Aleksanteri I:n jälkeen nousi valtaistuimelle hänen nuorempi
veljensä Nikolai I. Tämä ankara ja tarmokas valtias oli päättänyt
kukistaa ne kapinat, jotka hänen hallitessaan häiritsivät Venäjän
valtakuntaa ja Eurooppaa. Meidän maamme pysyi rauhallisena, kuten
ainakin; ainoa maa, missä ei koskaan tavattu kapinan merkkiäkään.
Kuitenkin vaikutti silloisen ajan levottomuus sen, että pieniä,
yksityisiä ja satunnaisia häiriöitä pidettiin rauhalle vaarallisina.
V. 1829 asetettiin sensuuri, minkä johdosta ei yhtään kirjaa eikä
sanomalehteä maassamme saatu painaa tai ulkoa maahamme tuoda ilman
erityistä tarkastusta ja hyväksymistä. Muutamina vuosina ei saatu
suomeksi painattaa muuta kuin uskonopillisia ja yleistä taloutta
koskevia kirjoja. Maanviljelystä, joka kärsi kovista katovuosista,
koetti hallitus kaikin tavoin auttaa, koskia perattiin, järviä
laskettiin, Saimaan kanava kaivettiin, ja väkiluku kasvoi. Viipurin
hovioikeus perustettiin 1839, ja v. 1850 jaettiin maamme kolmeen
hiippakuntaan: Turun, Porvoon ja Kuopion.
Vuonna 1826 julisti keisari Nikolai, ettei hän siitä lähtien enää
aikonut vahvistaa mitään Suomessa langetettua kuolemantuomiota,
paitsi sellaisista rikoksista, jotka Venäjän valtakunnan
turvallisuutta häiritsivät. Siitä ajasta alkaen tuomittiin kyllä
aina edelleen pahantekijöitä kuolemarangaistukseen voimassaolevan
lain mukaan, mutta heitä ei enää mestattu, vaan heidät lähetettiin
elinkautisiksi vangeiksi Siperian vuorikaivoksiin.
Vanha Turku, joka samaan aikaan lakkasi olemasta maamme
pääkaupunkina, kukoisti vielä kauppoineen, tuomiokapituleineen ja
akatemioineen. Se oli Suomen suurin ja parhaiten rakennettu kaupunki,
asukasluku oli 13,000, kun hirveä tulipalo, 4 päivänä syyskuuta
vuonna 1827, näytti aikovan hävittää Turun maan pinnalta.
Oli lauhkea syyspäivä, taivas puoliselkeä, vieno luodetuuli. Illalla
klo 9 lyömältä, kun Turun porvarit menivät levolle, alkoivat kellot
läpätä tuomiokirkon tornissa. Palvelustyttö teurastaja Hellmanilla
Aningaisten kadun varrella, Aurajoen oikealla puolella, oli
puhdistanut talia; -- tali syttyi tuleen, ja tämä puutalo rupesi
palamaan. Tunnin kuluessa oli koko Aningaisten seutu ilmitulessa.
Joki on meitä suojeleva, arveli Turun parhaiten rakennettu ja rikkain
osa joen vasemmalla puolella. Sinne vietiin kaikki pelastettu tavara,
siellä luulivat kaikki olevansa turvassa, ei kukaan ajatellut
lentäviä kipinöitä, ja ylioppilaat, jotka usein ennen olivat olleet
reippaimmat tulipalon sammuttajat, eivät olleet vielä kaupungissa
näin aikaisin syksyllä. Silloin, kello 10:n aikana, siihen asti
hiljaisena pysynyt tuuli kiihtyi vinkuvaksi myrskyksi ja viskasi
kipinöitä joen yli professori Hällströmin kaksikerroksisen talon
katolle. Se alkoi palaa, tulenliekit levisivät kaupungin keskustaan,
ja hetken kuluttua oli kaikki yhtenä tulimerenä.
Vanhan tuomiokirkon akkunat kimaltelivat tulen hohteessa. Sen
tervattu paanukatto syttyi tuleen ja paloi niinkuin tuohi. Liekit
luikertelivat alas hautaholveihin asti, tuprahtivat tornin ristikon
kautta ylös, sulattivat sen kuparikaton, ajoivat naakat pesistään
ja leimahtivat tornin aukoista sanomattoman korkealle ilmaan. Kello
oli silloin lähes 11 yöllä. Nyt ei enää saattanut ajatellakaan
sammuttamista. Tuli oli niin ankara, että vesi joessa lämpeni ja
kaukaistenkin rakennuksien ikkunalasit kuumuudesta sulivat. Aurajoen
silta paloi. Puoleksi palaneita papereita, seteleitä, makuuvaatteiden
höyheniä lenteli aina Sauvoon saakka, neljän peninkulman päähän
kaupungista. Kaikkialla oli sanomaton sekasorto. Moni muutti viidesti
tai kuudesti pelastamansa vähät tavarat, mutta tuli kiirehti
jäljessä ja otti joka kerta osan tähteistä. Useat sadat perhekunnat
viettivät unettoman yön pelloilla tullien ulkopuolella. Vasta myöhään
seuraavana päivänä asettui tuli, mutta se kyti vielä kekäleissä koko
viikon. Silloin oli tuskin kahdeksatta osaa jäljellä vastikään niin
kukoistavasta Turusta. Vahingot olivat suunnattoman suuret. Yksin
setelirahaa paloi miljoonia riksejä. Suurin osa Turun akatemian
tieteellisiä kokoelmia, sen kallis kirjasto, monta korvaamatonta
käsikirjoitusta menneiltä ajoilta joutui tulen saaliiksi. Se oli
yleinen onnettomuus koko maallemme.
Ja se tuntuikin koko maassamme. Kaikkialta lähetettiin runsasta apua
palosta kärsineille. Turku sai 10 vuodeksi vapauden kruununverojen
maksamisesta; se sai runsaita lainoja ja kohosi kaunistuneena jälleen
tuhasta. Mutta uusi Turku ei ollut enää mitä vanha oli ollut. Sen
lempilapsi, akatemia, muutettiin palon jälkeen Helsinkiin. Kaupan,
meriliikkeen ja sovinnollisen yhteishengen kannattamana on nykyisellä
Turulla suuri merkitys. Arkkipiispa, hovioikeus ja lukuisia
oppilaitoksia on siellä vielä paikallansa.
Turun palon johdosta perustettiin maamme kaupunkeja varten
yhteinen suuri palovakuutusyhtiö, jonka kaikki osakkaat yhteisesti
korvaavat sen vahingon, minkä rakennusten palaminen on yksityiselle
omistajalle tuottanut. Siten kävi mahdolliseksi runsaammin korvata
ne suuret vahingot, joita syntyi silloin, kun Hämeenlinna paloi v.
1831, Pietarsaari v. 1835, Hamina v. 1840, Pori ja Vaasa v. 1852
sekä Uusikaarlepyy v. 1858. Nykyään on myöskin olemassa yhteinen
palovakuutusyhtiö kaupunkien irtaimistoa varten sekä maalla olevia
rakennuksia ja irtaimistoa varten, mainitsematta useita muita
palovakuutusyhtiöitä.