Amrei osasi niin pian perehtyä taloon, että jo huomenna oli siinä kuin
olisi jo lapsesta pitäin täällä kasvanut, ja ukko se käydä kähnysteli
joka paikassa hänen perässään ja katseli kuinka näppärästi hän kaikki
toimitti, niin vakavasti ja säntilleen, hätäilemättä, uupumatta.
Löytyy ihmisiä, jotka, kun käyvät noutamassa vaikka pienintäkin
esinettä, lautasta tai ruukkua, panevat liikkeelle kaikkien
läsnäolevaisten ajatukset, jotka niin sanoakseni vetävät saapuvilla
olevain katseita ja ajatuksia mukanaan. Amrei sitä vastoin osasi kaikki
tehdä sillä tavoin, että hänen liikkuessaan muut tunsivat sitä enemmän
rauhaa, ja jokainen oli hänelle kiitollinen siitä.
Kuinka usein oli ukon täytynyt ennen murista siitä, että aina, kun
suolaa tarvittiin, jonkun piti nousta pöydästä pois! Amrei kattoi
pöydän ja levitetylle pöytävaatteelle asetti hän aina ensiksi
suola-astian. Kun isäntä kiitti siitä Amreita, sanoi emäntä hymyellen:
"Näyttää kuin sinä tätä ennen et olisi elänytkään, kuin olisit tähän
saakka kaikki syönyt voitta ja suolatta"; ja Johannes kertoi nyt, että
Amreita sanotaan suolaprinsessaksikin, ja lisäsi siihen sadun
kuninkaasta ja hänen tyttärestään.
Onnellista yhdessä-oloa heillä oli tuvassa, pihalla ja kedolla, ja
isäntä puhui aina, ettei hänelle vuosikausiin ole ruoka maistunut niin
hyvältä kuin nyt; hän antoi Amrein neljä viisi kertaa päivässä aivan
tavattomina aikoina tuoda hänelle jotain, ja tytön piti aina istua
hänen vieressään, kunnes hän oli syönyt.
Emäntä kuljetti Amreita sydämmellisimmällä mielihyvällä maitohuoneessa
ja aitassa, ja avasipa hän myös suuren kirjavan kaapinkin, joka oli
täynnä kaunista palttinata, ja sanoi: "Siinä huomenlahjasi; ei puutu
kuin kenkiä. Varsin on mieleni hyvä, että olet palkkakenkäsi
säilyttänyt. Minulla ovat siitä omat taikaluuloni".
Kun Amrei kyseli häneltä, miten tähän saakka oli taloa hoidettu,
nyykäytti emäntä päätään ja maiskutteli huuliaan mielihyvällä, mutta
iloansa hän ei semmoisenansa ilmoittanut; ainoastaan varsin
tavallisessa äänessä, jolla puhutaan jokapäiväisimmistä asioista, piili
ilo sisällisenä sydämmen tykytyksenä. Ja ruvetessaan nyt Avojalan
huostaan jättämään yhtä ja toista talouden pidossa, sanoi hän: "Kuules,
lapsi, mitä sulle sanon: jos jotain nykyisessä järjestyksessään ei ole
mieleesi, niin muuta pelkäämättä toiselle tolalle, niinkuin parhaaksi
näet; minä en ole niitä, jotka arvelevat, että miten he kerran ovat
laittaneet, niin sen pitää olla iankaikkisesti, ja ettei siinä saa
mitään muutoksia tehdä. Sinulla on vapaa valta, ja minun on iloista
nähdä rotevia uusia vetäjiä kuorman edessä. Mutta jos tahdot neuvoani
seurata, ja hyväähän sulle neuvon, niin tee vähitellen muutoksia".
Makeata oli tuo tunne, jossa nuorukaisen ja vanhuksen voimat
ruumiillisesti ja hengellisesti ojensivat kättä toisilleen, jolloin
Amrei sydämmensä pohjasta sanoi, että hänen mielestään on kaikki
hyvällä kannalla, ja että hän on oleva onnellinen, jos hän kerran
maailmassa vanhana emäntänä voi osoittaa talonsa tuommoisessa kunnossa
kuin se nyt on.
-- "Kauaksipa sinä ajattelet", sanoi emäntä. "Mutta se on hyvä; ken
kauaksi eteenpäin ajattelee, se ajattelee kauaksi taaksepäinkin, ja
sinä et ole minua unohtava, kun minua ei enää ole". --
Sanansaattajia oli lähetetty ilmoittamaan talon pojille ja vävyille
tästä perhe-asiasta ja kutsumaan heitä ensi sunnuntaiksi
Zusmarshofeniin, ja siitä pitäin juoksenteli vanha isäntä entistä
enemmän Amrein perässä; hänellä näkyi olevan jotain sydämmellään ja
hänen oli vaikea ilmoittaa sitä. --
Sanotaan kätketyistä aarteista, että musta peikko istuu niiden päällä
ja pyhinä öinä nousee siitä paikasta, mihin aarre on haudattu, sininen
valkea, ja sunnuntain lapsi saattaa sen nähdä, ja jos hän pysyy
rauhallisena ja pelottomana, niin voi hän aarteen ottaa ylös. Eipä
olisi uskonut vanhassa rusthollarissakin olevan semmoista aaretta, ja
sitä kaitsi musta ylpeys ja ihmisviha, ja Amrei näki sinisen liekin
lehottavan sen päällä ja osasi pysyä semmoisena, että hän sai aarteen
omakseen.
Mahdotonta on sanoa, mitenkä Amrei oli tehnyt, että ukko
silminnähtävästi koetti olla hänen silmissään erittäin hyvä ja
hyväntahtoinen; sekin jo, että hän niin paljon näki vaivaa köyhän tytön
tähden, sekin jo oli melkein ihmettä. Ja tämä se vaan oli Amreille
selvä: ukko ei tahtonut, että ainoastaan hänen vaimonsa näyttäisi
oikealta ja rakkaalta ja hän itse tylyltä ja äreältä, jota täytyy
pelätä, ja juuri se, että Amrei, ennenkuin häntä tunsikaan, oli hänestä
sanonut luulevansa, ettei hän pidä väliä olla hyvä ihmisten nähden, --
juuri se avasi hänen sydämmensä. Hänellä oli nyt, aina kun Amrein
yksinään kohtasi, niin paljon puhumista, näytti kuin olisivat kaikki
hänen ajatuksensa olleet tallella säästöastiassa, jonka hän nyt avasi:
ja siellä oli eriskummaisia vanhan-aikaisia rahoja, suuria
muistorahoja, joita ei kaupassa käy, joita lyödään vaan suurten
tapausten johdosta, oli siellä aivan täysinäisiä, pelkästä hopeasta,
vähättäkään vasketta. Hän ei osannut sanottaviaan sanoa niin hyvin,
kuin tuonoin äiti Johannekselle. Hänen puheensa oli kankeata kaikin
puolin, mutta kaikkeen hän kumminkin osasi, ja hän käyttihe ikäänkuin
olisi ollut Amrein suojelija äitiä vastaan ja eipä hänellä ollut
niinkään väärin, kun hän kerran sanoi:
-- "Katsos, emäntä se on itse hyvä hetki, mutta hyvä hetki ei ole vielä
hyvä päivä, hyvä viikko eikä hyvä vuosi. Hän ei ole muuta kuin vaimo,
jolla aina on huhtikuun ilma, ja vaimo ei ole kuin puoli ihmistä, sen
minä sanon, ja siitä uskosta minua ei saa pois".
-- "Kauniistipa te meistä puhuttekin", sanoi Amrei.
-- "Niin tosiaankin", sanoi ukko, "sinullehan minä puhun. Mutta
niinkuin jo sanoin: emäntä on herttaisen hyvä, on vaan liian hyvä, ja
se se häntä paikalla suututtaa, jos ei kohta tehdä, niinkuin hän
tahtoo, koska hän muka tarkoittaa sillä hyvää, ja hän luulee, ettei
hänen hyvyyttänsä ymmärretä, kun ei noudateta hänen tahtoaan. Hän ei
ensinkään ajattele, että juuri senvuoksi ei hänen tahtoansa noudateta,
että se on sopimatonta, tarkoitettakoon sillä kuinka hyvää tahansa. Ja
pane varsinkin tämä mieleesi: älä mitään tee aivan niin kuin hän
tahtoo, tee omalla tavallasi se, mikä oikein on, siitä hän on paljoa
enemmän mielissään. Hän ei ollenkaan suvaitse, jos toinen on olevinaan
hänen alamaisensa, mutta tuon kaiken tulet kyllä huomaamaan, ja jos
jotakin sattuu, niin älä Jumalan tähden pane miehesi päätä pyörimään:
ei ole mitään sen pahempaa, kun mies asettuu äidin ja miniän väliin, ja
äiti sanoo: minulla ei ole enää mitään sanomista miniälle, niin, lapset
tulevat uskottomiksi -- ja miniä sanoo: nyt minä vasta näen, mimmoinen
sinä olet mies, kun annat vaimoasi sortaa. Jos nyt joskus senlaista
tapahtuu, mitä et itse saa selville, niin sano minulle hiljaa siitä,
kyllä minä autan; mutta älä vaan miehesi päätä pyöritä, äiti on jo
ilmankin liian paljon häntä hennostellut mutta kyllä hän tulee
vakavammaksi; anna sinä vaan asiain mennä hiljaista menoaan ja
luulottele itseäsi aina, että minä olen sinun sukuasi ja luonnollinen
suojelijasi, ja niinhän olenkin, äitisi puolelta olen kaukaista sukua
sinulle".
Ja nyt koetti hän kehittää selville kummallisen sekavata sukulaisuutta,
mutta ei päässyt oikealle jäljelle, vaan sekautui yhä enemmän ja
lopetti viimein, sanoen: "Saatat uskoa sanani, että me olemme sukuja,
niin, olemme kyllä, vaikk'en vaan osaa niin tarkoin luetella, miten".
Olipa nyt ennen hänen kuolemataan tullut aika, jolloin hän ei enää
lahjoittanut pelkkiä ala-arvoisia groshen-rahoja omaisuudestaan;
hänestä tuntui hyvältä ottaa viimein esille täysi-arvoisetkin.
Eräänä iltana kutsui hän Amrein tuvan taakse ja sanoi: "Kuules, sinä
olet ymmärtäväinen ja kelpo tyttö; mutta sinä et voi tietää, mimmoinen
mies oikeastaan on. Johanneksella on hyvä sydän, mutta joskus saattaa
häntä kumminkin kaivaa se, ettei sinulla ole ollut niin mitään. Tules
nyt tänne, ota tuo, mutta älä puhu kellenkään, keltä sen olet saanut,
Sano, että olet sitä tahallasi salannut. Ota nyt!" Ja hän ojensi
tytölle sukan, täynnä kruunun taalereita ja lisäsi vielä: "Tuon
olisivat löytäneet vasta kuolemani jälkeen, mutta parasta on, että hän
saa sen nyt ja luulee sen tulleen sinulta. Koko teidän historianne on
niin tuiki tavatonta, että saattaa siinä olla sekin seikka, että
sinulla on ollut salainen aarre. Mutta älä unohda, että siinä on myös
kaksineljättä höyhentaaleria, jotka maksavat groshenia enemmän kuin
tavalliset taalerit. Nosta nyt koreasti, pistä kaappiin, missä
palttinat ovat, ja kanna avainta aina luonasi. Ja sunnuntaina, kun
sukulaiset ovat koossa, pudistat ne pöydälle".
-- "Sitä en mielelläni tee; paremmin sopisi Johanneksen ehkä tehdä se,
jos se ensinkään on tarpeellista".
-- "Kyllä se tarpeellista on, mutta tehköön sitten Johannes, jos niin
tahdot; mutta vait, pistä piiloon kiireesti, tuohon esiliinaasi, kuulen
Johanneksen tulevan, luulenpa, että pojalla on epäluuloja".
He erosivat kiireesti eri haaroille.
Samana iltana vielä kutsui äiti Amrein ullakkoon ja otti kirstusta
esille jotenkin raskaan säkin, jonka suu oli mitä mutkallisimmasti
sidottu, ja hän sanoi Amreille: "Päästäs tuo nauha auki".
Amrei koetti, mutta työlästä tuo oli.
-- "Maltas, kun käyn sakset, niin leikataan se".
-- "Ei", sanoi Amrei, "sitä en mielelläni tee; malttakaahan vähän,
anoppi, niin saatte nähdä, että kyllä tuon saan auki".
Äiti hymyili, sillä välin kuin Amrei suurella vaivalla, mutta
tottuneella kädellä viimeinkin sai solmun auki, ja nyt sanoi äiti:
"Sepä oli hyvä; pilkistäs nyt, mitä tuolla on".
Amrei näki siellä hopea- ja kultarahoja, ja äiti jatkoi: "Kuules,
lapsi, ihmettä sinä olet saanut isännässä aikoin, en ymmärrä vieläkään,
mitenkä hän vaan antoi suostumuksensa; mutta kokonaan et häntä vielä
ole kääntänyt. Mieheni ottaa tuon tuostakin puheeksi, kuinka muka
harmittavaista on, ettei sinulla ole niin mitään; sitä hän ei vielä ota
uskoakseen, hän luulee aina, että sinulla on salassa pulska omaisuus ja
ettäs olet vaan tahtonut meitä koetella, ottaisimmeko sinut mielellämme
ilman mitään vastaan, ja kun ei häntä siitä uskosta saa millään pois,
niin tuossapa johtui mieleeni muudan asia. Jumala ei ole sitä lukeva
synniksi meille. Näet, nämä olen minä niiden kuuden neljättä vuoden
kuluessa, jotka olemme eläneet, säästänyt ilman mitään petosta, ja
onhan siinä vähän äitinikin perintöä. Ota sinä ne nyt ja sano sen
olevan omaasi. Se tekee isännän onnelliseksi, varsinkin kun hän
ymmärtäväisyydessään on sitä jo ennakolta aavistanut. Mitä sinä niin
kummastellen katsot? Usko minua, kun sanon, että sen saat kyllä ottaa,
siinä ei ole vähääkään vääryyttä, kyllä minä olen ajatellut asiaa sekä
niin että näin päin; pistä ne piiloon vaan, äläkä vastusta minua
sanallakaan, älä ainoallakaan, älä sano minulle kiitoksia äläkä mitään
muutakaan, samahan se on, jos lapseni saa sen nyt tai myöhemmin, ja
sehän tekee miehelleni vielä hänen eläissään iloa. Kas niin, sido se
jälleen kiinni".
Huomenaamulla varhain kertoi Amrei Johannekselle kaikki, mitä vanhemmat
olivat hänelle sanoneet ja antaneet, ja Johannes riemuitsi: "Voi,
taivaan Jumala, anna anteeksi! Äidistäni olisin tuommoista kyllä
saattanut uskoa, mutta isästäni en olisi voinut koskaan uneksiakaan.
Oletpa oikea velho, ja niin on tehtävä, ettemme heille kummallekaan
puhu, mitä toinen on tehnyt, ja se se hauskinta on, että toinen on
tahtonut petkuttaa toistansa, ja kumpikin on tosiaankin pettynyt, sillä
kummankin täytyy ajatella, että sinulla on tosiaankin ollut rahaa
salassa. Helei! Tämähän on hauskaa, tämä!"
Mutta vallitsipa talossa kesken kaikkea iloa jälleen kaikenlaisia
murheitakin.