Juhana III:n poika Sigismund oli enemmän puolalainen kuin
ruotsalainen. Äitinsä Katariinan puolelta hän polveutui puolalaisesta
kuningassuvusta, hänet kasvatettiin katoliseen uskoon ja valittiin
katolisen Puolan kuninkaaksi. Isänsä kuoltua hän tuli myöskin
luterilaisen Ruotsin kuninkaaksi. Ei ollut helppoa hallita kahta
valtakuntaa, jotka riitelivät ylivallasta, ja kahta kansaa, jotka
olivat eri uskoa. Ruotsalaiset eivät voineet ollenkaan sietää, että
heidän kuninkaansa asui Puolassa ja kävi heidän luonaan munkkien ja
muukalaisten seurassa. Pahat neuvonantajat uskottelivat kuninkaalle,
ettei kenenkään ollut pakko pitää vääräuskoisille antamiaan
lupauksia, jonka tähden hän rikkoi lupauksensa ja tahtoi palauttaa
katolisen uskon Ruotsiin. Tästä syntyi eripuraisuutta, ja siitä
syttyi sota. Kustaa Vaasan nuorin poika, _Södermanlannin herttua
Kaarle_, kuninkaan setä, oli yhtä uskalias ja älykäs kuin Sigismund
oli itsepäinen ja hidas. Kaarle herttua tuli Ruotsin valtakunnan
hoitajaksi ja julisti _Upsalan kokouksessa_ v. 1593 luterinopin tämän
valtakunnan ja kansan ainoaksi uskonnoksi.
Siihen aikaan oli _Klaus Fleming_, Suitian herra, kuningas
Sigismundin määräämänä päällikkönä Suomessa. Häntä sanottiin
Suitian-Klauksi, ja hänen vihamiehensä nimittivät häntä Nokinenäksi,
koska hän oli tavoiltaan töykeä; mutta muuten hän oli tarmokas
sankari ja kuninkaalleen uskollinen. Hän ei huolinut herttuan
käskyistä, vaan kirjoitti hänelle, että vaikka valtakunnalla nyt
oli monta herraa, hän tunsi ainoastaan yhden, nimittäin kuningas
Sigismundin. Flemingillä oli varustettu sotajoukko, vaikka maassamme
oli rauha, ja hän velvoitti talonpoikia elättämään sotaväkeä.
Siitä syntyi napinaa. Pohjanmaan talonpojat olivat vapaita
maanviljelijöitä ja arkoja vapaudestaan. Juhana kuningas oli
vapauttanut heidät majoitusvelvollisuudesta, ja he valittivat
nyt, että talonpojan puidessa istui laiska ratsumies riihen
kynnyksellä odottamassa saadakseen täyttää tyhjän säkkinsä. Kaarle
herttua kehoitti silloin talonpoikia itse puolustautumaan. Eräänä
juhlapäivänä lokakuussa v. 1596 oli tappelu Isonkyrön kirkolla, ja
yksi ratsumies lyötiin kuoliaaksi. Silloin talonpojat kokoontuivat,
karkasivat sotaväen kimppuun ja ryöstivät kuninkaan virkamiehiä.
Kapina levisi yhtäkkiä kautta Pohjanmaan, Savon ja Pohjois-Hämeen.
Talonpojat valitsivat erään Ilmajoen talonpojan, _Jaakko Ilkan_,
johtajakseen ja hyökkäsivät Satakuntaan, jossa asettuivat leiriin
Nokian kartanon lähelle. Heidän aikeensa oli kaikkialla ryöstää
aateliskartanot, karkoittaa sotaväki ja julistaa Kaarle herttua
kuninkaaksi.
Klaus Fleming kokosi sotaväkensä ja yllätti Nokialla talonpojat,
kun nämä paraikaa viettivät joulujuhlaa. Ilkka pakeni, talonpojat
pakenivat, useita lyötiin kuoliaiksi, toiset otettiin vangeiksi ja
mestattiin. Kohta senjälkeen joutui Ilkkakin vangiksi, ja hänet
mestattiin Ilmajoella yhdessä muiden talonpoikaispäällikköjen kanssa.
Nyt kokoontuivat talonpojat Pietarsaaren kirkolle ja päättivät,
että miehen joka talosta piti lähteä maata puolustamaan. Sitten he
asettuivat väijymään kuninkaan voutia, joka matkusti Pohjanmaalla,
vangitsivat hänet ja ampuivat nuolillaan vartijat kuoliaiksi. Kapina
leimahti taas ilrnituleen; uusi talonpoikais-sotajoukko keräytyi
Ilmajoelle. Kansan raivo oli niin suuri, että vangittuja ratsumiehiä
tungettiin avannoista jään alle, ja naiset löivät heitä ämpärillä
päähän. Paha oli aika ja julmuutta molemmin puolin.
Helmikuun keskivaiheilla v. 1597 ratsasti Klaus Fleming ratsuväkineen
Pohjanmaalle, tapasi talonpojat leirissä Ilmajoella ja tarjosi
heille armoa, jos he alistuisivat kuninkaan tahtoon. Talonpojat,
jotka luottivat suureen lukuunsa ja muutamiin pieniin tykkeihin,
vastasivat uhitellen torjuvasti. Silloin ratsuväki karkasi heidän
kimppuunsa, ja heiltä kaatui paljon väkeä. Useita lyötiin kuoliaiksi
tai huljutettiin veteen, mutta senjälkeen kävi tuima kostotuomio
kautta koko maan. Ei yksikään mies Suomessa ollut silloin niin
pelätty ja vihattu kuin tuo mahtava Klaus Fleming. Mutta Jumala oli
pannut määrän hänenkin elämänjuoksulleen. Tuskin 10 viikkoa Ilmajoen
taistelun jälkeen Klaus Fleming kuoli yhtäkkiä matkalla Pohjan
pitäjässä. Taikauskoinen kansa luuli, että Pohjanmaan noidat olivat
hänet surmanneet.