Kaikki nykyajan sivistyneet kansat ovat pystyttäneet muistopatsaita
suurille kuninkailleen, sankareilleen ja neroilleen. Suomenkin
kansa on pystyttänyt sellaisia muistopatsaita, mutta ei ensiksi
kuninkaalle, ei sotapäällikölle eikä valtiomiehelle, vaan
rakastetulle ja muistettavalle tiedemiehelle. _Henrik Gabriel
Porthanin_ pronssinen muistopatsas pystytettiin vuonna 1864 aukealle
paikalle Turun tuomiokirkon edustalle ja kustannettiin koko maastamme
kootuilla varoilla. Millä oli juuri hän ansainnut kunnian tulla näin
muistettavaksi sankarien ja kuningasten edellä? Hän oli maalaispapin
poika, syntynyt kaukana Viitasaarella vuonna 1739. Siitä päivästä
asti, jolloin hän tuli ylioppilaaksi Turun akatemiaan, oli koko
hänen elämänsä pyhitetty tieteelle ja isänmaalle. Tarkalla älyllään,
lujalla tahdollaan ja uuraalla, kärsivällisellä, lakkaamattomalla
työllään hän kokosi sellaiset tietoaarteet, että hän oli akatemian
kaunistuksena. Hän tuli latinan kielen professoriksi; hän hoiti
akatemian kirjastoa, hän oli tämän oppilaitoksen tuki ja kunnia,
kaikkien sen oppilaiden isällinen ystävä, vieläpä koko kansansa
opettaja. Mutta senvuoksi ei hänelle muistopatsasta pystytetty, eikä
senkään vuoksi, että hän on laskenut perustuksen maamme historialle,
vaan siksi, että hän on laskenut alkuperustan selvälle tajunnallemme
siitä, että Suomen kansa on itsenäinen, omintakeinen kansa.
Suomen kansa oli olemassa aina siitä ajasta asti, jolloin sen
sirpaleet alkoivat Pähkinäsaaren rauhansopimuksen jälkeen kasvaa
yhdeksi; olemme nähneet, kuinka puutteellinen ja epäselvä oli tämän
kansan käsitys itsestään. Se ei ollut saanut aikaa tätä ajatella;
sehän oli lakkaamatta taistellut henkensä ja elatuksensa puolesta.
Kun muinoin herttua Juhana tai keisarinna Elisabet tai Anjalan-miehet
olivat puhuneet itsenäisestä Suomesta, ei kukaan heitä ymmärtänyt,
eikä sellainen ulkonainen (valtiollinen) itsenäisyys silloin
olisi ollutkaan meille hyödyllinen. Sellaista ei Porthan meille
opettanutkaan; Ruotsin valtakuntaa ajatellessaan hän sanoi itseänsä
ruotsalaiseksi. Hän opetti meille, että Suomen kansa on Jumalalta
saanut sellaisen ominaisen luonteen, että sen tulee omasta itsestään
etsiä parhaat elinvoimansa ja kehittyä vapaasti omalla tavallaan,
jotta kaikki ne jalot siemenet, jotka Jumala on kylvänyt tähän
kansaan, kypsyisivät ja hyödyttäisivät ihmiskuntaa.
Sellainen suuri aate, jota ei kukaan ennen ollut selvästi tajunnut,
alkoi nyt vähitellen Porthanille selvitä. Niinkuin Luther muinoin
tutki raamattua ja löysi siitä Jumalan evankeliumin, niin tutki
Porthan maamme historiaa, maantiedettä, kansanrunoutta ja kieltä ja
löysi niistä Suomen kansan. Hänelle kävi yhä selvemmäksi, että me
kyllä olimme toisen valtakunnan aluetta ja että meidän täytyi paljon
toisilta oppia, mutta että meidän kuitenkin tuli olla omintakeinen
kansa, jos tahdoimme elää emmekä vain olla muiden jälkijatkona, omaa
arvoa ja tahtoa vailla. Täysin varma hän ei ollut tavasta, miten
tämä kävisi meille mahdolliseksi, sillä hän ei aikanaan uskaltanut
ajatellakaan Suomen irroittamista Ruotsista. Vasta tämän tapahduttua,
viisi vuotta hänen kuolemansa jälkeen, alkoi hänen aatteensa
versoa uuden ajan pohjalla Ja lähteä lukukamarista itse elämään.
Silloin ilmestyi toisia, jotka alkoivat panna Porthanin aatetta
käytäntöön Ja työllään edistää Suomen kansan itsenäistä kehittymistä,
sen yhteiskunnallista vapautta, sen kieltä, sen kasvattavaa ja
hedelmällistä voimaa joka alalla ja sen aina vaatimatonta, mutta
arvossapidettyä asemaa vapaana, omintakeisena kansana muiden kansain
rinnalla. Tällaisen suuren työn alkuunpano on Henrik Gabriel
Porthanin ansio, ja kun hän kuoli vuonna 1804, suri häntä koko
kansamme niinkuin isäänsä.
Hän se myös vuonna 1771 alkoi toimittaa Suomen ensimmäistä,
ruotsinkielistä "Åbo Tidningar" nimistä sanomalehteä, ja muutamia
vuosia jälkeenpäin, v. 1776, ilmestyi myös ensimmäinen suomenkielinen
sanomalehti, "Suomalaiset Tietosanomat". Ne olivat aivan pieniä,
harvaan ilmestyviä lehtisiä; mutta tästä pienestä alusta on
sanomalehdistömme kasvanut nykyään tuiki tarpeelliseksi päivän
uutisten, maailman keksintöjen ja hyödyllisten tietojen levittäjäksi.
Monien mainioiden suomalaisten tiedemiesten joukosta mainitsemme
tässä ainoastaan Porthanin aikalaisen ja ystävän, lakitieteen
professorin _Mathias Caloniuksen_, joka eli vuoteen 1817. Hän oli
suurimmassa arvossa pidetty lakitieteiden opettaja, tuomari ja
kirjailija koko Ruotsin valtakunnassa ja valtiomies, joka käytti
tietojensa, arvonsa ja isänmaanrakkautensa voimaa maansa hyväksi sinä
tärkeänä käännekohtana, jolloin Suomi erotettiin Ruotsista. Kahta
niin oppinutta, niin jaloa ja niin rehellistä miestä kuin Porthan ja
Calonius on Suomessa harvoin nähty rinnakkain.