Jos esi-isämme voisivat vain päiväksikin nousta haudastaan,
ihmettelisivät he kaikkea sitä uutta, mitä on tullut heidän
Suomeensa vajaan puolen vuosisadan kuluessa. Mitä he ajattelisivat,
jos näkisivät rautahevosen heitä vetävän kiitävää vauhtia taikka
näkisivät laivan kulkevan ilman purjeita vastatuuleen taikka saisivat
sähkösanoman muutamassa minuutissa 70 peninkulman päästä taikka
ottaisivat tulta tulitikulla taikka kuulisivat tuhansien hyrräävien
rautarullien surinan suuressa kehruutehtaassa? He luulisivat kaikkea
tätä noituudeksi.
Kuitenkin kuulee nyt monen valittavan, että nykyajan keksinnöt
köyhältä työmieheltä vievät hänen rehellisesti ansaitsemansa leivän.
Totta kyllä on, että monta sataa ajomiestä Viipurin läänissä
menetti leipänsä, kun Saimaan kanava anasti heidän rahtiansionsa.
Totta on, että rautatie anastaa vielä enemmän, ettei ompelija enää
voi kilpailla ompelukoneen kanssa, ja että ahkera rukki turhaan
kehrää rihmaansa kilpaa tehtaan kanssa. Vaiheen aikana tuntuu
sellainen monestakin kovalta. Mutta pian voi tuo leivättömäksi
tullut työ kääntyä toisille aloille, missä kone ei voi kilpailla
ihmisen kanssa. Ihminen saa jättää koneelle _koneellisen_ työn,
johon vaaditaan ainoastaan ruumiinvoimia tai sormien näppäryyttä,
ja pidättää itselleen ne toimet, joissa hänen ajatteleva henkensä
voi työskennellä mukana. Jota enemmän luonnonvoimat tulevat hänen
palvelijoikseen, sitä enemmän ihminen saa aikaa ja halua viljellä
sielunsa voimia, joita nyt niin usein ruumiillinen työ vaivuttaa.
Hän irtautuu irtautumistaan tomun orjuudesta palvelemaan Jumalaa,
Luojaansa, hänen vapaana lapsenansa ja täyttämään hänen tahtoansa
maan päällä.
Sellaisen suuren vapauttamistyön on Jumala antanut meidän
aikakaudelle koneellisten keksintöjen avulla suoritettavaksi.
Mutta tähän vaaditaan, että henkiset ja siveelliset voimat meissä
ovat maallisia himoja voimakkaammat. Mitä se auttaa ihmistä, jos
hän voittaa koko maailman ja vahingoittaa sielunsa? Jos asetumme
velttoon lepoon nauttimaan uuden ajan mukavuuksista tai unhotamme
Jumalan ja ylistämme ainoastaan ihmisälyä, silloin totisesti
uusi orjuus kaikkine pahoine himoineen saa meissä vallan, ja me
hukumme surkeasti, kuten monta muuta kansaa ennen meitä on hukkunut
velttouteen tahi ylpeyteensä. Meidän, jotka olemme saaneet paljon
enemmän kuin isämme, täytyy olla sitä nöyremmät, uskollisemmat ja
ahkerammat siinä työssä, jonka Jumala on meille määrännyt.
Kuinka maamme vaurastuu uuden ajan elähdyttävien voimien
vaikutuksesta, sen näemme silmäimme edessä, ja siitä kertoo nykyinen
_tilastotiede_. Samoin kuin historia meille kuvaa menneen, jo
päättyneen ajan, samoin tilastotiede merkitsee nykyajan olot, jotka
vielä ovat tekeillä, ja vertaa niitä toisiinsa tai entisiin aikoihin.
Tämä on opettavaista. Se osoittaa meille selvillä numeroilla,
edistyykö vai taantuuko maa varallisuuteen, väkilukuun, hyviin
tapoihin, tietoihin ja moneen muuhun nähden. Vuodesta 1865 alkaen
on Helsingissä Tilastollinen päätoimisto, joka vuosittain ikäänkuin
vaa'alla punnitsee, minkä arvoinen maamme on.
Jos kysymme tältä valppaalta arvonmäärääjältä, vastaa se meille,
että vuonna 1810 Suomen kruununverot, tullitulot ja muut valtion
tulot nousivat 6 miljoonaan 700,000 markkaan kullassa. Vuonna
1835 ne olivat kohonneet 8 miljoonaan 560,000 markkaan, mutta vuonna
1896 ne arvioitiin 49 miljoonaksi. Maamme, s.o. yksityisten, varoista
saamme käsityksen, kun tiedämme, että vuodentulot maanviljelyksestä
tavallisina vuosina arvioidaan 100 miljoonaksi markaksi, että vuotuinen
tavaranvaihto kaupan ja meriliikenteen kautta vuonna 1895 nousi 292
miljoonaan markkaan, että tehtaat valmistavat tuotteita vuosittain
enemmän kuin 108 miljoonan arvosta, vuorikaivannot 13 miljoonan markan
arvosta vuodessa; että voita viedään maasta tavallisina vuosina 10-14
miljoonan arvosta ja että ulosvietyjen lankkujen, tervan, puiden ja
muiden metsätuotteiden arvo on v. 1867 jälkeen noussut päälle 40
miljoonan, jonka ovat kuitenkin aiheuttaneet satunnaisen korkeat
hinnat ulkomaan markkinoilla.
Mutta rikastumisen taito ei perustu suuriin tuloihin, vaan pieniin
menoihin. Meidän tulee myös muistaa, että maamme on viime vuosina
ulkomaan tavaroista maksanut 100:sta 140:een miljoonaan markkaan
ja sitäkin enemmän. Emme ole saaneet suolaamme, puuvillaamme,
jauhomattojamme emmekä rautateitämme ilmaiseksi. Me hakkaamme
vuosittain suuria aloja metsää maksaaksemme kahvimme, sokerimme,
viiliimme, ulkomaankankaamme ja muut koristuksemme. Luonnollista
on, että, kun ulkomaalaiset ostavat paljon meiltä, mekin ostamme
paljon heiltä. Onhan meillä 1,921 purjelaivaa, 447 höyrylaivaa ja
11,000 merimiestä: niiden täytyy tuoda jotakin kotiin takaisin,
kun ne eivät kuljeta rahtia ulkomaan satamain välillä. Emme me sen
vuoksi tule velkaantumaan; ja jos Suomen valtio on tehnyt velkoja,
on niitä tehty niin hyödyllisten asiain kuin kanavain ja rautateiden
tähden. Mutta on vaarallista, jos kansa hyvinä aikoina totuttaa
itsensä ylellisyyteen, jota se huonoina aikoina ei enää voi maksaa.
Ja kevytmielistä on, jos ei hyvinä päivinä säästetä jotakin huonojen
päivien varaksi. Muissa maissa on _säästöpankki_ melkein joka kylässä.
Kuunnelkaamme vielä vähäisen, mitä tilastolla on kertomista väkiluvun
lisääntymisestä.
Hyvinä ja tavallisina vuosina lisääntyy väkiluku siten, että
useampia syntyy kuin kuolee, mutta toisinaan sodan, kulkutautien
ja nälkävuosien aikana se vähenee siten, että useampia kuolee kuin
syntyy. Jos laskemme kaikki yhteen, havaitsemme maan väkiluvun
tulleen toista vertaa suuremmaksi 60 tahi 70 vuoden kuluessa. V.
1751 oli senaikuisessa ruotsalaisessa Suomessa 430,000 asukasta.
Vuonna 1815 oli koko yhdistetyssä Suomessa 1 miljoona 96,000 henkeä.
Viisikymmentä vuotta sen jälkeen, v. 1865, siinä oli 1 miljoona
843,000 henkeä. Seuraavina kovina vuosina väkiluku väheni, ja v. 1868
lopulla oli maassamme 1 miljoona 736,000 asukasta. Sitten se on taas
enennyt ja nykyään (1895) sen arvioidaan olevan 2 miljoonaa 520,000
henkeä.
1,000:tta tyttölasta kohden syntyy maassa 1,036 poikalasta. Kuitenkin
on täällä enemmän naisia, sillä miehet ovat useimmin hengenvaaroissa
ja naiset elävät kauemmin. Mahdottoman suuri vahinko maallemme
on se, että täällä melkein joka toinen lapsi kuolee ennen kuin
se on täyttänyt 10 vuotta. 100:sta maan asukkaasta 35 on 15 vuotta
nuorempia, 57 15-60 vuoden välillä ja 8 yli 60 vuoden. 70 vuoteen
elää yksi 70:stä, 80 vuoteen yksi 400:sta, 90 vuoteen yksi 5,200:sta
ja 100 vuoteen yksi 100,000:sta.