Keväällä vuonna 1789 sota alkoi uudestaan kuninkaan omalla johdolla.
8,000 miehen suuruinen venäläinen armeija samosi Mikkeliin päin ja
karkoitti pienen suomalaisen vartiojoukon, joka viisi tuntia teki
urhokasta vastarintaa Kyyrön kylän luona. Puolen peninkulman päässä
Mikkelistä kulkee maantie kaitaista selännettä pitkin _Porrassalmen_
sillalle. Sinne tulivat venäläiset kesäkuun 12 päivän illalla,
karkoittivat taas etuvartion kolmituntisen kahakan jälkeen, asettivat
tykkejä rantatörmälle ja alkoivat valoisana kesäyönä ankarasti
ampua. Porrassalmella seisoi 700 suomalaista, kaksi pientä tykkiä
mukanaan, Stedingkin ja Aminoffin johtamina. Ne olivat Porin ja Savon
rykmenttien jalkaväkeä sekä muutamia Karjalan ja Uudenmaan rakuunoita.
Kesäkuun 13 päivänä kello 6 aamulla hyökkäsivät venäläiset
puoleksirevitylle sillalle. Heidät työnnettiin pistimillä takaisin
järveen; he hyökkäsivät uudestaan ja heidät työnnettiin uudestaan
takaisin. Koko päivä taisteltiin: aina uudet, verekset joukot
vihollisen puolella ja aina samat veriset, ruudista mustuneet ja
väsyneet soturit suomalaisten puolella. Venäläiset lennättivät
Suomen väen puoleiselle rannalle semmoisen luotituiskun, että tuskin
yhtään puuta tai kiveä jäi eheäksi; mutta nuo elävät muurit pitivät
paikkansa. Siinä taistelivat nuoret, sittemmin niin kuuluisat
sotasankarit Adlercreutz ja von Döbeln; siinä iski kranaatinsirpale
Döbelnin vasempaan ohimoon haavan, jonka tähden hänellä sittemmin oli
tuo hyvin tunnettu musta side otsalla. Siinä myöskin Sprengtporten
johti venäläisiä isänmaatansa vastaan ja oli pahasti haavoitettuna
kannettava pois taistelutanterelta.
Suomalaiset olivat ampuneet loppuun kaikki luotinsa ja alkoivat
ladata kiväärejänsä univormunnapeillaan, kun vihdoin Pohjanmaan
rykmentti tuli tykkeineen heille avuksi kello 4 i.p. Vasta kello
7 illalla peräytyivät venäläiset, ammuttuaan kaiken ruutinsa
ja menetettyään 900 miestä. Taistelu oli kestänyt 17 tuntia ja
suomalaisista oli kaatunut alun kolmatta sataa miestä. Se ei ollut
mikään ratkaiseva taistelu, sillä kuusi päivää sen jälkeen venäläiset
kiersivät tämän salmen; mutta syystä on Porrassalmen taistelua
verrattu muinaisajan kuuluisiin urotöihin.
Sotaa käytiin enimmiten Savossa vaihtelevalla onnella, ja sitä
jatkettiin vuonna 1790. Emme saata kertoa kaikkia niitä uljaita
taisteluita, joita siellä taisteltiin ja joissa Suomen soturi
kuninkaansa johtamana, ensimmäisen kerran Kaarle XII:n ajoista
asti, uudestaan oppi unhoittamansa voittamistaidon. Merellä sotivat
suomalaiset merimiehet ja suomalaiset laivat ruotsalaisten rinnalla
yhtä uljaasti. Vuonna 1788 taistelivat Ruotsin ja Venäjän laivastot
kuusi tuntia _Suursaaren_ edustalla, kummankaan voittamatta.
Elokuun 24 päivänä vuonna 1789 Ruotsin laivasto kärsi tappion
_Ruotsinsalmessa_. Vuonna 1790 sulki Venäjän laivasto kuninkaan
laivastoineen _Viipurin_ lahteen, mutta hän murtautui läpi verisesti
taistellen 3 päivänä heinäkuuta. Pian sen jälkeen, heinäkuun 9
päivänä, oli Ruotsinsalmen _toinen_ meritaistelu, jossa Ruotsin
laivasto saavutti voiton.
Tämä joudutti rauhantekoa, joka tapahtui _Värälän_ kylässä Kymijoen
rannalla 19 päivänä elokuuta vuonna 1790. Aikaisempia Venäjän ja
Ruotsin välisiä rauhansopimuksia oli sanottu "iankaikkisiksi",
Värälässä tehtyä rauhaa sanottiin "pysyväiseksi". Mitään ei muutettu:
rajat jäivät entiselleen, ja Suomen asema jäi yhtä epävakaiseksi kuin
ennenkin. Mutta 80 vuoden tuottamien tappioiden, 80-vuotisen paon
ja ylenkatseen perästä oli Ruotsin ja Suomen aseille hyvityksenä
sekä niiden kansoille kunnianasiana, että ne taas olivat kunnialla
kestäneet taistelun mahtavaa Venäjää vastaan.