Maailmaa ei hallitse siveellisyys, vaan kovettunut muoto sitä: tapa.
Nykyisenänsä maailma pikemmin antaa anteeksi rikokset siveellisyyttä
kuin tapoja vastaan. Onnellisia ne kansat, joilla vielä siveellisyys ja
tavat ovat yhtä. Kaikkien taistelujen, niin suurten kuin pienten, niin
yleisten kuin yksityisten, kaikkien niiden tarkoitus on poistaa
ristiriitaisuutta näiden kumpaisenkin väliltä ja tehdä tapojen
kovettunutta muotoa jälleen pehmeäksi sisällistä siveellisyyttä
vastaan, uudellensa määrätä lyötyä rahaa sisällisen arvon jälkeen.
Tässäkin pienessä kertomuksessa ihmisistä, jotka ovat kaukana erillänsä
suuren maailman pauhuista, kuvastakse tämä jälleen.
Äiti, joka sydämmessään enemmän kaikista iloitsi onnellisesta asiain
käymisestä, oli kumminkin täynnä omituista murhetta, mitä muka nyt
maailma sanoo. "Kevytmielisesti te sittenkin teitte", valitti hän
Amreille, "että sinä tällä lailla tulit taloon ja ettei sinua
hääpäivänä sovi noutamalla noutaa. Se ei ole ensinkään kaunista, se on
vastoin tapaa. Jospa edes kävisi laatuun lähettää vähäksi aikaa pois
sinut, taikka myös Johanneksen, niin kävisi asiat enemmän mukavasti".
Ja Johannekselle hän valitti: "Jopa kuuluu, mitä ihmiset puhuvat siitä,
kun niin äkkiä nait; kahdesti kuulutettu ja kolmannella kerralla kaupat
tehty, kaikki niin tuota pikaan, semmoista tekevät ainoastaan irstaiset
ihmiset".
Hän rauhoittui kumminkin pian ja naurahti, kun Johannes sanoi: "Tehän
ymmärrätte, äiti, kaikki niin hyvin kuin paras pappi; no miksikä sitten
pitää rehellisten ihmisten luopua asiasta, jota epärehellisetkin
käyttävät varjonaan? Saattaako minusta sanoa mitään pahaa?"
-- "Ei, kelpo poika olet ollut koko ikäsi".
-- "Hyvä se. Senvuoksi on minua nytkin uskominen, ja uskominen, että
sekin on hyvä, mikä kenties ei ensi silmäyksessä näytä semmoiselta; sen
saatan vaatia. Ja miten minä ja Amreini satuimme yhteen, se on nyt niin
tavatonta, sillä on oma tiensä valtamaantiestä erillänsä. Sehän on
melkein ihme, kun oikein ajattelee, ja mitä se meihin tulee, jos eivät
ihmiset enää tahdo mitään ihmettä ja ovat siinä näkevinään kaikenlaista
epäpuhtautta?
"Pitää olla rohkeana eikä joka asiassa huoli kysyä maailman mieltä.
Hirlingenin pappi sanoi kerran: jos nyky-aikoina nousisi profeta, niin
täytyisi hänen käydä julkinen tutkinto, jospa olisikin vanhan-aikaista,
mitä hän tahtoo saarnata. Niin äiti, kun ihminen tietää olevansa
oikeassa, niin suoraan hän kulkee ja sysää oikealleen ja vasemmalleen
kaikki, mikä hänen tielleen sattuu. Antaa heidän kummastella suu auki
kotvasen, aikaa voittaen he rupeavat ajattelemaan toisin".
Äiti lienee tuntenut, että ihmeellä on kyllä vaikutuksensa onnellisena,
äkkinäisenä tapahtumana, mutta että tavattominkin asia vähitellen
asettuu tavallisuuden ja jokapäiväisen asiain-kulun lakien alle, että
häät saattavat kyllä näyttää ihmeeltä, mutta avioelämä ei, tämä kun
sisältää säännöllisen pitkityksen. Hän sanoi senvuoksi: "Kaikkien
niiden ihmisten kanssa, joista sinä nyt et välitä ja joihin ylpeästi
katsot, koska tiedät oikein tekeväsi, kaikkien niiden kanssa pitää
sinun kumminkin elää yhdessä, ja niiltä vaadit, etteivät he katsoisi
sinuun nurjin silmin, vaan antaisivat sinulle kunniasi, ja sentähden,
että ihmiset sinulle sen tekisivät, pitää sinunkin tehdä ja antaa
heille se, mikä heille tulee; sinä et voi pakoittaa heitä pitämään
sinua poikkeustapauksena, etkä sinä saata juosta jokaisen perästä ja
sanoa: jos tietäisit, miten tämä on tapahtunut, niin myöntäisit kyllä
minulla olevan oikein".
Mutta Johannes vastasi:
-- "Saattepa nähdä, ettei kellään, joka hetkenkin on nähnyt Amreitani,
ole oleva mitään häntä vastaan".
Ja Johanneksella oli hyvä keino, jolla sai äitinsä sekä rauhoittaneeksi
ja vieläpä sydämellisesti ilahdetuksikin, kertoessaan, että kaikki,
mitä äiti oli kehoituksena ja toiveena lausunut, oli nyt käynyt
tesmälleen kuin teetetty vaate, ja äidin täytyi nauraa, kun poika
lopuksi sanoi: "Teillä oli lestit päässänne, jolla kenkä tuolla yläällä
tehtiin ja se, jonka niissä on tepasteleminen, sopii kuin valettu
siihen".
Äiti rauhottui, ja lauantai-aamuna, perheen neuvottelun aattopäivänä,
tuli Dami, mutta hänen täytyi lähteä paikalla takaisin Haldenbrunniin,
toimittamaan kylänvanhimmalta ja kunnallishallitukselta kaikki
tarpeelliset paperit.
Seuraava sunnuntai oli raskas päivä rusthollissa. Vanhukset olivat
ottaneet Amrein vastaan, mutta miten käy suvun kanssa? Helppoa ei ole
tulla niin mahtavaan sukuun, jollei aja siihen hevosilla ja rattailla
ja jollei kaikenlaiset tavarat ja rahat ja laaja sukulaisuus tietä
raivaa.
Ja tulipa nyt huomenna noita sukulaisia rusthollarin taloon Ylämaasta
ja Alamaasta. Siinä tuli lankoja ja kälyjä lapsineen. "Johannes on
hakenut itselleen morsiamen ja tuonut sen suorastansa taloon, sanaakaan
siitä virkkamatta vanhemmille, papille tai virastolle. Se kai lienee
joku kaunotar ojan varrelta". Niin puhuttiin kaikilla haaroin.
Hevoset saivat tuntea nekin, mitä rusthollissa oli tapahtunut; ne
saivat monen ruoskan roiskauksen, ja kun juoksemaan läksivät, kävi
kahta hullummin, ja ohjaksissa oleva roimi roimimistaan, kunnes käsi
väsyi, ja sitten vielä syttyi toraa muijan kanssa, joka istui vieressä,
ja torui ja itki tuommoisesta laaduttomasta, huimasta ajamisesta.
Olipa jommoinenkin joukko rattaita rusthollin pihalla, ja tuvassa oli
koolla koko tuo mahtava sukukunta. Siinä istui miehiä miesten vieressä,
kellä pitkävartiset saappaat, kellä rautanaulaiset sidekengät jaloissa,
kolmikolkkaiset hatut päässä, kellä kärki- kellä laitapuoli edessäpäin.
Vaimot ne supsuttelivat ja viittailivat sitten miehilleen tai sanoivat
heille: antakaa meidän haltuumme asia, kyllä me kynimme tuon oudon
linnun; ja nousipa karvasta naurua, kun tuolta ja täältä kuultiin, että
Amrei aikoinaan oli paimentanut hanhia.
Viimein tuli Amrei, mutta hän ei voinut antaa kellekään kättä. Hänellä
oli suuri puteli punaista viiniä kainalossa ja kaksi lautasta
piirakaisia ja niin paljon laseja, että näytti hänellä yksistänsä
olevan seitsemän kättä, kaikki sormien lomat olivat käsinä, ja hän
asetti kaikki niin hiljaa ja pauhinatta pöydälle, jolle anoppi oli
levittänyt valkoisen pöytävaatteen, että kaikki häntä kummastellen
katsoivat. Hän kaasi rauhallisesti kaikki lasit täyteen, vapisematta,
ja sanoi sitten: "Vanhemmat antoivat minulle oikeuden sanoa teitä
sydämmellisesti tervetulleiksi. Juokaas nyt!"
-- "Ei olla totuttu tuohon näin varhain aamulla!" sanoi muuan mahtava
mies, jolla oli tavattoman iso nenä, ja asettui leveän leveänä
tuolilleen. Se oli Yrjö, Johanneksen vanhin veli.
-- "Me juomme vaan hanhen viiniä!" sanoi yksi vaimoja, ja nyt nousi
huonosti pidätetty nauru.
Amrei tunsi piston, mutta hän pidätti itsensä, ja Johanneksen sisar oli
ensimmäinen, joka otti lasin. Hän kilisti lasiaan ensin Johanneksen
kanssa: "Jumala siunatkoon!" Puoliksi hän vaan kilisti Amrein kanssa,
joka myös ojensi hänelle lasinsa. Nyt pitivät muutkin vaimot
epäkohteliaana, jopa syntinäkin -- sillä syntinä pidetään olla
vastaamatta ensimmäistä maljaa, niin sanottua Johanneksen maljaa --
olla lasiin tarttumatta, ja miehetkin saatiin tekemään samoin, ja
hetken aikaa kuului, kuinka laseja kilisteltiin ja pantiin jälleen
pois.
-- "Tottapa isä sanoikin", sanoi viimein vanha rusthollin emäntä
tyttärelleen, "Amrei näyttää tosiaankin kuin olisi sinun sisaresi,
mutta oikeastaan hän on vielä enemmän Liisa vainajan näköinen".
-- "Se on totta se. Jos Liisa eläisi, niin olisi omaisuuskin yhtä osaa
vähempi", sanoi isä, ja äiti lisäsi:
-- "Nyt on hän meillä jälleen".
Ukko sattui juuri siihen kohtaan, joka kaikkia harmitti, vaikka kaikki
sanoivat olevansa Amreita vastaan sen tähden vaan, että hän oli niin
suvutonna tullut. Ja sillä välin kuin Amrei puheli Johanneksen sisaren
kanssa, kuiskasi ukko hiljaa vanhimmalle pojalleen:
-- "Siitä tytöstä et niin kohta kaikkea huomaakaan. Tiedäpäs, hänellä
on salassa säkillinen täynnä kruununtaalereja; mutta et saa sanoa siitä
kellenkään".
Se käsky se noudattiinkin niin tarkoin, että muutamassa minuutissa oli
asia tiettynä kaikille, yksin Johanneksen sisarellekin, joka sittemmin
luki suureksi ansioksi itselleen, että hän oli niin hyvin kohdellut
häntä, vaikka oli luullutkin, ettei hänellä ole penniäkään.
Oikein! Johannes oli pistäinyt ulos ja nyt toi hän sisään säkin, johon
oli kirjoitettu nimi: "Josenhans Haldenhrunnista", ja kilisten ja
kalisten virtasi sitten sen runsas sisällys pöydälle ja kaikki
kummeksivat, mutta enimmin isä ja äiti.
Amreilla oli siis tosiaankin ollut salainen aarre! Sillä siinähän oli
enemmin kuin kumpikaan oli hänelle antanut!
Amrei ei uskaltanut nostaa silmiään ylös, ja jokainen ylisti hänen
erinomaista kainouttaan. Nyt onnistui Amrein saada vähitellen kaikki
puolellensa, ja kun illalla tuo mahtava sukukunta jätti jäähyväisiä,
niin sanoi hänelle kukin salaa: "Kuules, min'en ollut sinua vastaan,
ettei sulla muka mitään ollut, se ja se ja ne ja ne sinua kyllä siitä
moittivat. Minä sanon nyt, niinkuin ennenkin olen sanonut ja ajatellut:
vaikk'ei sinulla olisi ollut mitään muuta kuin vaatteet päälläsi, niin
olet sinä kuin naulattu meidän sukuumme, ja parempaa vaimoa
Johannekselle ja parempaa miniää vanhemmille en olisi suinkaan voinut
toivoa".
Sitä oli tosiaankin helppo sanoa nyt, kun kaikki tiesivät Amrein
tuoneen melkoisen suuren omaisuuden mukanaan. --
Allgäussä puhuttiin vielä monta vuotta jälkeenpäin, mitenkä nuori
rusthollari oli saanut vaimon itselleen, ja mitenkä hän ja hänen
vaimonsa olivat häissään niin kauniisti tanssineet, varsinkin erästä
valssia, jota he sanoivat "helkkyvalssiksi", ja musikantit oli kutsuttu
aina Alamaasta saakka.
Entäs Dami? Hän on nyt Allgäun kuuluisimpia paimenia ja hänellä on
komea nimi "Geier-Dami", sillä hän on jo hävittänyt kaksi korppikotkan
pesää kostoksi siitä, että häneltä korppikotkat veivät kaksi kertaa
peräkkäin vasta syntyneitä karitsoja. Jos vielä ritariksi-lyöntejä
olisi, niin olisi hänen nimensä: Damian von Geierhorst; mutta
miespuolinen haara tuommoisia Josenhanseja von Geierhorst kuolee hänen
kanssaan sukupuuttoon, sillä hän ei mene naimisiin, vaan hyvä eno
hänestä on tullut, parempi kuin tuo setä Amerikassa. Kun karja palaa
kotiin kesälaitumiltaan, niin tietää hän kertoa paljon sisarensa
lapsille Amerikan elämästä, Sysi-Matista, Moosbrunnin metsästä ja
paimen-elämästä Allgäun vuorilla; siinä tietää hän varsinkin kertoa
paljon viisaita temppuja niin sanotusta "kellolehmästään", jolla on
syvä-ääninen etukello kaulassa. Ja kerran sanoo Dami sisarelleen:
"Emäntä", sillä niin hän aina sisartaan nimittää, "emäntä, vanhin
poikasi tulee sinuun, hänellä on samallaisia sanakoukkujakin. Tiedäs,
tänään sanoo minulle poika: eno, sinun kellolehmäsi on sinun kelpo
lehmäsi! Aivan on poika samaa mallia kuin sinäkin". Johannes
rusthollari tahtoi ristiä ensimmäisen tyttärensä "Avojalaksi", mutta
nykyjään ei enää sallita sepitellä uusia nimiä elämän tapauksista;
Avojalan nimeä ei otettu kirkonkirjoihin, ja Johannes ristitti lapsen
"Avelinaksi", mutta muutti sen omin valloin nimeksi "_Avojalka_".