teitä että
etenkin saksalaisia veljiänne. Työväestöä on valistettava. Maa on
jaettava piireihin, ja tämä lienee nyt jo suoritettukin. Nyt on saatava
työ käyntiin. Kunkin on omalla paikkakunnallaan toimittava täältä
annettujen ohjeitten mukaan. Päähuomio on kohdistettava niihin
työväenluokan pettureihin, jotka eivät käsitä tai eivät tahdo käsittää,
että nyt on ainoa otollinen aika toimia, toimia epäröimättä ja
väkivaltaa käyttäen. Hyväksytäänkö ehdotukseni?"
"Kyllä!" kuului yksimielinen vastaus.
"Kas tässä, tässä on ohjeita!" Tohtori veti taskustaan pinkan lehtisiä
ja jakoi ne läsnäolijoille.
Koskela puri huultaan harmista. Tätä hän ei ollut keksinyt ja paperit
olisi ollut hävitettävä keinolla millä hyvänsä. Nyt se oli liian
myöhäistä.
"Kuten ohjeista näette, täytyy lakot saada syntymään sellaisilla
aloilla, jotka kerrallaan horjuttavat tämän kapitalistisen
yhteiskunnan. Kivihiilikaivokset on saatava lakkoon, samoin rautatiet,
sähkölaitokset ja vesijohdot. Eikä yksitellen, vaan yhdessä. Kaikki on
valmisteltava perinpohjin ja vasta sitten iskettävä, mutta silloin
niin, että tämä laho yhteiskunta hajoaa."
"Hyvä, hyvä!" ulvoi miesjoukko.
"Jokainen ilmoittaa nimensä ja osoitteensa tälle toverille", virkkoi
tohtori ja osoitti "tuomari" Hallia.
"Ne ovat jo minulla", huomautti tämä.
"Hyvä, niin ollen saatte te hankkia kukin itsellenne pari apulaista.
Näiden nimet ja osoitteet ovat vain teidän tiedossanne, ja niin
edelleenkin. Silloin ei meitä voida paljastaa. Jos toiset kaatuvat,
astuvat toiset tilalle. Ymmärrättekö?"
"Kyllä!"
"Tämä on oleva toinen keskuspaikkamme, ja toinen perustetaan myöhemmin
ilmoitettavaan paikkaan. Sitä tulevat hoitamaan nämä toverit", sanoi
tohtori ja viittasi ystävyksiin. "He perustavat täällä kahvilan. Merkit
tiedätte."
Koskela hymyili mielessään. He saisivat kaikki langat käsiinsä ja
hoitaisivat hra Cotterin kanssa kahvilaa kyllä oikealla tavalla.
Kokous loppui, ja ystävykset kiiruhtivat hotelliinsa. Nautittuaan
illallisen he vetäytyivät ulkonevalle parvekkeelle, sumun ja pimeyden
keskeen. Suunnattoman maailmankaupungin kohu kiiri vaimennettuna heidän
korvissaan, ja tuhannet valot väikkyivät himmeinä alhaalta kadulta.
Talojättiläiset olivat kietoutuneet harmaaseen, raskaaseen vaippaan, ja
vain epäselvinä eroittuivat niitten ääriviivat ympäröivästä
sumumerestä. Öinen maailmankaupunki oli kuin tarjottimella heidän
edessään, tuhansine iloineen ja suruineen, miljoonine asukkaineen ja
lukemattomine pyrintöineen. Ja kaiken yllä tuntui leijailevan uhkaava
myrskypilvi, joka läheni lähenemistään. Se oli bolshevismin mieletön
hyökyaalto, joka aikoi saattaa kaupungin ensin pimeyteen,
liikkumattomuuteen ja nälkään, sekä sitten veriseen kumoukseen ja
kauheaan joukkoterroriin. Ja tämä tuntui niin helpolta tehdä. Tarvitsi
vain pysäyttää muutamat koneet, ja silloin olisi miljoonainen kaupunki
lukemattomine sokkeloineen ja äärettömine välimatkoineen avuton,
suojaton jokaista rosvojoukkoa tai villitsijää vastaan. Pimeys ja
nälkä, nehän olivat bolshevismin liittolaiset.
15.
Myyräntyö täydessä vauhdissa.
Jo seuraavana päivänä toverimme muuttivat kahvilaan, josta oli tuleva
heidän "työpaikkansa". Se oli vilkasliikkeisen syrjäkadun varrella ja
oli nähtävästi jo aikaisemmin suunniteltu tämäntapaisiin tarkoituksiin.
Siinä oli neljä uloskäytävää, joista yksi oli todella erinomainen ja
sellainen, ettei sitä kovinkaan helposti olisi saattanut keksiä.
Kahvilassa oli kolme yleistä huonetta, keittiö sekä sen vieressä kaksi
asuinhuonetta, jotka ystävämme ottivat käytettävikseen. Palveluskunnan
hankki "tuomari" Hall ja se oli "luotettavaa", paitsi mitä tuli
raha-asioihin, sillä jo ensimäisen päivän iltana huomasivat
suomalaiset, että kassassa oli tuntuva vajaus. Kivinen päätti pitää
kassanhoitajattarelle moraalisaarnan siitä, ettei omassa keskuudessa
saa varastaa, mutta luopui kuitenkin tarkemmin ajateltuaan koko
aikeesta, sillä se ei kuitenkaan olisi auttanut mitään, eikähän asia
ystävyksiä liikuttanut. Kivinen muisti sen ryssäläisen komisarion, joka
kaksi miljoonaa ruplaa kähvellettyään istuutui lentokoneeseen ja
seilasi tietymättömiin. Tällaiset pikkuheikkoudet olivat niin yleisiä
ihannevaltakuntalaisten keskuudessa.
Muuten ei ollut erikoista valittamista. Tohtori pistäytyi melkein joka
päivä, antaen ohjeita, joita ystävämme noudattivat omalla tavallaan,
kuitenkin niin, ettei mitään epäluuloja herännyt. Kahvilassa kävi
lakkaamatta "kundeja", joilla oli hyvinkin monenlaisia asioita
toimitettavanaan. Toiset toivat toimintaraportteja, toiset pyysivät
rahaa, eikä siitä todellakaan ollut puutetta. Lentolehtisiä ei painettu
eikä jaettu, sillä se olisi kiihoittanut poliisin tarmokkaampaan
toimintaan.
Ainoa, mikä Koskelaa tuskastutti, oli se, etteivät he voineet kylliksi
tarkoin seurata tohtoria. Kahvilan yliviinuri oli kiihkeä bolsheviikki
ja piti kaikkea visusti silmällä, niin etteivät ystävykset voineet olla
liian usein eikä liian kauan ulkona. Cotter yritti kyllä seurata
tohtoria, mutta tämä osoittautui vaikeahkoksi tehtäväksi eikä hän
kuitenkaan päässyt kuulemaan keskusteluja. Mutta seikkailijamme
lohduttivat itseään sillä, että kaikki tärkeimmät langat juoksivat
heidän käsiensä kautta.
Kiihoitustyö tuntui kaikesta päättäen kantavan tyydyttäviä hedelmiä.
Lakkaamatta saapui tietoja uusista työriitaisuuksista etupäässä
kaivos- ja rautatietyöläisten keskuudessa. Tilanne kärjistyi
kärjistymistään.
Bolsheviikit tunsivat kyllä oman asemansa kaikesta huolimatta
epävarmaksi eivätkä siksi uskaltaneet esiintyä avoimesti
bolsheviikkeina, vaan yllyttivät ainoastaan palkkalakkoihin. Mutta
hiljaisuudessa ja huomaamatta he horjuttivat maltillisten ja
uudistusystävällisten puolueitten valtaa, etenkin työväenpuolueen ja
porvarillisen vasemmiston, selittäen näitten vaatimukset liian pieniksi
ja menettelytavan liian hitaaksi.
Vallitseva tilanne oli parhain auttaja. Saksan rannikkojen jatkettu
saarto synnytti työttömyyttä ja valloitettujen alueitten miehittäminen
vaati edelleenkin armeijan aseissapitämistä. Toisia joukko-osastoja
laskettiin kyllä kotiin, mutta tämä vain lisäsi tyytymättömyyttä, sillä
sotilaat joutuivat melkein kaikki työttömiksi, kun ei oltu osattu sodan
äkkinäisen lopun vuoksi järjestää demobilisatsionia eikä hankkia työtä
sotilaille. Nämä sotilasjoukot esiintyivät yhteiskunnan suurimpana
vaarana, sillä sodan aikana olivat ne oppineet häikäilemättömiksi ja
aseita käyttämään. Muutamin paikoin oli jo tapahtunut ryöstöjäkin.
Seikkailijamme olivat kaikesta selvillä, mutta he olivat päättäneet
yhdessä hra Cotterin kanssa antaa tapausten kehittyä melkein
polttopisteeseen, ennenkuin ryhtyivät ehkäisemään. Tähän päätökseen
vaikutti myöskin se seikka, etteivät toverukset olleet selvillä
tärkeimmistäkään bolsheviikkien toimihenkilöistä. He otaksuivat, että
kun kaikki olisi likimain valmiina, tekisivät he täyden rynnäkön ja
yllättäisivät bolsheviikit. Kun johtajat olisi pistetty telkien taa,
olisi asia selvä.
Työriitaisuuksissa herätti seikkailijoittamme huomiota se, etteivät
työnantajat tahtoneet ryhtyä mihinkään sovitteluihin ja hylkäsivät myös
jyrkästi hallituksen välitysyritykset.
Muutamana iltana tuli "tuomari" Hall käymään kahvilassa,
vahvanpuoleisesti liikutettuna. Toverukset vaihtoivat merkitsevän
silmäyksen. Nyt täytyi yrittää, niin ilkeää kuin se olikin, mutta
miljoonien kohtalo saattoi siitä riippua.
"Tuomari" oli erinomaisella tuulella ja suostui kernaasti tulemaan
asuinhuoneisiin. Koskela haki heti wiskyä ja leikkeleitä; Hall maistoi,
kiitti ja maistoi uudelleen. Seurue keskusteli vallankumouksesta, ja
Hall oli erittäin toivorikas. Koskela ja Kivinen koettivat kietoa hänet
kysymyksillä, mutta tuomari oli varuillaan ja vastasi varsin niukasti.
Koskela ei hermostunut, vaan haki lisää wiskyä. Hall joi ja tuli yhä
puheliaammaksi.
Alkoi olla jo puoliyö, mutta vielä eivät ystävykset olleet päässeet
mihinkään tuloksiin. Hall vain antoi merkitseviä viittauksia ja oli
kovin salaperäinen. Mies ilmeisesti tiesi jotakin.
Viimein Koskela päätti yrittää. Hän teeskenteli juopunutta ja läheni
tuomaria, puhuen samalla äänekkäästi. Salamannopeasti sukelsi hänen
kätensä Hallin povitaskuun. Siinä oli nappi, mutta kylmäverisesti avasi
jääkäri senkin ja hetken kuluttua piteli hän lompakkoa ja muistikirjaa
kädessään. Työ oli puoleksi tehty eikä Hall ollut huomannut mitään.
Koskela antoi merkin Kiviselle, mutisi jotakin ja poistui toiseen
huoneeseen.
Kivinen jatkoi puhelua ja juotti yhä Hallia. Jääkäri palasi noin
kymmenen minuutin kuluttua takaisin, ja Kivinen huomasi heti, että hän
oli saanut tärkeitä tietoja. Lompakon ja muistikirjan takaisin
pistäminen ei tuottanut enää suuriakaan vaikeuksia, sillä "tuomari" oli
jo aivan sekaisin. Hän ei kyennyt edes lähtemään kotiinsa, vaan
toveruksien oli majoitettava hänet omaan huoneeseensa. Hän nukkui jo
ennen kuin oli kunnolleen päässyt vuoteeseenkaan.
"Nyt nopeasti Cotterin luo!" virkkoi Koskela, kun bolsheviikki
kuorsasi.
"Mitä sait tietää?"
"Paljon ja tavattoman tärkeää. Lakon on määrä alkaa kahden päivän
kuluttua, ensin maaseudulla ja sitten heti täällä Lontoossa. Nyt ovat
hyvät neuvot kalliita."
"Saitko selville osoitteet ja nimet?"
"Kaksikymmentä nimeä ja osoitetta. Kaiken hyvän lisäksi on
tekeillä myöskin täydellinen roistotemppu. Siellä N-kaivoksen
työväenyhdistyksessä on kaikesta päättäen muuan järkevä ja maltillinen
puheenjohtaja ja hänellä on muutamia samanmielisiä tovereita, jotka
jyrkästi vastustavat lakkoon ryhtymistä. Nämä aiotaan toimittaa tieltä
pois."
"Mitä? Ei suinkaan...?"