Kuningas David ei turhaan sano 55. psalmissa: "Heitä murheesi Herran
huomaan, hän pitää Sinusta huolen, ei hän salli vanhurskaan ikinä
horjua." Koko maamme todistaa sen, että totinen jumalanpelko pitää
kansan voimassa ja vanhurskaus rakentaa sen asunnon.
Ylistäkäämme siis Jumalan suurena armona sitä, että jo enemmän kuin
700 vuotia olemme tunnustaneet kristinuskoa ja että 350 vuotta
Jumalan puhdas sana ja evankeliumi on asunut tykönämme. Mitä
kristillinen kirkkomme tällä pitkällä ajalla onkaan vaikuttanut
maamme menestykseksi ja sielujen rauhaksi! Kuinka monta tuhatta
se onkaan lohduttanut katkerimmassa hädässä, ja parempina päivinä
johdattanut heidän tiensä totuuden tuntoon ja kaikkeen hyvään!
Ja kuinka usein onkaan Suomen pappikin ollut osallisena kansan
kurjuudessa, taittanut leipäänsä nälkäiselle ja ruumiillisissa
ja hengellisissä asioissa ollut hyvänä neuvonantajana, sivistyksen
ja kaiken hyödyllisen edistyksen edusmiehenä oppimattoman kansan
keskellä, lähempänä heitä kuin kukaan muu!
Kirkko-sanalla ei tarkoiteta ainoastaan Jumalan temppeliä,
vaan myöskin Jumalan seurakuntaa. Meidän evankelinen kirkkomme
perustettiin Kustaa Vaasan aikana tohtori Martti Lutherin saksalaisen
seurakunnan mukaiseksi. Kestettyään monet levottomat vaiheet se
vahvistettiin Upsalan kokouksen päätöksellä vuonna 1593 ja
järjestettiin täydellisesti Kaarle XI:n aikana vuoden 1686 kirkkolain
nojalla. Sekä tämä aikanaan oivallinen laki että myöskin kirkon
silloin hyväksytty käsikirja, virsikirja ja katkismus olivat pitkän
ajan kuluessa käyneet puutteellisiksi, vieläpä muutamissa asioissa
suvaitsemattomiksi toisin ajattelevia kohtaan. Sen vuoksi on näitä
kirkon lakeja ja kirjoja paljon paranneltu, osittain hallitsijain ja
säätyjen suostumuksella, osittain nykyisen kirkollishallituksen
toimesta, kuitenkin niin, että kirkon vanha kristillinen perustus
on jätetty kokonaan muuttamatta. Vuoden 1869 kirkkolaki tunnustaa
Jumalan pyhän sanan ainoaksi ohjeeksi, jonka mukaan kaikki opetus
kirkossa on arvioitava. Sitä, jolla on kirkon opista eroava
mielipide, tulee varoittaa ja opettaa, muta häntä ei saa estää
siirtymästä tiseen kirkkokuntaan.Maamme jakaantuu hiippakuntiin,
joilla kullakin on oma piispansa ja tuomiokapitulinsa, hiippakunnat
rovastikuntiin, nämä taas seurakuntiin, joilla kullakin on papistonsa,
kirkonkokouksensa ja kirkkoneuvostonsa. Joka viides vuosi neuvottelevat
valitut papit ja maallikot kirkolliskokouksessa, arkkipiispan
johtaessa, kirkollisista asioista.
Kuinka nyt tämä kirkko meidän aikanamme toimittaa tehtävänsä Jumalan
valtakunnan palveluksessa päälle sen, mitä laki säätää, siitä Jumala
yksin tuomitsee. Yhteiskunta todistaa, että missä elävä usko on,
siinä se ilmenee lainkuuliaisuudessa ja kaikissa kristillisissä
avuissa. Missä taas paimen laumoineen nukkuu, siellä leviävät
paheet, siellä kuullaan lastenkin suusta kirouksia ja juoppojen
melua yön hiljaisuudessa. Toisinaan lähettää Jumala voimakkaan
eksytyksenhengen herättämään horroksiin vaipunutta uskoa. Toisinaan
lähettää hän suuret herätysliikkeet palvelemaan samaa tarkoitusta.
Valtavin sellainen on ollut Suomen myöhäisempi herännäisyys, jonka
pääjohtajaksi Jumala oli kutsunut syväsieluisen savolaisen talonpojan
Paavo Ruotsalaisen. Usein on miettiväinen Suomen kansa, halutessaan
tutkia Jumalan sanan syvyyttä, joutunut hurmahenkien harhateille.
Mutta silloin aina on eksytys kutsunut totuuden aseisiin, totuuden
ääni on saanut voiton, ja uusi hengellinen elämä on kansassa herännyt.
Meidän maassamme on jumalanpelko ulkonaisestikin ollut viisauden
alkuna, sillä _koulu_ on täällä kirkon tytär. Kauan se oli tämän
äitinsä kovan kurin alaisena, ja vieläkin valvoo kirkko kaikkien
oppilaitosten uskonnonopetusta. Muuten koulu on nykyään erillään
kirkosta ja oman kouluhallituksen alaisena. Toista sataa vuotta
on korkeamman kouluopetuksen järjestysmuoto pysynyt entisellään,
kunnes vuonna 1843 pantiin alkuun yhä jatkuvat muutokset koulun
kohottamiseksi ajan vaatimusten tasalle. Nykyään voimassa oleva
koulujärjestys on vuodelta 1872, mutta osaksi muutettu.
Valtio kustantaa koulujen opetuksen, joka toisissa annetaan
suomen-, toisissa ruotsinkielellä, mutta oppilaat, ottamatta
lukuun rajoitettua lukua varattomia, suorittavat vuosimaksun.
_Lyseot_ ovat opillisia kouluja,jotka oppiajan kuluttua lähettävät
oppilaansa yliopistoon. _Polyteknillinen koulu ja reaalikoulut_
ynnä "reaalilyseot" antavat oppilailleen ne tiedot. joita tarvitaan
keinollisissa eli porvarillisissa ammateissa. -- Erillään näistä
kaikista ja oman erityisen hallituksen alaisena on _Suomen
kadettikoulu_ Haminassa, jossa kasvatetaan nuorukaisia upseereiksi.
Nämä oppilaitokset ovat poikia varten. Mutta kun meidän aikakautemme
tunnustaa naisenkin oikeuden ajattelevana olentona tarjoavat
_tyttökoulut_ korkeampaa opetusta maan tyttärille. On myöskin
olemassa monta yksityistä oppilaitosta, toiset valtion avustamia,
joissa annetaan opetusta elinkeinoa, ammattitaitoa, kauppaa,
merenkulkua ja taidesivistystä varten; vieläpä on kouluja pienille
3-8 vuoden ikäisille lapsille, joita siellä leikin avulla totutetaan
järjestykseen ja tarkkuuteen.
Ei kukaan ole estetty hankkimasta itselleen korkeampaa sivistystä.
Mutta suurelle joukolle kansan lapsia, pojille ja tytöille, suomea
tai ruotsia puhuville, on nykyään _kansakoulu_ vapaasti avoinna. Tätä
varten ovat säädyt myöntäneet erityistä apua, joilla valtio myös
kustantaa _seminaareja_ kansakoulunopettajain ja -opettajattarien
valmistamiseksi. Muutoin pitää kukin paikkakunta huolta
korkeammista tahi alhaisemmista kansakouluistaan. Vuonna 1889
niitä oli koko maassa 1,010 ja niissä oppilaita yhteensä 65,000.
Tämä suuri kansansivistystyö on siis nopeasti edistynyt. Muutamat
paikkakunnat ovat rientäneet perustamaan niin monta kansakoulua
kuin mahdollista; toiset ovat kuitenkin olleet haluttomia tahi
epäluuloisia; ne luulevat, että kansakoulu muka tekee oppilaistaan
herroja ja opettaa heitä ylenkatsomaan maanviljelystä ja kodin
yksinkertaisia tapoja. Ne unohtavat, ettei missään ammatissa ja
elinkeinossa meidän aikanamme tulla toimeen ilman oppia. Ne eivät
tiedä, että muissa sivistysmaissa, joissa kansakoulu on vanhempi,
esim. Ruotsissa, kelvollisimmat maanviljelijät, arvokkaimmat
talonpojat ja ymmärtäväisimmät emännät ovat sellaisia, jotka
nuoruudessaan ovat saaneet paremmat tiedot ja paremman kasvatuksen
kansakoulussa.
Suomen kansakoulun ikimuistettava perustaja ja isä on pastori _Uno
Cygnaeus_, joka syntyi Hämeenlinnassa 12. päivänä lokakuuta v. 1810
ja kuoli 2. päivänä tammikuuta v. 1888.
Ja näin kulkee opetus niinkuin valonsäde kaikkien kansankerrosten
läpi, kansakoulusta ja pikkulastenkoulusta alkaen yliopistoon asti,
tarjoten kaikille oppia ja hyviä tapoja, jotka ovat suuremmanarvoiset
kuin hopea ja kulta. Koti aloittaa, koulu jatkaa, elämä päättää
kasvatuksemme. Koulunuoriso on totuuden lipun suojassa alati
eteenpäin marssiva sotajoukko, jolla valloitamme maailman. Opettajat
ja opettajattaret ovat tulevaisuuden kylväjiä. Kunnioittakaamme ja
kiittäkäämme heitä aina heidän uhrautuvasta vaivastaan! Ei koko
maassamme ole tärkeämpää tehtävää, ei hyödyttävämpää virkaa kuin
heidän. Ja koulu ymmärtää nyt oppilaansa paremmin kuin ennen.
Se vaatii heiltä nyt kuten ainakin hyvää käytöstä, ahkeruutta,
kuuliaisuutta ja järjestystä; mutta se ei enää kuten ennen paina
oppia päähän vitsalla. Se rankaisee lempeästi, se varoittaa
kärsivällisesti, se vetoo oppilaittensa omaan oikeudentuntoon ja
iloitsee nähdessään heidän rohkeamielisinä, onnellisina, ruumiiltaan
ja sielultaan voimakkaina taistelevan totuuden puolesta.