Turun akatemia muutettiin vuonna 1828 Helsinkiin ja sai silloin
nimekseen "Suomen keisarillinen Aleksanterin Yliopisto". Sen tarpeiksi
valmistui vuonna 1832 suuri, valoisa ja ilmava, arvokas ja kaunis
päärakennus. Sen lisäksi tuli sitten toisia kauniita ja tilavia
rakennuksia: kirjastoa varten, jossa säilytetään enemmän kuin 500,000
kirjaa ja käsikirjoitusta; observatoriota varten, jossa taivaankappalten
kulkua tutkitaan suurilla kaukoputkilla; useita tieteellisiä kokoelmia
varten; laboratorioita varten, joissa luonnonvoimia tutkitaan;
kasveja varten, joita on tuotu kaikista maailmanosista; suuria
sairaaloita varten, joissa opetetaan lääkintätaitoa. Sillä tätä
maamme korkeinta oppilaitosta, jossa on enemmän kuin 200 opettajaa
ja virkamiestä sekä neljättä tuhatta kirjoihin pantua ylioppilasta,
on viime vuosiin saakka koko kansa suosinut. Pienen kansamme, jolla
ei ole muuta rikkautta, täytyy saavuttaa menestyksensä hyödyllisillä
tiedoilla ja perustaa arvonsa siihen, että se sivistyksessä, avuissa
ja kaikenpuolisessa edistyksessä on maailman valistuneimpain kansain
tasalla.
Yliopiston mukana tuli Turusta vanhoja, mainioita opettajia, mutta
ensi alussa muuton jälkeen se vieroksui uutta ympäristöään. Vasta
vuodesta 1840 se paremmin kotiutui Helsinkiin, ja samaan aikaan alkoi
uusi elämä uuteen isänmaalliseen suuntaan liikkua sen keskuudessa,
levittäen valoa ja lämpöä kaikkialle maahamme.
Yliopisto, joka tietysti oli Turun akatemian jatkona, oli silloin
kahdensadan vuoden vanha. Tätä muistoa vietettiin suurella
riemujuhlalla Helsingissä 15 päivänä heinäkuuta vuonna 1840.
Juhlaan kutsuttiin edustajia Venäjän, Ruotsin, ja muiden maiden
yliopistoista; koko maastamme tulvasi lukemattoman paljon vieraita
ja matkustavia. Siellä oli piispa Franzén, siellä keisarin ja maamme
uskottu palvelija, kreivi Rehbinder; kaikki, mitä Suomessa oli
kaunista ja mainiota, kokoontui tänne iloitsemaan tuosta kalliin
valkeuden hyvästä lahjasta, jonka Jumala kaksisataa vuotta sitten
oli antanut valjeta täällä etäisessä pohjolassa. Kaupungin vanhassa
kirkossa pidettiin jumalanpalvelus. Uusi iso kivikirkko, n.s.
Nikolain kirkko, oli jo melkein valmis, mutta ei vielä vihitty. Siinä
oli alttarin sijalla iso puhujalava; monet kuvapatsaat, seppeleet
ja kallisarvoiset kankaat kaunistivat tuota korkeata temppeliä.
Kellot soivat, tykit paukkuivat, ihanat laulut ylistivät Jumalaa
hänen vuosisatoja kestäneestä armostaan. Puhujat selittivät päivän
merkitystä latinan-, ruotsin- ja venäjänkielillä; suomenkieli
odotti aikaansa. Ja näin kesti juhlaa viisi päivää. Siinä saivat
uudet jumaluusopin, lakitieteen, lääketieteen ja viisaustieteen
tohtorit tohtorinhattunsa. Siinä seppelöitiin laakereilla 96 nuorta
maisteria. Näiden juhlallisuuksien jälkeen oli päivällisaterioita
ja muita juhlapitoja; kadut vilisivät juhlapukuisia väkijoukkoja.
Keisari antoi yliopistolle kaksi uutta rahapalkkaa vanhoja, virastaan
eronneita opettajia varten; toiset antoivat apurahoja köyhille
ylioppilaille; tiedemiehet julkaisivat tieteellisiä kirjoja ja
runoilijat kauniita runoelmia ylentääkseen juhlallisuutta.
Kun muistamme Turun akatemian ensimmäistä perustamisjuhlaa,
saatamme ymmärtää, miksi Suomen kansa 200 vuotta sen jälkeen
kiitti Jumalaa. Kaikki, mikä vuonna 1640 oli suurta ja loistavaa:
valtakuntain mahtavuus, voittojen kunnia, ruhtinaat, sankarit,
ihmisteot, ihmisonni, se oli kaikki mennyt, kaikki tomuksi muuttunut.
Ajan vaiheet olivat maatamme kohdanneet, loistavat ilot, synkät
surut, masentavat onnettomuudet. Jumalan suojeleva käsi yksin oli
muuttumatta ollut armahtavasti ojennettuna maamme ja kansamme ylitse;
Hän oli suonut niiden varttua viisaudessaan, ja kun kaikki muu oli
hävinnyt, oli tämä oppilaitos, vaikka sodan ja tulipalon turmelemana,
kuitenkin kukistumattomana seisonut pystyssä halki aikakausien,
nöyrästi todistaen totuuden voittoa.