Venäjän valtaistuimelle nousi nyt vanhin keisari Nikolain neljästä
pojasta, _Aleksanteri II_.
Kuten kaikki Jumalan valitut välikappaleet, sai tämäkin keisari
hallituksensa alussa taistella suuria vaaroja, huolia ja
koettelemuksia vastaan. Verinen sota hävitti Mustan meren ja Itämeren
rannikoita. Vuoroin saatiin turkkilaisista voitto, vuoroin tuottivat
muut viholliset tappioita. Venäjän vahva linnoitus Sevastopol
Krimin niemimaalla valloitettiin väkirynnäköllä mitä urhoollisimman
puolustuksen jälkeen. Nyt olikin merivaltain sotakunnia tyydytetty;
rauha tehtiin 30 päivänä maaliskuuta v. 1856. Koko tästä suuresta
sodasta ei ollut mitään muuta pysyväistä tulosta kuin Turkin
vallan rappiotilan paljastuminen. -- Venäjä vähensi lyhyeksi aikaa
merivoimaansa Mustallamerellä ja lupasi olla vastedes rakentamatta
linnoitusta Ahvenanmaalle.
Mutta Venäjän sisäiselle menestykselle tämä sota oli suuriarvoinen.
Vaaran hetkenä tuli monta ennen tuntematonta epäkohtaa ilmi.
Ei ollut kaikki vahvaa, mikä siltä näytti, sillä suurimpainkin
sotavoimain tulee perustua kansan rauhalliseen vaurastumiseen.
Keisari Aleksanteri havaitsi valtakuntansa suuret voimat tähän asti
suunnatuiksi enemmän ulkonaisen vallan kuin sellaisen edistyksen
saavuttamiseen, joka lisää kansan todellista onnea, ja hän päätti
luoda uudeksi Venäjän. Tämä oli pitkällinen, vaarallinen ja
vaivalloinen työ, joka vaati tarkkaa silmää, rohkeaa tarmoa ja
harvinaista sitkeyttä. Mutta keisari Aleksanteri oli perinyt isänsä
voiman ynnä setänsä Aleksanteri I:n lempeyden ja kauas tulevaisuuteen
tähtäävän silmän. Rauhan palattua hän vapautti viidettäkymmentä
miljoonaa maaorjaa, antaen kohtuullisen korvauksen heidän entisille
herroilleen. Hän paransi oikeudenhoidon, järjesti opetuslaitokset ja
rakennutti suunnattomilla kustannuksilla monia satoja peninkulmia
rautateitä, lyhentääkseen välimatkat suuressa valtakunnassaan.
Samalla kuin hän teki yhteyden Länsi Euroopan kanssa helpommaksi
ja siellä koetti pysyttää yleistä rauhaa, käytti hän valtakunnan
sotavoimia kukistaakseen Sisä-Aasian raakoja rosvokansoja ja
levittääkseen sinne eurooppalaisen yhteiskunnan etuja. Vihdoin hän
sääti "asevelvollisuuden" sotaväenoton sijaan, niin että jokaisen
nuoren miehen tuli jonkin aikaa olla valmiina lähtemään sotaan
isänmaansa puolesta.
Pian alkoivat Aleksanterin tulevaisuutta tarkoittavat työt syvälti
vaikuttaa meidänkin maamme kohtaloihin. Useiden huonojen vuosien
jälkeen taantui sen alkava vauraus yht'äkkiä kolmen kovan kadon
kohdatessa vuosina 1856, 1862 ja 1867. Viimeksimainittuna vuonna
kesti ankaraa talvea kesäkuun alkuun asti, ja syyskuun alussa vei
halla puolikypsän viljan. Pohjois-, Itä-, Länsi- ja Keski-Suomessa
-- melkein kaikkialla paitsi Uudellamaalla -- tuli niin pelottava
hätä, ettei moista ole ollut Kaarle XI:n ajoista asti. Nähtiin
taas samaa hirvittävää kerjäläisten vaellusta, samaa viheliäistä
hätäleipää, samojen kulkutautien tuhoja. Yhdessä vuodessa kuoli
100,000 ihmistä. Mutta nyt oli maassamme perunoita ja Venäjän
mattojauhoja. Hallitus määräsi suuria apurahoja hädänalaisille,
runsaita lahjoja kertyi omasta maasta, Venäjältä, Ruotsista ja muista
maista. Näin huojentui hätä vähitellen, kun vuonna 1868 taas saatiin
hyvä sato. Jumalan kova kuritus oli meille annettu varoitukseksi ajan
veltosta nautinnonhimosta, ja vaikka kiitollisina otimme vastaan apua
rikkaammilta mailta, niin syvästi nöyryyttävää oli nähdä maatamme
pidettävän Euroopan vaivaistupana.
Koettelemusten parhaillaan kestäessä havaitsimme pian uuden hengen
vallitsevan hallituksessamme. Kenraalikuvernööri, kreivi Berg oli
väsymätön, yöt päivät puuhaava työnjouduttaja. Silloin rakennettiin
ensimmäinen rautatie (Helsingistä Hämeenlinnaan). Silloin
järjestettiin uudestaan Venäjän ja Suomen väliset tullisuhteet.
Silloin pantiin valtionmetsät erityisen virkakunnan hoidettaviksi.
Silloin maamme sai oman rahansa, markat ja pennit. Silloin
perustettiin "Suomen Hypoteekkiyhdistys" lainojen hankkimiseksi
maanviljelijöille. Silloin syntyi maanviljelyskouluja kaikkiin osiin
maatamme. Silloin kansakoulutkin alkoivat levittää tietoja kansaan.
Alinomaa oli "komiteoja" työssä ehdottaakseen uusia parannuksia.
Suomen valtiomiehet saivat nyt rohkeutta esitellä hallitsijalleen
maamme tarpeita. _L. G. von Haartman_ oli pannut maamme raha-asiat
oivalliseen kuntoon; _F. Langenskiöld ja J. V. Snellman keksivät_
markat ja pennit; jälkimmäinen kantoi nälkävuosina hallituksen
raskaimman kuorman ja toimitti varovasti uudet rahat liikkeeseen.
Aleksanteri II:n muistettavin teko Suomen hyväksi oli valtiopäiväin
palauttaminen. Enemmän kuin viisikymmentä vuotta oli kulunut siitä,
kun maamme säädyt kokoontuivat Porvooseen, mutta tarpeellisimpia
parannuksia ei voitu, perustuslain mukaan, ilman säätyjen suostumusta
tehdä. Rohkeamielisesti lausuttiin kansan toivomus, ja jalomielisesti
se täytettiin. Vuodesta 1859 alkaen valmisteltiin senaatissa niitä
asioita, joista valtiopäiville oli esitys annettava. Ja sittenkuin
neljän säädyn edustajista muodostettu valiokunta oli näitä vielä
tarkastanut v. 1862, kutsui hallitsija kansamme edustajat kokoon
_Helsingin valtiopäiville_ 15 päiväksi syyskuuta v. 1863.
Se oli juhlapäivä koko maallemme. Keisari Aleksanteri avasi
valtiopäivät valtaistuinpuheella keisarillisessa palatsissa.
Pääkaupungin loistavat juhlallisuudet herättivät vastakaikua
syrjäisimmilläkin seuduilla. Kaupungeissa tuskin oli niin köyhää
majaa, ettei siinä sinä iltana sytytetty, kuten jouluna, kynttilää
palamaan. Kaikki kansa kiitti Jumalaa ja rukoili Häneltä siunausta
tälle ruhtinaalle, joka salli kansan äänen pitkän vaitiolon jälkeen
taas puhua.
Seitsemän kuukautta kesti eduskunnan ahkera työ jota tottumattomuus
viivytti, mutta isänmaanrakkaus joudutti. Lakiehdotuksia valiokunnat
valmistivat, säädyt tarkastivat, hallitsija vahvisti. Tärkeitä
parannuksia päätettiin tai esitettiin vastaisuuden varalle.
Maalaiskunnat saivat itsehallinnon (kunnallishallinnon), myöhemmin
kaupungitkin. Viinan kotipoltto kiellettiin, kansakoulut saivat
kannatusta ja eduskunta tarkasti valtion tilit.
Mutta tärkein oli vuoden 1867 säätykokouksen hyväksymä uusi
_valtiopäiväjärjestys_, jonka hallitsija vahvisti 15 päivänä
huhtikuuta v. 1869. Siten oli kansalle taattu varmuus saada äänensä
valtaistuimen kuuluville ainakin joka viides vuosi. Kaikki lait
saivat vaikuttavamman voiman, ja luja luottamuksen side yhdisti
hallitsijan ja kansan toisiinsa. Vuodesta 1882 lähtien eduskunta
kokoontui joka kolmas vuosi, mutta myöhemmin tehtiin taas muutos,
jonka johdosta kansan edustajat harvemmin kokoontuivat, kunnes
vuonna 1906 nelisäätyisten valtiopäiväin sijalle tuli yksikamarinen
eduskunta, joka kokoontuu joka vuosi.
Seuraavat valtiopäivät ovat saaneet toimeen parannuksia
kirkkolakiin, rikoslakiin, elinkeinolakiin ja eriuskolaislakiin. Ja
asevelvollisuuslaki on säätänyt, että jokaisen Suomen miehen pitää
määrävuodet nuoruusajastaan olla valmiina isänmaataan puolustamaan.
Nykyään kestää asevelvollisuusaika eräin poikkeuksin vain yhden
vuoden.
Maaliskuun 2 päivänä 1880 vietettiin Aleksanteri II:n valtaistuimelle
nousemisen 25:tä vuosipäivää. Vuosi sen jälkeen, maaliskuun 13
päivänä v. 1881, sai keisari surmansa pahantekijän kädestä.
Vuonna 1894 huhtikuun 29 päivänä paljastettiin Helsingissä kautta
maamme kerätyillä vapaaehtoisilla lahjoilla hankittu, kiitollisen
Suomen kansan pystyttämä Aleksanteri II:n muistopatsas.
Hänen jälkeensä nousi valtaistuimelle hänen poikansa _Aleksanteri
III_, joka kuoli hivuttavaan tautiin 1 päivä marraskuuta v. 1894.
Hänen aikanansa huolestutti maatamme pelko perustuslakiemme
järkyttämisestä.