Kuningas Kustaa Aadolf jätti jälkeensä kuusivuotiaan tyttären,
_Kristiina_-nimisen. Valtiosäädyt tunnustivat hänet hallitsijaksi, ja
valtakunnan etevimmät miehet hoitivat hallitusta hänen lapsuutensa
ajan.
Ruotsalaiset ovat aina rakastaneet suuria mainetöitä, mutta
tyynemmässä Suomenkin kansassa olivat sotavoitot herättäneet ylevän
sankaruuden hengen. Senvuoksi kaikki olivat yksimielisiä siitä,
ettei Saksan sotaa lopetettaisi, ennenkuin evankeelinen oppi
olisi turvattuna ja Ruotsin valtakunta saanut kunniakkaan rauhan.
Tämä vaati vielä 16 vuotta kestäviä kovia taisteluita ja raskaita
uhrauksia. Saksan pelkurimaiset ruhtinaat pettivät uskolaisensa,
ja kun Ruotsin armeija, jossa urhoollinen suomalainen mies,
Kustaa Horn, alipäällikkönä oli mukana, vuonna 1634 oli kärsinyt
suuren tappion, näytti kaikki olevan lopussa. Silloin ilmestyi
toisia sotapäälliköitä, jotka olivat oppineet sotataitonsa Kustaa
Aadolfilta ja johtivat hänen sotajoukkojaan uusiin voittoihin.
_Banér, Torstenson ja Wrangel_ voittivat katolilaiset ja masensivat
Tanskan. Kaikkialla taistelivat Suomen soturit -- _Hornin_, jota
kuningas nimitti "oikeaksi kädekseen", _Aake Tottin_, jota hän sanoi
"lumiaurakseen", _Stålhandsken, Wittenbergin_ ja muiden suomalaisten
sankarien johdossa -- pelottomasti saksalaisia, espanjalaisia,
italialaisia, unkarilaisia, kroaatteja, vallooneja ja monia muita
kansoja vastaan. Suomen ratsumiehet pysyivät yhä suuressa maineessa
urhoollisimpina urhoollisten joukossa, ja kun heillä rynnäkössä
oli tapana huutaa: "Hakkaa päälle!" nimitettiin heitä Saksassa
"hakkapeliitoiksi". Heidän pienet, mitättömän näköiset hevosensa
joivat Elben, Reinin ja Tonavan virroista, kuten ennen olivat juoneet
Nevasta ja Weikselistä. He herättivät Berlinissä, Wienissä ja monissa
muissa kaupungeissa ja maissa sellaista kauhua, että heitä verrattiin
luonnon alkuvoimiin, joita ei kukaan voi vastustaa.
Tuo suuri sota oli riehunut kolmekymmentä vuotta; se oli tullut
hurjemmaksi ja tuhoavammaksi, kun lempeä Kustaa Aadolf ei ollut
enää hillitsemässä sotilasten saaliinhimoa. Suurin osa Saksaa
oli erämaana. Vihdoin, kun katolisilla ruhtinailla ei enää ollut
sotamiehiä eikä rahaa, täytyi itsepintaisimpienkin taipua. Silloin
_Westfalin rauhansopimus_ v. 1648 teki lopun tästä pitkällisestä
sodasta. Ruotsi sai maita ja rahaa, keisarin täytyi luvata ettei
hän enää ketään uskon tähden ahdistaisi, ja omantunnonvapaus, jonka
puolesta ruotsalaiset ja suomalaiset olivat niin miehuullisesti
taistelleet, oli tästä alkain maailmassa turvattuna.
Sodan aikana kasvoi nuori Kristiina, ja hänestä tuli hyvin oppinut ja
kuuluisa kuningatar. Hänestä on sanottu, että harvoissa ihmisissä on
ollut niin monta oivallista ominaisuutta ja niin monia vikoja. Hän
oli ylevämielinen ja nerokas, oikullinen ja omavaltainen. Hänellä oli
miehen pää ja rohkeus, mutta ei naisen sydäntä. Hän ymmärsi kaikkea
muuta, mutta ei pelätä Jumalaa eikä voittaa itseään. Hänen loistavan
hallituksensa aikana Suomi ei paljoa tiennyt mahdista ja komeudesta;
sillä suurin osa maatamme oli annettu läänityksiksi korkeille
herroille, jotka täältä kantoivat kruunun tulot.
Tähän aikaan tuli tupakka maahamme sotaväen mukana.