välttämättömiksi, niin täytyy myöskin ajatella Jumalaa ulkonaiseksi
olennoksi, niinkuin juutalaiset häntä ajattelivatkin, -- olennoksi,
joka vaatii ihmisiltä vissien "laintöiden" noudattamista.
Ympärileikkaus oli juutalaisilla merkkinä liitosta Jumalan kanssa. Me
nyt tahdomme tehdä kasteen samallaiseksi ehdoksi Jumalan yhteyteen
(= valtakuntaan) tulemiselle, -- Tämä seikka osoittaakin muita
selvemmin, ettemme me vielä ole vapautuneet niistä harhakäsityksistä,
jotka juutalaisilla oli jumaluudesta.
Nyt on Kristus kuitenkin antanut meille ihan toisen käsityksen
Jumalasta: että Jumala on henki, joka on ihmisessä, ja että elämä tämän
hengen valossa on taivaan valtakunta hänen sydämmessään. Me voimme
tietää Jumalasta, ainoastaan niinkuin poika tietää isästään, siis
ainoastaan oman henkemme kautta.
Mutta paljon me voimme tietää muista asioista juuri tämän tietomme
nojalla. Me voimme tietää, että ihminen on sabatin herra, ettei mikään
ulkonainen voi ihmistä saastuttaa, eikä siis myöskään autuaaksi tehdä;
ettei ihminen tarvitse temppeliä palvellakseen Jumalaa. Jeesus, joka on
meille Ihmisenpojan ilmoittanut, nimenomaan opettaakin näitä, varoittaa
noudattamasta ulkonaisia temppuja. Hän oli juuri noussut kaikkea
ulkonaisuutta vastaan; hän kieltää lavertamasta rukouksia; hän käskee
rukoilemaan yksinäisyydessä ja hengessä.
Ja nyt minun mielestäni ei mikään kirkollinen temppu ole niin kokonaan
ulkonainen, kuin juuri lapsen kastaminen. Sanoa, että kaste on
Jeesuksen asettama, -- ettei lapsi tule taivaan valtakuntaan
kastamatta, on samaa kuin kääntää nurin kaiken sen, minkä Jeesus juuri
on asettanut.
Voihan vallan hyvin ymmärtää, mitä ne aikaihmiset tarkoittivat, jotka
muinoin Johannes Kastajan kehotuksesta astuivat Jordaniin. Kysymys oli
heidän pesemisestään. Johannes saarnasi, että Jumala astuisi alas
maahan, jos ihmiset tahtoisivat tehdä parannuksen ja puhdistua
sydämmissänsä. Hänen voimakas saarnansa, hänen lupauksensa kaikille
köyhille, irtolaisille, sorretuille, siitä, että heille koittaa uusi
vapauden valtakunta, hurmasi kansan. Laumoittain tulvasi hänen luokseen
ihmisiä ilmoittamaan, että he olivat valmiit puhdistumaan
sydämmissänsä. Ja kaikkia niitä, jotka tunnustivat erhetyksensä ja
syntinsä, hän pesi Jordanissa, merkiksi, että he olivat puhtaat, ja
muistutukseksi, että heidän nyt oli tekeminen mielenmuutosta vastaavia
tekoja, niin että kellä oli kaksi vaatteusta, se antakoon sille, jolla
ei yhtään ollut, ja jolla oli ruokaa, se tehköön samaten. Ja paljon
vielä muuta hän opetti kansalle, selittäen ja ilmoittaen tosi onnen
ehdoista. Mutta tärkeintä hänen opetuksessaan oli seuraava:
Hän sanoi: minä puhdistan teitä vedessä mielenmuutoksenne merkiksi,
mutta minua seuraa Jumala itse, joka on minua voimakkaampi ja jonka
edessä minä en ole mitään. Minä pesen teitä vedellä, mutta hän
puhdistaa teitä hengellänsä. Kun hänen henkensä tulee teidän
sydämmiinne, niin puhdistuu siellä kaikki itsestänsä ja hyvä erottautuu
pahasta. Se henki teidän sydämmissänne on kuin isäntä, joka perkaa
riihtänsä: lapio on hänen kädessään, jolla hän kokoo nisun aittaansa,
mutta polttaa ruumenet.
Kuka olisi voinut nähdessään kansan antautuvan pestäväksi vaan jalosta
harrastuksesta henkisesti puhdistua ja alkaa uutta elämää, -- kuka
olisi voinut kylmänä sitä katsoa ottamatta itsekin osaa heidän
intoonsa.
Niin saapui Galileasta myöskin Jeesus. Hän kuunteli Johanneksen
opetusta ja astui hänkin veteen.
Mutta Johannes, joka nähtävästi jo ennestään tunsi hänen ajatuksensa
ihmisen suhteesta Jumalaan -- sillä olihan Jeesus jo ennen julkisesti
sanonut, että Jumala oli hänen Isänsä -- ei tahtonut häntä pestä, vaan
sanoi, että pikemmin sitten Jeesuksen sopisi pestä hänet. Kuitenkin
Jeesus tahtoi seurata kaikkien muiden esimerkkiä, ei tahtonut pitää
itseänsä kyllin puhtaana eikä erottaa erillaiseksi muiden rinnalla.
Jo tässä tilaisuudessa näyttää hänelle välähtäneen entistä elävämpi
tunto Jumalan hengen läsnäolosta hänen sydämmessään. Hän sai uuden
sisällisen vahvistuksen siihen, että hän on sen Henki-Jumalan poika,
jonka rakkaus maailmaan virtaa hänen kauttansa.
Tämmöisestä sisällisestä hengen tapauksesta hänen sydämmessään ei
tietysti kellään muulla voinut olla mitään aavistusta. Hän on
mahdollisesti jälestäpäin koettanut selittää sitä opetuslapsilleen,
mutta on tullut nähtävästi väärin käsitetyksi, koska me tapaamme asian
kerrottuna evankeelioissa tunnetulla itämaisella väririkkaudella ja
jotenkin omituisesti.
Mutta vasta sittenkuin Jeesus "vietiin hengeltä korpeen, kiusattaa
perkeleeltä" tapahtui hänessä se lopullinen "hengen puhdistus," joka
määräsi koko hänen vastaisen elämänsä tien. Täällä hän ratkaisevasti
voitti oman tahdon, tunnusti ihmiselämän merkityksen olevan Isän tahdon
palvelemisessa ja pyhittäytyi itse tälle tahdolle.
Ja hän tuli korvesta ja alkoi julistaa Jumalan valtakuntaa, sanoen:
aika on täytetty ja Jumalan valtakunta tullut, uudistakaa mielenne ja
uskokaa todellisen onnen ilmoitukseen. Ja hän opetti ihmisille, mitkä
ovat tämän onnen ehdot, ja että he ovat taivaallisen Isän poikia, jos
he vaan tekivät Isänsä tahdon.
Mitä nyt kastamiseen tulee, niin mainitaan evankeeliumissa, että
hänenkin opetuslapsensa pesivät ihmisiä parannuksen merkiksi. Mutta
Jeesuksesta sanotaan nimenomaan, ettei hän ketään kastanut.
Mitään lausuntoa tästä asiasta ei Jeesus kertaakaan eläessänsä antanut.
Hän siis ei kertaakaan puhunut asiasta, joka kumminkin olisi muka ollut
yhtenä välttämättömänä ehtona taivaan valtakuntaan pääsemiseksi.
Sekä Matheus että Markus tosin kertovat, että Jeesus oli kuoltuansa
ilmestynyt opetuslapsille ja silloin puhunut myöskin kasteesta. Näissä
Jeesuksen kuolemantakaisissa lausunnoissa puhutaan kasteesta kuitenkin
aivan satunnaisesti. Jos hän todella on joskus sanonut juuri nuo sanat,
niin ei hän ole tietysti voinut silloin tarkoittaa muuta kuin
puhdistamista hengessä ja käyttänyt sanaa "kastaa" ainoastaan
sananpartena, jolla tahtoi merkitä henkistä asiaa. Niitä ei missään
tapauksissa voi selittää miksikään kasteen asetussanoiksi. (Kts. Math.
25: 19 ja Mark. 16: 16).
Mutta minähän olen nyt puhunut kaikista muista kohdista, vaan en siitä,
johon te vetootte: "_ellei joku synny vedestä ja hengestä, ei hän taida
Jumalan valtakuntaan sisälle tulla_." (Joh. 3: 5).
Nämät sanat ovat otetut Jeesuksen keskustelusta Nikodeemuksen kanssa.
Ja sentähden, kun niiden oikeata tarkoitusta on selitettävä, niin ei
voi sitä tehdä tarkastamatta koko keskustelua semmoisenaan.
Tätä merkillistä keskustelua on selitetty ja selitetään monella
tavalla. Seuraava selitys on mielestäni ainoa oikea. Jääköön
sanomatta, kenen selitys se on, sillä parempi on, että mielipiteenne
ratkaisijaksi tulee Teidän oma arvostelunne kuin mahdollinen luottamus
auktoriteettiin.
1, 2 ja 3:s värssy Johanneksen evankeliumin 3 luvussa kuuluvat vähän
toisenlaisessa, käännöksessä alkukielestä näin:
"Niin oli mies Fariseuksista, Nikodemus nimeltään, juutalaisten
ylimmäinen. Se tuli yöllä Jeesuksen luo, ja sanoi hänelle: Mestari, me
tiedämme, että sinä olet Jumalasta opettajaksi tullut; sillä ei
taitaisi kenkään niin todistaa, ellei Jumala olisi hänen kanssansa. Ja
tähän vastasi hänelle Jeesus: _Totisesti, sanon sinulle, joka ei ole
Jumalan siittämä taivaasta, ainoastaan se voi olla ymmärtämättä, mitä
Jumalan valtakunta on_." (Joh. 3: 3).
Näennäisesti Jeesuksen vastauksella ei tässä ole mitään yhteyttä
Nikodeemuksen puheen kanssa, joka ei edes tunnu sisältävän mitään
kysymystä.
Kun me siis tahdomme ymmärtää, mitä Nikodeemuksen puhe sisältää, niin
meidän ensiksikin täytyy ymmärtää, mikä siinä oikeastaan muodostaa
kysymyksen, -- mitä se on, johon hän tahtoo saada vastausta. Jollemme
tahdo suoraan väittää, että hänen puheestaan on tahallisesti jätetty
jotakin pois, niin voimme asiaa tutkia ainoastaan siitä vastauksesta,
jonka Jeesus antaa. Jeesus nimittäin vastaa hänelle selityksellä, mitä
taivaan valtakunta on. Siis täytyy Nikodeemuksen puheen sisältää
myöskin kysymyksen samasta asiasta. Ja että Nikodeemus todella tuli
tästä asiasta tiedustelemaan, sen osottaa kaikki mikä oli tapahtunut
ennen hänen yöllistä salaretkeänsä Jeesuksen luo.
Päivällä oli Jeesus nimittäin herättänyt suurta huomiota ja
levottomuutta kirjanoppineiden ja pappein päämiesten piireissä
rohkealla esiintymisellään Jerusalemin temppelissä. Hän oli
sieltä karkoittanut kaiken uhrikarjan, kaatanut kumoon kyyhkyisten
myyjäin pöydät, heittänyt hajalle vaihettajain rahat, sanonut,
ettei kauppahuonetta saanut pitää hänen Isänsä huoneena ja
ruvennut julkisesti opettamaan, mitä oli sanottu Esaias- ja
Jeremias-profeettain kirjoituksissa, että Jumalan huone on koko
maailma, yksi rukoushuone kaikille kansoille, -- että jumalanpalvelus
voi tapahtua ainoastaan rakkaudentöiden kautta eikä suinkaan
temppelissä, joka näin muuttuu vaan luolaksi, minne ryövärit
kerääntyvät pyytämään päästöä pahoista töistään. Kaikki kansa oli
hämmästyen kuullut hänen oppiansa. Ja kun juutalaiset olivat vaatineet
häneltä todistusta siihen, millä oikeudella hän uskalsi näin menetellä,
oli hän sanonut, että he ensin hajoittaisivat maan tasalle tuon
temppelinsä, niin kyllä hän sitten todistaisi oikeutensa: kolmessa
päivässä hän pystyttäisi heille uuden, elävän temppelin sen temppelin
sijaan, jota he olivat rakentaneet 46 vuotta.
Kun muut fariseukset näistä syistä etsivät Jeesusta hukuttaaksensa,
niin Nikodeemus, joka oli yksi heistä ja juutalaisten ylimmäinen,
katsoi parhaaksi saapua yöllä hänen puheilleen.
Ja meille on nyt myöskin aivan selvä, mitä Nikodeemus oikeastaan tuli
tiedustamaan. Hän, kuten näkyy, sydämmessään myönsi, että Jeesus oli
puhunut totta, mutta tahtoi vaan saada selkoa siitä, mimmoinen se
taivaan valtakunta oli, jota Jeesus saarnasi, koska sen perustamiseksi
oli välttämätöntä hävittää koko juutalaisten entinen käsitys jumalasta
ja hänen palvelemisestaan.
Ja Jeesus antaessaan hänelle vastauksen, tietää puhuvansa oppineelle
miehelle, joka tunnustaa vaan semmoista, mikä ei ole ristiriitaista
inhimillisen järjen kanssa.
Samallaisen kysymyksen kuin Nikodeemus, teki Jeesukselle kerran
samarialainen vaimo:
"Meidän isämme, sanoi hän, ovat tällä vuorella kumartaneet ja
rukoilleet, ja te sanotte, että Jerusalemissa on se sija, jossa on
rukoileminen."
Omituista on, että tässäkin kohden voimme ymmärtää, että samarialainen
vaimo jotakin _kysyy_, ainoastaan siitä vastauksesta, minkä Jeesus
hänelle antaa. Myöskin tässä edelläkäyvä puhelu heidän välillään
todistaa, että hänen kysymyksensä on juuri se, mihin Jeesus sitten
vastaa. Hän tarkoittaa siis kysyä: kun meidän isämme ovat tällä
vuorella rukoilleet ja kun te juutalaiset sanotte, että rukoilla pitää
Jerusalemissa, niin miten sinä käsket rukoilemaan sitä Jumalaa, jonka
sanot voivan antaa minulle ikuisen elämän?
Jeesus vastaa hänelle:
"Usko minua, vaimo, että pian tulee aika, jolloin ette palvele Isää
vuorella ettekä Jerusalemissa. Se aika lähestyy, ja onkin jo käsissä,
että oikeat palvelijat palvelevat Isää hengessä ja teossa, sillä Isä
vaatii semmoisia palvelijoita itselleen. Jumala on henki ja häntä on
palveleminen hengessä ja teossa."
Niinikään hän kerran fariseusten kysymykseen, miten ja koska Jumalan
valtakunta olisi tuleva, vastasi, ettei se valtakunta, josta hän
saarnasi, ollut sellainen kuin se, josta entiset profeetat olivat
puhuneet. He olivat sanoneet, että Jumala tulisi kaikellaisten
ulkonaisten ilmiöiden mukana, -- hän sitävastoin puhui semmoisesta
Jumalan valtakunnasta, jonka tuloa ei voida nähdä. Ja jos siitä
sanottaisiin, tuossa se nyt on tullut tai tulee, taikka tässä se nyt
on, niin semmoista ei saa uskoa. Jumalan valtakunta on kuin salaman
välähdys, sekä siellä että täällä ja jokapaikassa, -- se ei ole ajassa
eikä paikassa, sillä se on ihmisten sydämmissä.
Mutta Nikodeemukselle hän antaa tarkimman ja perusteellisimman
selityksen asiasta.
Hän sanoo, että ihminen on Jumalan siittämä, ja tämän perustuksella
jokainen ihminen voi ymmärtää, mitä taivaan valtakunta on.
[Suomalaisessa tekstin käännöksessä puhutaan
_vaatauudestasyntymisestä_, mikä on aivan mielivaltainen käännös.
Kysymys ei tässä ole uudestasyntymisestä, vaan tulemisesta _siitetyksi
korkeudesta_, taivaasta, eli siis Jumalasta.]
Nikodeemus, kuten aina kaikki filosoofit, vetoaa nyt siihen, että
tämmöinen selitys sisältää järjettömyyttä, ja siis on merkityksetön.
Hän sanoo: kuinka voi ihminen, joka jo on ennättänyt vanheta, tulla
Jumalan siittämäksi, eihän hän voi äitinsä kohtuun toisen kerran mennä
ja siellä uudestaan siittyä Jumalasta.
Ei sovi meidän sanoa, että Nikodeemus olisi ilmaissut tavattomampaa
ymmärtämättömyyttä tällä kysymyksellään, sillä meidän oma kirkkomme
vielä tänäkin päivänä aivan samalla tavalla ymmärtää Jeesuksen
siittymisen neitseestä Maariasta pyhän hengen kautta ilman ruumiillista
isää. Sekä Nikodeemus että meidän kirkkomme ymmärtävät asian niin, että
voidakseen syntyä hengestä, täytyy syntyä vaimosta hengen itsensä
siittämänä miehen asemesta.
Tämän erehdyksen Jeesus oikasee nyt sillä lauseella, johon Te olette
vedonneet, ilmaistaksenne, että kaste on välttämätön taivaan
valtakuntaan tulemiselle.
Puheena olevan lauseen voi alkukielestä kääntää myöskin näin:
Ja Jeesus vastasi hänelle: _Totisesti, sanon sinulle, joka ei ole
siinnyt lihasta ("vedestä") ja vielä hengestä, ainoastaan se ei taida
tulla Jumalan valtakuntaan_.
Tässä ei nimittäin ole kysymys tavallisesta "vedestä", vaan
ihmisruumiin siemennesteestä. (Vrt. Joh. 10: 34 "ja kohta vuoti veri ja
vesi".)
Ja Jeesus jatkaa selitystään:
_Se, mikä on ruumiin siittämä, se on ruumis, mutta mikä on hengen
siittämä, se on henki. Äläkä siis ihmettele, että minä sanoin sinulle:
meidän täytyy tulla Jumalalta siitetyiksi. Henki liikkuu, missä ja
milloin tahtoo, ja sen äänen sinä ymmärrät, vaan et tiedä, mistä se
tulee ja minne se menee. Niin on jokaisen laita, jonka on henki
siittänyt_.
Nikodeemus kysyy edelleen:
Kuinka semmoisia saattaa tapahtua?
Ja Jeesus vastaa:
_Sinä olet opettaja, etkä näitä ymmärrä. Totisesti, sanon sinulle, me
puhumme, mistä tiedämme ja todistamme, mitä näemme, mutta te ette ota
vastaan meidän todistuksiamme. Minä sanoin teille siitä, mikä on
maassa, ettekä te usko; kuinkas te silloin saattaisitte uskoa, jos minä
alkaisin puhua siitä, mikä on taivaassa. Eihän kukaan voi taivaaseen
nousta, taivaasta on ainoastaan tullut alas ihmisenpoika, se, joka
taivaassa onkin_.
Ensin oli Jeesus sanonut, että ihmisessä on tuo korkeuden siittämä
henki; nyt hän sanoo, ettei tästä korkeudesta, s.o. Jumalasta, kukaan
voi antaa tietoja, sillä ei kukaan voi päästä Jumalaan asti; mutta
Jumalalta taivaasta on astunut alas eli siinnyt hengen poika, -- se
sama, joka pysyy aina taivaassa Jumalan kanssa. Ja sentähden
ihmisenpoika merkitsee henkeä, hengen poikaa ihmisessä.
_Ja niinkuin Mooses ylensi käärmeen korvessa, niin on ihmisenpoikakin
ylennettävä_.
Täytyy muistaa, mitä tuo kertomus käärmeen ylentämisestä on. Käärmeen
kuva nostettiin ihmisten nähtäväksi, jotta nämät olisivat pelastuneet
ja jääneet elämään huolimatta pistoksesta. Ylentää ihmispoikaa,
niinkuin Mooses ylensi käärmeen, merkitsee siis: käyttää Ihmisenpoikaa
samaan tarkoitukseen kuin juutalaiset käyttivät käärmettä korvessa.
-- _että jokainen; uskoen häneen, ei hukkuisi, vaan saisi ikuisen
elämän_.
_Sillä niin Jumala on rakastanut maailmaa, ja hän on antanut poikansa,
semmoisen kuin hän itse, sitävarten, että jokainen, uskoen häneen ei
hukkuisi, vaan saisi ikuisen elämän_.
Niinkuin Mooses, rakastaen kansaa, teki heille pelastukseksi käärmeen
kuvan, niin Jumalakin antoi maailmalle pojan, että ihmiset
pelastuisivat.
_Eihän Jumala synnyttänyt poikaa maailmaan rangaistaksensa maailmaa,
vaan siksi, että maailma eläisi hänen kauttansa. Joka uskoo poikaan,
hän ei ole rangaistuksen alainen, mutta joka ei usko, hän on jo
rangaistu sillä, ettei uskonut siihen, mitä on poika, samallainen kuin
Jumala. Rangaistus juuri siinä onkin, että valkeus tuli maailmaan,
mutta ihmiset rakastivat enemmän pimeyttä kuin valkeutta, sillä heidän
tekonsa olivat pahat. Sillä joka pahoin menettelee, hän hylkää
valkeuden, eikä tule valkeuteen, niin etteivät hänen työnsä tulekaan
näkyviin. Mutia joka totuudessa elää, se tulee valkeuteen, niin että
hänen työnsä näkyvät_.
Nämät ajatukset ilmaisevat, mitä Jeesus tarkoittaa Jumalan
valtakunnalla, jota jo Johannes saarnasi. Ylentää Jumalan poikaa
ihmisessä, uskoa häneen, se merkitsee: olla Jumalan valtakunnassa.
Jumalan tarkoitus ei ole ihmisten kuolema, vaan elämä. Se ihminen, joka
uskoo pojan henkeen, se elää valkeudessa, se ei kuole ja jääpi Jumalan
valtakuntaan: mutta se, joka ei usko hengen valoon, poikaan, hän ei
elä, vaan on kuollut. Siinä juuri onkin kuolema, että ihmisille on
annettu elämän valkeus, vaan he tekevät pahaa ja siten itse hylkäävät
elämän.
Se on siis kokonaan toinen Jumala, kuin se heprealaisten Jumala --
luoja, tuomari ja rankaisija, joka oli tunnettu Nikodeemukselle.
Mutta erehtynenkö siis, jos sanon, että sama harhakäsitys Jumalasta ja
hänen valtakunnastaan on myöskin meillä, jotka uskomme, että semmoinen
ulkonainen temppu, kuin lapsen kaste, voi jotain vaikuttaa tuon lapsen
sydämmessä! Jos me taas sanomme, ettei ole kysymyskään siitä, mitä
kaste lapsen sydämmeen vaikuttaa, kunhan lapsi vaan tulee senkautta
Jumalan yhteyteen ja hänen valtakuntaansa, niin emmekö me juuri silloin
kuvaile mielessämme jotakin ulkonaista Jumalaa, joka vaatii kastetta
"laintyönä"? Emmeköhän ymmärrä taivaanvaltakunnalla silloin vaan
jotakin tulevaa haudantakoista autuudentilaa, emmekä sitä nykyisyyden
elämää meidän sydämmissämme, joksi Jeesus sitä sanoi ja joka on ikuinen
vaan siksi, että nykyisyys on ikuinen ja joka ei voi kuolemalla katketa
vaan siksi, että se on elämä kuolemattomassa Isässä.
Nikodeemuksen ja Jeesuksen välisessä keskustelussa ei ole mainittu,
ainoatakaan ehtoa tähän Jumalan valtakuntaan tulemiselle. Siinä on
päinvastoin sanottu, että jokainen ihminen tietää, mitä
taivaanvaltakunta on, koska hän on korkeudesta syntynyt ja että
jokainen siis voi siihen tulla.
Ehdot -- ja välttämättömät ehdot -- on Jeesus luetellut ihan toisessa
tilaisuudessa. Ne löytyvät kaikki hänen vuorisaarnassansa. Mutta
kasteesta ei sielläkään mainita mitään. -- --
Te voitte sanoa, että näinkin käsittäen kasteen merkityksen meidän
kumminkin olisi pitänyt noudattaa yleistä hyvää tapaa ja myöskin
ajatella niitä ikävyyksiä, jotka ehkä tulevat kohtaamaan lasta itseään.
Mutta täytyyhän teidän myöntää, että jos meidän mielestämme lasten
kaste on Kristuksen opin henkeä vastaan, niin me emme voi muuten
menetellä, jos tahdomme pysyä sopusoinnussa tämän opin kanssa.
Niitä on paljon, jotka ajattelevat niin kuin me, -- jotka ajattelevat,
että jonkunhan täytyy ottaa ikävyydet kärsiäkseen. Käsitykset eivät ota
muuttuakseen meidän sanoistamme. Ne voivat muuttua vaan teoista.
Syöminen.
Ei mikään niinkuin ylenmääräinen syöminen ja juominen kuoleta henkistä
elämää. Mikä siihen sitten lienee syynä, menneekö kaikki voima ruuan
sulattamiseen, niin ettei voimaa muuhun enää riitä, vai muutenko
ihminen tylsyy ollessaan alituisesti täynnänsä, varma vaan on, että
ylensyöminen ei koskaan kulje yhdessä aatteellisen elämän kanssa.
Mitä sanoo kaiken henkisen elämämme herättäjä tästä asiasta?
Enemmän kuin luullaan.
Korvessa ollessaan hänelle ensiksikin itselleen selviää henkisen elämän
luonne ruumiillisen ruuan vertauksessa henkiseen.
"Ei ihminen elä ainoastaan leivästä, mutta jokaisesta sanasta, kuin
Jumalan suusta lähtee."
Näillä sanoilla vastaa hän kiusaajalle, joka käskee häntä pitämään
huolta ruuastansa. Hän käyttää näitä sanoja muistellen Israelia, joka
eli korvessa nääntymättä 40 vuotta. Hän sanoo: "ei ihminen elä
leivästä, vaan ihminen elää Jumalan tahdosta."
Eräällä matkalla opetuslapset häneltä kysyivät eikö hän tahtoisi syödä.
"Minulla on ruokaa syödäkseni, jota ette tiedä", vastasi hän. "Minun
ruokani on se, että minä teen hänen tahtonsa, joka minun lähetti, jos
täytän hänen tekonsa."
Kansalle hän kerran sanoi:
"Te huolehditte maallisesta ruuasta, vaan minä sanon teille: älkäät
murehtiko siitä ruuasta, joka katoo, vaan murehtikaa siitä ruuasta,
joka säilyy ikuiseen elämään, siihen, minkä teille antaa ihmisen poika,
johon Jumala on leimansa pannut."
Ja kun opetuslapset pyysivät, että hän heille antaisi tätä leipää, niin
hän vastasi:
[Seuraavat kohdat (35, 50-55 värssyt) Johanneksen evankeelion 6:sta
luvusta siteeraan pitkin matkaa omilla sanoilla siten ilmaistakseni,
miten ne käsitän.]
"Minun Isäni antaa sen totisen leivän taivaasta, sillä Jumalan leipä on
se, mikä taivaasta tulee alas ja antaa maailmalle elämän."
"Minä olen elämän leipä; joka liittyy minuun, hän ei suinkaan isoo, ja
joka uskoo minuun, hän ei koskaan janoo."
"Teidän isänne söivät mannaa korvessa, ja kuolivat. Mutta tämä on se
leipä, joka tuli taivaasta alas, ja joka sitä syö, ei hänen pidä
kuoleman. Minä olen se elävä leipä, joka taivaasta tuli alas; se, joka
tästä leivästä syö, hän elää iankaikkisesti; ja se oppi, jonka minä
annan, on se, että minä annan lihani henkisen elämän ruuaksi."
Juutalaiset käsittivät väärin nämät sanat eli juuri niinkuin niitä
vieläkin monet käsittävät, että nimittäin Jeesus olisi puhunut oman
ruumiinsa syöttämisestä ihmisille. He sanoivat keskenänsä: "kuinka tämä
taitaa antaa lihansa meille syödä?"
Ja Jeesus selittää:
"Totisesti sanon teille: ellette syö sitä lihaa, jota Ihmisen poika
syö, ja juo sitä verta, jota Ihmisen poika juo, niin ei ole elämä
teissä. Siinä Jumalan hengessä, joka syö minun lihaani ja juo minun
vertani, on ijankaikkinen elämä. [Sanat: 'Ja minä olen herättävä hänen
viimeisenä päivänä' (6: 54), ovat tässä kohden omavaltainen lisäys.]
Sillä minun lihani on hänelle totinen ruoka, ja minun vereni on totinen
juoma. Joka syö minun lihaani ja juo minun vertani, on minussa ja minä
hänessä. Niinkuin elävä Isä minun lähetti ja minä elän Isästäni, niin
myös se henki, joka minua syö, elää minun tahdostani. -- Tämmöinen on
se leipä, joka taivaasta tuli alas, ei niinkuin teidän isänne söivät
mannaa, ja kuolivat. Joka tätä leipää syö, hän elää ijankaikkisesti."
Näitä sanoja on ymmärretty ja voikin ymmärtää monella tavalla.
Erityisesti voisi johtua toiseen selitykseen, jos hyväksyisi sen
toisinaan, joka löytyy useissa käsikirjoituksissa. Niissä kuuluu 54:s
värssy näin: "Joka syö omaa lihaansa ja juo omaa vertansa, hänellä on
ijankaikkinen elämä." Mutta näinkin ollen on pääajatus yhä sama: Jeesus
sanoo (v. 53): Joka ei pidä ruokanaan Ihmisen pojan ruokaa, ei hänessä
ole elämää, mutta (v. 54) joka pitää lihallista elämäänsä oman henkensä
ruokana, hänellä on iankaikkinen elämä.
Pääasia on vaan, ettei näitä sanoja saa ymmärtää niinkuin juutalaiset
niitä ymmärsivät, että muka kysymys olisi Jeesuksen lihan syömisestä.
Karkoittaakseen kaikki semmoiset ajatukset ja väärinkäsitykset Jeesus
lopettaa selityksellä:
"Henki on se, joka eläväksi tekee, ei liha mitään auta. Ne sanat, kuin
minä teille puhuin, ovat henki ja elämä."
Koko Kristuksen opin luonne käskee ihmistä kuolettamaan lihan pyyteitä
tehdäkseen henkisen elämän mahdolliseksi. Hänen oppinsa äärimmäinen
johtopäätös on seuraavassa:
"Totisesti sanon minä teille: ellei maahan pudonnut nisunjyvä kuole,
niin se jää yksinänsä, mutta jos se kuolee, niin se tuo paljon
hedelmätä. Joka rakastaa henkeänsä, hän kadottaa sen, mutta joka tässä
maailmassa vihaa henkeänsä, hän tuottaa sen ijankaikkiseen elämään."