Talven tultua liehuivat Ruotsin voitolliset sotaliput suurimmassa
osassa Saksanmaata. Näytti siltä, kuin Jumalan kostava enkeli olisi
kulkenut näiden edellä ja huutanut kansoille kuningas Daavidin sanat
12:nnesta psalmista: "Kurjien kärsimän väkivallan tähden, köyhien
huokausten tähden minä nyt nousen", sanoo Herra, "tuon pelastuksen
sille, joka sitä kiihkeästi kaipaa". Kaupungit ja linnat avasivat
porttinsa, sortajat vapisivat, ja sorretut tervehtivät ilokyynelin
pelastajiansa.
Sotamiesten lepo talvimajoissa ei tullut pitkäaikaiseksi. Kuninkaan
retki kävi nyt katoliseen Baieriin, jossa evankeelista oppia oli
kovasti vainottu. Tänne päästäkseen täytyi Ruotsin sotajoukon
mennä Lech-virran poikki, joka laskee suureen Tonava-virtaan. Lech
oli juuri paisunut kevättulvasta ja oli sekä virtava että syvä.
Sotapäälliköt epäsivät yrittämästäkään ylimenoa, varsinkin kun
valpas Tilly seisoi mahtavan sotajoukon kanssa vastaisella rannalla
Baieria puolustamassa. Kuningas arveli, että niiden, jotka olivat
kulkeneet Itämeren poikki, ei tarvinnut pelätä noin pientä puroa, ja
varustautui eksyttämään Tillyn valppautta.
Ensiksi oli saatava tieto virran syvyydestä. Eräs sotamies pukeutui
talonpojaksi, otti pitkän seipään ja oli yrittävinään kahlata
virran poikki. Kun vesi nousi vyötäisiin saakka, huusi hän apua.
Baierilaiset toisella rannalla kuulivat tämän, nauroivat hänelle
ja huusivat kehoittaen häntä kääntymään takaisin, sillä joki oli
22 jalkaa (6,5 metriä) syvä. Sotamies kääntyi takaisin ja sai
50 riksiä kuninkaalta palkinnoksi. Sitten veistettiin hirsistä
tarpeeksi korkeita pukkeja sillan rakentamista varten, ja sillä aikaa
sytytettiin tervaa, tuoreita puita ja märkiä olkia palamaan, niin
ettei vihollinen saattanut savulta nähdä, mitä ruotsalaisten leirissä
tehtiin. Kolme patteria varustettiin monilla tykeillä ampumaan
vastakkaista rantaa.
Huhtikuun 5 päivänä v. 1632 alkoivat tykit paukkua joen kummallakin
rannalla. Kuningas valitsi 300 suomalaista ja käski näiden veneillä
mennä joessa olevaan saareen. Tämä onnistui, suomalaisilla oli
lapioita muassaan, ja he alkoivat heti luoda vallia. Kohta
suuntasivat kaikki katolilaisten tykit hirvittävän tulensa näihin
300 huimapäähän. Uskomattomalta näytti, että yksikään heistä jäisi
henkiin; mutta ruudinsavu suojeli heitä, ja ruotsalaiset patterit
ampuivat niin tuimasti, että jyrinä kuului kauas vapisevaan Baieriin.
Kuninkaan sanotaan omalla kädellään ampuneen 60 laukausta. Tilly
hyökkäsi tekemään lopun näistä 300:sta, mutta nyt oli silta valmiina,
ja 300 muuta suomalaista juoksi sitä myöten auttamaan kumppaneitansa.
Heidän jälkeensä seurasivat skotlantilaiset, ruotsalaiset ja kuningas
itse. Pian oli koko Ruotsin sotajoukko toisella rannalla. Kerta
toisensa perään ryntäsivät katolilaiset, mutta heidät työnnettiin
takaisin. Suomalaiset ratsumiehet olivat Weimarin herttuan Bernhardin
johdolla ratsastaneet virran poikki matalimmasta paikasta ja
karkasivat sivultapäin katolisen sotajoukon kimppuun. Turhaan lähetti
Tilly parhaimmat miehensä tuleen. Viimein hän sieppasi sotalipun ja
riensi urhoollisten vallooniensa etupäässä rantaan, mutta tykinluoti
sattui hänen jalkaansa ja hän kaatui maahan tainnoksiin. Pimeän
tultua vetäytyi voitettu katolinen joukko takaisin. Vanha Tilly kuoli
kahden viikon kuluttua haavoistaan.
Tämän voiton jälkeen Ruotsin armeija levisi yli koko Baierin,
valloitti sen pääkaupungin Münchenin ja ylisti Jumalaa juhlallisilla
kirkonmenoilla Augsburgin kaupungissa, jossa 100 vuotta aikaisemmin
luterilaisen kirkon ensimmäinen yleinen uskontunnustus oli laadittu.