Nyt tahtoisimme mielellämme tuntea maamme lakeja. Kaikki niitä
tarvitsevat, kaikkien täytyy niitä noudattaa, ja tuleehan jokaisen
tietää, mitä noudattaa. Sillä laki on kansan oikeudentunto. Mutta
tässä täytyy meidän näin tärkeästä asiasta puhua aivan lyhyesti.
Kuulemme puhuttavan yleisestä laista ja perustuslaista. Mitä näillä
ymmärretään?
_Yleinen laki_ on se, joka määrää, mikä maassa on oikeata, mikä
väärää, joka suojelee rehellistä, rankaisee rikollista ja järjestää
yksityisen kansalaisen oikeussuhteet. Yleisenä lakinamme on Ruotsin
valtakunnan vuonna 1734 hyväksytty lakikirja ynnä ne lisäykset
ja muutokset, jotka siihen myöhemmin on perustuslain mukaisessa
järjestyksessä tehty. Mainitussa laissa on yhdeksän lukua, joita
vanhan pohjoismaisen tavan mukaan sanotaan kaariksi, nimittäin:
Naimakaari, Perintökaari, Maakaari, Rakennuskaari, Kauppakaari,
Rikoskaari, Rangaistuskaari, Ulosottokaari ja Oikeudenkäyntikaari.
Vuosien kuluessa on myöskin annettu suuri määrä erityisiä lakeja ja
asetuksia.
_Perustuslaiksi_ taas nimitetään sellaista tärkeätä lakia, joka
määrää maan hallitsemisen perusteet sekä kansalaisten perusoikeudet
ja joilla on erityinen loukkaamattomuus eli pyhyys. Meidän
tärkeimpinä perustuslakeinamme olivat vuoteen 1919 asti Hallitusmuoto
vuodelta 1772, Yhdistys- ja vakuuskirja vuodelta 1789 ynnä
valtiopäiväjärjestys vuodelta 1906.
Mitä sisältävät nämä perustuslait? Ne sisältävät _hallitussääntömme,
(konstitutsionimme)_, meidän vapaan hallitusmuotomme, perusohjeet
siitä, mikä on velvollisuutemme, oikeutemme, uskollisuutemme ja
vapautemme. Mitä on hallitussääntö eli konstitutsioni? Se on sellainen
hallitusmuoto, jossa hallitus ja kansa ovat kumpikin sitoutuneet
määrättyihin velvollisuuksiin ja kumpikin pidättäneet itselleen
määrättyjä oikeuksia toisiinsa nähden. Lainsäätämisen oikeus on jaettu
kahdelle vallalle: hallitsijalle, joka on ensimmäinen valtiomahti, ja
kansalle, joka säätyjensä kautta valtiopäivillä, on toinen valtiomahti.
_Hallitsijana_, valtion päämiehenä, on Venäjän keisari, Suomen
suuriruhtinas. Hänen velvollisuutensa ja oikeutensa ovat määrättyinä
Yhdistys- ja vakuutuskirjassa: "Me tunnustamme, että meillä on
perintöruhtinas [vuonna 1789 nimitettiin häntä perintökuninkaaksi],
jolla on täysi valta hallita, rauhoittaa, pelastaa ja varjella
valtakuntaa; alkaa sodan, päättää rauhan ja liiton ulkovaltain
kanssa; antaa armon; antaa jälleen hengen, kunnian ja omaisuuden;
määrätä, korkean mielensä mukaan, kaikista maan viroista, joihin
pitää maassa syntyneitä suomalaisia miehiä pantaman, kuin myös
käyttää lakin ja oikeutta. Muut valtiohoidolliset asiat toimitetaan
niinkuin Suuriruhtinaallemme hyödyllisimmäksi näkyy." Tästä sanoo
Hallitusmuoto vielä laajemmasti: "Suuriruhtinaan tulee suojella maan
luterilaista uskontoa ja kirkkoa. Hänen tulee oikeutta ja totuutta
vahvistaa, rakastaa ja tallentaa, mutta murjaa ja väärää kieltää,
poistaa ja polkea; ei ketään turmella hengen, kunnian, jäsenten ja
menestyksen puolesta, jos hän ei laillisesti syypääksi todistettu
ja tuomittu ole, eikä keneltäkään ottaa eli otattaa pois mitään
omaisuutta, irtainta tahi kiinteätä, ilman laillisetta tuomiotta ja
tutkinnotta, kuin myös hallita maata lain hallitusmuodon mukaan."
"Ollen tässä muistettava, ettei yhtäkään tuomaria, korkeimmissa
ja alhaisemmissa oikeuksissa, eikä yhtään pienempätä virkamiestä,
jolla ei ole uskotun miehen arvoa tahi joka ei ole osallisena maan
hallituksessa, saa ilman laillisetta tutkinnotta ja tuomiotta panna
viraltaan." Ja lisäksi säädetään, että suuriruhtinas on sotavoiman
ylimmäinen päällikkö, saapi yksinään tehdä rahaa ja korottaa
aatelissäätyyn, vaan ei saa uutta lakia tehdä, ei uutta veroa panna,
eikä uutta sotaväkeä ottaa, ilman säätyjen suostumatta, paitsi
silloin, kun valtakuntaa ahdistetaan sodalla, jolloin hän voipi
ryhtyä tarpeellisiin hankkeisiin (rahojen ja sotaväen), niin kauan
kuin sotaa kestää. "Valtiovaraston tila (kruunun tulot ja menot)
on näytettävä säätyjen valiokunnalle, että he saavat tietää rahain
tulleen käytetyiksi maan hyödyksi ja eduksi."
_Kansa_ on hallitsijan suhteen velvollinen kaikkeen siihen
uskollisuuteen, kuuliaisuuteen ja kunnioitukseen, joita laki ja vala
määräävät, sekä saa häneltä suojelusta, niin kuin yllä on sanottu.
Näitä ovat yhtäläisyys lain edessä ja oikeus myöntää uutta veroa,
niin kuin Yhdistys ja vakuutukirjassa sanotaan: "Me pidämme itsemme
vapaina, laille kuuliaisina ja vakaina alamaisina, laillisesti
kruunatun Suuriruhtinaan alla, joka hallitsee meitä Suomen selitetyn
lain mukaan [vuonna 1789: laillisesti kruunatun kuninkaan alla ja
Ruotsin lain mukaan]. Kun me kaikki olemme yhtä vapaat alamaiset,
niin tulee meidän myös, lain suojeluksen alla, kaikkien nauttia
yhdenlaista oikeutta." -- "Ja kun oikea vapaus on vapaasti antaa
maan voimassa pitämiseen, mikä tarpeelliseksi nähdään: niin on
Suomen kansalla [vuonna 1789: Ruotsin kansalle, valtakunnan voimassa
pitämisen, kuninkaan] kieltämättä oikeus Suuriruhtinaan kanssa
neuvotella, sovitella, kieltää ja sopia." -- Muuten on jokaisen
Suomen kansalaisen velvollisuus ja vapaus säädetty yleisessä laissa.
Valtiopäiväjärjestys määrää sitten yksityiskohtaisesti, millä
tavalla Suomen kansa säätyjensä kautta valtiopäivillä esiintyy
toisena valtiomahtina. Lailliset valtiopäivät kutsuu kokoon, avaa ja
lopettaa Suuriruhtinaamme vähintäin joka viides vuosi [vuodesta 1882:
joka kolmas vuosi], sillä tällä välillä hän voi tärkeän asian niin
vaatiessa, kutsua kokoon ylimääräiset valtiopäivät. Valtiopäivämiehen
tulee valtiopäivillä noudattaa ainoastaan maan perustuslakeja, eikä
häntä voida ilman säädyn päätöstä vaatia tilille puheistaan. Hänen
valitsemisensa pitää olla täydellisesti vapaa, ja ehdot, kellä on
oikeus valita valtiopäivämies tahi tulla siksi valituksi, ovat
tarkkaan määrätyt.
Maan säätyinä ovat maan neljän säädyn edusmiehet. _Ritaristossa ja
aatelistossa_ on jokaisen suvun päämies eli edusmies itseoikeutettu
valtiopäivämies. _Pappissäädyssä_ ovat arkkipiispa ja piispat
itseoikeutetut osallistumaan valtiopäiville. Turun hiippakunnan papit
valitsevat 12, Poivooii hiippakunnan 10 ja Kuopion hiippakunnan
papit 6 ednsmiesla. [Vuonna 1897 on maamme saanut neljä piispan
hiippakuntaa.] Paitsi tätä valitsee Yliopisto yhden tai kaksi sekä
koulunopettajat yhden tahi kaksi edustajaa jokaisesta hiippakunnasta.
_Porvaristo_ valitsee yhden jokaisesta kaupungista; mutta jos siinä
on 6,000 asukasta, valitaan kaksi, ja niin edespäin jokaiselta
täydeltä 6,000:lta. Pienet kaupungit, joissa on vähemmän kuin 1,500
asukasta, saavat sopia samasta valtiopäivämiehestä toisen kaupungin
kanssa. _Talonpoikaissääty_ valitsee ensin valitsijamiehet, ja
nämä valitsevat yhden valtiopäivämiehen kustakin tuomiokunnasta.
Valtiopäivillä vuonna 1872 oli 110 valtiopäivämiestä ritaristosta
ja aatelistosta, 37 pappia, 38 porvaria ja 56 talonpoikaa; yhteensä
241. Suuriruhtinas nimittää talonpoikaissäädyn sihteerin ja säätyjen
puhemiehet, joiden kokouksissa aatelin puhemies, maamarsalkka, johtaa
puhetta.
Tähän saakka on Suuriruhtinas yksin määrännyt ne asiat, jotka on
käsiteltävä valtiopäivillä, ja säädyt ovat saaneet ainoastaan
esityispyyntöjen avulla ehdottaa, mitä esityksiä he pitävät
hyödyllisinä. Mutta v. 1882 on Aleksanteri III antanut säädyille
takaisin v. 1789 menetetyn _motsionioikeuden_ eli oikeuden esittää
uutta lakia muissa, paitsi semmoisissa asioissa, jotka koskevat
perustuslakia, puolustuslaitosta tai painovapautta. Jokainen sääty
valitsee jäseniä niihin valiokuntiin, joiden tulee ensin tutkia
kutakin valtiopäiväasiaa ja antaa siitä sitten lausuntonsa. Sitten
kukin sääty tutkii erikseen asiaa täysi-istunnossaan, ilmoittaa
muille päätöksensä ja saattaa pyytää heitä siihen yhtymään. Tietyissä
asioissa saattavat kaikki säädyt neuvotella yhdessä, vaan ei päättää.
Päätökset tehdään äänestämällä, ja enimmät äänet määräävät päätöksen.
Perustuslakien ja etuoikeuksien muuttamiseen vaaditaan kaikkien
säätyjen suostumus; muissa asioissa riittää kolmen säädyn päätös yhtä
vastaan. Valiokunnat koettavat sovitella erilaisia päätöksiä. Jos
kaksi säätyä on päätöksen puolesta kahta vastaan, raukeaa kysymys;
mutta määrätyissä tapauksissa saattaa sellaisen kysymyksen ratkaista
suuri valiokunta. Jos Suuriruhtinas ei vahvista valtiopäiväin
päätöstä, niin sillä ei ole lain voimaa.
Eri maissa on erilainen menettelytapa näissä asioissa. Meidän
hallitussäännössämme on hallitsijan valta suurempi kuin kansanvalta.
Mutta meillä on nuo jokaisen vapaan valtiolaitoksen kaksi kulmakiveä:
kansan osuus lainsäätämisessä ja kansan oikeus myöntää veroja.
Mitä tästä vielä puuttuu, sen voi jokainen rehellinen kansalainen,
luottaen hallituksen viisauteen ja kansan isänmaanrakkauteen, jättää
valistuneen tulevaisuuden ratkaistavaksi.